Susanna Laine - Ei kenellekään kelvannut?

Susanna on ollut kaunis. Susanna on edelleen kaunis. Hänellä ei ole miestä. Hän ei ole naimisissa. Hänellä ei ole lasta.

Miksi hän ei kelpaa kellekään? Miksi entinen missi ei kelpaa kellekään? Miksi lätkäjätkät eivät huolineet? Vieneet Amerikkaan?

Susanna ei ole ryvetellyt itseään kohuissa, mutta onko siinä syy? Jos hän ei ole heittäytynyt nurin niskoin kenenkään lakanoille, ei hän ole voinut kellekään kelvatakaan.
13717950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 137

Vanhimmat

Ei ei huolinut ketään miestä harmikseen.

Äänestä
  • Ei itsellinen, kaunis nainen välttämättä kaipaa miestä, saatikka lapsia. On se kumma, jos ei anna aihetta juttuihin, eikä levittele kotiaan, itseään eikä miesjuttujaan, ei kelpaa kenellekään.
    Uskoisin pikemminkin niin, että ottajia olisi enemmän kuin laki sallii, jos hän itse haluaisi.
    Onhan noita naurettavia pikkujulkkiksia pilvin pimein, jotka kertovat, paljastavat ja oikein tyrkyttävät itseään joka ikiseen paikkaan, kunhan vain joku kirjoittaisi, kuvaisi ja jos vielä pääsisi televisioon pärstäänsä näyttämään.
    Yksi tyrkyttäytyjä on Niina Kuhta!
    Kuka hän luulee olevansa? Luuleeko olevansa kovinkin suosittu ja seurattu? Joka hiivatin viikko hänestä on joutavia juttuja, niinkuin nyt se joulukuusten esittely. Kuitenkaan kodistaan näytettiin vai ulko-ovi ja pari nurkkaa! Kertoi jouluvalmisteluistaan kuin ne nyt jotenkin eroaisivat kenen tahansa valmisteluista. Sitten istuttiin miehen kanssa vierekkäin. Jopas olikin mielenkiintoista! Ketä kiinnostaa hänen rivitalokotinsa? Mitä hän on tehnyt, kun luulee olevansa julkkis, ei muuta kuin lihonut entisestään.

    Äänestä

  • Niin. Ei kaikki halua miestä tai lapsia. Itseasiassa Suomessa on paljon sellaista menoa.. jokainen voi valita..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei itsellinen, kaunis nainen välttämättä kaipaa miestä, saatikka lapsia. On se kumma, jos ei anna aihetta juttuihin, eikä levittele kotiaan, itseään eikä miesjuttujaan, ei kelpaa kenellekään.
    Uskoisin pikemminkin niin, että ottajia olisi enemmän kuin laki sallii, jos hän itse haluaisi.
    Onhan noita naurettavia pikkujulkkiksia pilvin pimein, jotka kertovat, paljastavat ja oikein tyrkyttävät itseään joka ikiseen paikkaan, kunhan vain joku kirjoittaisi, kuvaisi ja jos vielä pääsisi televisioon pärstäänsä näyttämään.
    Yksi tyrkyttäytyjä on Niina Kuhta!
    Kuka hän luulee olevansa? Luuleeko olevansa kovinkin suosittu ja seurattu? Joka hiivatin viikko hänestä on joutavia juttuja, niinkuin nyt se joulukuusten esittely. Kuitenkaan kodistaan näytettiin vai ulko-ovi ja pari nurkkaa! Kertoi jouluvalmisteluistaan kuin ne nyt jotenkin eroaisivat kenen tahansa valmisteluista. Sitten istuttiin miehen kanssa vierekkäin. Jopas olikin mielenkiintoista! Ketä kiinnostaa hänen rivitalokotinsa? Mitä hän on tehnyt, kun luulee olevansa julkkis, ei muuta kuin lihonut entisestään.

    Maisa sentään näytti koko kodin. Ukkos piilottelee siis jos ei oo jo lähtenyt lätkiin

    Bahah "ottajia on enemmän kuin laki sallii" ja se valitsee petri nygårdin ei tainnut ottajia ollakkaan jos valitsee tommoisen henkilön

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei itsellinen, kaunis nainen välttämättä kaipaa miestä, saatikka lapsia. On se kumma, jos ei anna aihetta juttuihin, eikä levittele kotiaan, itseään eikä miesjuttujaan, ei kelpaa kenellekään.
    Uskoisin pikemminkin niin, että ottajia olisi enemmän kuin laki sallii, jos hän itse haluaisi.
    Onhan noita naurettavia pikkujulkkiksia pilvin pimein, jotka kertovat, paljastavat ja oikein tyrkyttävät itseään joka ikiseen paikkaan, kunhan vain joku kirjoittaisi, kuvaisi ja jos vielä pääsisi televisioon pärstäänsä näyttämään.
    Yksi tyrkyttäytyjä on Niina Kuhta!
    Kuka hän luulee olevansa? Luuleeko olevansa kovinkin suosittu ja seurattu? Joka hiivatin viikko hänestä on joutavia juttuja, niinkuin nyt se joulukuusten esittely. Kuitenkaan kodistaan näytettiin vai ulko-ovi ja pari nurkkaa! Kertoi jouluvalmisteluistaan kuin ne nyt jotenkin eroaisivat kenen tahansa valmisteluista. Sitten istuttiin miehen kanssa vierekkäin. Jopas olikin mielenkiintoista! Ketä kiinnostaa hänen rivitalokotinsa? Mitä hän on tehnyt, kun luulee olevansa julkkis, ei muuta kuin lihonut entisestään.

