Nykyajan mcmk kaapeleissa kun on kuparipalmikon lisäksi se ihme kuparinauha niin mikähän sen funktio mahtaa olla? Sitä palmikkoahan käytetään kevinä mutta mitä varten se kuparinauha siellä siis on?
mcmk:n rakenne
Anonyymi
722546
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Iät -ajathan vastakierrenauha on ollut aika monenkin vamistajan kaapelissa, joissakin on nauhan sijaan muutamia säikeitä lankaa.
Saattaa olla joku valmistustekninen juttu, mutta mitä väliä samalla lailla ne kuuluu poikkipintaan.
Se on ns. vastakierrenauha ja sen pääasiallinen tarkoitus on sitoa konsentriset langat valmistusvaiheessa paikoilleen.
Eli sitä nauhaa ei tarvi pyöritellä kuparipalmikon kanssa samaan nippuun?
Se nauha nimenomaan on kätevä kun palmikko kiedotaan yhteen nippuun
Se pyöritetään säikeiden ympärille tietenkin pitämään säikeet kassassa.
Mitä ne oikeen siellä amiksessa teille opetaa.
Ikuiset luvat mies
Joissain ohuissa kaapeleissa se nauha on niin suhteettoman leveä, ettei sitä oikein voi siististi kietoa ohuen johdinnipun ympärille. Silloin olen katkaissut surutta nauhan pois.
Väärin tehty sitten vaan koska kuuluu poikkipintaan.
Se on kaapelinvalmistajan murhe jos käytettävyydessä on vikaa. Mistä on pesäisin tieto että vastakierrelanka sisältyisi poikkipintaan?
Lähde esiin!
Näin on. Riittää kun kytkee yhden langan ja katkaisee muut pois.
Joko olette päässeet. Yhteisymmärryksen
Iät ajat on tiedetty ettei vastakierrenauha sisälly poikkipintaan.
Hyvä sitten että tämäkin harhaluulo on tuolla korjattu.
Väärin on sitten tiedetty näinkin pitkään.
Parempi että selvisi myöhään kuin ei milloinkaan.
Aika hölmö täytyy olla jos kuvittelee että valmistajat kallista kuparia johtoihin aivan turhaan ylimääräiseksi laittaisivat.
Juurikin näin, ei se turhaa ole, kuuluu poikkipintaan!!!
Höpö, höpö. Vastakierrelanka sitoo vain säikeet paikoilleen ja yhdistää säikeet galvaanisesti toisiinsa. Ei löydy sellaista lähdettä joka osoittaisi sen kuuluvan poikkipinta-alaan.
Oikea tieto löytyy kaapelin valmistajalta, ei tältä palstalta.
Sitomiseen olisi muita paljon halvempia vaihtoehtoja ja harvemmin itsestäänselvyyksiin mitään lähteitä laitetaan vaikka kaltaistesi takia ehkä sitten pitäisi.
- ja kyllä kuule ne säikeet yhdistyy galvaanisesti ilman nauhaakin.
Sitten vaan lähde väitteellesi esiin.
Ei vamaan kannata hengittämättä odotaa sitä linkkiä...
mutta silti hyvä kiertää lankojen päälle jos tulee ruuviliitos niin langat ei katkeile niin herkästi
joo...poikkase muistakin johdoista puolet poies.... ei niistäkään löydy lähdettä ne kuuluu poikkipintaan....
=P hehehe...hyvä kuitti
Sellaista faktatietoa ei ole löytynynyt, eikä voikaan löytyä.
Jollakin on paljon korjattavaa kohteita.
Pois palstalta korjaamaan kaikki väärinkytketyt vaaralliset kohteet
Ins amiedu
Konsentrinen
johdin = Kuparilankakerros ja kuparivastakierre.
Kuparivastakierre kuuluu konsentrisen johtimen poikkipintaan.
Lähde: Prysmian Group 1kV voimakaapelit MCMK rakenne. Mene katsomaan ja lopeta älytön trollaaminen.
Täytyy kyllä tuon tyypin olla yksinkertainen jos oikeasti kuvittelee että kaapeliin laitettaisiin ylimääräistä kuparia jonka vois vain katkaista pois.
Ei linkkiä vieläkään. 🤣🤣🤣
Laita sinä linkki jossa kerrotaan että olet täysjärkinen.
Joko saa hengittää, kun näyttää että sitä linkkiä ei nytkään löytynyt? 🤣🤣
Miksi se on "vastakierre"? Mihin verrattuna se on "vastakierre"? Miksei se ole vain kierre?
Nauha kiertää erisuuntaan kuin sen alla olevat ohuemmat langat.
Tämä rakenne näkyy hyvin kun laittaa kuvahakuun "MCMK"
Et näköjään ole nähnyt koskaan sähkökaapeleita :D
Minkätyyppisessä kaapelissa johtimet ovat kierretty toistensa ympärille, muissa kuin CAT-kaapeleissa? Ei ainakaan MMJ:ssä eikä MCMK:ssa.
Konsetrinen suojajohdinhan on sellainen palmikko eikä kierrä yhtään mihinkään.
Nyt on näköjään oikein joukolla kaikki ne liikkeellä joille sähkökaapelit ovat suuri mysteeri.
