Betonimestarit ?

Eikö ollut uutinen, että betonimestarit olisi saarelaisten toimesta myyty Parmalle ja he olisivat alkaneet hoitaa myös koko yrityksen johtoa. Kuitenkin vielä tielle näkyy lehmän kokoisin kirjaimin betonimestarit? menikö jotain kaupassa pieleen? ei ihmetyttäisi kun BM:n johto oli aika ketkua.
63658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hä? Kai nyt yritys voi jatkaa, ja yleensä jatkaakin entisellä, tunnetulla nimellään vaikka omistus vaihtuu. Varsinkin, jos nimellä ja brändillä hyvä maine. Ostihan Kotipizzankin norjalainen ketju, ja nimi on edelleen Kotipizza.

1Äänestä
  • Voi olla montaa mieltä onko betonimestareiden brändi hyvä maineinen vaiko ei. Jutut mitä kylillä kuulee ja mitä seinien sisällä tapahtuu ei oikein ole hyvämaineisen työpaikan toimintaa.

    Äänestä

Ei taida olla Saarelaiset enää mukana uuden yhtiön toiminnassa. Ihan muissa hommissa tietotoimiston mukaan. Mielenkiintoista, ettei hommat kelvanneet uudessa maailman luokan yrityksessä vai eivätkö saarelaiset kelvanneet. Hän tietää yksin.

Äänestä
  • Isä Saarelainen 73 v, perilliset möivät osuutensa

    Äänestä

  • Ei kukaan menestyvän perheyrityksen myyjä jää katsomaan sitä kaaosta, mikä siitä seuraa kun iso kansainvälinen ketju jatkaa...
    työntekijöille sanotaan tiedotustilaisuudessa kaupoista, että mikään ei muutu.Mutta vuoden jälkeen mikään ei ole ennallaan..
    On se nähty Iisalmessa kun monta kertaa.
    Esim.Autoputkolan myynti Delta-Autolle..
    mitään tai ketään siitä autokaupan isosta toimijasta täällä ei ole jäljellä.
    Monesti hyvän firman saisi myytyä, mutta ostajan ehtona on, että töihin pitäisi jäädä siihen..
    kuka yrittäjäsielu semmoseen suostuu..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kukaan menestyvän perheyrityksen myyjä jää katsomaan sitä kaaosta, mikä siitä seuraa kun iso kansainvälinen ketju jatkaa...
    työntekijöille sanotaan tiedotustilaisuudessa kaupoista, että mikään ei muutu.Mutta vuoden jälkeen mikään ei ole ennallaan..
    On se nähty Iisalmessa kun monta kertaa.
    Esim.Autoputkolan myynti Delta-Autolle..
    mitään tai ketään siitä autokaupan isosta toimijasta täällä ei ole jäljellä.
    Monesti hyvän firman saisi myytyä, mutta ostajan ehtona on, että töihin pitäisi jäädä siihen..
    kuka yrittäjäsielu semmoseen suostuu..

    voi joo olla että Iso SS lähti muihin hommiin, kun ei saanut enää oman pään mukaan hoitaa hommia

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikö ollut uutinen, että betonimestarit olisi saarelaisten toimesta myyty Parmalle ja he olisivat alkaneet hoitaa myös koko yrityksen johtoa. Kuitenkin vielä tielle näkyy lehmän kokoisin kirjaimin betonimestarit? menikö jotain kaupassa pieleen? ei ihmetyttäisi kun BM:n johto oli aika ketkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu