Kaamosajan kalvakka valo ei jaksa valaista sisimpääni asti. Tunnen miten pimeys hiipii aina syvemmälle ja saa mieleni hiljalleen synkemmäksi. Kaipaan valontuojaa, soihtua tai spottia, tuomaan valoa pimeyteeni. Mutta voinko saada sen vielä? Oliko tuuleni liian navakka tai sateeni liian rankka, sammuiko soihtuni ja sippasiko spottini? Saanko vielä valoni korjattua ja loistamaan entistä ehommin? Vai jäänkö pimeyden vangiksi kunnes kevät kerran koputtaa?
- Majakanvartija
- Majakanvartija
Vastaukset 5
Vanhimmat
Talvenselkä on jo taitettu, vaikka se ei vielä näy. Valo lisääntyy vähitellen. Monella on haasteita sinnitellä kevääseen saakka. Kevät tulee. Se on tullut aina ennenkin. Tietysti jollakin elämässä voi olla "talvi" tai "synkkä pimeys" vuoden ajoista riippumatta pidempiäkin aikoja. Siihenkin löytyy lääke. Valo on jo voittanut pimeyden ja tulee aina sinne, missä sitä kaivataan ja kutsutaan ja valaisee joka nurkan. Tarjolla sinullekin palstailija. Voimia pimeän vuoden ajan keskelle.
https://www.youtube.com/watch?v=Q7JsK50NGaA
Tarkoitin tällä kyllä sellaista naisenvaloa, jota terve mies kaipaa aina. Ilman sitä sydän viilenee, ja maailma synkkenee.
Tuo Vapahtajan valo on tuttu käsite, nyt en kuvannut sitä.
Päivänkajo loistaa kalvakkaana niin, kylmä on valonsa sen. Tulta ja lämpöä, liekkiä ja kokkoa, niillä sydämeni sulaa taas, ja mieleeni jo kevään tuo. Come on baby, light my fire...
Sitä valoa toisi myös naisen lämmin hymy sisimpäänporautuvalla veikeällä katseella lisättynä. Niistä on hyvä aloittaa, muu lämpö tulee niiden perässä, jos on tullakseen.
Hymy, katse ja lämpö, elämän suolat. Niitä ilman kylmettyy mies kuin mies.
Ja kun saat tuleni syttymään, se roihuaa voimalla. Valaisee ja lämmittää meidät molemmat hehkullaan. Sulattaa roudan, ja tekee meille kevään sydäntalveen.
Uskallatko kokeilla?