Olen ikäni harrastanut liikuntaa reilusti keskivertolenkkeilijää enemmän. Nyt hiukan yli kuusikymppisenä, vaikka olenkin mielestäni terve, penis on "kuollut".
No virtsaaminen tietysti onnistuu, mutta erektiota en saa itsekseni, enkä naisenikaan kanssa. Olen menossa lääkärille ensiviikolla, mutta ajattelin kysellä näin ennakkoon, onko erektiolääkitys ainoa konsti saada "vehje tanaan".
Vielä viime syksynä kaikki toimi mainiosti, sitten ikäänkuin kerrasta poikki ja maan vetovoima tuntuu liian kovalta.
Urheilullinen 60
1
235
Vastaukset
- Anonyymi
Vaikea kuvitella noin nopeaa ja dramaattista muutosta ilman itse havaitsemaa, tai edes epäilemää syytä.
Joku muutoshan elämässä ta olemisessa on tapahtunut.
Itselläni 65v iässä liiallinen kuormitus alkoi syömään energiaa mutta muutos oli hidas ja syy arvattavissa. Rankka fyysinen kuormitus kulutti testotasoa.
Vuosia myöhemmin oli saman tyyppisiä oireita. Epäilin rasituksen nostaneen kortisolitasoa. Mittautin sen ja testot mukaan luettuna vapaa laskennallinen. Niisä ei ollut syytä vaan aiheuttajana oli oleilu helteessä liian pitkään jonka seurauksena elektrolyytit, suola oli alhaalla.
En edes harkinnut erektiolääkkeiden käytön aloittamista mutta jokainen tekee omat ratkaisunsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että336701- 51661
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
- 106637
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574