pienliiketiloja oheistiloineen. Ulkoalueille tulee kesäpihamyymälä ja paikoitustilaa 584 kappaletta onnistuu. Tällä hetkellä työt ovat käynnissä”, Osuuskauppa PeeÄssän kiinteistöpäällikkö Tomi Vierimaa kertoo valmistuminen on marraskuun 2020 lopussa
Uusi Prisma Varkauteen
Anonyymi
41499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
tuliksi uusi prisma varkauteen
Jop parempi kuin Pieksämäelle.
Ei täältä keskeltäkaupunkia lähdetä mitään Prismaa etsimään syrjästä.
Prismasta tulee varhaisnuorten moponpärräämispaikka.
Meillä täällä kaikki MH, Cittari, K-Herttu ja Lidl ja Tokmanni ja myös Urheiluliikkeitä.
Minnan R-kioski, josta nostamme isotvoitot!
Kampaamojakin on.
Tervetuloa Varkauden keskustan palveluihin!
Löytyykö sieltä myös optikkoliikettä?
Löytyy 3.Entiseen rismaan remontti ja Sokos. Käyköön nämä autolliset ilmaston pilaajat prismassa. Itse kävelen ja bussia käytän. Eikä se rahasta johdu vaan siitä että polttoaine maksaa vuodessa, samoin auton maksut. Autokanta kuitenkin vielä vanhaa ja vähemmön rasitan luontoa, kuin jolla on auto, vene moottorilla, moottorikelkat jme
Miks merta edemmäksi kalaan?
Keskustassa Suomalainen Kirjakauppa, Silmälasiliikkeitä, Kirjasto Apteekit ja Alko.
Mikä on mh vai tarkotitko hm.
Kyllä useampikin kauppakadulla.
uusi prisma rekennetaan joutenlahteen valtatie 5 varrelle
uuden Prisman yhteyteen avataan Presso kahvila ja PizzaBuffa
Varkaudessa on McDonalds,joka remontoitu hiljattain. Myös H&M on vetonaula. Uusi vetovoimakeskus vetää puoleensa uusia asukkaita Varkauteen. Mukavaa.
H&M loppuu Varkaudesta maaliskuussa 2020.
Varkaudessa on McDonalds,joka remontoitu hiljattain. Myös H&M on vetonaula. Uusi vetovoimakeskus vetää puoleensa uusia asukkaita Varkauteen. Mukavaa.
Paljonko PS:nän hallituksen jäsen maksaa hotelliyöstä?
Tänne pitää saada työntövoimakeskus eikä vetovoima
Voi hyvääpäivää näitä hampurilaispaikkoja, vai uusittu MackDonalds?
Ylilihavat trikoopissiksetkö sotki entiset paikat?
Hyvä kun tulee tuohon puolen km.päähän.
Demarinkulma muuttaa pirtinrantaan Nizzajuhlatiloihin, alkaa juhliminen kortti vinkuu vinhaa vauhtia ja taxit pörrää väliä Navitas Nizza, Rammari Zone. 52milliä valtiontukea. Kyllä riittää vingutettavaa. Ei sitä uimahallia teille rakenneta vaikka rahaa on. 40milliä jo varattu sairaalaan ja 10milliä Kankunkouluun
snaauuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuusjhd3oimdo3
perussuomalaiset
perunalaatikko
perunat
hometta korvassa
jauhelihakeitto
play 4 it
vp tissari
halpakirja
serkun kani hamsteri
marsu tuijottaa nurkassa morris
morris vetää tupakan
kuulostaa englantilaiselta 1 pyöräseltä autolta
ihan kuulostaa pieruilta
varkaus uusi prisma rakentuu severille
avataan uusi
uusi rakentaa pirsmaan avautuu
pizza puffe ja avautuu
prismaan rkenneteaan
s9omeron serkun
avataan uusi rakentuu
uusi mikä aki mika
mikä somero aavataan rakentuu prismaan liikenteen aseman
asentuu
rakentuu someron
uusi prisma
mikä aki halpakirja rakentuu
kun kengästä kuuluu ja korvista suhisee
kuuletko sinäkin
kuuletko sinäkin kun kengästä suhisee
niin paljon pissa päähän käyny
etteivät mulle edes yksiä savuja
joskus 2022 aikaan jouluna pysty olemaan jotenkin
polttelin noitten ylihintasia savuja ja
kusipääks alkaneet
nyt on sitten kaikki pysähdyksissä
helvetissä tavataan
harrastukset nukkuminen ruuan halu
energian purkaminen vuorokauden ajat kaikki pielessä
sofieron kaljuja kävin tokmannilta ennenku alloitte pelleiolämään
joku sano kun olin 9 vuotias skeittamassa haniskan rampilla että oli vetänyt 100 kaljaa