Eikö se kierrä ympyrää johtimien ympärillä kuoren alla.
Kyllä molemmissa MMJ:ssä sekä MCMK:ssa johtimet "kiertävät"
Ei kierrä. Mutta ei se suojajohdin MCMK:ssa mikään "palmikko" kuitenkaan ole, vaan suoria kuparisäikeitä nekin. Tuo yksi sekoitti varmaan Telluun tai muuhun koaksiaalikaapeliin, jossa vaippa on sellainen palmikkotyyppinen.
Kyllä kiertää, jos joskus sähkärin jäljiltä löydät kaapelin pätkän, niin kuori se auki niin huomaat. Kaapelin valmistuksen ihan perusteita on se että kaikki kiertää.
Kaapeleita on elämän aikana kuorittu satoja kilometrejä ja ei ole vielä MMJ:ssä ja MCMK:ssa johtimet kiertäneet.
Voiko sokeakin toimia sähköasentajana?
Kyllä niiden pitäisi vaakakierrettä koko matkan tehdä.
Voi, muttei värisokea.
Tummanvaalea kevi pitää pystyä tunnistamaan vaikkei mitään näkisikään.
Jos MCMK:n tuo näytille tälle palstalle niin se jäykistyy ja oikenee kierteettömäksi pelkästä kauhusta.
Miten jaksat ja viitsit näinkin selvästä asiasta sitä itseensä kirjoittaa?
Me joskus vedettiin Hanasaaren voimalaitoksessa MCMK pystyyn yhdenteentoista kerrokseen asti.
Tekeekö siinä kupari vaakakierrettä. Kysynpähän vain.
Tässä voi olla kommunikaatiokatkos mitä vaakakierre kaapelin sisällä tarkoittaa.
tässä linkki:
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/44049/Virtanen_Erkka.pdf?sequence=1&isAllowed=y
On se linkki, mutta ei sieltä löydy perättyä tietoa vastakierrelangasta.
Ei siellä ole mitään vastkierrelankaa,
Siellä on vastakierrenauha.
Molempia esiintyy, riippuu kaapelin valmistajasta kumpaa käyttävät, mutta sen poikkipinta-ala ei sisälly konsentrisen johtimen poikkipinta-alaan.
Älä valehtele!
Kaiki amis pojat ja maajussit ei vielä ole nähneet tai kuulleet ymmärtäneet että kyse maakapelista
Kannata käydä joku sähköiskuja otella sitten tekemään kuten opuåettajat käskee
Ei itse oppinut Lapin asentaa oikeen säännöistä
Piittaa
Kaiken hankalimpia oppilaita ovat juuri lappalaiset tyllisyykurella olevat jo näinkin aikaa sähkötöitämtehneet. Muka ammattilaiset
Ami ins
onko vaikeaa laskea pinta-ala myötä ja vastakierteistä häh !!?
Yksittäisen johtimen halkaisija on helppo mitata ilman mikrometriäkin kiertämällä johdinta jonkin puikon päälle vieri viereen kymmennen kierrosta. Mittaamalla sitten tämän käämin leveys ja jakamalla mitta kymmenellä on yhden johtimenhalkaisija.
Pinta-ala saadaan kaavalla, A = π d² / 4
Ota huomioon että jos kaapeli on nimellisesti 2.5mm2, todellinen pinta-ala voi olla isompi tai pienempi. Jos on parempilaatuista kuparia, pinta-ala voi olla pienempi, jos taas olisi käytetty huonolaatuista kuparia, pinta-alaa pitää olla isompi.
Yleensä pienempi, koska kuparilaatu on yleensä parantunut sen jälkeen kuin standardi kirjoitettiin.
Vitut kierrä johtimet mihinkään. Jokarilla kun vedät kyljen auki vaikka metrin matkalta, niin se yksi ja sama johdin siinä näkyy, eikä minkäänlaista kiertämistä.
Kannattaa joskus ihan oikeasti kuoria MMJ:tä metri pari , niin saatat yllättyä...
3 metriä kuorittu. Ei vieläkään kierrä. Huono erä? Mistä tietää jos pitääkin kuoria vaikka kilometri?
Luulen että et ole edes koskenutkaan MMJ:tä
MMJ on kuin sinun aivosi. Kummassakaan ei kierrä mikään.
Tuo onkin paha vertaus kun ne johtimet kumminkin kiertää.
Kuori lisää banaaneja kilometrin verran. Ehkä sitten kiertää tai sitten ei.
Trollilla on hauskaa kun väittää mustaa valkoiseksi, poliitikkoainesta.
Ei kaikki tiedä mikä mmj
Joo ei ole kyllä mitään kierteitä kaapeleissa näkynyt. Nämä on taas näitä hullujen horinoita jostain 60-luvulta. Silloin kun on asennettu, niin on tainnut veressä kiertää kossut niin että johtimetkin on näyttäneet kiertävän. Ja aamulla on sitten vatsassa vähän kiertänyt.
Trollaus ja häiriköinti riittää jo.
Samaa mieltä. Ei kierrä, niin ei kierrä, niin turha siitä on vastaan vängätä ja trollausta jatkaa.
Se on mukavaa väittää mustaa valkoiseksi.