Naurettavaksi on mennyt

Anonyymi

Aivan järkyttävää holhoamista.

Jos kaupasta alkoholipitoista ostaessa samassa seurueessa on alaikäiseltä vaikuttava henkilö eikä ole esittää henkilöllisyystodistusta, jää se yksi ruokalonkero ostamatta.

Itselleni ei ole koskaan käynyt moista tapausta, vaan olen saanut ihan rauhassa lasteni mukana ollessa ostella aivan mitä vain.

Jos sattuu kohdalle että en saa sitä yhtä lonkerotölkkiä kerran puolessa vuodessa ostaa, jää kaikki ostokset siihen ja haistatan kuuluvasti paskat, enkä asioi enää kyseisessä kaupassa.

Edellisen hallituksen tekosia tuollainen muutos alkoholilakiin, ne alkoholistiit silti edelleenkin juovat kuin siat, vaikka meitä alkoholinkäyttönsä hallitsevia kiusataan.
Hommasta puuttuu järki taas aivan täysin, lienee Sinisten urpojen keksintö.

13

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ne pelkää, että välität alkoholia alaikäisille. Älä pura turhautumistasi kaupan työntekijöihin. Niillä on muutenkin tosi rankka duuni ja tekevät vain työtänsä.

    • Anonyymi

      Minä jätin satasen viikonloppuostokset prismassa kassalle eikä yhtään säälittänyt kassahenkilön puolesta.

      Kumma kun alkosta täroättiö saa ilman pulaamista vaikka olisi vähän vihneesä..

      • Anonyymi

        Jos sulla on hermot kireällä, niin älä teetätä toisilla ylimääräistä työtä.


    • Anonyymi

      Alko tarkkana. En ole vuosiin käynyt em. putiikissa ja kaksi viimeistä käyntiäni olivat masentavia.
      Ryhdyn maksamaan puteliani pankkikortilla koska Alkohan ei hyväksynyt luottopuolen käyttöä. Kasööri sanoi, ettei se kelpaa koska se ei ole minun korttini.
      Olen mies ja sukunimeni on sama kuin kohtalaisen yleinen naisen etunimi.
      Kehoitin katsomaa sotua koska naisten ja miesten tunnuksissa on oleellinen ero.
      Ei tepsinyt ja jätin putelin tiskille.

      Pari viikkoa myöhemmin menin samaan putiikkiin. Nyt kyseessä oli eri henkilö.
      Sama näytelmä toistui. Ei ole minun korttini. Kehoitin katsomaan sotua. Ei vaikutusta.
      Kaivoin lompakostani ajokortin, näytin valokuvaa joks eittämättä esitti minua itseäni. Kehoitin katsomaan ajokortin sotua ja vertaamaan sitä pankkikortin vastaavaa. Kun muija äimisteli mykkänä, näytin ajokortin valokuvaa ja kysyin voiko hän kuvitella minun menneen naimisiin kuvan näköisen naisen kanssa. Ei reaktiota.
      Jätin putelin enkä ole sen jälkeen kiusannut kyseisin putiikin henkilöitä.

      Seuraavaksi lähin alko on toisella paikkakunnalla joten niuhot myyjät tekivät minulle palveluksen. Alkon käyttöni väheni oleellisesti. En osta varastoon.

      • Anonyymi

        Hitsi, mikä kertomus :D

        Meikä ei kyllä olisi noin nöyrästi ja helposti periksi antavasti toiminut, jos mulla olisi naisen yleinen etunimi sukunimenä. Olisin järjestänyt kyllä melkoisen välikohtauksen ja vaatinut oikeuksieni ostaa puteli Alkosta tunnustamista. Heidän täytyy myydä, jos 3 kriteeriä täyttyy:

        1) Olet yli 20
        2) Et ole silminnähden humalassa (hajua ei lasketa)
        3) Sinulla pääomaa maksaa liukuhihnalla oleva ostoksesi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hitsi, mikä kertomus :D

        Meikä ei kyllä olisi noin nöyrästi ja helposti periksi antavasti toiminut, jos mulla olisi naisen yleinen etunimi sukunimenä. Olisin järjestänyt kyllä melkoisen välikohtauksen ja vaatinut oikeuksieni ostaa puteli Alkosta tunnustamista. Heidän täytyy myydä, jos 3 kriteeriä täyttyy:

        1) Olet yli 20
        2) Et ole silminnähden humalassa (hajua ei lasketa)
        3) Sinulla pääomaa maksaa liukuhihnalla oleva ostoksesi

        Sinulle sanotaan, että tervetuloa huomenna uudestaan. Se pitää, olit selvä tai et


    • Anonyymi

      Hyvin herkästi kiristyy pinna alkoholistilla jos ei saa yhtä loiventavaa. Kaupan kassa on täysin syytön alkoholistin itkupotkuraivarille. He tekevät vain työtään.

    • Anonyymi

      On kyllä aivan järkyttävää että ruokakaupasta pitää alkoholia rahdata.

      • Anonyymi

        Ruokakaupoissahan myydään vain tavallista olutta ja siideriä.


    • Anonyymi

      Pitäisi olla itse paikalla, kun tapahtuu kassalla aloituksen mukainen ja Iltiksen lööpeissäkin ollut juttu. Mitähän muuta äidin ulkonäössä on ollut poikkeavaa kuin runsaat tatuoinnit. Onko ollut kovin krapulaisen vai peräti päihtyneen näköinen, onko joku yleensä paljon ostava tms. On aivan mahdoton täältä käsin arvioida onko kaupan myyjä ollut oikeassa vai väärässä.
      Itse olen muutamia kertoja nähnyt kun kassa on kieltäytynyt myymästä - eikä yhtään syyttä. Sitä en ole seurannut onko lapsiperheillä ylipäätään ollut kärryssään alkoholipitoista. Olisikohan kaupan kassalla aikaa ja halua ihan vaan huvikseen olla myymättä jollekin siideritölkkiä, en usko.

    • Anonyymi

      Terve! Asd tässä taas. Työnsin juuri äsken oikosulkutöpselini nenääni. En tiedä miksi.

      Väärä järjestys töpselin työntelemisillänikin oli. Olisi pitänyt työntää se ensin nenään ja sitten peräaukkooni eikä siinä järjestyksessä mitä tein

    • Anonyymi

      Yhden ainoan kerran elämässäni mulle kävi vuosia sitten, että kassa kieltäytyi myymästä alkoholia meikälle. Järjestin melkoisen välikohtauksen, jota häpesin seuraavana päivänä ja vieläkin häpeän.

      Vaikka olisitkin humalassa, yritä käyttäytyä mahdollisimman asiallisesti ja hiljaisesti kassajonossa. Silloin saattaa oluet lähteä mukaasi kaupasta poistuessasi. Suosittelen ihmisiksi käyttäytymistä. Sillä saavuttaa paljon.

    • Anonyymi

      Ota rauhallisesti, ota mieluiten alkoholitonta juomaa. Alkoholi on petollinen aine.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe