Koiran kutina

Anonyymi

Nyt tarvittaisiin vinkkejä, apua, ihan mitä vaan!
Minulla on noin kaksi vuotias jackrusselinterrieri, joka on muuten perusterve ja energinen, mutta noin vuosi sitten alkoi kutina.
Koira raapi itsensä lähes verelle useasta paikasta ja kutina oli todella pahaa.

Eläinlääkäri epäili allergiaa, jonka jälkeen hoidettiin tulehdus pois lääkkeillä ja alettiin syömään royal caninin hypoallergenic ruokaa. Sitä syötiin 4 kk, jonka jälkeen päällä olevaa kortisonilääkitystä alettiin laskea. Kutina palasi yhtä pahana.

Seuraava eläinlääkäri haukkui tuon ruoan ja käski keittää riisiä ja siihen kylkeen lihaa koiralle. Kortisoni kuuri jatkui samalla. Heti kun kortisonia vähennettiin kutina jatkui.

Vaihdettiin raakaruokaan. Tällä hetkellä koira syö täysravintona toimivaa MUSH Vaisto ruokaa. Kortisonia on syöty koko ajan. Nyt tämän hetkinen kortisoni annos ei enään riitä vaan annosta jouduttu nostamaan, jotta kutina pysyisi poissa. Annoksen nostaminen on vaikuttanut koiran mielialaan, ei ole yhtään niin energinen vaan enemmänkin apaattinen. Myös pissaamisen tarve noussut huomattavasti ja pissaakin sisälle lähes tulkoon joka yö.

Aika avuttomia ollaan tällä hetkelle mitä pitäisi jatkossa tehdä. En haluaisi tuota kortisonia koiralle syöttää koska selvästä vaikuttaa huonosti koiraan, mutta toisaalta en voi antaa sen raapia itseään verellekään. Puruluita koira ei saa, vaan tuota yhtä ruokaa.

Jos joku osaisi auttaa ja kertoa mitä kannattaa kokeilla, olisin todella kiitollinen!
Olen koittanut etsiä eläinlääkäriä, joka olisi erikoistunut näihin iho-ongelmiin ja suosituksia otetaan siltäkin osalta vastaan.
Pk-seudulla asutaan, mutta hyvän lääkärin perässä voidaan matkustaa.

Kaikki apu/vinkit ovat tervetulleita!

13

6790

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä ihmeen järkeä sitä ruokaa on vaihdella koko ajan, jos sisältö ei muutu miksikään? Onko kukaan, siis KUKAAN, vaivautunut miettimään, MILLE koira on allerginen? Tähän on muuten testejäkin olemassa, ja pk-seudulla voisin kuvitella ainakin Viikin eläinsairaalassa ja Evidensiassa kyettävän allergiatestit tekemään. Näin saisit selville, mitä koira ei tarkalleen ottaen kestä.

      Lopeta jokaisen mahdollisen pullan antaminen, sillä yleiset allergisoijat niistä pullistakin löytyy. Kokeile antaa vaikka pelkkää Mush Vaisto Wild pullia, joissa ei ole muuta kuin poroa, lammasta ja hirveä. Nämä eivät ole yleisiä allergisoijia. Jollei auta vieläkään, niin joudut siirtymään vielä tiukempaan vain yhden lihan eliminaatiodieettiin.

      • Anonyymi

        Eläinlääkärin ohjeiden mukaan olen koko ajan toiminut.
        Tuon royal canin ruoan väitettiin toimivan eliminaatiodietti ruokana sillä siinä on ruoka pilkottuna niin pieneksi ettei voi allergisoida. Tai näin minulle ainakin eläinlääkäri kertoi. Ja koska koira jatkoi kutisemista kun oli syönyt ruokaa useamman kk niin eläinlääkäri totesi ettei johdu ruoasta. Tämän vuoksi vaihdoin sen ruoan pois ja kysyin vielä toisen eläinlääkärin mielipidettä asiaan joka ohjeisti taas uuden ruoan kokeilua.
        Parhaani yritän koiran puolesta toimia mutta aika eri mieltä ovat lääkäritkin siitä mitä koiralle pitäisi syöttää...


    • Anonyymi

      Jaaha, ei näköjään saa kertoa, että Evidensialla on klinikoita, joissa on iho-ongelmiin erikoistuneita eläinlääkäreitä. Mielenkiintoista, että auttamaan yrittäviä kommentteja poistetaan, mutta trollit ja rakittelijat saavat mellastaa palstalla.

      • Anonyymi

        Kiitos! Pitääkin tutkia heidän sivuiltaan asiaa. Mahtaako kellään olla omaa kokemusta hyvästä eläinlääkäristä? Nyt käyty jo kolmen luona asiasta ja kaikki eri mieltä ja haukkuvat edellisen ohjeita... Koita tässä nyt sitten itsekkään tietää mitä pitäisi tehdä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos! Pitääkin tutkia heidän sivuiltaan asiaa. Mahtaako kellään olla omaa kokemusta hyvästä eläinlääkäristä? Nyt käyty jo kolmen luona asiasta ja kaikki eri mieltä ja haukkuvat edellisen ohjeita... Koita tässä nyt sitten itsekkään tietää mitä pitäisi tehdä.

        Lopeta ainakin syöttämästä sokkona kaikkea mahdollista. Jos vaikkapa nauta on yksi allergisoiva liha, niin ei sitä voi syöttää minkään nimisen valmistajan ruokana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta ainakin syöttämästä sokkona kaikkea mahdollista. Jos vaikkapa nauta on yksi allergisoiva liha, niin ei sitä voi syöttää minkään nimisen valmistajan ruokana.

        Ei tässä sokkona mitään syötetä vaan ihan tiedossa koko ajan mitä koiran ruoka sisältää. Syötetty siis vain yhtä ja samaa MUSHin raakaruoka pullaa nyt varmaan puoli vuotta. Epäilen vaan mahtaako edes olla ruoka-allergia... Kuitenkin tuota ei allergisoivaa ruokaa syönyt useamman kuukauden eikä tilanne muuttunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tässä sokkona mitään syötetä vaan ihan tiedossa koko ajan mitä koiran ruoka sisältää. Syötetty siis vain yhtä ja samaa MUSHin raakaruoka pullaa nyt varmaan puoli vuotta. Epäilen vaan mahtaako edes olla ruoka-allergia... Kuitenkin tuota ei allergisoivaa ruokaa syönyt useamman kuukauden eikä tilanne muuttunut.

        Tämä nyt ei todistanut yhtään mitään. Se "ei-allergisoiva" voi aivan hyvin olla allergisoiva riippuen siitä, mitä se sisältää. Ei kai tätä liian hankalaa voi olla käsittää? Siksi eliminaatiodieetti on ainoa keino selvittää, mille koira on allerginen, jollet allergiatesteihin sitä voi viedä.

        Yleensä ruoka-aineallergiset ovat yliherkkiä monelle muullekin asialle, mm. varastopunkit ovat yleinen ongelma, ja niitähän on sitten nappuloissa vaikka muille jakaa. Raaka on siksi yleensä ainoa, joka oikeasti toimii moniallergisilla.

        Mitä Mush raakapullaa se nyt on sitten syönyt?


    • Anonyymi

      Onhan siltä otettu kilpirauhasarvot ja muutenkin verikokeet kaikilta osin? Ja tosiaan, allergiatestejä on olemassa ja nimenomaan pk-seudulla iho-oireista jotain tietäviä eläinlääkäreitä löytyy kyllä.

      Mush sisältää niin monen eri eläimen lihaa, että onhan se vähän hakuammuntaa. Varsinkin, kun juuri niitä yleisimpiä allergian aiheuttajia on jokaisessa eri värissä. Ei kolmea eri eläintä sisältävää raakaa kannata lähteä hakuammuntana kokeilemaan, jollei ole mitään käsitystä siitä, mikä oireita aiheuttaa. Tässä auttaisi ne allergiatestit.

    • Anonyymi

      Hei, mulla oli myös kutiseva koira.Tutkittiin ja kutinaa hoidettiin kortisoonilla, tulehduksia antibiotilla, salvoilla ja pesuilla.Ongelma oli enemmän tai vähemmän kokoajan.Turkki oli lasdultaan kuivahko, iho kosteahko ja helposti ärtyvä.Hypöallergisten ruokaa söi, söi myös raakaruokaa.Kaikki tehtiin lääkärin ohjeiden mukaan.Lopulta lääkäri ehdotti kilpirauhaskoetta.Selvisi että koiralla on kilpirsuhasen vajaatoimintaa.Kortisooni lopetettiin pikkuhiljaa.Ja tyroxin aloitettiin.Verikokeilla testattiin että arvot on kohdillaan, ja näkyihän se koirastakin.Turkki muuttui paremmaksi, ja ärtynyt iho normalisoitui ja kutinat loppuivat.Ruokana jatkettiin kuitenkin tuota hypöallergisten nappulaa, sekä raakalihoja ja rustoja eläinlajeja vaihdellen.Tyroxin on halpaa, ja koira voi hyvin.
      Koirat on yksilöitä, mutta näin kävi meille.Toivottavasti löydät avun koiralle.
      Oletko kasvattajalta kysynyt, onko suvussa ollut, ja miten on hoidettu?

      • Anonyymi

        ...ja kerran vuodessa testataan verikokeilla nuo arvot.


    • Meidän viimeinen saksanpaimenemme kutisi läpi talven. Lämmitys kun loppui niin loppui kutinakin. Oli kurjaa katsoa sen raptuttamista talviaikaan, se oli kutakuinkin jatkuvaa. Milloin mistäkin. Kuitenkaan ei raapinut mistään ihoa rikki.

      Nyt meillä on sellainen pieni (mikä lie koira) ja sen turkin paksuus vetää hyvinkin vertoja entisen sakumme turkille.

      Normaalit rapsutukset ja syö mitä sille annetaan. Hieman nirso kyllä niin että ei ihan kaikkea ota mutta raaka liha on parasta. Ei saa sitä joka päivä mutta useimpina päivinä kuitenkin.

      Meinaan edelleenkin tuon ei kypsennytetyn ruoan antamista lisätä. Se on mieluisaa.

      Meidän maksakastikkeestamme se sai paloja ruokansa sekaan ja maistui. Siinä
      oli tosin kermaa mutta ei haitannut. On saanut maksaa raakanakin pieniä palasia.

      Turkki on niin hirmuinen (ensi kuussa vuosi täysin lyhyeksi trimmatusta) mutta iho-oireita ei ole. Nyt häämöttää jo trimmaus mutta sen jälkeen ei kukaan enää tunnista sitä. Enkä ihmettele. Hyvä kun itsekään.

      Voisn hyvin laittaa pystyyn tunnistuskilpailun, veikkaan että kukaan ei voita ja näin ollen ei sitten häviäkään.

    • Anonyymi

      Hei, meidän koira on saannut apua Apoquel lääkityksen kautta mutta edelleen/taas huonokuntoinen. Kokeilen nyt Mush raakaruoka.

    • Anonyymi

      Hei, olemme kokeilleet eri liha vaihtoehtoja. Hevosenliha on meillä käytössä, tosi OK. Ostamme teurastamolta ison satsin pakastamme ja mikrotetaan kypsäksi. Paljon proteiineja käytössä myös erikoismurot. Apoquel jatkuvasti käytössä. Allegiaa kaikille punkeille, pöly, jauho, varasto,,,,, Pärjätään

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      278
      6205
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      64
      3248
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      200
      2981
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2407
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      73
      1827
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1582
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      196
      1539
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      163
      1491
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      112
      1428
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      88
      1343
    Aihe