Tarinani menee tiivistetysti näin. Muutin alunperin synnyinseuduiltani pois 12v sitten. Sitteemmin töiden ja ex avovaimon kanssa muutamassa kaupungissa asuneena. Treenasin paljon salilla ja kamppailulajeja ja oli työkavereita ja avokki sekä poika aikaisemmasta suhteesta joka vieraili pienempänä säännöllisesti (nykyään pian täysi-ikäinen ja käy kuukauden - kahden välein, asuu eri kaupungissa).
Muutimme exän kanssa Pirkanmaalle 2011. Kaikki oli tällöin vielä hyvin. Parissa vuodessa kuitenkin päädyimme eroon, olkapääni hajosi ja jouduin työkyvyttömäksi ja jäin yksin. Mielenterveys petti (tai siis nuoruuden paniikkihäiriö ja ahdistuneisuus palasi). Olen koittanut treenata mutta kun olkapää saatiin kestämään petti selkä. Nyt olen maannut soffalla ja muutama vuosi sitten psyk osasto jaksoja mt ongelmien vuoksi.
Olen käynyt Setlementin järjestämässä tapaamis paikassa ja puutyöpajalla hommailemassa. Ne eivät kuitenkaan poista yksinäisyyttä ja sosiaalisen piirin puuttumista. Ei tässä iässä (39v) enää mennä hiekkalootan reunalle pikkuskeilla leikkimään. Olen harkinnut muuttoa takaisin synnyinseuduille jossa ystäviä on mutta en usko sen olevan ratkaisu asiaan. Meitä yksinäisiä on paljon mutta kysynkin teiltä jotka olette asian kanssa painineet, miten olette aikuisiällä kavereita vapaa-aikaan saaneet? Ja baarit ei ole minulle.
Olo on nykyään päivittäin kurja, masentunut ja ahdistunut. Olisi mukava olla kahviseuraa. Joskus lenkkiseuraa harastuskaverit.comista sainkin mutta sekin sivu suljettiin. Ja sieltä tutustuin ihmiseen joka sittemmin muutti muualle.
Tyytyäkö kohtaloon ja masennukseen vai vieläkö ihmisiä löytää tuolta ulkoa? Siis somen ulkopuolelta. Itse olen puhelias savolainen hitaiden hämäläisten joukossa :D
Ja turha tulla lässyttämään mitään "ota itseäsi niskasta kiinni" tai "aloita uusi harrastus". Aloittaisin kyllä jos paikat kestäisi.
Kiitos jos jaksoit lukea *peukkua*
-M39
Yksin työkyvyttömänä "uudessa" kaupungissa
10
90
Vastaukset
- Anonyymi
Pystyt ilmeisesti kävelemään, näkemään, kuulemaan.
Miksi et tarjoutuisi itse rupattelukaveriksi tai sanomalehden (netti- tai paperilehden ja uutisten) lukijaksi toiselle joka ei näe yhtä hyvin kuin sinä.
Tai tarjoudu puskemaan (moottorilla toimivaa ellet jaksa moottoritonta) puorätuolia liikuntavammaiselle ja puhetaitoiselle.
Kyllä se niin on että kavereiden saamiseksi on nähtävä vaivaa. On itse mentävä heidän luokseen ja "tarjottava" apuaan. Noista "autettavista" aina joku tuntee toisen joka tuntee toisen ja ... näin sinä alat verkostoitua ihmisten kanssa.
Sinulla jo on juttekaveri (jota autat) ja hänen ystävistään/tutuistaan sinäkin saat juttukavereita lisää.
Tuo tietenkin olettaa että sinä itse et ole ikä-, ihonväri-, uskontoihin kuuluva rasisti vaan arvostat meidän jokaisen tuomaa panosta yhteiskunnan rakentajina.- Anonyymi
Luulisin että just se muutto synnyinseudulle olisi se ratkaisu.