    Kuhta on pahimpia tyrkkyjä. Ja täynnä itseään. Lehdet saa ainakin juttuja sen megahäistä. Nyt jo kolmannet tulossa....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei itsellinen, kaunis nainen välttämättä kaipaa miestä, saatikka lapsia. On se kumma, jos ei anna aihetta juttuihin, eikä levittele kotiaan, itseään eikä miesjuttujaan, ei kelpaa kenellekään.
    Uskoisin pikemminkin niin, että ottajia olisi enemmän kuin laki sallii, jos hän itse haluaisi.
    Onhan noita naurettavia pikkujulkkiksia pilvin pimein, jotka kertovat, paljastavat ja oikein tyrkyttävät itseään joka ikiseen paikkaan, kunhan vain joku kirjoittaisi, kuvaisi ja jos vielä pääsisi televisioon pärstäänsä näyttämään.
    Yksi tyrkyttäytyjä on Niina Kuhta!
    Kuka hän luulee olevansa? Luuleeko olevansa kovinkin suosittu ja seurattu? Joka hiivatin viikko hänestä on joutavia juttuja, niinkuin nyt se joulukuusten esittely. Kuitenkaan kodistaan näytettiin vai ulko-ovi ja pari nurkkaa! Kertoi jouluvalmisteluistaan kuin ne nyt jotenkin eroaisivat kenen tahansa valmisteluista. Sitten istuttiin miehen kanssa vierekkäin. Jopas olikin mielenkiintoista! Ketä kiinnostaa hänen rivitalokotinsa? Mitä hän on tehnyt, kun luulee olevansa julkkis, ei muuta kuin lihonut entisestään.

    Samaa mieltä kuhdasta!

    Äänestä

Kyllä hänellä avomies on, viisaana naisena ei ole tuonut miestä julkisuuteen, ei viihdy pintajulkisuudessa itsekään. Ei ole seiskan sisällöntuottaja.

Äänestä
  • Susanna on julkkis mutta hänellä on yksityisyys joka ei millään tasolla kuulu kaikille.

    Ja jotka tietää eivät laula

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susanna on julkkis mutta hänellä on yksityisyys joka ei millään tasolla kuulu kaikille.

    Ja jotka tietää eivät laula

    Susannan avut ammatti mielessä, mitä ne ovat vai onko niitä ollenkaan ???
    Ei ainakaan tämä " Puoli Seitsemän " ohjelma ole kovin mieltä ylentävä eikä vakuuttava, ihme ilmeitä ja feikkaamista, ei siinä paljon osaamista tarvita. Toinen turhake on tämä Mikko Kekäläinen, ei mitään osaamista mihinkään suuntaan täysi nolla !!!!!!

    Susanna on fiksu ja kaunis nainen ,eikä tyrkytä itseään niinkuin nämä pikku julkkikset Sara Sofia Maisa ja tusina muita.joiden täytyy muistuttaa olemassa olostaan ,että edes joku muistaisi. Susanna tekee reilua työtä ja pärjää hyvin ,eikä roiku joka retku äijässä.

    Onko puoli seitsemän ohjelma " reilua työtä " minusta se on suorastaan ala-arvoista roskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susanna on julkkis mutta hänellä on yksityisyys joka ei millään tasolla kuulu kaikille.

    Ja jotka tietää eivät laula

    Hyvä. Pidetään tilanne sellaisena..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susannan avut ammatti mielessä, mitä ne ovat vai onko niitä ollenkaan ???
    Ei ainakaan tämä " Puoli Seitsemän " ohjelma ole kovin mieltä ylentävä eikä vakuuttava, ihme ilmeitä ja feikkaamista, ei siinä paljon osaamista tarvita. Toinen turhake on tämä Mikko Kekäläinen, ei mitään osaamista mihinkään suuntaan täysi nolla !!!!!!

    Voi, voi, voi onpa sinulla raskasta, ihan täysiä nollia telkkari täynnä, miten sinä jaksat...
    🤔, mutta on onneksi tämä kanava, mihin saat pahaa oloasi purkaa, vaikka onhan tämä ihan perseestä, tämäkin 🤭🤭🤭😂😂😂🤣🤣🤣

    Turhaakin turhempi julkkis isoine hiuskuontaloineen kuin jostain historian homekaapista. Ja nyt joka ohjelmassa, kun puoli seiskan lopetti. En tiedä miksi, mutta yksi ärsyttävimmistä juontajista.
    Ja ulkopuolisena katsoen ammattiavuna vain ulkonäkö....toisaalta eihän suuri yleisö kulissien taakse näe, millä avuilla kilpaillaan.
    Anyway toivon mukaan häipyy takavasemmalle ja pysyy siellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susanna on fiksu ja kaunis nainen ,eikä tyrkytä itseään niinkuin nämä pikku julkkikset Sara Sofia Maisa ja tusina muita.joiden täytyy muistuttaa olemassa olostaan ,että edes joku muistaisi. Susanna tekee reilua työtä ja pärjää hyvin ,eikä roiku joka retku äijässä.

    Kuka tämä Susanna Laine on ??

    Susanna on ollut triumphin malli ....harmi ettei netistä löydy hänen triumph kuviaan muutamissa alusvaate näytöksissä aikoinaan olen ollut paikalla kun susanna on ollut lavalla
    Siellä näin hieman erinlaisen susannan kun keikisteli paljastavissa asuissa muutama asu kokonaisuus oli niin paljastava että paljaat rinnat sekä trimmattu alapääkin näkyi useaan otteeseen pitsien alta tuolloin sain susannasta ja hänen esiintymisestään
    jopa aika pornahtavan kuvan

    Susanna on aikuinen fiksu nainen-ei hae epätoivoisena huomiota tai draamaa-koska ei ole tartte saadakseen huomiota. HÄN saattaa olla vapaasieluinen kuka ei tartte tarrautuvaa miestä harmikseen,kauniit naiset usein kärsivät tuollasista ukkeleista t minäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susanna on ollut triumphin malli ....harmi ettei netistä löydy hänen triumph kuviaan muutamissa alusvaate näytöksissä aikoinaan olen ollut paikalla kun susanna on ollut lavalla
    Siellä näin hieman erinlaisen susannan kun keikisteli paljastavissa asuissa muutama asu kokonaisuus oli niin paljastava että paljaat rinnat sekä trimmattu alapääkin näkyi useaan otteeseen pitsien alta tuolloin sain susannasta ja hänen esiintymisestään
    jopa aika pornahtavan kuvan

    Tässä on ainakin yksi kuva Susanna Laineesta alusasuissa.

    https://is.mediadelivery.fi/img/658/c8076138826646ac8c691c4f50343a1f.jpg.webp

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susanna on ollut triumphin malli ....harmi ettei netistä löydy hänen triumph kuviaan muutamissa alusvaate näytöksissä aikoinaan olen ollut paikalla kun susanna on ollut lavalla
    Siellä näin hieman erinlaisen susannan kun keikisteli paljastavissa asuissa muutama asu kokonaisuus oli niin paljastava että paljaat rinnat sekä trimmattu alapääkin näkyi useaan otteeseen pitsien alta tuolloin sain susannasta ja hänen esiintymisestään
    jopa aika pornahtavan kuvan

    Susanna ja Petri Nygård. Onko pornahtavaa?!

    Susanna on aina kaunis ja haluttava. Karismaa on, toisin kuin muut botox ja silikonipellet

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susannan avut ammatti mielessä, mitä ne ovat vai onko niitä ollenkaan ???
    Ei ainakaan tämä " Puoli Seitsemän " ohjelma ole kovin mieltä ylentävä eikä vakuuttava, ihme ilmeitä ja feikkaamista, ei siinä paljon osaamista tarvita. Toinen turhake on tämä Mikko Kekäläinen, ei mitään osaamista mihinkään suuntaan täysi nolla !!!!!!

    olen samaa mieltä👍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susanna on ollut triumphin malli ....harmi ettei netistä löydy hänen triumph kuviaan muutamissa alusvaate näytöksissä aikoinaan olen ollut paikalla kun susanna on ollut lavalla
    Siellä näin hieman erinlaisen susannan kun keikisteli paljastavissa asuissa muutama asu kokonaisuus oli niin paljastava että paljaat rinnat sekä trimmattu alapääkin näkyi useaan otteeseen pitsien alta tuolloin sain susannasta ja hänen esiintymisestään
    jopa aika pornahtavan kuvan

    "Susanna on ollut triumphin malli ....harmi ettei netistä löydy hänen triumph kuviaan muutamissa alusvaate näytöksissä aikoinaan olen ollut paikalla kun susanna on ollut lavalla
    Siellä näin hieman erinlaisen susannan kun keikisteli paljastavissa asuissa muutama asu kokonaisuus oli niin paljastava että paljaat rinnat sekä trimmattu alapääkin näkyi useaan otteeseen pitsien alta tuolloin sain susannasta ja hänen esiintymisestään
    jopa aika pornahtavan kuvan"

    Oheinen kertomus seniilin impotentin setämiehen päiväunesta. 😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi, voi, voi onpa sinulla raskasta, ihan täysiä nollia telkkari täynnä, miten sinä jaksat...
    🤔, mutta on onneksi tämä kanava, mihin saat pahaa oloasi purkaa, vaikka onhan tämä ihan perseestä, tämäkin 🤭🤭🤭😂😂😂🤣🤣🤣

    😅😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susanna on julkkis mutta hänellä on yksityisyys joka ei millään tasolla kuulu kaikille.

    Ja jotka tietää eivät laula

    Kaikkihan sen tietää, että Susanna viihtyy rääväsuu Nygårdin kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turhaakin turhempi julkkis isoine hiuskuontaloineen kuin jostain historian homekaapista. Ja nyt joka ohjelmassa, kun puoli seiskan lopetti. En tiedä miksi, mutta yksi ärsyttävimmistä juontajista.
    Ja ulkopuolisena katsoen ammattiavuna vain ulkonäkö....toisaalta eihän suuri yleisö kulissien taakse näe, millä avuilla kilpaillaan.
    Anyway toivon mukaan häipyy takavasemmalle ja pysyy siellä.

    Samaa toivon! 👍🏼

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susannan avut ammatti mielessä, mitä ne ovat vai onko niitä ollenkaan ???
    Ei ainakaan tämä " Puoli Seitsemän " ohjelma ole kovin mieltä ylentävä eikä vakuuttava, ihme ilmeitä ja feikkaamista, ei siinä paljon osaamista tarvita. Toinen turhake on tämä Mikko Kekäläinen, ei mitään osaamista mihinkään suuntaan täysi nolla !!!!!!

    No kolmetoista vuotiaana ajattelee vielä noin , mutta aikuisten oikeasti laadukas ohjelma ollut vuosi kausia seurattu, pidetty sekä tunnustettu palkittu.
    Eli naivin porukan ajatuksia kuvastaa juurikin tuo sosiaalinen porno , mitä väliä kuka kenenkin kanssa on jne, turhaa tietoa kun hyvää ohjelmaa vaan tulee...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turhaakin turhempi julkkis isoine hiuskuontaloineen kuin jostain historian homekaapista. Ja nyt joka ohjelmassa, kun puoli seiskan lopetti. En tiedä miksi, mutta yksi ärsyttävimmistä juontajista.
    Ja ulkopuolisena katsoen ammattiavuna vain ulkonäkö....toisaalta eihän suuri yleisö kulissien taakse näe, millä avuilla kilpaillaan.
    Anyway toivon mukaan häipyy takavasemmalle ja pysyy siellä.

    Mutta se Pimiä on ihan sata kertaa huono houinoin surkea juonta ja tienaa ihan sikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susanna on ollut triumphin malli ....harmi ettei netistä löydy hänen triumph kuviaan muutamissa alusvaate näytöksissä aikoinaan olen ollut paikalla kun susanna on ollut lavalla
    Siellä näin hieman erinlaisen susannan kun keikisteli paljastavissa asuissa muutama asu kokonaisuus oli niin paljastava että paljaat rinnat sekä trimmattu alapääkin näkyi useaan otteeseen pitsien alta tuolloin sain susannasta ja hänen esiintymisestään
    jopa aika pornahtavan kuvan

    Se kuuluu brändiin

    Äänestä

Kun puoli seiskassa on lapsia tai puhetta lapsista, näkee Susannan silmissä pohjatonta kaipausta. Olisiko hänellä elimellinen syy lapsettomuuteen vai pelkääkö vartalonsa mahdollisia muutoksia.

