Ampukaa mut!

Mun on pakko kirjoittaa jonnekkin, kun en oikein voi puhua asiasta kenellekkään.

Selailin jonkin aikaa palstoja mille tämä minun asiani kuuluisi, ja päädyin tänne, koska asia on nyt näin, että olen ihan aivan älyttömän ihastunut, ja pelkään pahinta että se kääntyy rakastumisen puoleen.

Tiedän että tämä ei ole oikein, ja kaikki tuomitsevat minut tämän asian takia, niinhän minäkin tekisin, ellen olisi nyt itse tässä tilassa (tiedän että tämäon väärin). Eli siis tapasin noin kuukausi sitten yhden aivan ihanan miehen, meidän "jutun" piti siis olla vain yhdenillan juttu, mutta se jotenkin venyi pariin viikkoon. Tämä ei nyt vielä kuulosta niin kamalalta, mutta jatkoa on tiedossa. Eli ekana iltana sain kyllä kuulla että tämä mies seurustelee, on jo muutamia kuukausia seurustellut. No en mä sitä asiaa jäänyt murehtimaan, ajattelin vain sitä pelkkänä hoitona, mutta ei se ollutkaan sitten niin helppoa, kun huomasin ihastuneeni tähän tyyppiin. Kaksi viikkoa oltiin aika tiivisti yhdessä, kunnes hänen tyttöystävä ilmoitti olevansa raskaana. Ja näin miehen oli pakko lähteä takaisin oman eukkonsa luo. viikon makasin sängyssä ja kuuntelin jotain hemmetin slovareita ja katsoin lälly leffoja ja ITKIN! Mitä minä en pitkään aikaan ole tehnyt.

Miten voi muutamassa viikossa kiintyä johonkin niin vahvasti? Miksi elämä heittelee niin paljon? Ensin antaa pienen toivon tulevaisuudesta, ja sitten vie sen yhtä nopeasti pois kun sen saikin...

Ja kyllä mä tiedän, että itse siihen leikkiin ryhdyin, mutta miksi tää sattuu niin paljon??? EN tietenkään halua että tämä mies ja hänen puolisonsa eroaa, onhan heille tulossa elämän hienoin asia. Lapsella kuuluu olla molemmat vanhemmat. Mutta miksi minun pitää olla niin tyhmä, että...

En tiedä enää mitä ajatella, mutta sen tiedän, että tämä mies on myös ihastunut minuun, mutta ei sekään auta tässä asiassa.

Onko muilla samoja kokemuksia???
61241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No niin luin noita muita tekstejä, nyt päätin että laitan tälle miehelle viestin, etten halua enää tavata.Hitto että tuntuu todella vaikealta, mutta näin on oikein.

Kyllä mulle varmaan joskus jostain löytyy mies joka rakastaa vain minua...

SATTUU...

Äänestä
  • Hienoa, että olet päätynyt oikeaan ratkaisuun, joka on paras kaikkien kannalta. Tsemppiä! Itse olin vielä viime viikolla hirveän ihastunut erääseen mieheen ja itkin vain kaikki päivät, mutta nyt olo on jo helpottanut, kun päätin unohtaa hänet.

    Äänestä

  • Tuntuu pahalta sanoa, mutta on paras, että jotenkin kerrot lopettavasi suhteen/jutun. Se on kaikkien kannalta paras: sinä säästyt enemmältä vuodatukselta miehen kumppanin takia, mies voi keskittyä perheeseensä, ja lapsi saa kasvaa perheessä ilman ristiriitaa ainakaan sinun takiasi.

    Koko homma on kaikin puolin väärin, mutta toivon, että löydät jonkun joka elää vain sinulle.

    Äänestä

Olin eniten rakastunut koko elämässäni erääseen,joka meni nuoruudenystäväni kanssa siitä sitten naimisiin.Olivat sopineet häät jo ennen kuin tapasimme.Asiasta on jo vuosia,heillä on 2lasta ja rivarinpätkä-vieläkin kirvelee.Rakastan miestä yhä!Ehkä me joskus vanhoina sitten kävelemme kumpikin omilla rollaattoreillamme ja pussailemme...Näin on suunniteltu=)Oli kuitenkin oikea ratkaisu päästää irti,vaikka koville se otti,pirun koville!!!!

Äänestä

Se on sillain tää ihmisen elämä, että jotkut tyypit jäävät enemmän mieleen kuin toiset. Lyhytkin tapaaminen voi jäädä häiritsemään pitkiksi ajoiksi, jos mielessään on kuvitellut tavanneensa vapaan miehen/naisen, joka olis valmis rinnalla kulkemaan. Kyllä niiden muistojen kanssa oppii elämään. Joskus vai vähän koukkasee sisikuntaa, kun tulee mieleen toisen ilme, nauru yms.

Äänestä

En mä pystynyt lopettmaan sitä suhdetta.... =(

kyllä mä kohta pystyn siihen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivoton kirjoitti:

Mun on pakko kirjoittaa jonnekkin, kun en oikein voi puhua asiasta kenellekkään.

Selailin jonkin aikaa palstoja mille tämä minun asiani kuuluisi, ja päädyin tänne, koska asia on nyt näin, että olen ihan aivan älyttömän ihastunut, ja pelkään pahinta että se kääntyy rakastumisen puoleen.

Tiedän että tämä ei ole oikein, ja kaikki tuomitsevat minut tämän asian takia, niinhän minäkin tekisin, ellen olisi nyt itse tässä tilassa (tiedän että tämäon väärin). Eli siis tapasin noin kuukausi sitten yhden aivan ihanan miehen, meidän "jutun" piti siis olla vain yhdenillan juttu, mutta se jotenkin venyi pariin viikkoon. Tämä ei nyt vielä kuulosta niin kamalalta, mutta jatkoa on tiedossa. Eli ekana iltana sain kyllä kuulla että tämä mies seurustelee, on jo muutamia kuukausia seurustellut. No en mä sitä asiaa jäänyt murehtimaan, ajattelin vain sitä pelkkänä hoitona, mutta ei se ollutkaan sitten niin helppoa, kun huomasin ihastuneeni tähän tyyppiin. Kaksi viikkoa oltiin aika tiivisti yhdessä, kunnes hänen tyttöystävä ilmoitti olevansa raskaana. Ja näin miehen oli pakko lähteä takaisin oman eukkonsa luo. viikon makasin sängyssä ja kuuntelin jotain hemmetin slovareita ja katsoin lälly leffoja ja ITKIN! Mitä minä en pitkään aikaan ole tehnyt.

Miten voi muutamassa viikossa kiintyä johonkin niin vahvasti? Miksi elämä heittelee niin paljon? Ensin antaa pienen toivon tulevaisuudesta, ja sitten vie sen yhtä nopeasti pois kun sen saikin...

Ja kyllä mä tiedän, että itse siihen leikkiin ryhdyin, mutta miksi tää sattuu niin paljon??? EN tietenkään halua että tämä mies ja hänen puolisonsa eroaa, onhan heille tulossa elämän hienoin asia. Lapsella kuuluu olla molemmat vanhemmat. Mutta miksi minun pitää olla niin tyhmä, että...

En tiedä enää mitä ajatella, mutta sen tiedän, että tämä mies on myös ihastunut minuun, mutta ei sekään auta tässä asiassa.

Onko muilla samoja kokemuksia???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu