Yksin työkyvyttömänä "uudessa" kaupungissa

Pystyt ilmeisesti kävelemään, näkemään, kuulemaan.
Miksi et tarjoutuisi itse rupattelukaveriksi tai sanomalehden (netti- tai paperilehden ja uutisten) lukijaksi toiselle joka ei näe yhtä hyvin kuin sinä.
Tai tarjoudu puskemaan (moottorilla toimivaa ellet jaksa moottoritonta) puorätuolia liikuntavammaiselle ja puhetaitoiselle.

Kyllä se niin on että kavereiden saamiseksi on nähtävä vaivaa. On itse mentävä heidän luokseen ja "tarjottava" apuaan. Noista "autettavista" aina joku tuntee toisen joka tuntee toisen ja ... näin sinä alat verkostoitua ihmisten kanssa.
Sinulla jo on juttekaveri (jota autat) ja hänen ystävistään/tutuistaan sinäkin saat juttukavereita lisää.

Tuo tietenkin olettaa että sinä itse et ole ikä-, ihonväri-, uskontoihin kuuluva rasisti vaan arvostat meidän jokaisen tuomaa panosta yhteiskunnan rakentajina.

yritä olla jotenkin normaali niin kyllä se siitä läjhtee. friikitja kaikkien arvostelijat jää ypönä yksin.

Eipä ole minulla neuvoa, mutta kirjoituksesi oli niin kiva ilmeisen kivalta ihmiseltä,
että laitan pari riviä muuten vaan, koska samaa olen kokenut.

Hämäläisten kanssa on vaikea päästä juttuun,
ne on niin sulkeutuneita ja reagoimattomia,
mutta hiljaisen ystävällisiä kuitenkin.

Pahempia ovat itseriittoiset varsinaissuomalaiset ja satakuntalaiset.
Sinne ei pääse sisään millään.
Jos yrität kohteliaasti tervehtiä "hei !" jotain tuttua,
se mulkkaa takaisin epäluuloisella ja luotaantyöntävällä ilmeellä:
"Mitä h*lvettiä tuokin minusta haluaa?!"

Aikuisena on vaikea saada kavereita, jokaisella tuntuu olevan vakiintuneet tapansa, kuvionsa ja ystävänsä.

En osaa muuta kuin toivottaa kaikkea hyvää sinulle ja toivoa,
että kaverin löydät vai olisiko ratkaisu hankkiutua takaisin sinne,
missä vanhoja kavereita on vielä ?
Se on työpaikkakysymys tietysti, ei helppo ratkaisu eikä ehkä
mahdollinen.
Tsemppiä kuitenkin valtavasti !

mMenet töihi niin loppuu tekemisen puute kerta heitola ja muu surkeus