Äänestä
  • Susanna on siinä iässä, että ensimmäisen lapsen tekoaikaa ei ole enää paljon jäljellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susanna on siinä iässä, että ensimmäisen lapsen tekoaikaa ei ole enää paljon jäljellä.

    Ja kaikki ei saa! Ei ole itsestään selvyys! Susanna pärjää ilman miestäkin. Toisin kuin eräät Marat ja Soffet! Aina pitää joku olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kaikki ei saa! Ei ole itsestään selvyys! Susanna pärjää ilman miestäkin. Toisin kuin eräät Marat ja Soffet! Aina pitää joku olla.

    Taitaa olla niin kiireistä hänen elämä korkeintaan pika panot kerkiää jossakin parkkiksella autossa tuotannon backstagella tai hotellissa

    Äänestä

  • Suomessa eletään niin pitkään nykyään että ootappas parikymmentä vuotta niin rupee kaduttaa ettei ollut edes yhtä lasta

    Äänestä

Ei kaikki halua lapsia. Nimin. Ei pentuja

Äänestä
  • Just
    . Samaa mieltä.. riittää kun katsoo ympärilleen. Oma valinta. Ihan turha sanoa että kuka sitä käy vanhana katsomassa. Kun on töissä ns vanhainkodissa niin näkee että lapset käy jouluna ja äitienpäivänä ja ehkä kesällä kerran. Se niistä lapsista..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Just

    Yksi äiti on hoitanut seitsemän lasta mutta seitsemän lasta eivät saa yhtä äitiä hoidetuksi.
    En ole nähnyt poikaani viiteen vuoteen. Asuu Suomessa, mutta ei käy, kun pelottaa, jos joutuu vielä jotain tekemään. Ok. talossa kun on kaikenlaista pihatyötä ja muuta.
    Ei edes ikinä kysy, miten jaksat, omat juttunsa ovat tärkeämpiä.
    Eivät lapset enää välitä vanhemmistaan, mitä iäkkäämpiä he ovat, sen vähemmän kiinnostaa.

    Oikeassa oot. Mun veli teki just noin mun äidille. Ei käynyt 9 vuoteen katsomassa mut ruumista kävi sit katsomassa. Sanoi jättävänsä jäähyväiset.. siis oikeesti..

    Kannattaa olla hyvissä väleissä lasten kanssa niin saa sitten myös apua heiltä vastavuoroaan.
    Jos on hyvät ja lämpimät välit lapseen niin uskaltaa myös kysyä apua jos sitä tarvitsee. Samaten pitää itsekkin antaa lapselle esim. lastehoitoapua ym.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksi äiti on hoitanut seitsemän lasta mutta seitsemän lasta eivät saa yhtä äitiä hoidetuksi.
    En ole nähnyt poikaani viiteen vuoteen. Asuu Suomessa, mutta ei käy, kun pelottaa, jos joutuu vielä jotain tekemään. Ok. talossa kun on kaikenlaista pihatyötä ja muuta.
    Ei edes ikinä kysy, miten jaksat, omat juttunsa ovat tärkeämpiä.
    Eivät lapset enää välitä vanhemmistaan, mitä iäkkäämpiä he ovat, sen vähemmän kiinnostaa.

    Kyse on kansallisuusaatteesta niille pitää kertoa suvun historiasta ja lähtökohdista niille pitää opettaa sukunimen alkuperä ja sukunimensä kantaminen kunnialla. Kertoa niiden omasta historiasta esim itse olen osittain karjalasta ja kannan sukunimeä ja sitä että saan kuulua vähemmistökansaan ylpeydellä (eli suomalaisiin näin maailmanmittakaavassa). Nykyään ihmiset on liian liberaaleja ja ei kiinnostunut vaikka minkälaista elämä oli täällä 1000 vuotta sitten tai 500 vuotta sitten kaikki pyörii som

    Kaikki pyörii somen ja laiskuuden ympärillä näin ei ole monissa muissa maissa joissa väestökin on hyvin elinvoimainen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikeassa oot. Mun veli teki just noin mun äidille. Ei käynyt 9 vuoteen katsomassa mut ruumista kävi sit katsomassa. Sanoi jättävänsä jäähyväiset.. siis oikeesti..

    Hyvä että jätti jäähyväiset , kunnioitettava teko
    Kysehän ei ole sinusta eikä sinun mielipiteestä
    Välttämättä veljesi ja äitisi suhde ei ole ollut ok

    Äänestä

Susannalla voi olla rima korkealla 👍 Ennemmin elää yksin kuin huonon kaverin kanssa.

Äänestä
  • Just näin se menee.Parempi ilman parisuhdetta kuin olla huonossa suhteessa.

    Äänestä

  • Epäilen samaa ei huolikaan ketä sattuu👍😊

    Äänestä

  • Hänellähän on mies

    Äänestä

Susanna on ihana!
Parasta ikinä!
Oli hän sitten vapaa ja varattu, lapselllinen tai lapseton mitä väliä.
Ihana joka tapauksessa, kävin kesäteatterissakin katsomassa , rohkea nainen.

Äänestä
  • Kaunis ja luonnollinen nainen. Kaikki eivät huoli miestä riesakseen. Tuskin tuollaisella naisella silti puutetta miehistä on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaunis ja luonnollinen nainen. Kaikki eivät huoli miestä riesakseen. Tuskin tuollaisella naisella silti puutetta miehistä on.

