sitoutumiskammo????
Mies onko sinulla
Anonyymi
52151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Mulla ainakin on vähän. Tarviin välillä omaa tilaa.
Eiks kaikki kaipaa?
”Miksi suhteessa pitää ottaa omaa aikaa?
Oman tilan tarve on biologinen tosiseikka. Omaa tilaa tarvitsee, jotta voi voida hyvin. Ihmisten välillä on eroja siinä, kuinka suuri tarve on, mutta harvalla sitä ei ole lainkaan.”
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/jatkuva-yhdessaolo-ajaa-eroon-oma-aika-tarkeaa-parisuhteessa
” Tunti arkena ja enemmän viikonloppuna
Suomalaisten vapaa-aikaa käsittelevän tutkimuksen mukaan työssä käyvällä aikuisella on vapaasti kohdistettavaa aikaa 48 tuntia viikossa. Ranssi-Matikaisen mielestä nyrkkisääntönä voisi pitää 10 tuntia parisuhteelle ja 10 tuntia itselle.
– Ajan voi pilkkoa esimerkiksi siten, että tunti itselle jokaisena arkipäivänä ja viikonloppuna enemmän. Jotta suhde voi hyvin, omaakin aikaa on oltava. Ihmisen henkinen kasvukin vaatii sitä, että saa suunnata energiaa omiin mielenkiinnon kohteisiin”
https://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/a/201808232201147919
On valitettavasti. Rupeaa ahdistaa pitemmän päälle jos ollaa koko ajan tekemisissä. Tarviin omaa aikaa paljon. Tälläne oon valitettavasti.
Sitoutumiskammoinen ajattelee: Kukaan ei voi rakastaa minua, jos saa tietää, millainen oikeasti olen.
- Hän on jäänyt lapsuudessa jotain vaille ja oma sisin minuus on jäänyt heikoksi.
Haurasta ydintä peitellään pelaajan elkeillä tai pinnallisilla rooleilla. Valastin mukaan emotionaalinen minuus eli sisäiset tunneskaalat ja tunnetaidot ovat jääneet osittain tyhjiksi. Sitoutumiskammoinen ei välttämättä tunne lainkaan tiettyjä tunteita, kuten kaipausta ja ikävää.
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000000668034.html
Toi on niin syvältä, että kaikki muka johtuu lapsuudesta. Vihaan tollasta asioiden psykologisointia. Sivusta
”Taustalla voi olla myös syvä haavoittuminen parisuhteessa - hän ei halua enää koskaan kokea sitä samaa kipua. ”
Samasta linkistä
Se nainenhan voi olla ihan samanlainen tossa asiassa. :)
En ole sitoutumiskammoinen, mutta vähän varautunut ihmisten suhteen kyllä.
T:P(m)
Usein sitoutumiskammoisella on vahva näkemys, ettei hän usko parisuhteeseen. Hän on ehkä nähnyt kotona, mitä parisuhde on huonoimmillaan eikä halua itselleen samaa kohtaloa. Taustalla voi olla myös syvä haavoittuminen parisuhteessa - hän ei halua enää koskaan kokea sitä samaa kipua. Hän pelkää kyllästymistä ja uskoo, ettei mikään parisuhde kuitenkaan kestä aikaa eikä arkea.
Juuri tätä sitoutumiskammoinen välttelee: läheisyyteen ja haavoittuvuuteen antautumista. Sisin on sen verran hauras, että sitä täytyy suojella ja piilotella.
Jos sitoutumiskammon haluaa työstää pois, se edellyttää viipyilevän läheisyyden harjoittelua, pelkojen ja haavoittuvuuden siedätyshoitoa.
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000000668034.html
Kyllähän sitä teoriassa voisi tuolla tavoin hoitaakin. Ainakin, jos on vaan vähän sitoutumiskammoinen. Mutta sitten, kun se on oikein paha, voi mennä kunnolla paniikkiin ja ihminen olla tosi sekaisin päästään. Se että siitä voisi toipua tarkoittaisi sitä, että pitäisi olla vahva halu ja motivaatio siihen. Ei kaikki vaan ilmeisesti kestä tuntea niin voimakasta ahdistusta ja paniikkia ja sekin on ihan ymmärrettävää. Ja jos sitä noin lähtee (pari)suhteella käytännössä hoitamaan, ilman minkäänlaista terapiaa, voi se sille toiselle osapuolelle olla myös hyvin rankkaa. Toisen käytös kun voi tuollaisessa tilanteessa olla lähes mitä vaan. On tosiaankin varmaan eri asteisia. Mutta en pidä mahdottomana sitä, että voisi hoitaa hyvällä luottamus- ja rakkaussuhteella, jos sellaisen kykenee muodostamaan. Mähän olen tähän asiaan tietysti perehtynyt, koska tullut tietyn ihmisen mukana tarve tietää ja ymmärtää hänen ongelmiaan.
Ehkä näinkin, mutta oma varautumiseni, johtuu siitä, etten jaksa löytää itseäni taas jostain ihmeen kolmiodraamasta. :D
Mitäs tuolla kolmiodraamalla sitten mahdat tarkoittaa? T. 18.36
Eikäkö 18.33, pirun hankalaa. T. Edellinen
Ei ole. En vain ole löytänyt sitä oikeaa joka saa nousemaan hymy suin sateeseen päivään.
Voi sitäkin olla, mut enempi kuitenkin on pelkoa, onko kuinka kykeneväinen suhteeseen?
Miksi et olisi kykenevä?
Tottunut jo yksin olemiseen ja viihdynkö jo liian hyvin yksin? Miettinyt monesti, et mitkä kaikki muuttuisi suhteen myötä? Paljon varmaan toisi mukanaan hyviäkin juttui, mut mistä olisin valmis luopumaan kaksin ollessa tai onko tarpeen edes ajatella niin pitkälle asioita?
Joutuuko siinä välttämättä luopumaan edes mistään?
No perinteiseen tyyliin mietitäänkin parisuhdetta noin. Että pitää olla tietyn verran sitä ja kyetä antamaan toiselle tota. Itse ajattelen kuitenkin, ettei parisuhteen pidä olla mikään vankila. Itsekin haluan omaa tilaa, vaikken sitoutumiskammoinen olekaan. Vahva luottamus toiseen, mikä on mielestäni pakollinen kivijalka toimivalle parisuhteelle, tekee suhteesta helpomman, joten siinä haluaa olla ihan vapaaehtoisesti. Tietysti omaan näkemykseeni vaikuttaa myös varmaankin se, etten ole missään perheenperustamisiässä enää. Sekä se että tiedän, miten toiselle ladatut liian suuret odotukset/vaatimukset voi pilata parisuhteen lopulta.
Ja tämä tuli siis sivusta, eikä edeltävältä.
Olen nainen mutta tunnistan tuosta sitoutumiskammo artikkelista itseäni.
Täsmääviä itseeni.
Yritän kovasti suojella itseäni haavoittumiselta koska eräässä suhteessa koin todella voimakkaan haavoittumisen.
Olen lausunut seuraavia lauseita ääneen näkemyksinäni:
-eroon kaikki suhteet päättyy kuitenkin
-en usko parisuhteiden kestävyyteen
-kyllästyt muhun kuitenkin jos koko ajan nähdään
-Älä nosta mua jalustalle, en ole virheetön, kun tunnet mut et kuitenkaan enää pidä musta. Elät vain nyt mielikuvissa siitä millainen olen.
Joku P ukkeli puhui varautuneisuudesta mulla on
Sitä paljon ja se on just sellasta et tarkailen miehen käytöstä tapailusuhteessa tarkasti ja en usko ilman et näen itse et sanat mitä sanoo myös pitää paikkansa. Jos havaitsen jotain hälyyttävää joka uhkaa haavoittaa mua. Lähden karkuun. Katkaisen välit
Just kaikki toiset naiset, pettämisen vaara, väkivalta, haukkuminen, oharit, lupaukset joita ei pidä jne on vaaroja jotka saa mut lähteen pakoon
Niin ja mun ”sitoutumiskammoista” muistuttavaan tilaan kuuluu tietynlainen voimakas tarve suojella mun yksityiselämää. Mulle on tarkka raja mikä on yksinomaan mun reviiriä jolle miehellä ei varsinkaan vielä suhteen alussa ole mitään asiaa.
Niitä on esim. kaikki mun yksityiset tili ja muut asiakirjat, puhelin ja tietokone. Siinä näkyy se tietynlainen tiukan rajan laitto siihen mikä on yksin
Mun elämää jolle turha astua tai suutun.
No tuollainen yksityisyys siis kuuluukin jokaiselle. Eipä tulisi mieleenkään mennä sorkkimaan vaikkapa toisen puhelinta... Enkä kyllä kattelis sellaista epäluottamusta/rajojen ylitystä itsekään keltään...
Niin.. oon ajatellut et suurimmaksi osaksi mun ”sitoutumisenkammo” on aika tervettä, sillä reagoin aika sellaisiin vaaraksi oleviin asioihin joissa oikeastikin haavoittuu.
Se taasen miten voimakkaan tunnereaktion kanssa siihen reagoin on sit sitä ”sairaampaa”
Saan voimakkaamman ahdistuksen, paniikin, pelon ja haavoitun luottelemissani vaaran merkiksi katsomissani tilanteissa syvemmin lisää kuin joku muu. Myöskin itseni suojelu on voimakkaampaa saaden voimakkaampia tunnereaktioita. itkua tai suuttumusta.
Lähtökohtaisesti reagoin oikeisiin asioihin mutta reaktioni on vahvempi ja se on pakokauhun vallassa pakki päälle.
Ohoh, mihinkähän kommenttini katosi?! Piti siis sanoa, että itselläni on samankaltaista tunteiden säätelyongelmaa. Tunne on ihan oikea, mutta reagointi menee överiksi. Vamma tämäkin, mutta onneksi kun tiedostaa sen, on sillekin jotain tehtävissä. Ja nainen olen myös. T. 18.58
Mulla ei ulospäin juurikaan näy reaktioo. Paitsi ehkä vetäytymisenä ja sellaisena et yrittää olla mahdollisimman näkymätön, pieni ja poissa.
Tietysti silloin näkyy kahden lauseen verran äänen korotus jos mies alkaa rähjään. Yleensä silloinkin pyrin pakoon tilanteesta. Pyrin itse pois tai yritän saada miehen pois. Itse usein olen kuin yrittäisin piiloutua. Kasvokkain siis vaikka olla pieni pallo jossain nurkassa piilossa.
En ole hyökkäävä tai tunteeni harvemmin näkyvät musta muuten kuin silmien katseesta tai kehon reaktiosta ja kun pelkään se on kehon tärinä ja asennot jotka ilmentää yritystä suojautua
Toi pupuketju nyt toi mieleeni kuvan koiranpennusta joka peloissaan jähmettyy paikoilleen. Hiljaisesti ryömii piiloon pöydän alle selkä kyyryssä, korvat luimussa, häntä koipien välissä. Pelokkasn koiran ensireaktio on tämä. Olla mahdollisimman pieni, piilossa, suojautua pöydän alle.
Jos koiraa lähestyy ja koira kokee tilanteen uhkaavaksi, se pitää sellaisen kimeän vihaisen varoitus haukun ja murinan. Jos vaara ei peräänny. Koira hyökkää kohti. Pelko puolustautuminen.
Jos koira ei koe olevansa vaarassa hän saattaa kääntyä selälleen jalat kohti kattoa ja paljastaa vatsan alueen. Alistuu ja osoittaa et ” okei okei okei. Älä tee pahaa. Annan periksi”.
itsellä oma käytös on vähän tällaista alkukantaista silloin kun se sitoutumisenkammo tulee päälle.
Säätelen tunteita siis hyvin ulospäin mutta sisällä tapahtuu paljon asioita
Eli sulla sisäisesti tuleekin aika vahvat reaktiot, kun mä taas räjäytän ne ilmoille.. Ei hyvä ole mun reaktio, mutta kuulostaa, että myös sun sisäinen voimakas reagointi voi olla sulle itsellesi melko voimia vievää. 20.07
No tarvin sitä omaakin rauhaa..en tiedä onko minusta asumaan enää kenenkään kanssa, vaikka salaa niin haluaisinkin! Jollain järjestelyllä sekin voisi toimia. Uskon niin. Sitoutumisesta en ole varma..on ollut vaan läjä vääriä naisia. Siihen ainakin haluan uskoa..eli haluaisin sitoutua. <3
Älykkäillä ihmisillä on vaikeuksia löytää parisuhde.
https://www.humanexplore.com/iq-struggling-find-true-love/
Allekirjoitan täysin sen, että on vaikeaa löytää ihmistä, joka olisi samalla aaltopituudella. Etenkin, kun ulkonäköä pitäisi olla sen verran, että ihastuu. Löysin sellaisen, mutta menetin hänet mokailullani. Voi olla, etten löydä sellaista enää.
