Olen ollut ujo ihan pikkutytöstä lähtien. Nyt olen 18. Ala-asteella olin täysi tuppisuu, josta seurasi nälvintää. 1 ystävä onneksi oli, joka oli hieman samanlainen.
Yläasteella tilanne hieman tuntui paremmalta, päivät vietin kahden hyvän kaverin kanssa ettei tarvinnut olla yksin. Huomasin jo kuitenkin silloin että tulin mustasukkaiseksi jos jäin pidemmäksi aikaa keskustelujen ulkopuolelle.
Aloitin ammattikoulun, yksin. Yksinäni myös pysyin. Erakoiduin muista, tahtomattani tai tahallaan, en tiedä. Välillä kun joidenkin harvojen koulukaverieni kanssa juttelin tulin mustasukkaiseksi jos mukaan tuli joku kolmas osapuoli. Aloin jäädä "kipeäksi" useammin ja 2 kk:n jälkeen hain kimpsuni ja kampsuni ja lähdin pois. Se helpotti jonkun aikaa kun sain vaan olla yksin kotona. 2 vuotta olin kotona, pari lyhyttä työpaikkaa oli.
Syksyllä aloitin aikuisopiskelulinjan ja on vain viikko kuukaudesa koulua. Alussa oli jopa mukava käydä koulua, tutustuin heti yhteen koulukavereeni ja olemme koulussa yhdessä. Mutta taas huomaan oleveni mustasukkainen jos hän puhuu jollekkin muulle. Olen lapsellinen, mutta en voi sille mitään. En pysty osallistumaan heidän keskusteluunsa koska en saa ääntäni ulos. Silloin kun koulukaverini ei ole koulussa, olen se sama tuppisuu kuin olin ala-asteella. Onneksi suurin osa opiskelijoista on oikeasti aikuisia eivätkä noteeraa, mutta nuoremmat jättävät minut kaikesta ulkopuolelle. Ehkä luulevat että minä en halua jutella heidän kanssaan. Tuntuu jo ahdistavalta mennä tuohonkin kouluun.
Seurustelin muutaman vuoden ja olin sairaalloisen mustasukkainen. Se alkoi n. vuosi seurustelun aloittamisesta. Sain järkyttäviä raivokohtauksia, revin ja huusin. En tajua miksi hän ei jättänyt minua. Seurustelu loppui siihen kun Minä petin häntä.
Nyt yritän seurustella, tai ennemmin pyöritään yhdessä, uuden miehen kanssa. Olen alkanut saamaan hänenkin kanssaan kohtauksia. En tosin ole enää väkivaltainen, en antaisi sitä itselleni anteeksi jos saisin sellaisen kohtauksen enää. Mutta hänenkin hermot ovat varmaan kireällä kun joutuu miettimään mitä minulle voi sanoa eeten saa kohtausta. En pysty hillitsemään itseäni, vain napsahtaa.
Olen huomannut että olen mustasukkainen kaikille tutuilleni jos mukaan tulee joku 3. osapuoli, välillä jopa omille perheenjäsenilleni. Heidän kanssa tietenkään en saa mitään kohtauksia, mutta menetän puhekykyni, suoraansanottuna.
Enpä tiedä mitä tässä tekisi, kävin joskus nuorisopolilla keskustelemassa mutta en saanut mielestäni mitään apua sieltä. Onko olemassa jotain lääkettä millä pystyy puhumaan, toisaalta taas hillitsemään mitä suustansa päästää? olenko toivoton tapaus?
Yläasteella tilanne hieman tuntui paremmalta, päivät vietin kahden hyvän kaverin kanssa ettei tarvinnut olla yksin. Huomasin jo kuitenkin silloin että tulin mustasukkaiseksi jos jäin pidemmäksi aikaa keskustelujen ulkopuolelle.
