Lohikäärmetraakkini asustaa nykyisin 5 litran purkissa. Se on noin metrin mittainen ja ajattelin näin kevään korvilla vaihtaa sen isompaan ruukkuun. Se ei näytä kärsivän pienestä ruukusta muuten, kuin ehkä hitaalla kasvulla. Onko muutos 30 litran altakasteluruukkuun liian mahtipontinen, eli voiko kasvi kärsiä liian suuresta kokomuutoksesta? Ajattelin laittaa hiekansekaista multaa ja ehkä jopa pohjalle kukkasoraa. Järkeä vai ei?
ruukun koko
liian iso?
51227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaikuttaisi minusta tuo 30 litran ruukku liian isolta metrin korkuiselle kasville. Sanoisin että mieluummin liian pieni, kuin liian iso ruukku. Itse olen siirtänyt joskus kasveja suuriin ruukkuihin ja kasvu tyssähti siihen paikkaan, ja piti vaihtaa taas pienempiin.
Isossa ruukussa(varsinkin muovisessa) multa pysyy todella kauan kosteana, ja kasvi kärsii jos on liian pieni juuristo suhteessa multatilaan.
Minulla oli traakki aivan liian isossa ruukussa, ja se meni ja mätäni eräänä kauniina talvi-iltana.
Tästä viisastuneena olen pitänyt traakkejani juuri ja juuri riittävän isoissa ruukuissa ja vaihtanut aina vain hivenen suurempaan. Ovat viihtyneet.
Multasuunnitelmasi kuulostivat hyviltä, mutta malttia siis ruukun kokoon.
Onnea projektillesi!
Sitten pistänkin siihen kaksi potraa avocadoa, nehän kuulemma tykkäävät avaruudesta!
ottaa huomioon että jos kasvin vaihtaa kerralla paljon entistä isompaan ruukkuun niin juuristo alkaa kasvaa ja näin mullan yläpuolinen kasvu tyssää. Ja tietysti tuo kosteuden tarve vaikuttaa asiaan.
Avocado kyllä pitää isosta tilasta ainaakin koska näkyy olevan melkoinen juoppo=)
Mie olen avocadon (yli 10v) juurelle istuttanut kissusta ja pari reunustraakkipuun latvaa jotka jäivät kevään leikkauksesta yli. Näin sain tuuheutta kun avocado itsessään ei kovin tuuheana kasva.
Yleensä kasvi vaihdetaaan noin 1-2 cm halkaisijaltaan isompaan ruukkuun.
Liian isossa purkissa kasvu keskittyy enemmän juuristoon, kunnes purkki on täysi ja varsinaisen kasvin kasvu tyrehtyy.
Multa-ajatuksesi kuulostaa hyvältä koska traakkipuilla pitäisi olla hyvin vettä läpäisevää, humuspitoista multaa. Eli hiekansekainen multa on silloin juuri passelia ja kunnon salaojitus pohjalle.