    Samaa mieltä! Ja olen nainen.
    Ei ole Susanna ryvettänyt itseään roskalehtien lööpeissä, eikä poseerannut "tissikuvissa". On hyvä, hauska juontaja, laulaakin hyvin ja näyttelijänlahjojakin on ilmeisesti. Kiva katsoa esim. Ylen Puoli seiskaa.
    Tsemppiä vaan edelleenkin.

    Kaikki kauniit naiset ei ole niinkuin Maisa, Sieppi tai Janita. Eivät tyrkytä filtteröityjä tissikuvia joka päivä someen. Esim. Susanna Laine ja Viivi Pumpanen ovat upeita naisia, mutta ovat esillä vain töidensä takia. Eivät ryve kohuotsikoissa tai pommita tissikuvia nettiin 👍

    Susanna 40v vieläkin kaunis ja upea nainen ja fiksukin vielä. Ei kaikki halua tuoda yksityiselämäänsä julkisuuteen.

    Länsisuomalaiset eivät rupsahda samaan tahtiin kuin itäsuomalaiset. Vrt. huutokauppakeisarin emäntä.

    Johanna Kuvaja on myös missitaustastaan huolimatta pysynyt luonnollisena, omana itsenään. Fiksu nainen on hyvä lisä Susanna Laineen ja Viivi Pumpasen rinnalle 👍 Kalle Kuvaja iski kyllä oikean kultakimpaleen Martinan jälkeen 😊 Kalle on varmaan monta kertaa tuntenut suurta kiitollisuutta siitä, että pääsi kv-starasta eroon ja löysi fiksun Johannan 😀

    Sori, muistin nimen väärin 😕 Joanna Kuvaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Länsisuomalaiset eivät rupsahda samaan tahtiin kuin itäsuomalaiset. Vrt. huutokauppakeisarin emäntä.

    Olipa yleistys 🤣. Oletkos katsonut karttaa, jossa näkyy kuinka suomalaiset ovat vaeltaneet eri osiin Suomea?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Länsisuomalaiset eivät rupsahda samaan tahtiin kuin itäsuomalaiset. Vrt. huutokauppakeisarin emäntä.

    Kyseinen rouva on länsi Suomen Salosta kotoisin, eli aika lailla pieleen mennyt yleistys. Sitä paitsi Heli on nätti daami.

    Emäntä on tietääkseni Keski-Suomesta. Itä-Suomi on iso ja sielä oli yksi suurimmista kaupungeistakin Viipuri. Viipuri on edelleenkin isompi kuin Pori.
    Geenit ovat suhteellisen tasaisesti jakautuneita Suomessa ja saksalaisia on todella vähän joka puolella. Lohdutuksena sanotaan porilaisille että myös ruotsalaiset rupsahtaa mutta ei n iin paljon kun suomalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Johanna Kuvaja on myös missitaustastaan huolimatta pysynyt luonnollisena, omana itsenään. Fiksu nainen on hyvä lisä Susanna Laineen ja Viivi Pumpasen rinnalle 👍 Kalle Kuvaja iski kyllä oikean kultakimpaleen Martinan jälkeen 😊 Kalle on varmaan monta kertaa tuntenut suurta kiitollisuutta siitä, että pääsi kv-starasta eroon ja löysi fiksun Johannan 😀

    Nooh, ei se ruusu enää ole, mutta kukka kai kuitenkin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Emäntä on tietääkseni Keski-Suomesta. Itä-Suomi on iso ja sielä oli yksi suurimmista kaupungeistakin Viipuri. Viipuri on edelleenkin isompi kuin Pori.
    Geenit ovat suhteellisen tasaisesti jakautuneita Suomessa ja saksalaisia on todella vähän joka puolella. Lohdutuksena sanotaan porilaisille että myös ruotsalaiset rupsahtaa mutta ei n iin paljon kun suomalaiset.

    Nainen on aito savolainen ja se näkyy myös ulkonäöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyseinen rouva on länsi Suomen Salosta kotoisin, eli aika lailla pieleen mennyt yleistys. Sitä paitsi Heli on nätti daami.

    Totta, Heli on kaunis ja kun juhliin meikin laittaa, niin sitten on upea. Elämässä on muutakin kuin pintakiilto ja itsensä kiduttaminen nälässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Länsisuomalaiset eivät rupsahda samaan tahtiin kuin itäsuomalaiset. Vrt. huutokauppakeisarin emäntä.

    Eikö Salo ole länsi- Suomea? Keisarin rouva on todellakin rupsahtanut muutamaan vuoteen. Eikö ole huolehtinut itsestään, ainakin syödä on muistanut.
    Rikas nainen ja teeveessä vielä, hoitaisi kroppansa kuntoon!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Länsisuomalaiset eivät rupsahda samaan tahtiin kuin itäsuomalaiset. Vrt. huutokauppakeisarin emäntä.

    Eikö se keisarin vaimo ole salosta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nainen on aito savolainen ja se näkyy myös ulkonäöstä.

    Savolaiset ovat isopäisiä, vähän sellaisia venytettyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä! Ja olen nainen.
    Ei ole Susanna ryvettänyt itseään roskalehtien lööpeissä, eikä poseerannut "tissikuvissa". On hyvä, hauska juontaja, laulaakin hyvin ja näyttelijänlahjojakin on ilmeisesti. Kiva katsoa esim. Ylen Puoli seiskaa.
    Tsemppiä vaan edelleenkin.

    Juuri näin ei ole revitelly itteään niin jotkut😍! Susanna fiksu💃!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susanna 40v vieläkin kaunis ja upea nainen ja fiksukin vielä. Ei kaikki halua tuoda yksityiselämäänsä julkisuuteen.

