Vietteleminen syntiin

Anonyymi

Onko täällä muita joille on jäänyt vl-menneisyydestä tuollainen ahdistava sananparsi päähän? Se ikään kuin rajoittaa omaa olemista. Samoin lihan himot. Ne kuuluisat lihan himot josta niin paljon varoiteltiin ja sen häpeän takia niistä jää paitsi. Miksi meistä kasvatettiin tälläisiä moraalinvartijoita, että joudumme istumaan Uskonnon uhreissa ihmettelemässä tukahdutetun elämän aiheuttamaa kipua ja surua. Elämä on lyhyt kyllä mutta sitä suuremmalla syyllä sen silmänräpäyksen haluaisi käyttää hyvään elämään. Oikeus onnellisuuteen, oikeus omaan ajatteluun, oikeus omaan arvomaailmaan, oikeus olla oma itsensä, oikeus tavoitella haluamiaan asioita. Järjellä tajuan, että vietteleminen syntiin tarkoittaa ihmisen syyllistämistä. Että kannat vielä muidenkin moraalista vastuuta. Eikä niin pitäisi olla. Ehkä otin tämän kohdan liian vakavasti, liian mustavalkoisesti. Jumala ei ole ahdasmielinen, painostava, tuomitseva ja syyllistävä. Mihin jäi armo, rakkaus ja vapaus?

8

<50

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Että mihinkä jäi armo ja rakkaus?
      Etkö tiedä, se on Jeesuksessa, tee parannus Häneen.
      Muuten järkevää pohdintaa, vailla uskoa Jeesukseen, Kaikkivaltiaana.

    • Anonyymi

      Vietteleminen syntiin

      Onko täällä muita joille on jäänyt vl-menneisyydestä tuollainen ahdistava sananparsi päähän? Se ikään kuin rajoittaa omaa olemista.
      - On jäänyt ahdistusta ja se rajoittanut minun elämää todella paljon.

      Samoin lihan himot. Ne kuuluisat lihan himot josta niin paljon varoiteltiin ja sen häpeän takia niistä jää paitsi.
      -Niin miksi seksistäkin tehdään likaista vl-liikkeessä.

      Miksi meistä kasvatettiin tälläisiä moraalinvartijoita, että joudumme istumaan Uskonnon uhreissa ihmettelemässä tukahdutetun elämän aiheuttamaa kipua ja surua.
      -Hyvä, kun olet mennyt uskonnon uhreihin käymään läpi vl-liikkeen jättämiä traumoja.

      Elämä on lyhyt kyllä mutta sitä suuremmalla syyllä sen silmänräpäyksen haluaisi käyttää hyvään elämään. Oikeus onnellisuuteen, oikeus omaan ajatteluun, oikeus omaan arvomaailmaan, oikeus olla oma itsensä, oikeus tavoitella haluamiaan asioita.
      Järjellä tajuan, että vietteleminen syntiin tarkoittaa ihmisen syyllistämistä. Että kannat vielä muidenkin moraalista vastuuta. Eikä niin pitäisi olla.
      Ehkä otin tämän kohdan liian vakavasti, liian mustavalkoisesti.
      - Meitä oli paljon, jotka otimme hoitokokouksissa ja seuroissa kuullut ohjeistukset liian vakavasti, oma elämä jäi elämättä niitä noudattaessa.

      Jumala ei ole ahdasmielinen, painostava, tuomitseva ja syyllistävä. Mihin jäi armo, rakkaus ja vapaus?

      • Anonyymi

        Trollolloo


    • Anonyymi

      Kai muistat mitä sanoi Jeesus. Joka on synnitön heittää ensimmäisen kiven? Eli ahdasmielinen uskonlahko voi levittää hallitakseen joukkoa vaikka millaisia rajoituksia normaaliin ihmiselämään.
      Puhut himosta. Mikä himo? Paavali varoitti että rahanhimo on kaiken pahan alku. Tuskin aloittaja kuitenkaan tarkoitti tätä vaan olisiko kyseessä normaali sukupuolivietti?
      Se on normaali vietti joka on jokaisella, siis ei mitään erikoista.

      • Anonyymi

        Juuri näin pitäisi opettaa, sukupuolivietti on normaalia ja kuuluu ihmisen elämään.


      • Anonyymi

        Jeesus oli avioton lapsi.
        Siksi meidän uskovaistenkin tulee lisääntyä aviottomasti


    • Kristillisyydessämme saa kusauksetkin uskova anteeksi.

      • Anonyymi

        Mistäs tiedät? Kuka sen antaa anteeksi, toinen ihminenkö ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe