Joo elikkä avaan nyt tänne tätä minun sanaista(sanatonta?) arkkuani. Olen 24-vuotias mies, ihan kohtuu hyvässä työssä ja parisuhteessa. Olen noin puolisen vuotta kärsinyt aivan hirveästä väsymyksestä ja aikaansaamattomuudesta. Tämän kaiken huomaa siitä, että esim. roskien vienti tai ruuanlaitto tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta. En vain jaksa tehdä kunnolla mitään arjen askareita, pestä pyykkiä jne. ennen olen hoitanut kunnolla nämä asiat ja aikaansaamattomuudesta ei ole ollut tietoakaan. Mikäli saan aikaiseksi tehtyä jotain, niin olen tämän jälkeen erittäin uupunut ja väsynyt. Unen saannin kanssa on suuria ongelmia ja nukun 4-5 tuntia yössä vaikka menen aikaisin sänkyyn.
Kaikki voimavarani menevät töiden tekemiseen vaikka teenkin vain 40h/viikko töitä, eli ei mitään ylitöitä tai semmoista. Mitään muuta ei jaksa tehdä. Ennen yksi suurimmista elämäniloista oli urheileminen. Urheilemisestakin on tullut semmoista ”pakkopullaa” ja kiinnostus siihen on lopahtanut. Näen paljon painajaisia töistä ja olenkin töissä tehnyt viimeaikoina typeriä virheitä.
Koko tämän puolivuotisen jakson ajan olen ajatellut, että se on ohimenevää. Loppua ei näy, tunnelin päässä ei ole valoa. Viimeinen niitti oli se, kun lyhyen ajan sisällä kaksi kaveriani on huomauttanut aneemisuudestani ja haluistani lähteä viettämään aikaa heidän kanssaan. Se on vaan siitä kiinni ettei jaksa. Parisuhde on myös kireällä tämän takia, lukijat varmasti ymmärtävät syyn.
Onko tämä nyt sitten sitä masennusta? Vai mistä tämä johtuu. Elämässäni ei ole kumminkaan tapahtunut mitään maata murtavaa. Vanhempani tosin erosivat vuosi sitten, mutta tätä en ole missään vaiheessa kokenut vaikeana asiana. Olen epileptikko, ja diagnoosin sain tähän kolmisen vuotta sitten. Olen koko sairauden ajan syönyt samoja lääkkeitä. Lääkkeistä tämän siis ei pitäisi johtua, koska 2,5 vuotta sairauden diagnoosista meni ihan samalla tavalla kun elämä diagnoosiin asti oli mennyt. Perheestäni sen voin sanoa, että äidillä on ollut masennusta ja siskollani on masennus diagnosoitu vuosi sitten. Äitini ainakin suositteli kääntymään lääkärin puoleen. Minua tämä ajatus ei hirveästi kiinnosta, sillä epäilen suuresti sitä miten lääkäri minun ongelmani näkee. Olen kumminkin päättänyt, että sinne lekuriin on mentävä vaikka ajatus ahdistaa.
Mille lääkärille sitä voisi mennä? Työterveyteen, vai onko jotain muuta vaihtoehtoa..
Jokainen päivä uskottelen itselleni, että kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu ja asiat palaavat ennalleen. se tuntuu hyvältä parin minuutin ajan, jonka jälkeen mieli on taas maassa. Nyt vaan rupeaa olemaan semmoiset fiilikset, että enään ei jaksa ja nuppi räjähtää.
Jos joku on jaksanut tätä lässytystä lukea tähän asti, niin kiitos siitä. Jos joku jaksaa vastata, niin vastaillaanhan asiallisesti jooko...
Kaikki voimavarani menevät töiden tekemiseen vaikka teenkin vain 40h/viikko töitä, eli ei mitään ylitöitä tai semmoista. Mitään muuta ei jaksa tehdä. Ennen yksi suurimmista elämäniloista oli urheileminen. Urheilemisestakin on tullut semmoista ”pakkopullaa” ja kiinnostus siihen on lopahtanut. Näen paljon painajaisia töistä ja olenkin töissä tehnyt viimeaikoina typeriä virheitä.
Koko tämän puolivuotisen jakson ajan olen ajatellut, että se on ohimenevää. Loppua ei näy, tunnelin päässä ei ole valoa. Viimeinen niitti oli se, kun lyhyen ajan sisällä kaksi kaveriani on huomauttanut aneemisuudestani ja haluistani lähteä viettämään aikaa heidän kanssaan. Se on vaan siitä kiinni ettei jaksa. Parisuhde on myös kireällä tämän takia, lukijat varmasti ymmärtävät syyn.
Onko tämä nyt sitten sitä masennusta? Vai mistä tämä johtuu. Elämässäni ei ole kumminkaan tapahtunut mitään maata murtavaa. Vanhempani tosin erosivat vuosi sitten, mutta tätä en ole missään vaiheessa kokenut vaikeana asiana. Olen epileptikko, ja diagnoosin sain tähän kolmisen vuotta sitten. Olen koko sairauden ajan syönyt samoja lääkkeitä. Lääkkeistä tämän siis ei pitäisi johtua, koska 2,5 vuotta sairauden diagnoosista meni ihan samalla tavalla kun elämä diagnoosiin asti oli mennyt. Perheestäni sen voin sanoa, että äidillä on ollut masennusta ja siskollani on masennus diagnosoitu vuosi sitten. Äitini ainakin suositteli kääntymään lääkärin puoleen. Minua tämä ajatus ei hirveästi kiinnosta, sillä epäilen suuresti sitä miten lääkäri minun ongelmani näkee. Olen kumminkin päättänyt, että sinne lekuriin on mentävä vaikka ajatus ahdistaa.
Mille lääkärille sitä voisi mennä? Työterveyteen, vai onko jotain muuta vaihtoehtoa..
Jokainen päivä uskottelen itselleni, että kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu ja asiat palaavat ennalleen. se tuntuu hyvältä parin minuutin ajan, jonka jälkeen mieli on taas maassa. Nyt vaan rupeaa olemaan semmoiset fiilikset, että enään ei jaksa ja nuppi räjähtää.
Jos joku on jaksanut tätä lässytystä lukea tähän asti, niin kiitos siitä. Jos joku jaksaa vastata, niin vastaillaanhan asiallisesti jooko...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattaa aloittaa sieltä työterveydestä. Voihan vaikka veriarvoissasi olla jotain parannettavaa ja jos kaikki on fyysisellä puolella ok, niin hän ohjaa eteenpäin. Masennus voi tulla ihan ilman mitään ulkoista syytä. Tsemppiä!
Väsymys ja masennus ovat sen verran yleisiä, että saat varmasti lääkäriltä asiallisen vastaanoton. Turhaan jännität.
Entä jos elämä vain välillä on?
Mitä sinä sillä lääkäriin menemisellä ja väistämättömällä masennuslääkereseptillä voitat?
Että äiti on iloinen, kun saat saman diagnoosin?
Elämähän nyt vain välillä on yhtä tasapaksua p#@kaa. Entä jos alkaisit tehdä sen vaimon kanssa jotain kivaa?
Kerroin miehelleni aloituksestasi ja yhdessä tässä tunnelmoimme muistellen aikoja nuorena ennen pahoja kriisejä, kun välillä oli olo, että elämä on tyhjää täynnä. Nyt ne ajat tuntuu sille, että tuohan oli yhtä juhlaa. Mitä kaikkea olis voinut tehdä..
Tiedän, että tämä on tätikommentti.