    Karmeat jalat hänellä. Aina tiellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki kauniit naiset ei ole niinkuin Maisa, Sieppi tai Janita. Eivät tyrkytä filtteröityjä tissikuvia joka päivä someen. Esim. Susanna Laine ja Viivi Pumpanen ovat upeita naisia, mutta ovat esillä vain töidensä takia. Eivät ryve kohuotsikoissa tai pommita tissikuvia nettiin 👍

    Eiks ole ihanaa kun kaikki ei ole samanlaisia

    Äänestä

Myös maalaiset rupsahtavat kaupunkilaisia nopeammin. Maaseudulla tehdään raskaampia töitä, syödään epäterveellisesti eikä kunnostakaan pidetä huolta samalla lailla kun kaupungeissa ja se näkyy rupsahtamisena. Helsingissä ihmiset pysyvät nuorekkaampina pidempään. Kyse on siitä, että kaupunkeihin hakeutuvat koulutetut ja valveutuneet ihmiset.

Äänestä
  • Harmi. Susannalta jäi Kultainen Venla saamatta. Miksi sen Mikon piti ilmoittaa, että tulee kaapista ulos.

    Äänestä

  • Juuri päinvastoin. Maaseudulla asuvien kunto on paljon parempi kuin velttojen ja rupsahtaneiden helsinkiläisten. Yli puolet helsinkiläisistä on ylipainoisia. Kerrostalossa asutaan kuin kanat orrella tekemättä mitään.

    Äänestä

  • Jospa tulisit Suomi elokuvasta 2000 luvulle..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jospa tulisit Suomi elokuvasta 2000 luvulle..

    Se on Suomi-filmi eikä elokuva!!!

    t. Lontti Petsaaja

    Äänestä

Siinä on semmonen pointti, että kun juontaja on näyttävä ja kaunis, haastateltavat naiset jäävät pahasti varjoon ja näyttävät jopa rumilta hänen rinnallaan. Sellaistahan ei kukaan haluaisi julkisesti kokea, niin ulkonäkökeskeinen tämä nyky yhteiskunta on.

Äänestä
  • On Susanna ikäisekseen kohtalaisen näköinen.

    Haastattelijana hän on surkea. Sopii kyllä samantasoisen Mikon seuraksi.
    Tämän pariskunnan poissaollessa ohjelman taso nousee huomattavasti. Ammattimaiset toimittajat ovat aivan eri tasoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On Susanna ikäisekseen kohtalaisen näköinen.

    Haastattelijana hän on surkea. Sopii kyllä samantasoisen Mikon seuraksi.
    Tämän pariskunnan poissaollessa ohjelman taso nousee huomattavasti. Ammattimaiset toimittajat ovat aivan eri tasoa.

    Joka kerran jää katsomatta, kun Susanna ja Mikko eivät ole juontamassa!
    Susanna on kuin raikas tuulahdus näitten tekopirteitten meikkipyttyjen seassa. Kumma, kun on vielä luonnollisuuden lisäksi fiksukin, se on nykyisin harvinaista!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka kerran jää katsomatta, kun Susanna ja Mikko eivät ole juontamassa!
    Susanna on kuin raikas tuulahdus näitten tekopirteitten meikkipyttyjen seassa. Kumma, kun on vielä luonnollisuuden lisäksi fiksukin, se on nykyisin harvinaista!

    Susanna on ihana. Hintikan aikaan ei ohjelmaa pystynyt katsomaan.

    Tuota noin, väitätkö että hän on luonnollinen ja meikitön? Tilanne on täysin päinvastainen hänen kohdallaan. Yökerholook hiuksia myöten ja hiusten väri ei alkuperäinen.
    Se Inkeri on hyvä ja sopiva tähän ohjelmaan ja oikeastaan kaikki miesjuontajat. Usein he parempia kuin Mikko ja Susanna.
    Juontaja ei saisi viedä huomiota juonnettavasta ja missijuontaja näin voi tahtomattaan tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susanna on ihana. Hintikan aikaan ei ohjelmaa pystynyt katsomaan.

    Täsmälleen samaa mieltä! Hintikan ollessa ruudussa saa aina pelätä, että pumpsahtaako hänen silmänsä ulos kuopistaan. Susanna on kaunis ja luonnollinen nainen.

    Äänestä

Vitsi, kyllä mulle kelpais.

Ottasin ilomielin koeajoon.

Äänestä

Ei kelpaa tupakoiva ihminen kenellekään, ja tuohan käryttää kuin korsteeni. Jos jättäisi tupakan, voisi kelvatakin jollekin.

Äänestä
  • Telkkarin kaunein ja fiksuin nainen! Ei kanamainen ankkahuuli avonaisissa pukeissa,
    vaan kaunis suomalainen nainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Telkkarin kaunein ja fiksuin nainen! Ei kanamainen ankkahuuli avonaisissa pukeissa,
    vaan kaunis suomalainen nainen.

    Susannassa on luonnollista karismaa, kyllä hänen kanssaan kelpaisi näyttäytyä, eikä puheitaankaan tarvitsisi hävetä. Varmasti osaisi puhua mistä asiasta vaan, toisin kuin esim. meikkipytty Sieppi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Telkkarin kaunein ja fiksuin nainen! Ei kanamainen ankkahuuli avonaisissa pukeissa,
    vaan kaunis suomalainen nainen.

    Oikea, aito kaunotar, nämä muoviset silari, ankkahuuli muijat ovat kalpea varjo oikeista luonnollisista kaunottarista!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikea, aito kaunotar, nämä muoviset silari, ankkahuuli muijat ovat kalpea varjo oikeista luonnollisista kaunottarista!

    Susannalla ei ole miestä koska hän on lepakko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susannalla ei ole miestä koska hän on lepakko.

    Käsittääkseni seukkasi pitkään K. Keskisen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Susannalla ei ole miestä koska hän on lepakko.

    Tätä olen itsekin miettinyt, että olisiko lepakko, kun pelkässä naisseurassa yleensä viihtyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tätä olen itsekin miettinyt, että olisiko lepakko, kun pelkässä naisseurassa yleensä viihtyy.

    Jospa se onkin Bi,kelpaa kumpikin.

    Äänestä

Vaimoksi otetaan ihan erilaisia naisia! Sitten on naisia joiden kanssa vain pidetään hauskaa.

