Olimme häissä, jossa hääpari meni kirkosta suoraan kuvaan. Juhlaväki odotti heinäkuun helteessä juhlapaikalla kaksi tuntia!! Eipä siinä, mutta morsiamen äiti kielsi kaiken ohjelman ja tarjoilun ennen kuin MORSIAN (ja ainiin, sulhanen) tulee paikalle. Hiki virtasi ja lopulta yksi vieraista kävi keittiössä sanomassa, että nyt on pakko saada vesikannuja pöytiin ennenkuin porukkaa pyörtyy. Yksi isä lähti kioskilta hakemaan lapsille limsaa ja evästä. Morsiamen äiti oli loukkaantunut, koska kuulemma vasta kun hääpari saapuu, aloitetaan onnittelumaljalla. Todella tökerö ämmä! Todella huonosti suunnitellut häät! Edes siis vettä ei olisi saanut siinä helteessä juoda. Ja hääpari tosiaan viipyi kaksi tuntia!(Koskaan ei vieraita saa pitää yli kymmentä minuuttia ilman juotavaa. Kun kotiin kutsutaan vieraita, pitää juotavaa tarjota viiden minuutin kuluessa.) Jos jossain ei osata häitä suunnitella, niin ko. perheessä! KAMALAA!!!!!
KAMALAT HÄÄT!
13
7356
Vastaukset
- janoinen
Tuli jano jo lukiessa! Todella huonoa käytöstä hääparilta ja äidiltä. Ja jos pitopalvelukin on ollut noin selkärangaton, että ei ole etukäteen selvästi kertonut etikettiä morsiamelle ja äidillensä, niin mahtoi olla kokemus. Miksi ihmiset eivät käy etukäteen hääkuvissa. Voihan sen säännön muuttaa niinkin, että sulhanen ei saa nähdä hääpukua ennen hääPÄIVÄÄ.
- Kaappoti
Minkä säännön? Typerää luuloa, ettei sulhanen saisi nähdä hääpukua ennen häitä. Mitän v:n väliä sillä on?
Ja jos olisin ollut tuollaisissa häissä, olisin jo tunnin odottelun jälkeen lähtenyt kotiin todeten, ettei taida mitään juhlia ollakaan. - Riku
Kaappoti kirjoitti:
Minkä säännön? Typerää luuloa, ettei sulhanen saisi nähdä hääpukua ennen häitä. Mitän v:n väliä sillä on?
Ja jos olisin ollut tuollaisissa häissä, olisin jo tunnin odottelun jälkeen lähtenyt kotiin todeten, ettei taida mitään juhlia ollakaan.Kuvat otetaan hääpaikalla tai sitten kirkon jälkeen kuvaamossa. Minulle on v.... väliä, etten näe morsiantani ennen kuin hänen astuessa kirkon ovista sisään. Toki odottelu aika vieraille järjestetään varmasti eritavalla.
- Kitta
Muistaakseni viimeksi kuin olin häissä, hääpari meni myös kirkosta kuvattavaksi. Mutta he eivät viipyneet läheskään noin kauan! Ehkä puoli tuntia. (olivat ilmeisesti helpot kuvattavat tai hyvä kuvaaja!) Ja ei ollut helle.
Ei noin kauan saa odotuttaa ja varsinkaan, jos ei saa aloittaa juhlimista tai edes juoda ennen kun morsiuspari saapuu... - kokemusta on
Ikinä ei tiedä, kuinka kauan menee. Meistäkin napattiin varmaan n. 70 kuvaa, että helposti menee yli tunti.
Ihan hanurimeinikiä tollanen että ensin kirkkoon ja sitten kuvaan.- meillä
Meillä kuvaus on suunniteltu niin, että emme mene lainkaan "viralliseen" kuvaukseen vaan pyydämme jotain vieraistamme ottamaan meistä kuvan juhlapaikalla tai kirkossa. Näin säästyy sekä rahaa että aikaa. :))
- tyttönen vain
Olen varmaan sitten joku päivä kamala itsekeskeinen hirviömorsian, mutta haluan hääkuvan, ja vieläpä nimen omaan kirkon jälkeen! Olen ehkä nipottaja, taikauskoinen pilkunviilaaja, mutta en halua että mieheni näkee minua sinä aamuna, ennen kuin astun kirkon ovista sisään.
Ja sitä paitsi, kun kuvat otetaan kirkon jälkeen, kuvat otetaan AVIOPARISTA, ei KIHLAPARISTA. Ei sillä, että se ulkonäkö, rakkaus tai mikään muukaan siinä välissä muuttuisi, mutta minusta tuntuu, että niin on oikein.
Lisäksi kun seremonia on ohi, aito hymy on herkässä ja olo kuin pilvissä (luulisin). Ja se näkyy kuvassa! Ennen vihkitilaisuutta saattaisin kangistella jännityksissäni ja jököttää kuvassa neuroottisen jäykkänä, etten sotkisi kiharoitani.
Tietysti vieraille pitää järjestää tarjoilua ja ohjelmaa odotteluajaksi! - samalla
tyttönen vain kirjoitti:
Olen varmaan sitten joku päivä kamala itsekeskeinen hirviömorsian, mutta haluan hääkuvan, ja vieläpä nimen omaan kirkon jälkeen! Olen ehkä nipottaja, taikauskoinen pilkunviilaaja, mutta en halua että mieheni näkee minua sinä aamuna, ennen kuin astun kirkon ovista sisään.
Ja sitä paitsi, kun kuvat otetaan kirkon jälkeen, kuvat otetaan AVIOPARISTA, ei KIHLAPARISTA. Ei sillä, että se ulkonäkö, rakkaus tai mikään muukaan siinä välissä muuttuisi, mutta minusta tuntuu, että niin on oikein.
