Toinen lapsi?

Tyttö on nyt vähän yli vuoden vanha, ihana kuin mikä alkaessaan puhelemaan, kulkemaan sutjakasti mukana, hahmotellessaan sanaa "äiti", ilmaistessaan omaa tahtoa. Ja pari kuukautta on tuntunut, että haluaisi toisen lapsen.
Mies on inhottavan järkevä sanoessaan, että minulla on ammatin opiskelu vielä kesken, eikä hänellä vakituista työpaikkaa. Mutta vauvakuumeinen ajatteluni keksii aina kaikkeen hyvät vastaukset...
Miehen kanssa menee hyvin - tytön tullessa tulivat tietenkin ne tavalliset sopeutumisvaikeudet, mutta meistä on nyt hioutunut hyvä pari.
Firma jossa mies on töissä, on menestyvä ja siellä hyvinkin voisi olla työtä jatkossakin. Minä voin kyllä käydä kouluja myöhemminkin. Voisi sitten keskittyä kunnolla opiskeluun, hoitaa sen alta pois ja mennä suoraan töihin, jos niitä saisi. Ja tytöllä olisi pikkusisarus - itse isonasiskona tiedän, miten tärkeä kaveri on.
Kyllä minua väsyttikin jossakin välissä, kunhan sitten sain ilmottauduttua pariksi illaksi viikossa kurssille ja ymmärrettyä, etten enää edes halua istua lapsettomien tyttökavereiden kanssa baarissa.
Niin tai näin, tässähän tämä arki menee kuitenkin omalla painollaan, iloineen ja suruineen.
Miten te olette tehneet? Pönkittäkää haaveitani tai rytätkää ne elämän faktoilla heti kerralla lyttyyn, että tämä ajatus katoaa. Tiedättehän, miten se piristää sateisimmankin hetken, tieto että sisälläni on elämä...
7611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Heippa.Itse olen kahen lapsen nuori äiti(25-vuotta)ja olen vasta palannut työelämään kolmen vuoden äitiyslomalta.Minulla on vakituinen tyäpaikka,mutta silti olen ajatellut lähteä kouluun,koska olen vain lukion käynyt.Olen tyytyväinen,että minulla on jo lapset ja nyt olen kouluun lähdössä.Joten ei ne lapset estä kouluun lähtemistä.Onnea sinulle mitä nyt päätätkin tehdä!!!:)

Äänestä
  • Jee! Ei onnen rynttäystä vaan lasten tekoon kannustavaa tekstiä! Mä todellakin olen niin hyvä tässä äiti-hommassa, jotta miksei?
    No, mitenkäs miehelle tiedoksi? Miten saan miehen mukaan?

    Äänestä

  • Sabrina kirjoitti:

    Jee! Ei onnen rynttäystä vaan lasten tekoon kannustavaa tekstiä! Mä todellakin olen niin hyvä tässä äiti-hommassa, jotta miksei?
    No, mitenkäs miehelle tiedoksi? Miten saan miehen mukaan?

    Minä taas kirjoittelen tässä töissä ollessa.No ajatttelinpa vaan että jos te vielä joskus olette tekemässä lapsia,niin sano miehellesi että nyt olisi sopiva aika.Samalla menee kaksi pientä ja niistä on tosiaankin seuraa toisillensa.Minullakkin on taas vauvakuume,mutta yritän nyt ensin korkeakouluun ja jos en pääse niin sitten voisin taas olla kotonna lasten kanssa.Minun lapset täyttää elokuussa 4 ja 3.Mieheni mielestä meillä on jo perhe kasassa ja ei välttämättä enää haluaisi lisää lapsia,mutta kun minulla kutkuttaa kovasti toi vauvakuume...:).En tiedä teidän tilannetta mutta miksikäs ette tekisi lasta jo nyt jos olette sisaruksia hänelle suunnitelleet.Ja onhan se rahalliseti vähän kalliimpaa,mutta enpä nyt sanoisi että hirveästi.Ja ainahan voi käytettynä ostaa vaatteita yms.Ja jos olet nuori ja vaikka vanhakin niin kyllä sitä ehtii vielä kouluihin ja töihin.Minä ainakin nyt olen valmiimpi lähtemään kouluihin ja on ihanaa samalla seurata omien lasten kehitystä.Mutta kukin tavallaan...:)

    Äänestä

Eka ipana oli 1,5 vee kun alkoi niin pirusti tekemään mieli toista lasta. Toinen tehtiin ja nyt se on reilu 1,5 ja nyt tekee mieli tehdä se kolmas.. Onneksi järki menee ainakin toistaiseksi tunteen edelle. Mulla ei ole ollut vielä päivääkään töitä. Eivät ota pienten lasten äitiä. Mieskin on tällä hetkellä työtön.. Rahatilanne on sen verran tiukka että kolmatta en nyt heti aio tehdä. Eli riippuu vain rahasta. Mä olen kyllä opiskellut itselleni ammatin ennen kumpaakaan lasta. Ja suosittelisin suakin opiskelemaan sen ammatin eka. Makuasia tietysti.

Musta tuntuu että se on noi jotkut korkeemmat voimat kun tekee äitille kepposia.. Tää vauvakuume tulee just siinä vaiheessa kun pienin lapsi alkaa "pärjäämään" hetken ilman äitiäkin.. Kai tähänkin saattaa olla joku hormoonijuttu..
Mä ainakin kuvittelin että pahin vauvakuume menee ton toisen myötä ohi, mutta hitto se mihinkään hävinnyt.. Kuopuksen synnytyksessäkin tein pyhän lupauksen että yhtään lasta en tee seuraavaan 10 vuoteen. Kipu oli sillon sitä luokkaa. Nyt sitä kipua ei enää muista, ainoastaan sen päätöksen et nyt riitti.