Äänestä

Susanna on ihminen jonka on itse lähestyttävä miestä. Itse olen monessa mielessä hyvin erilainen kuin hän. Mutta Susanna ei halua eikä kenenkään pidä astua paskaan.

Äänestä

Hän on älykäs, paljon syvällisempi ihminen mitä antaa ymmärtää. Ei ole järjestäny lehtien palstoille minkäänlaisia törkyjuttuja, pitää elämänlangat visusti käsissään.

Äänestä
  • Luonnollisen kaunis ja fiksu nainen. Ei kaikki naiset tarvitse rinnalleen ketään pönkittäjää ja hyysättävää, vaan nauttivat vapaudestaan. Sunsanna on täydellinen vastakohta näille itseään esittäville ankkahuulille ja silikonitisseille, joilla aivojen paikalla on pelkkää sontaa!

    Äänestä

Onkos se joku mittari vai... Kun ei ole miestä eikä lapsia... Paineet hän purkaa varmaan tyydyttämällä itseään useasti, ei siihen varmaan miestä tarvita ja on sen verran kiireinen että on lelut kovassa käytössä

Äänestä
  • Varmaan upeaa katseltavaa kun tekee sitä olisi kiva olla kärpäsenä katossa vakoilemassa

    Äänestä

Tyypillinen nainen, eli lienee niin päin että hänelle ei ole kelvannut kukaan.

Äänestä
  • Luonnollisen kaunis suomalainen nainen, jolla vielä lisäksi on aivotkin käytössä!!
    Oiva esimerkki kauneudesta, kun laittaa rinnalle nämä huonomaineiset ankkahuulet ja silikonipallojen kannattelijat!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luonnollisen kaunis suomalainen nainen, jolla vielä lisäksi on aivotkin käytössä!!
    Oiva esimerkki kauneudesta, kun laittaa rinnalle nämä huonomaineiset ankkahuulet ja silikonipallojen kannattelijat!!

    Eipä ole Susannalla keinotekoisia turvotuksia, eikä muovihiuksia. Todella aito, ja mielestäni Suomen kaunein nainen! Arvostan myös hänen korvien väliään, ei ole tyhjä, kuten aivottomilla "kohukaunottarilla".

    Äänestä

  • Soolo seksiä varmaan paljon ja varmaan noita pano kavereita kyllä riittää ei halua seurustella tai olla syvällisessä suhteessa mutta haluaa seksiä harrastaa mahdollisimman monen eri tyypin kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Soolo seksiä varmaan paljon ja varmaan noita pano kavereita kyllä riittää ei halua seurustella tai olla syvällisessä suhteessa mutta haluaa seksiä harrastaa mahdollisimman monen eri tyypin kanssa

    vai ei kelpaa, eilen oli ykkös ja kolmoskanavalla ohjelmissa :),samaan aikaan

    Luonnollisen kaunis nainen, jonka ei tarvitse kohu-uutisilla, eikä itsään paljastellen esiintyä. Hänellä kun on korvien välissäkin jotain!

    Totta! Ankkahuulet ja tekotissit, ei korista ketään! Susanna on todella siitä myös harvinainen, ettei ole kanamainen piipittäjä, vaan ystävällinen ja fiksu nainen.
    Sabina Särkkä ja Susanna Laine ovat ainoat oikeat kaunottaret!! 😍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Soolo seksiä varmaan paljon ja varmaan noita pano kavereita kyllä riittää ei halua seurustella tai olla syvällisessä suhteessa mutta haluaa seksiä harrastaa mahdollisimman monen eri tyypin kanssa

    Kaveri asuu naapurissa... Kuulemma huutaa hurmiossa melkein joka päivä joko yksin tai silloin kun on seuraa... Roskikseen oli kuulemma heitetty pussi jossa oli muutama puhki kulunut Dildo ja Susannan papereita

    Äänestä

Suski on kyllä ikäisekseen hyvin kaunis nainen, upeat pitkät hiukset. Ehkä luonne on vaan semmoinen justiinamainen, eli ei kohtaa ulkonäön kanssa. Jos olisi lempeämmän oloinen ehkä olisikin löytänyt. Voi olla myös nirso.

Äänestä
  • Salkkareista havaittua: melko tylyä näyttelemistä, suoraan sanoen ei osaa pätkääkään TV-sarjaan vaadittavaa näyttelemistä. Kertokaa kun Susanna Laine on pois Salkkareista.

    Äänestä

Ai suski onkin vasta 39, luulin häntä yli nelikymppiseksi jo :D

Äänestä

Hirveästi melua tyhjästä hölmöt ! Susannalla on avomies.

Äänestä

Joskus seurusteli Kalle Keskisen kans muistaakseni.

Äänestä
  • Nyt seurustelee Petri Nygårdin kanssa taitaa olla pelkkä seksi suhde koska Petri tuskin rupeaa yhtä polkemaan Susanna saa nyt kunnolla ja takaapäin Petri on varmaan haltioissaan saaliistaan nauttii täysin rinnoin kun suski lutkuttaa hänen munaansa ja voi olla että houkutus voi olla hänelle liian iso tulemmeko näkemään ehkä koti videoita.......mutta nyt kyllä viimeistään ne jotka puhuvat että sussu olisi jotenkin kiltti tai kunnollinen niin siltä putoaa pohja

    Äänestä

Susanna on todella kaunis ja järkimuija. Törmäispä joskus livenä. T. Toinen pohjalainen nainen

Äänestä

Yhteenvetona keittiöpsykologien päätelmät. Ei SAA miestä, koska
On vanhanaikainen (?)
Tupakoi
On lepakko

Me suomalaiset osataan pistää ihmiset laatikoihin 🙄

Äänestä

On varmasti ottajia! Mutta Susanna ei huoli ketä vaan! Oma valinta❤! Hän on antanut ymmärtää tekee töitä ja viihtyy kotosalla ei jää aikaa🤗. Ja miksi kenenkään yksityisyys kuuluu😏! On niin kummallista joko täällä mollataan tai haukutaan mikä ihmisiä riivaa🤔! Kuka meistä täydellinen ei ole selasta ihmistä!!. Ja ulkonäkö ei oma valinta tavat elää on. Eihän kaikista tartte tykätä mutta mikä oikeuttaa mollaamaan.

Äänestä

Susannalla on mies. Joten idioottimainen aloitus.

Äänestä

On niin pitkät koivet että tämä alastonase poistuu.

Äänestä

Kyllä se aika ryppyiseltä mummolta jo näyttää. Otsarypyt ja kaikki. Oikeasti olisi tummaverikkö.

Äänestä

On se niin kaunis blondi tuo Susanna Laine että tekisi mieli panna.

Äänestä
  • Laine,liian laiha,voisi olla hiukan enemmän lihaa
    luiden päällä.Meikkiä liikaa.Remppa vai muutto
    Jily on oikea namupala.Muodot mukavasti kohdillaan,kaunis nainen.

    Äänestä

Seurustelee Tampereella asuvan miehen kanssa, ovat olleet jo yhdessä pitkään. Käyvät lenkillä Pyhäjärven rannoilla kävelyteillä, näen usein heidät siellä. Viettää täällä Tampereella nykyään kaiken vapaa aikansa.

Äänestä
  • Petrillä on varmaan leveä hymy kasvoillaan kun susanna pistelee imuttelemaan ja vielä leveämpi kun saa katsella mällinsä lentämistä Susannan kasvoille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Petrillä on varmaan leveä hymy kasvoillaan kun susanna pistelee imuttelemaan ja vielä leveämpi kun saa katsella mällinsä lentämistä Susannan kasvoille

    Onhan tuo susanna ollut aina melkoinen mälli taulu

    Äänestä

  • Naapurina kiva olla silloin kun aikatauluiltaan kerkiävät tapailla muutamana päivänä niin naivat aina ne päivät putkeen aika äänekästä meininkiä

    Äänestä

Ei osaa näytellä..liian pitkä naiseksi.

Äänestä
  • Samaa mieltä, ei todellakaan osaa näytellä, liian teeskenteleväinen, ilkeää katsottavaa. Mikäköhän se todellinen syy oli lähteä puoliseiskasta, tais olla se...hyvä kikka laittaa syyksi salkkareihin lähtö.

    Äänestä

Että on pölöä porukkaa, ja kateellista 🤣🤣🤣

Äänestä

Luulen että suurin osa kommenteista on pallinaamaisten puntsukoiden mielipiteitä. Onhan Susanna kaunis ja fiksu, todellakin!

Äänestä

Tuskin on kelpaamisesta kysy, ei vain ole sopivaa löytynyt.

Äänestä

Kelvannut on Juba Tuomolalle. Pettivät yhdessä Anna Erikssonia.
Vai onko asia unohdettu ettei maine enempiä pilaannu?
Kierrätystä tuokin.

Äänestä
  • Ei pysty syvempiin suhteisiin miesten kanssa pelkkää panemista sen osoittaa hengailu nygardin kanssa ....niin ja nuo pettämiset sekä ura eroottisena alusvaate mallina on onnistuttu peittelemään

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Ei pysty syvempiin suhteisiin miesten kanssa pelkkää panemista sen osoittaa hengailu nygardin kanssa ....niin ja nuo pettämiset sekä ura eroottisena alusvaate mallina on onnistuttu peittelemään

    Jep hän onnistunut saamaan Triumph matskun pois netistä jonkun sopimuksen tehnyt firman kanssa ei näy susannaa edes triumphin sivuilla enää pornahtavat kuvat ja videot ovat jossakin vaiheessa alkanut kaduttamaan vaikka on yksi pornahtavimmista misseistä ollut aina

    Äänestä

Mihin miestä tarvitsee itsenäinen, täydellinen nainen?

Äänestä

Ihan nätti Susanna on, vain liian pitkä naiseksi. Saa lyhyet miehet näyttämään kääpiöiltä. Susanna ei olla hedelmöitetty vaikka on kertonut että haluaisi lapsia. Petri haluaa seksiä ei lasta. Eri tavoitteet elämässä. Pian on myöhäistä lapsen saaminen. Tuhlasiko aikansa väärään mieheen ?

Äänestä
  • Jaa vällyissä masturboidessa susanna fantasioi että murtovarkaat tulevat ja ottavat väkisin kun kotonakaan ei mitään muuta arvokasta otettavaa
    eikös tältä vaikuta tämä susannan artikkeli piilo viestintää vihjeitä häneltä ...kuinkahan monta yöllistä vierailijaa kerralla suski?

    Äänestä

Pitkät naiset ovat upeita! Maailmalla rikkaat ukot liikkuvat itseään huomattavasti pidempien kaunottarien kanssa. Ehkä se on niin että kun pinkka on kunnossa, ei naisen pituus ole ongelma. Edellä sanottu ei koske huonon itsetunnon omaavia suomalaisia miehiä.

Äänestä

susanna ei kelpaa miehille koska leuhkii tukallaan nk. 6.11 iltasanomissa. ihan normaali tukka se on, ei kannata leuhkia ja myös liian pitkä nainen miesten makuun!

Äänestä

Suomalaiset miehet ovat keskimäärin huonolla itsetunnolla varustettuja.
Hauras ja heikko ego ei kestä itseään pidempää naista.

Äänestä

Kyl lä siellä Susanna tukassa on sitä irtoiettiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Susanna on ollut kaunis. Susanna on edelleen kaunis. Hänellä ei ole miestä. Hän ei ole naimisissa. Hänellä ei ole lasta.

Miksi hän ei kelpaa kellekään? Miksi entinen missi ei kelpaa kellekään? Miksi lätkäjätkät eivät huolineet? Vieneet Amerikkaan?

Susanna ei ole ryvetellyt itseään kohuissa, mutta onko siinä syy? Jos hän ei ole heittäytynyt nurin niskoin kenenkään lakanoille, ei hän ole voinut kellekään kelvatakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu