Terapeutilla käynti yksi vitsi

Anonyymi kirjoitti:

Minulla on aaltoileva masennus. Diagnosoitu jo vuosia sitten. Välillä oli taukoa ehkä neljä vuotta, silloin selvisin omin konstein. Vuosi sitten kaikki repesi ja yritin kärvistellä muutaman kuukauden toivoen että sattuisi joku onnettomuus jossa kuolisin. Välillä oli viikko että meni ok ja sitten vain itkin ja tein robottimaisesti kaikki asiat. En halunnut tappaa itseäni, mutta kuoleman toivo oli niin kova, että kirjoitin alkuvuodesta kaikille läheisille joista välitin, kirjeen ja laitoin kirjeet syvälle laatikkoon. Jos kuolisin, tavaroitani penkoessani ne löytyisivät.

Kävin onnettomuudesta johtuen kuntoutuksessa kaksi kuukautta keväällä ja siellä sain puhua kaikesta paskasta kerran viikossa. Sain lähetteen ysp:lle.

Yspl:lle pääsin vasta syksyllä ja talvella ajan terapeutille. Aika oli kerran kuukaudessa 1krt ja loput kaksi seuraavaa parin viikon välein. Lopetin koska tuntui ettei hänelle voinut puhua mistään. Ei ollut terapeutin vika, ei vain synkannut.
Sain vaihtaa terapeuttia, tuntui heti että pystyin puhumaan. Mutta aika on vain kerran kuukaudessa. Neljään viikkoon mahtuu ihan helkkaristi kaikkea. Se on kuulemma käyntäntö, että 1krt/kk.

Mitä hemmetin järkeä on 1krt/kk käynnillä kun koko ajan yritän vain räpiköidä eteenpäin etten uppoa? Ainoa mikä pitää pinnalla on oma lapsi. Ei se ole reilua puolisollekaan kun hän tietää kuinka paskalta minusta tuntuu, mutta joutuu olemaan tavallaan ainoa pelastusrengas kun tukea ei mistään tule. En halua kuitenkaan puhua hänelle enää siitä ja haluaisin että en ole hänelle mikää stressikuorma. Ihan kuin minusta ei olisi vaivaa jo ennestään...

Tuntuu koko terapiajärjestely sairaalta vitsiltä. Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja mitä teitte siinä tilanteessa?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä