Suomalaiset syövät lihaa ja lentävät

Anonyymi

Etenkin sivistyneistö ja ilmastopolitiikkaa saarnaavat lentävät kongressista toiseen ja on mukavaa. Tavallinen kansalainen maksaa huvit.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minäkin lennän ja syön lihaa. Vanhemmiten ainakin naudan- ja sianliha on saanut väistyä lautaseltani. Kalaa ja siipikarjan lihaa syön enemmän ja tunnustan, että ruishuttu, ohra- ja riisipuuro kuuluvat suosikkeihini. Jotain noista viimemainituista pitää saada vähintään kerran viikossa.
      Lentäminen on nykyisin sitä, että nousen sinivalkoisille siiville eli Finskin kyytiin. Vuosia sitten lensin ainakin kotimaassa omalla, mutta se on turhan raskasta.
      Yhtään ainoaa reissuani ei ole veronmaksajat maksaneet. Tottakai se pienentää maksettavia veroja yhdellä toimijalla, mutta sitten se lisää niitä toisella toimijalla.

      Yhteiskunnallisten asioiden hoitaminen taas on vähän toista kuin varastomiehenapulaisen homma.
      On tavattava muiden valtioiden virkamiehiä, kokoustettava ja palaveerattava. Siksi on välillä lennettävä ja tietysti veronmaksajien piikkiin, koska yhteiskunnallisten asioiden hoitaminen kustannetaan verovaroista. Veroja kannetaan mm. juuri tämän vuoksi.
      Lentäminen ei ole hyvää asia ilmaston kannalta, mutta monista syistä paras vaihtoehto.
      Jos olet niin tyhmä, ettet näitä asioita tajua niin koeta olla ajattelamatta koko asiaa.
      Hyvää yötä... siis Uutta Vuotta!

      • Anonyymi

        tietokoneet keksittiin ja kerrottiin niiden avulla yhteydenpidon olevan sellaista ettei turhaa matkustamista tarvita. Etenkin kunnissa ja valtion tukirahoilla ja ja valtion virkamiehet reissaavat suhteettoman paljon ympäri maailmaa. Suomalaiset käyvät mieltäänosoittamassa ympäri maailmaa ns. yhteiskunnallisina vaikuttajina ja taas valtio maksaa viulut. Ja lentobensiiniä kuluu. Esimerkkejä on tuhansia huom tuhansia jossa on kivaa matkustella toisten piikkiin. Haloo herätys suomi.


    • Suomalaiset taitavat olla lentämällä tehdyn hupimatkailun kärkimaita maailmassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      176
      2135
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      38
      1483
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1164
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      932
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      866
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      252
      845
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      802
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      735
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      723
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      202
      679
    Aihe