Ensin klo 19 alkanut Seppo Hovin ja Lasse Lehtisen ohjema, jossa muisteltiin laajasti tapahtumia 1950 ja -60 luvuilta. Todella nostalgista.
Sitten klo 21 alkanut a-studio. Siellä esiintyivät Anu Kantola, Jyrki Katainen, Sixten Korkman ja naishenkilö, jonka nimi ei nyt tule mieleen.
Käsittelivät maailmanpolitiikan, ja vähän Suomenkin, tämänhetkistä tilaa. Samalla arvioivat ennusteita tulevaan.
Tulipa eilen kaksi hyvää ohjelmaa TV 1:ssä
13
<50
Vastaukset
Niin tuli.
Lehtisen ja Hovin muistelukset kertovat juuri oman nuoruutemme ajoista ja asenteista.
Ja A-studion keskustelijat olivat osaavia ja tietäviä.
Kerrankin antoisa tv-ilta.On kiva seurata kaverusten keskustelua joka etenee jouhevasti että asiantuntevasti, katsoin areenasta kaikki jaksot.
- Anonyymi
Noh, niinpä!
Muistan, kun tytöt pukeutuivat minihameeseen ja sukkahousuihin. Ei ollut farkkuja, eikä legginssejä - mutta nyt on.- Anonyymi
Legginseissä esiintyy vain täysin ulkonäöstään piittaamaton nainen joka on niin toivottoman ruma, ettei ole mitään väliä.
- Anonyymi
Ei meidän nuoruudessamme minihameita ollut! Tytöillä oli polvipituiset hameet ja alla ties kuinka momta alushametta. Siinä kyllä helma hulmahti, kun tyttö hiukan pyörähti! Kova oli silloin halu sinne helman alle, mutta eihän ujo poikaparka sellaiseen uskaltautunut!
- Anonyymi
Anu Kantolaa diggaan, on siinä viisas nainen. Seuraan myös hänen kirjoituksiaan. Olen livenä ollut tekemisissä, just oikeanlainen asenne.
- Anonyymi
On, viisas ja miellyttävä on sekä kaiken tämän lisäksi vielä - kaunis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On, viisas ja miellyttävä on sekä kaiken tämän lisäksi vielä - kaunis.
Anu Kantola ei taatusti pukisi legginssejä. Eikä kukaan muukaan kaunis nainen. Rumaa naista ei katsota, voi pukea vaikka muslimikaavun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anu Kantola ei taatusti pukisi legginssejä. Eikä kukaan muukaan kaunis nainen. Rumaa naista ei katsota, voi pukea vaikka muslimikaavun.
Sanoo tuossa 12,51 paksumahainen ja persjalkainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoo tuossa 12,51 paksumahainen ja persjalkainen.
Kalju ja paksu suomalainen, mieluummin persu - ei ole komeampaa.
Rouva on kauniisti meikattu, minihameessa, ei ikinä legginsejä, korkokengät. ei ikinä huivia minkäänlaista. Päätä pitempi kuin urhonsa.
Tosi suomalainen pari.
- Anonyymi
Kolme feikkiä anukantolismi on populistista sitäsun tätä katainen on aidosti heikkolahjainen kokkipojaksi aikonut mutta ei oppinut ranskaa korkman eliitin virkamiesnuolijsinen jolle järjestettiin eläkeisloppumetreillä virka ettei tarvi kutsua eläkeläisiksi
Ehdotan että palstajuntit kuuntelevat tarkalla korvalla heitä ja kertovat kuka tykkää ja muuta tärkeää ja oleellista- Anonyymi
Kivakun annatarvoa kuuntelijoilleja katselijoille. Kun todellinenasiantuntia ohjeistaaniin on helppokuunnellakiitos vaan.
Hyvä, että tällekin ikäluokalle jotain ohjelmia vielä tehdään. Oli ihan passeli tämä Hovin ja Lehtisen ohjelma, niinkuin se edellinenkin.
Äsken katselin tämän A-talkin uusinnan.
Tosiaan oli fiksut keskustelijat. Ei huudettu toisen päälle, kuunneltiin mitä toinen sanoi.
Tuota keskustelukulttuurin kohennusta, mitä he peräänkuuluttivat, tarvittaisiin näilläkin palstoilla.
Myös tuo asia, kun aina tuodaan negatiiviset puolet, eikä kerrota, mitä esim. yritykset tekee vaikkapa nyt ilmastonmuutoksen suhteen.
Esim. maatalouden kimpussa aina ollaan, kukaan ei kerro miten nurmikointia lisätään, joka sitoo hyvin hiilidioksiidia. Lannasta tehdään polttoainetta.
Kasvihuonekasvatuksella on myös uusia innovaatioita.
Paljon hyviä asioita myös tapahtuu, aina vaan mässäillään kaikella negatiivisella.
Ennen en ole Kataisesta tykännyt yhtään, nyt käännän kelkkani. asiallisia järkeviä mielipiteitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949377Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki714873Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414541Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit592887Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j82338Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001576- 411364
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441286Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota481281Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641242