Muistatteko, miltä vuodelta on Siilinjärven pitäjänelokuvan uudempi versio? Se on 1980-luvulta ja itse muistelisin, että tarkempi vuosi olisi 1982, mutta tästä ei ole täyttä varmuutta.
Pitäjänelokuva
Anonyymi
463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tarkkaan en muista mutta mielikuvana on n. 1984-85.
Onkohan tuota uudempaa leffaa saatavana jostain vaikka dvd:llä? En ole tainnut sitten 80-luvun ala-asteaikojen nähdä sitä.
Ok. Itse näin sen ala-asteella 90-luvulla.
Kyllä se on 80luvun puolivälin jälkeen valmistunut. Tarkkaa vuotta en mistään löydä, mutta -82 ei missään nimessä ole oikea vuosi, oma veikkaus/muistikuva on 1987 tai sillä tienoilla.
Jos ohjaajan nimen joku osaa kertoa, niin sillä tiedolla voisi löytää tarkemmin.
Paljon mahdollista, olin ala-asteella vielä 1987 kevätkauden. En tosiaan tarkkaan muista enää milloin sen näin. Olisi mielenkiintoista kyllä nähdä se uudelleen, voisikohan joku laittaa sen Youtubeen?