Tuntuu että mua seurataan.

Anonyymi

Hei. Tää on ehkä väärä paikka hakea apua/muiden kokemuksia mutta tosiaan musta tuntuu että joku seuraa mua. Ehkä on liian laimeeta sanoa että ”joku seuraa” vaan pikemminkin vainoaa. Kaikki alko kun taisin olla 4-5 luokalla eli tosi tosi nuorena ja sillon tää ei kohdistunu vaan muhun vaan mun koko perheeseen. Ikkunoihin koputeltiin öisin ja paloportaita pitkin yritettiin päästä yläkerrasta sisälle. Hakattiin ulko-ovia yms yms. ja muistan silloin nähneeni mustaan pukeutuneen miehen meidän asunnon viereisessa metsässä. Meni vuosia enkä muista että hetkeen olisi tapahtunut mitään ihmeellistä. 16 vuotiaana kesälomalla muistan kun alkoi taas tapahtumaan. Joku käveli öisin pihametikössämme ym. suunnilleen joka yö. Olemme muutaman kerran hänen siluetin nähneet, mutta emme selvästi ikinä. Ja silloin ensimmäisenä otimme poliisiin yhteyttä mutta niinkuin oli oletettavissa ei poliisi voinut tehdä mitään. Ei ollut todisteita eikä MITÄÄN tietoa kuka se voisi olla. Viimeisimmät tapaukset sijoittuvat nyt lähi vuodelle. Viime kesänä minua alkoi seuraamaan tunnistamaton mies. Asun maaseudulla hyvin pienessä kylässä missä tämä on erittäin epätavallista. Kerran ystäväni heittivät minut baarista läheiselle parkkipaikalle joka oli 20metrin päästä kotoani, poltettiin siinä röökit ja lähin kävelee kotiin kun kuulin juoksu askelia takaatani, ehtisin kääntyä katsomaan olan yli kun tajusin että nyt juostaan. Näin tummaan pukeutuneen n. 180 cm pituisen miehen siluetin juoksemassa takanani n. 10 metrin päässä minusta. Ehtisin kuitenkin juoksemaan kotiin ja laittamaan ovet lukkoon ja samalla sekunnilla kun laitoin oven lukkoon niin se mies alkoi potkimaan ja hakkaamaan ulko oveani. Soitimme vanhempieni kanssa poliist mutta siinä vaiheessa mitåän ei ollut tehtävissä enää. Tämmöistä on tapahtunut jonkin verran. Karmivin tapaus tapahtui muutama kuukausi sitten kun tulin kotiin lenkiltä ja hölkkäsin pihatietämme ja pyshdyin postilaatikollemme kun alan kuulemaan rätinää, kuin sähkön rätinää tiedättehän. Katsoin valopylväisiin jotka ovat autotiellä mutta ei mitään. Sitten katson pihanurmikollemme ja siinä se taas seiso jonkin sortin tazeri kädessä. totta kai juoksin äkkiä sisälle ja soitin tavan omaan poliisit. Tässä vaiheessa poliisit kehottivat hommaamaan kamerat oville ja sen teimme mutta herra hullu varmasti aavisti tämän eikä ole näyttäytynyt kameroissa. Viimeisin tapaus kävi eilen, kun olin lähdössä salille n. 20.45 ja aloin kuulemaan täysin säkkipimeästä metsästä vihellystä. menin täysin paniikkiin ja valvoin koko yön veitsi sänkyni vieressä. Alan olemaan neuvoton ja tämä henkilö ei siis koskaan ole lähettänyt mitään viestiä, soittanut tai jättänyt lappua. Olemme myös käyneet läpi ns. ”vihamieheni” mutta ketään ei sovi syystä tai toisesta. Olen vain 153cm pitkä 18v tyttö joka ei paljoa voi tehdä jos joku jostain päin päättää hyökkää. Antakaa hyödyllisiä neuvoja!!!

1

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sulle pitäis joku tulla henkivartijaksi. Sais vainoaja selkään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      108
      2727
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1321
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      98
      1156
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      997
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      987
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      948
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      833
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      663
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      648
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      625
    Aihe