Ei niitten hämäläisten kanssa vain savolainen pärjää!
Kun muutat Savvoon takaisin, niin jo riittää juttukaveria. - Anonyymi
Mielestäni olen verkostoinut itseäni juuri tuon Setlementin ja puupaja toiminnan kautta. Mutta ne ihmiset on siellä eikä heistä ystäviä arjen muihin asioihin saa. En usko että tarjoamasi vaihtoehto olisi yhtään tässä sen fiksumpi/hyödykkäämpi vaihtoehto. Kiitos kuitenkin.
-M39 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulisin että just se muutto synnyinseudulle olisi se ratkaisu.
Ei niitten hämäläisten kanssa vain savolainen pärjää!
Kun muutat Savvoon takaisin, niin jo riittää juttukaveria.Niin, siinä on pohdintaa. Se olisi kyllä se helpoin tie, siis muutto. Tosin tykkään nykyisestä asuinkaupungistani paljon joten olisi kiva rakentaa se verkosto tänne....
- Anonyymi
yritä olla jotenkin normaali niin kyllä se siitä läjhtee. friikitja kaikkien arvostelijat jää ypönä yksin.
- Anonyymi
Korkki tai älypuhelin nyt kiinni sulla? Jookosta?
- Anonyymi
Eipä ole minulla neuvoa, mutta kirjoituksesi oli niin kiva ilmeisen kivalta ihmiseltä,
että laitan pari riviä muuten vaan, koska samaa olen kokenut.
Hämäläisten kanssa on vaikea päästä juttuun,
ne on niin sulkeutuneita ja reagoimattomia,
mutta hiljaisen ystävällisiä kuitenkin.
Pahempia ovat itseriittoiset varsinaissuomalaiset ja satakuntalaiset.
Sinne ei pääse sisään millään.
Jos yrität kohteliaasti tervehtiä "hei !" jotain tuttua,
se mulkkaa takaisin epäluuloisella ja luotaantyöntävällä ilmeellä:
"Mitä h*lvettiä tuokin minusta haluaa?!"
Aikuisena on vaikea saada kavereita, jokaisella tuntuu olevan vakiintuneet tapansa, kuvionsa ja ystävänsä.
En osaa muuta kuin toivottaa kaikkea hyvää sinulle ja toivoa,
että kaverin löydät vai olisiko ratkaisu hankkiutua takaisin sinne,
missä vanhoja kavereita on vielä ?
Se on työpaikkakysymys tietysti, ei helppo ratkaisu eikä ehkä
mahdollinen.
Tsemppiä kuitenkin valtavasti ! - Anonyymi
mMenet töihi niin loppuu tekemisen puute kerta heitola ja muu surkeus
- Anonyymi
Heti kun löytyy töitä joita tällä olkapäällä kykenee tekemään. Ja koulutus riittää
-M39 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heti kun löytyy töitä joita tällä olkapäällä kykenee tekemään. Ja koulutus riittää
-M39Suomen perustulaen pitäisi taata jokaiselle Suomenkansalaiselle perusoikeudet asunto ja jos ei ole työtä julkisenvallan on huolehdittava riittävästä toimeentulosta ? miksi Suomessa on asunnottomija ja työttömijä jokapaikka täynnä, mutta rahaa riittää sotakoneiden hankintaan, eikö Suomenkansalaisten hyvivointi olekkaan etsijalla. Sitävarten kansaedustajat on valittu jotta ne huolehtivat kansan asijoista. Rahaa tuntuu Suomessa olevan muihin hankintoihin mutta ei köyhien ihmisten perustoimeen tuloon,ei ole ihme jos ruokajonot ja asunnottomuus lisääntyy ei hyvät puheet niitä korjaa vaan pitää korjata asijat , jotta jokaisella Suomekansalaisella on riittävätoimeentulo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24945399Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3311272Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy21110902Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369731Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858538Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2306539Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03230Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302269- 391747
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261540