Lisäksi kun seremonia on ohi, aito hymy on herkässä ja olo kuin pilvissä (luulisin). Ja se näkyy kuvassa! Ennen vihkitilaisuutta saattaisin kangistella jännityksissäni ja jököttää kuvassa neuroottisen jäykkänä, etten sotkisi kiharoitani.
Tietysti vieraille pitää järjestää tarjoilua ja ohjelmaa odotteluajaksi!kannalla siinä, että ennen vihkimistä voi rennon ilmeen ottaminen olla hankalaa.
Kuvaaja hääpaikalla on kyllä paras näkemistäni ideoista. Samalla sai sitten hääväkikin kuvata, kuvaus oli ikään kuin yksi ohjelmanumero.
- aika
no onpas kyllä ollut suoraan sanottuna törkeää! Ihme jos osa vieraista ei ole jo poistunut paikalta ennen juhlien alkamista.
Me kävimme kuvassa juuri ennen kirkkoon menoa niin tuollaista ongelmaa ei päässyt tulemaan. Tosin olen ollut myös häissä, joissa hääpari meni kuvaukseen vihkimisen jälkeen, mutta siellä oli häävieraille järjestetty ohjelmaa siksi aikaa.- tällätavalla
Ehdottomasti vihkimisen jälkeen vasta kuvauksiin. PISTE. Vieraat saa odotella juhlapaikalla, heille on siellä järjestettynä ohjelmaa jonka bestman vetää. Eikä heidän tarvitse olla kuivin suin.
- häihin.....
tällätavalla kirjoitti:
Ehdottomasti vihkimisen jälkeen vasta kuvauksiin. PISTE. Vieraat saa odotella juhlapaikalla, heille on siellä järjestettynä ohjelmaa jonka bestman vetää. Eikä heidän tarvitse olla kuivin suin.
Että kuvat otettaisiin juhlapaikalla luonnossa (ellei sada kaatamalla) jossain juhlinnan välissä.. esim. ruoan jälkeen.. Ja kuvaaja on vieraana myös.
Pari kertaa on odotettu kuvauksen takia.. kyllähän räpsiessä kestää. kaksissa häissä ainakin... kuvat on otettu juhlinnan välissä. - jessus!
tällätavalla kirjoitti:
Ehdottomasti vihkimisen jälkeen vasta kuvauksiin. PISTE. Vieraat saa odotella juhlapaikalla, heille on siellä järjestettynä ohjelmaa jonka bestman vetää. Eikä heidän tarvitse olla kuivin suin.
Kyse oli siis aloitusviestissä näistä ko. häistä. Ne oli T-O-D-E-L-L-A huonosti järjestetty. Hääpari ajatteli kai vain itseään ja morsiamen äidin nyrpistely oli todella ala-arvoista käytöstä. Kun näitä muita kommenntteja on lukenut, niin taidan lisätä oman kokemukseni. Menimme ennen kirkkoa valokuvaan. Kuvista tuli tosi hyviä. Jestas, sitä oltiin kuin vastarakastuneita, vaikka yhdessä oltiin oltu jo seitsemän vuotta. Sulhasen ilme oli ihana, kun hän katseli minun laskeutumistani portaita alas valokuvaamon studioon. Siellä hän näki munut ensikerran tuona päivänä. Meillä kävi sitten kirkossa niin, että kun häämarssi alkoi, alkoi myös sulhasen itku. (Onnesta itki onneksi ;)) Vihkimisen jälkeen meidän päälle heitettiin riisiä, jota ei saanut kampauksen joukosta tietenkään kaikkea pois. Itse napsituissa hääkuvissa morsiamella on aina muutama riisinjyvä hiuksissaa ja hääkimpussaan. Meille oli siis hyvä, että kuvat otettiin ennen kirkkoa. (Ei punaisia silmiä, kiiltävää nenää, eikä kiloa riisiä kuvissa). Muutin mielessäni "säännön" sellaiseksi, että "sulhanen ei saa nähdä hääpukua ennen hääPÄIVÄÄ:" Mutta älkää nuorikt kimmastuko, teidän tapanne hoitaa tulevat häänne on aivan teidän oma asia, ja kunhan muistatte opastaa äitejänne, etteivät he käyttäydy kuin aloitusviestin ämmä, niin kaikki kyllä järjestyy. Onnea häillenne!
- Kokenut
Oltiin kanssa muutama vuosi sitten häissä, joissa morsiuspari meni valokuun vasta vihkimisen jälkeen. Vieraille (suurin osa ulkopaikkakuntalaisia) oli järjestetty esittely kaupungin historiasta ja muusta kaupunkiin kuuluvasta asiasta. Aluksi esitys oli humoristinen, mutta jo puolen tunnin odottelun jälkeen väki alkoi liikehtiä levottomasti. Mielestäni tilanteeseen olisi sopinut paremmin lyhyt esittely ja sen jälkeen vieraiden olisi pitänyt päästä liikkeelle.
Näissäkään häissä ei tarjottu vettä ennen hääparin saapumista!!!
Lopuksi pääsimme ulos vilvoittelemaan ja kuinkas ollakkaan hääpari seisoskeli itsekkin varjossa (odottelemassa jotain?)!!! Eikä heillä näyttänyt olevan kiire sisälle, vaikka heidän tulemisensa olisi pelastanut monen vieraan juhlan. Lapsethan eivät jaksaneet odottaa ja aikuisillakin alkoi olla huonovointisuutta kovan helteen takia!!!
MUISTAKAA SIIS VARATA VESI KANNUJA JOKA PÖYTÄÄN ja huolehtia, että niitä täytetään!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2633291Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201819Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241489- 811334
- 1371028
- 81984
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86736Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.60658Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626