Kun otetaan verenkuva,missä mm.tulehdusarvot,niin näkyykö siinä myös suoliston,maksan,haiman ja vatsalaukun tilanne?Kiitos vastauksesta.
arvot
Minä vaan
4757
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin, maksan tilanteen ainakin kertoo ns. iso verenkuva. Ja näkyy onko ottanut ahkerasti alkoa.
Suolistosta ja mahalaukusta antaa varmaan viitteitä, eli jos jotain on pielessä ovat veriarvot huonot.
Mutta lääkärille kun kertoo mistä on kipeä, tai mitä epäilee, niin määrää tarvittavat tutkimukset. Ei kai se sen vaikeampaa ole.
Verenkuvassa katsotaan mielestäni vain veren soluja, eli valko- ja punasolujen jakaumaa ja hemoglobiinia ja muita vereen liittyviä juttuja. Tulehdusarvo taas kertoo onko olemassa joitain tulehduksia yleosellä tasolla.
Tokihan jos maksassa, haimassa tai vatsassa on jotain tulehdusta arvot ovat kohoneet, mutta kohonnutta arvoa ei voi paikallistaa mihinkään elimeen.
Pitää ottaa lisää kokeita, jotka on ihan pesifejä tietylle elimelle, että voidaan paremmin tutkia kyseisen elimen kuntoa.
Verenkuvia on perus -ja laaja noin käytännössä. Laajakaan ei ole sinällään erityisen paljon kattavampi kuin perus mutta näyttää tyypitellymmin samoja asioita, jotakin siinä on enemmänkin mutta maallikolle ne eivät sano mitään ihmeempiä.
Tulehdusarvot näyttävät vain yleisluontoisesti onko elimistössä joku tulehdus päällä, jos nyt esim. haimassa on jokin akuutti ongelma niin se tietty helposti näkyy.
Mutta siinäkin sitten se että tyypilliset haimavaivat eli krooninen ja akuutti haimatulehdus ovat sitä lajia että akuutin nyt tuntee jo melkoisena kipuiluna kun vähänkin ovat arvot koholla ja krooninen jota ei pitkään aikaan edes suurkuluttaja huomaa, voi olla aika näkymätön jopa aivan haimakokeissa.
Eli tulehdusarvoa ei haiman toimintaa kuvastavana voi kyllä tuijottaa. Siihen on aivan omat kokeensa (perustestinä verikokeella otettava amylaasi, täysin erikseen otettava testi) ja vähän sellainen metka elin että pelkkien arvojen tuijottelu ei aina edes tuo selvyyttä. Monesti katsotaan oireita, kipuilua yms. Ja jos ei haimassa ole tulehdusta mutta se on kuitenkin "rikki", ei tietenkään näy peruskokeissa.
Vatsalaukku nyt tietty näkyy siinä määrin myös että onko tulehduksia päällä ja onko esim. vatsahaavaa. Tietty ei näitäkään nyt peruskokeista voi sanoa erityisemmin mutta mm. vuotava vatsahaava kyllä laskee hemoglobiinia siinä määrin että se kyllä laitetaan merkille. Vatsa muutenkin vähän sellainen paikka että sitä tarvii pitkälti tutkia erikseen, ei peruskokeilla vatsavaivojen syitä juuri kummoisesti nähdä.
Maksan tilaakaan eivät peruskokeet sitten kummoinen kuvastaja ole. Tulehdukset edelleen ovat niitä jotka tietty voivat näkyä ja jos yleisarvoissa on tarpeeksi heittoa niin syitä lähdetään tietty etsimään ja jos nyt kova olet ollut juomaan niin helposti aletaan selvittää onko maksassa ongelmia. Mutta siis peruskokeet eivät näytä mitään omaa maksa-arvoaan. Nekin täytyy otattaa erikseen. Huomattava on että niissäkin sitten on perustesteissäkin pitkä-ja lyhytaikaista rasitusta näyttävä.
Eli noin tiivistäen sanoen ihan perusverikoepaketti tietenkin näyttää yleisesti kropan tilaa ja antaa tietenkin suuntaa miten hyvin/huonosti menee. Mutta siis mitään tyypiteltyjä arvoja se ei anna "elinkohtaisesti". Niissä voi olla paljonkin vikoja ja peruskuva on silti ihan ok jos ei mitään pahempaa toimintahäiriötä ole ottohetkellä päällä.
saa varmat tiedot. Verenkuvakin antaa kyllä osviittaa.