En jaksanu avata linkkiä, mutta toihan siis on täysin selvää. Sillähän minäkin voin selittää halutessani omaa hankaluuttani :D:D
En ole sitoutumiskammoinen, mutta joudun tottakai miettimään monia asioita, mitkä muuttuisivat. Tosiasiassa haluan muutoksen tähän elämääni. En halua elää ilman naista.
On ja yhtäkään akkaa en ota nurkkiin pyöriin.
Jos olisi joku johon sitoutua niin tietäisi onko kammoa.
Joo. Kammoan sitoutumista kaikkiin muihin paitsi yhteen. Kammoan myös sitoutumattomuutta siihen yhteen. Kohtaamme ajallaan. En viitsi liikaa miettiä miksi ei olla jo yhdessä. On pelkkää illuusiota kuvitella, että on omn elämänsä herra tai rouva.
Ei ole sitoutumiskammoa vaan ei ole sellaista ihmistä joka olisi kiinnostunut minusta sillä lailla että voisi olla yhdessä ja muutenkaan ole sellaista joka olisi kiinnostunut tutustumaan. Useimmat miehet tuntuvat olevan varattuja, siis sellaiset jotka ovat ikäisiäni tai lähellä omaa ikää joten ei minun kannata edes yrittää kun kuitenkin joutuisi jälleen pettymään. Ei ole energiaa ottaa enää niitä takaiskuja kun tietää jo lopputuloksen. Ehkä ja todennäköisesti olen tulevaisuudessa lopunelämäni yksinäni ilman parisuhdetta. Tuntuu että sellainen musta pilvi kulkee ylläni niissä asioissa.
Oho sori tää olikin jollekin miehelle tuo aloitus
Sä et vaan ole rakastunut, siksi susta tuntuu tuolta. Ajattelet parisuhdetta ja sen mahdottomuutta, mutta unohdat rakkauden. Kun se oikea ihastus/rakastus ilmestyy kuvioihin, sitä energiaa alkaa kummasti olla. Juha Tapion sanoin "aito rakkaus yllättää sut kerran" ... Naiselta sivusta tämäkin.
Mutta jos haluat jotain syvempää, harrasta rakkautta...
https://youtu.be/gXbT8snKlFo
Mukava versio ko. biisistä. Ja hauskat partaukot.
Ei enää kun kohtasin hänet niin sydämeni lähti mukaansa ja pelkoni saman tien ❤️
Odota vaan, kun se sanoo et lähtee baariin etsiin parempaa!
Se on kuin jäistä vettä niskaan ja sata puukkoa selkään. Sydän jättää lyönnin väliin. Kurkkuun nousee pala. Kauhun tunne sisälle. Sit nousee jalka kaasulle ja lähtee kaasu pohjassa pakki päällä peruutus vaihde ja pakoon!!
Ei+lähde+ja+tämä+on+100%+tieto+:)
Nuorelle naiselle?
Hienoa lukea tällaisestakin kokemuksesta :) Valaa itsellenikin uskoa, toivoa & luottoa siihen, että hyvinkin voi käydä :):)
Joo, nuorelle muttei teinille. :)
Milloin tutustuitte? Minkä ikäinen on vielä teini?
Tutustuminen vielä vähän kesken ja teini-ikä taitaa päättyä jossain 19-vuotiaana vaikka itse olinkin täysi teini vielä 25-vuotiaana..
Sitoutumiskammosta en tiedä. Olen kyllä outo siinä mielessä, että ei ole pienintäkään kiinnostusta ollut Oikein koskaan, mihinkään parisuhde touhuun.
Nykyään en todellakaan pystyisi moiseen. Ei vaan ole kiinnostusta mistä sitten johtuukin?
Ehkä se siinä että ikänsä ollut yksin niin ei ole eväitä eikä kiinnostusta ruveta rikkomaan valmista muottia. Tiedä häntä, viime yö oli syvien mietteiden yö.
Terveisin Tampereen mies 45v.
On! Sen takia en ota kontaktia naisiin.
Se että kun haluun tulla ja mennä viikonloppusin miten haluan.