Olen jo pitkälle varttuneeseen ikään ehtinyt nainen, jolla iästä huolimatta on seksuaaliset halut ja kyvytkin tallella. Usein ajatukseni palaa nuoruuden aikaan, jolloin 14 vuotiaana luokkaretkellä sain ensimmäistä kertaa parilta luokkakaverilta ja nämäsalaiset naintituokiot poikien kanssa jatkuivat usein jopa välitunnillakin. Lopulta juttu levisi ja menihän siinä maine. Toisaalta monien vanhempienkin poikien halu päästä naimaan teki sen, että minula oli todella useita kavereita kierroksessa yhtäaikaa. Kun koulu loppui ja sain kesätöoitä yhdestä ruokakaupasta, ei siinä mennyt kuin pari päivää kun kauppias itse houkutteli minut kellariin "pussittamaan perunoita". Kauppiaasta sain hyvän rakastajan koko kesäksi. Aina kun hänen vaimonsa lähti jonnekin, minä sain patukkaa.
Vanhetessa aloin kulkemaan tansseissa ja lavatanssien aikana oli eräskin tuttu ja tunteman puskien suojissa asialla.
Minun on vaan yksinkertaisesti saatava miestä ja siihen nälkään olen huomannut laivaristeiöyjen auttavan todella hyvin. Kiva kun niin monet nuoret miehet haluavat vanhempaa ja kunnolla kokenutta naista. Joillakin on se tunnettu äiti-kompleksi, kuten yhdelläkin pojalla joka koko naimisen ajan hoki, että "voi äiti kun sinä olet sitten ihana." Kiihotti se vähän itseänikin, vaikka en koskaan ollut sukupuoliyhteydessä poikieni kanssa. No jaa toiseltakerran, kun olimme huppelissa otin käteen ja imuutin hiukan, mutta vain sen kerran. Naisten kanssa olen ollut useinkin, Jo nuorena, 12-13 vuotiaina tyttöinä serkkutytön kanssa keksimme kaikkea ihanaa mitä toisen sormittelun yhteydessä voi vaan tehdä. Olisi kiva saada kommentteja niin vanhoilta kuin nuoriltakin. Pus, puss.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Suksi hornaan sairas pipipää
Kirjoittele vaan [email protected] vaikka mulle t : 59v mies ja kiimassa
Sulla fossiili ei seiso muu kuin järki