Aloitin ammattikoulun, yksin. Yksinäni myös pysyin. Erakoiduin muista, tahtomattani tai tahallaan, en tiedä. Välillä kun joidenkin harvojen koulukaverieni kanssa juttelin tulin mustasukkaiseksi jos mukaan tuli joku kolmas osapuoli. Aloin jäädä "kipeäksi" useammin ja 2 kk:n jälkeen hain kimpsuni ja kampsuni ja lähdin pois. Se helpotti jonkun aikaa kun sain vaan olla yksin kotona. 2 vuotta olin kotona, pari lyhyttä työpaikkaa oli.
Syksyllä aloitin aikuisopiskelulinjan ja on vain viikko kuukaudesa koulua. Alussa oli jopa mukava käydä koulua, tutustuin heti yhteen koulukavereeni ja olemme koulussa yhdessä. Mutta taas huomaan oleveni mustasukkainen jos hän puhuu jollekkin muulle. Olen lapsellinen, mutta en voi sille mitään. En pysty osallistumaan heidän keskusteluunsa koska en saa ääntäni ulos. Silloin kun koulukaverini ei ole koulussa, olen se sama tuppisuu kuin olin ala-asteella. Onneksi suurin osa opiskelijoista on oikeasti aikuisia eivätkä noteeraa, mutta nuoremmat jättävät minut kaikesta ulkopuolelle. Ehkä luulevat että minä en halua jutella heidän kanssaan. Tuntuu jo ahdistavalta mennä tuohonkin kouluun.
Seurustelin muutaman vuoden ja olin sairaalloisen mustasukkainen. Se alkoi n. vuosi seurustelun aloittamisesta. Sain järkyttäviä raivokohtauksia, revin ja huusin. En tajua miksi hän ei jättänyt minua. Seurustelu loppui siihen kun Minä petin häntä.
Nyt yritän seurustella, tai ennemmin pyöritään yhdessä, uuden miehen kanssa. Olen alkanut saamaan hänenkin kanssaan kohtauksia. En tosin ole enää väkivaltainen, en antaisi sitä itselleni anteeksi jos saisin sellaisen kohtauksen enää. Mutta hänenkin hermot ovat varmaan kireällä kun joutuu miettimään mitä minulle voi sanoa eeten saa kohtausta. En pysty hillitsemään itseäni, vain napsahtaa.
Olen huomannut että olen mustasukkainen kaikille tutuilleni jos mukaan tulee joku 3. osapuoli, välillä jopa omille perheenjäsenilleni. Heidän kanssa tietenkään en saa mitään kohtauksia, mutta menetän puhekykyni, suoraansanottuna.
Enpä tiedä mitä tässä tekisi, kävin joskus nuorisopolilla keskustelemassa mutta en saanut mielestäni mitään apua sieltä. Onko olemassa jotain lääkettä millä pystyy puhumaan, toisaalta taas hillitsemään mitä suustansa päästää? olenko toivoton tapaus?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meitä on niin monenlaisia ihmisiä sekä meillä omat harmimme. Hakeudu lääkärin vastaan otolle ja kerro tilanteesi pitemmältä aikaväliltä. Vaikka se tuntuisi vähän hankalalta ajatukselta arvelen sen kannattavan. Ei oikein ole sellaista lääkettä yks kaks varmaan josta saisimme potkua puheeseemme,koska täytyisi saada ensin näkemys, mistä on kokonaisuudessa kysymys.Itse olen käynyt psykologilla eri psykiatreilla koska minulla oli vaikeutta jollain tavalla enempi kuin ujous, sitäkin,ja vaihdoin omasta tahdostani hoitavia lääkäreitä, koska niin halusin. Nämä asiat ovat usein hyvin yksilöllisiä ja sen takia on hyvä pyytää ja saada selville lääkäriltä tilanne.
Minäkin olen ollut aina vähän ujo, eikä minullakaan ole ollut kamalasti ystäviä. Olen huomannut pikkuhiljaa myös sen, että jos kaverini on jonkun toisen kaverinsa kanssa, olen hänelle hieman mustasukkainen. Yritän ajatella, että tottakai hänellä saa olla muita kavereita, mutta tuntuu vaan, että hän "viihtyy" tämän toisen seurassa paljon paremmin kuin minun.