Palstalla väitettiin vuosia sitten niin, ei suoranaisesti mutta eräs nainen sanoi tekevänsä tietyn merkin pedarin kohdalla ja näin tehtiin kohdallani ja myös eräs miespuolinen henkilö vihjaili myös raiskaajaksi. Kun syytteissä ei ole mitään perää niin mitä tuollaisille ihmisille tulisi tehdä? Tappaa vai hakata vaan henkihieveriin? Pistää vihaksi kun ei ole syyllinen yhteenkään vaan ihmiset heittelevät leikillään luuloja tiskiin ja saattavat näin saada jonkun ihmisen elämän pilattua. Kuinka menetellä? Pilata näitten luulotautisten elämä?
Minua vihjailtiin joskus pedofiiliksi
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nykyajan muotia on kiusata ihmisiä kuoliaaksi, suosittelen, että hankit deepsebistä ensin hackerin, etsität hänen kauttaan kuka on kyseessä ja sitten tilaat kylmäkallen laittamaan kylmäksi perättömien levittäjät. Itse käytin velanperintä palveluita ja sain velkani takaisin, ihmiseltä joka vei minulta kymmeniä tuhansia. Ja no hänelle jäi tyhjä kämppä ja jalaton elämä.
Hakkerointi palveluita voin tarjota, rahaa vastaan.
Minulle tehtiin samoin vuosia sitten ja lopulta päädyin mielisairaalaan. Taas täällä joku yrittää tuota samaa.
Tuohan on oiva tapa mutta sairas sellainen, saada ihminen luulosairaaksi ja kun tarpeeksi kauan valheita toistetaan niin uhri saattaa alkaa uskotella itselleen mitä ihmeellisimpiä luuloja että mitähän ne muut nyt luulevat minusta. Tuollaisilla syytöksillä saadaan eristettyä ihminen muista, ajaa hulluksi tai itsemurhan partaalle. Pelkkä epäilyn leimakin eli jonkun ihmisen huhupuhe voi saada puolelleen monia ihmisiä kannattelemaan joukkopsykoottista vainoa yhtä ihmistä kohtaan. Tuollaisille ihmisille ei heru mitään myötätuntoa ja voisin murskata heidän päänsä kivellä, en tappaakseni tietenkään tai sitten vainota heitä kuten he tekivät minulle paitsi että heillä ja minulla on se ero että minulla ei ole mitään menetettävää ja se on melko vaarallinen yhdistelmä.
Samanlaisesti takasin ,ellei muuten käsitä.