Yhtä tyhjän kanssa, ainut mitä viikottaisesta käynnistä sai, niin oli pois kotoa pari tuntia silloin ja kuunteli isoa palkkaa saavan terapeutin potaskaa.
Pelkkää lässytystä ja tsemppaavaa yritystä, mene lenkille, hae uusia harrastuksia. Kun masennus on sitkeässä, ei tälläinen siihen auta. Liikkuminen ei auta masentunutta kuten tervettä ihmistä.
Mutta sitkeä masennus jossa kulkee mukana trauma, ei parane nykymetodeilla,
Suomessa ollaan vielä(kin) kivikaudella masentuneiden ihmisten hoidossa, ei kukaan OIKEASTI välitä ja halua auttaa vaan apua on haettava ihan ITSE suomessa omatoimisesti.
Olen jo pitkään suunnitellut avun hakemista ulkomailta ja seuraan viikoittain esim. psilosybiini uutisia ja sen tuomasta avusta potilaille jossa tuota hoitomuotoa saa maailmalla, tuo on saanut n. 20 vuoteen ensimmäisen toivonkipinän mieleen, tutkimustulokset ovat kauttaaltaan hyviä ja hakkaa mennen tullen nykyisen masennuslääke sektorin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Minkä suunnan terapeutti? Olisiko kannattanut vaihtaa ja yrittää etsiä sellainen terapeutti, jonka kokisi auttavan.
Jos terapia ei auta, on ihan luonnollista tuntea että terapeutti on vain isoa rahaa himoitseva p:n jauhaja. Yksi tekijä tähän on, että terapeutti ja tai suuntaus ei ole sinulle sopiva.
Silloin turhautuu ja terapiasta tarkoitettu apu ei toimi.
Samaa mieltä. Terapiat on täyttä huuhaata. Parilla olen käynyt kokeeksi. Toisen älykkyysosamäärä tuntui olevan todella alhainen. Kysyi samaa asiaa monta kertaa. Ei ymmärtånyt mitä sanoin. Kierteli ja kaarteli asioita ja asian vierestä. Hukkaan meni ne rahat. Ennemmin menen hierojalle tai kasvohoitoon. sieltä jää sentään parempi olo.
Joo en minäkään ymmärrä mitä ihmettä auttaa liikunta, harrastukset ym. elämäntavat tai *askanjauhanta oikeaan kliiniseen masennukseen, joka johtuu esimerkiksiksi karuista kokemuksista ihmissuhteissa tai muuten elämässä, vaikeista sairauksista, onnettomuuksista, vaikeasta rahapulasta.
Muotitautiin nimeltä "masennus" eli satunnaiseen alavireisyyteen elämäntavoista on apua. Tällöin onkin kyse mm. laiskuudesta, liiasta pikaruoan syönnistä, huonosta kunnosta,liian helpolla pääsystä
lajijasuris
Kliininen masennus on keksitty termi joka on käytännössä sama asia kuin masennus.Sille miksi joku on masentunut on niin monia eri yksilöllisiä syitä että yhden kaikille sopivan patenttiratkaisun etsiminen on jo lähtökohtaisesti arveluttavaa.Hyvät elämäntavat ja sosiaaliset suhteet harrastuksineen ovat vain perusedellytys hyvinvoinnille, eivät mikään taikaparannus masennukseen.