Mennyt suinpäin suhteisiin. Ehkä senkin takia ne eivät ole kestäneet. Ja jopa ovat perustuneet seksiin. Sitä en enää haluaisi vaan tutustua ensin rauhassa ja rakastua omalla painollaan, ei niin että luulen olevani rakastunut ja jossain kohtaa tulee mieleen olenko oikeasti.
Olen aiemmin..
4
153
Vastaukset
- Anonyymi
Siinähän se on, että tunteet syntyy helposti seksin jälkiseurauksena. Hyvänolon hormonit, läheisyyshormonit ja seksin autuus, saa aikaan rakastumisen tunteen. Sinänsä ihan järkeenkäypää, koska seksi on joskus ennen ehkäisyn keksimistä johtanut usein raskauteen. Naiset ovat alttiimpia seksiin ovulaatiota lähestyessä ja myös ovulaatiota lähestyessä miesten kiinnostus naiseen lisääntyy. Jos hormoneja ei olisi, olisi moni lapsi jäänyt ilman isää. Itsellä on pitkiä monen vuoden suhteita, jotka perustuu tähän. Jos seksi loppuu, tunteetkin loppuu helpommin. Yhdessä suhteessa kävi näin. Kaksi muuta loppui muuhun, eikä rakkauden tai seksin loppuminen ollut syynä.
Taas se toisenlainen rakkaus alkaa jo ennen seksiä tai ihokosketusta. Tunteet on suuret, vaikkei mitään ole vielä ollutkaan. Ja jos joskus päästään iholle ja seksiin asti, tunne on huima. Tietyllä tavalla alussa voi olla hyvä pidättäytyä ja tutustua ensin, jotta tunteiden laadun näkee selvemmin. Suuressa rakkaudessa toki on vaikea pysyä erossa ja tarve päästä lähelle on kova. Pidättäytyminen ei ehkä ole päällimmäinen ajatus, vaikka se voisi olla järkevää. 😂 - Anonyymi
Kyllä se henkinen puoli on se tärkein. Seksi kannattaa jättää myöhemmäksi, kun toisen tuntee kunnolla. Ettei sillä lähde sekoittamaan jo valmiiksi sekaisin olevaa nuppiaan, jopa.
- Anonyymi
Ja rakkauksien välissä sitten harrastetaan pelkkiä seksisuhteita....
- Anonyymi
Jos joku niin haluaa. Se on ihan persoonasta kiinni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.2897476Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on523929PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23438Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a723171Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,1142844"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin382644IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-492508Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.532263- 682043
- 991911