Oksettaako?

Anonyymi

Mieheni ei ole koskaan kokeillut antaa suuseksiä, kokee sen itselleen vieraaksi asiaksi. Tänään hän tuli baarista ja halusi kokeilla ensimmäistä kertaa. Kolmannen kerran kun hän kakoi reittäni vasten sanoin että nyt ei tunnu yhtään hyvältä. Se tuntui tosi loukkaavalta :( Aikaisemmissa suhteissa olen saanut hyvää suuseksiä ja eräässä suhteessa mies ei halunnut muuta tehdäkään kuin nuolla pillua, eikä muuta päädytty tekemäänkään (intohimoinen suuseksi yhdensuuntaisesti täytti kaiken himon ja halun molemmille).

Ennen miehen baariin lähtöä annoin suuseksiä ja hän laukesi suuhuni niin syvälle että tuli hieman oksennusta. Mietin että onhan se kakominen ihan luonnollista, vaikka voi sitä käyttää loukatakseenkin toista, ikäänkuin eleenä ”hyi helvetti”. Mies sukelsi naama edellä pilluuni kiinni ja happi loppui. Ehkä tässä oli enemmän kyse humalatilasta, enemmän intoo ku taitoo tilanteesta.

Itselleni kakomista suuseksissä aiheuttaa löysä kulli. Lerppu muna tuntuu kamalalta suussa, löllö paska lilluskelemassa suussa tulee mieleen, hyi.

Millaisia kokemuksia teillä on oksentamisen kanssa suuseksin yhteydessä? Kurkku ja oksennusrefleksi on hyvin herkillä suun alueella.

11

1167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei minua ainakaan miehenä ole koskaan oksettanut, mikä on ihanampaa kuin pimpin mmaku ja se että nainen saa kielihoidossa orgasmin.... mmmm ... ihan parasta
      jos jotakuta kiinnostaa niin..... 😉

    • Puhdas pillu niin ei ole ongelmaa, maistuu jopa ihan huumaavalle. Joskus jos on hieman muhinut, joutuu karkaisemaan enemmän, samoin, kun jo hieman nussittu ja kerran sisään lauettu, mutta kun vähän aikaa totuttelee, niin kyllä se menee. Joskus meinaa happi loppua, jos peiton alla touhuaa. Jos on viileää, vaimo haluaa peiton päälle. Sitten haisee pillu, perse ja hiki, ja ei meinaa saada ilmaa. Homma hoidetaan kumminkin aina loppuun. Meillä saa vaimo pyytämättä ja aina pyydettäessä. Alapää on aina puhdas ja trimmattu, joten mikäs sitä hoitaessa.

    • Anonyymi

      Kun kunnolla suuhun naidessa kulli painuu nieluun niin että henki salpautuu niin aiheuttaahan se vähän kakomista, mutta kuuluu asiaan... Oksennusrefleksiä voi oppia hallitsemaan eikä kai olisi mikään katastrofi vaikka jonkun kerran ei olisikaan ihan hallussa.
      Mutta jos pillun nuoleminen aiheuttaa yökkäilyä miehellä, niin kyse on jostain muusta. Erittäin loukkaavaltahan se tuntuisi:(
      Ehkä miehesi oli humalassa rennossa mielentilassa ja uskalsi kokeilla uutta hänelle ehkä jännitystä aiheuttavaa asiaa, mutta olikin sitten vaan liian humalassa?
      Luuletko ,että hän innostuisi kokeilemaan uudestaan selvinpäin (ja muistaisi hengittää välillä )?

    • Anonyymi

      Itse tykkään nuolla kunnolla ja molempia.

      • Anonyymi

        Jos miehesi ei ole nuorena oppinut nuolemaan pillua niin turha sitä on enää opeteĺla.
        Hän ei halua sitä oikeasti tehdä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos miehesi ei ole nuorena oppinut nuolemaan pillua niin turha sitä on enää opeteĺla.
        Hän ei halua sitä oikeasti tehdä.

        Meillä eukko nuolee munat ja perse silmän, oli pestyjä tai ei. monasti viikon rahti keikan jälkeen on heti kimpussa vaikken pesulle ole ehtinyt.
        itse en nuole kenekkään reppua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos miehesi ei ole nuorena oppinut nuolemaan pillua niin turha sitä on enää opeteĺla.
        Hän ei halua sitä oikeasti tehdä.

        Iän myötä estot karisee ja mieli avartuu, näin on käynyt ainakin minulle. On edelleen halua oppia ja kokea uutta, mieluimmin tietenkin samanmielisessä seurassa ;)


    • Anonyymi

      Ei ole ikinä oksettanut pillun nuolenta. On kyllä minusta erittäin loukkaavaa, jos toinen alkaa yökkimään sitä tehdessään. Meillä tosin tavataan pitää omasta hygieniasta sen verran huolta, että mitään vanhoja sissijuustoja ei värkeistä tai vehkeistä muutenkaan löydy. Ilmeisesti siitä ei kuitenkaan tässä ollut kyse, vaan miehelläsi vain muuten viiraa päässä, kun ei osaa arvostaa herkkua.

    • Anonyymi

      Miten joku pääsee naimisiin asti nuolematta pillua ja vaikka peppua kyllä nyt nainen /mies pitää testata, osaako mitään vai onko vaan.
      Hävettävää, se on kansalaistaito nuolla nainen hekumaan ja kuumaksi,,,,,

      • Anonyymi

        Jep. Tässä jokinaika sitten uutisoitiin afrikkalaisesta imaamista (uskonmies), joka oli mennyt naimisiin miehen kanssa. Kyseisessä tapauksessa "vaimo" oli mies, joka oli pukeutunut naiseksi. Arvaa nauroinko uutiselle. Taas yksi osoitus, että seksuaalinen yhteensopivuus kannattaa testata ennen naimisiinmenoa.


    • Rakastan pillun nuolemista,ja välillä kieli lipsahtaa peppuunkin.Nainen nauttii,ja itsekkin nautin.Sitä vois jatkaa vaikka kuinka pitkään.Nam......

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      153
      2607
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      197
      1880
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      70
      1657
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1628
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1341
    6. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      1008
    7. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      80
      998
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      989
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      190
      914
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      67
      901
    Aihe