Kumma juttu muuten toikin et noi miehet on niin viisaita näissä asioissa. Ilman mun miehen mielipidettä mun eka lapsi ois syntynyt kun oli 17 ja nyt niitä olis varmaan 5.. Tosiasiassa lapsia on kaksi ja ikää 25 (eka syntyi kun olin 21).

Äänestä

Meillä on jo kaksi lasta ja muutaman vuoden päästä he aloittavat koulun. Minua mietityttää se kolmas. haluaisin toisaalta opiskella lisää (olen yli 30v) toisaalta mietin, montako vuotta on järkevää lykätä lastentekoa. Vauvakuume on välillä kova. Mutta järki sanoo että opiskele ensin. Mitä jos olen sitten liian vanha, 38-39... ja sitten taas haluaisin olla kotona lapsen kanssa. Onkohan silloin isoista sisaruksista jo hoitoapua?

Äänestä
  • Meillä kolmas tulossa, vaikka nyt jää jatko-opiskelut sikseen.

    Täytän kesällä 35, joten katsoimme, että järkevää tehdä se vauva nyt, kun sitä kerran halutaan. Jos ensin olisi opiskellut, sitten vauva, työkokemusta ei olisi ehtinyt kertyä, ja kuka sitten ottaisi töihin? Mielestäni järkevämpi ratkaisu ensin tehdä se lapsi ja sitten keskittyä uraan ja työkokemuksen hankkimiseen. Työssä ehtii olla vielä 30 vuotta.

    Nautin jo etukäteen ajatuksesta olla yksi vuosi kotona, vanhin lapsi on jo koulussa, keskimmäinen saa jäädä kotiin, ei tarvi aamulla herättää tarhaan... Nautin, kun vielä voin.

    En varmaan myöskään enää olisi uskaltanut tehdä lasta vanhempana, riskit kasvavat 35v jälkeen. Mutta kukin tyylillään.

    Äänestä

  • äiti 2,5 kirjoitti:

    Meillä kolmas tulossa, vaikka nyt jää jatko-opiskelut sikseen.

    Täytän kesällä 35, joten katsoimme, että järkevää tehdä se vauva nyt, kun sitä kerran halutaan. Jos ensin olisi opiskellut, sitten vauva, työkokemusta ei olisi ehtinyt kertyä, ja kuka sitten ottaisi töihin? Mielestäni järkevämpi ratkaisu ensin tehdä se lapsi ja sitten keskittyä uraan ja työkokemuksen hankkimiseen. Työssä ehtii olla vielä 30 vuotta.

    Nautin jo etukäteen ajatuksesta olla yksi vuosi kotona, vanhin lapsi on jo koulussa, keskimmäinen saa jäädä kotiin, ei tarvi aamulla herättää tarhaan... Nautin, kun vielä voin.

    En varmaan myöskään enää olisi uskaltanut tehdä lasta vanhempana, riskit kasvavat 35v jälkeen. Mutta kukin tyylillään.

    mietin sitä, että kun lapsi syntyy, haluaisin hoitaa häntä kotona ainakin sen 3 vuotta. Amk-koulutuksen voi keskeyttää 2 vuodeksi. Tää on kauheen vaikee kysymys... Ajattelin että jos opiskelisin 2 vuotta, olisin 37 ja sitten jättäisin ehkäisyn pois. Ehkä juuri ja juuri ehtisin valmistua. Mutta mitä sitten? Hoitaisin lasta kotona? Vai menisinkö muutaman vuoden kuluttua iltatöihin? Olis kiva tietää, onko kellään kokemusta tällaisesta...

    Olisi kiva aikaansaada jotain tässä välissä ja sitten taas äidiksi, viimeisen kerran.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sabrina83 kirjoitti:

Tyttö on nyt vähän yli vuoden vanha, ihana kuin mikä alkaessaan puhelemaan, kulkemaan sutjakasti mukana, hahmotellessaan sanaa "äiti", ilmaistessaan omaa tahtoa. Ja pari kuukautta on tuntunut, että haluaisi toisen lapsen.
Mies on inhottavan järkevä sanoessaan, että minulla on ammatin opiskelu vielä kesken, eikä hänellä vakituista työpaikkaa. Mutta vauvakuumeinen ajatteluni keksii aina kaikkeen hyvät vastaukset...
Miehen kanssa menee hyvin - tytön tullessa tulivat tietenkin ne tavalliset sopeutumisvaikeudet, mutta meistä on nyt hioutunut hyvä pari.
Firma jossa mies on töissä, on menestyvä ja siellä hyvinkin voisi olla työtä jatkossakin. Minä voin kyllä käydä kouluja myöhemminkin. Voisi sitten keskittyä kunnolla opiskeluun, hoitaa sen alta pois ja mennä suoraan töihin, jos niitä saisi. Ja tytöllä olisi pikkusisarus - itse isonasiskona tiedän, miten tärkeä kaveri on.
Kyllä minua väsyttikin jossakin välissä, kunhan sitten sain ilmottauduttua pariksi illaksi viikossa kurssille ja ymmärrettyä, etten enää edes halua istua lapsettomien tyttökavereiden kanssa baarissa.
Niin tai näin, tässähän tämä arki menee kuitenkin omalla painollaan, iloineen ja suruineen.
Miten te olette tehneet? Pönkittäkää haaveitani tai rytätkää ne elämän faktoilla heti kerralla lyttyyn, että tämä ajatus katoaa. Tiedättehän, miten se piristää sateisimmankin hetken, tieto että sisälläni on elämä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu