Äitini jäi leskeksi n. vuosi sitten ja asuu yksin.
Olen poika ja hän on tarrautunut tai liimautunut minuun puhelimen avulla, eli tekee tikustakin asiaa ja puuttuu tavallaan perheemme elämään painajaismaisesti, eli kuvittelee heti, jos satun ärähtämään, että kaikki on vinossa ja soittaa kohta vaimolle, että mikä on.
Olen yrittänyt puhua, että hän etsisi ystäviä itselle ja kävisi jossain, ettei tarvitsisi koko ajan selitellä turhamaisuuksia puhelimessa, mutta sama vainoharhaisuus vaan jatkuu.En jouda jatkuvasti käymään hänen luonaan ja kuuntelemassa sairauksia tai muita valituksia.En tiedä, mutta tälläinen liimautuminen alkaa tehdä itselle kuvottavan ja vastenmielisen olon, vaikka haluaisin äitini kanssa kaikin puolin olla välilöissä, sillä hän on kuitenkin arvokas olemassa.
Onko kenellä vastaavasta tilanteesta kokemuksia, niin ottaisin mielelläni vastaan kertomuksia ja tietäisi miten menetellä, ettei oma elämä ala muuttua painajaiseksi?
Olen poika ja hän on tarrautunut tai liimautunut minuun puhelimen avulla, eli tekee tikustakin asiaa ja puuttuu tavallaan perheemme elämään painajaismaisesti, eli kuvittelee heti, jos satun ärähtämään, että kaikki on vinossa ja soittaa kohta vaimolle, että mikä on.
Olen yrittänyt puhua, että hän etsisi ystäviä itselle ja kävisi jossain, ettei tarvitsisi koko ajan selitellä turhamaisuuksia puhelimessa, mutta sama vainoharhaisuus vaan jatkuu.En jouda jatkuvasti käymään hänen luonaan ja kuuntelemassa sairauksia tai muita valituksia.En tiedä, mutta tälläinen liimautuminen alkaa tehdä itselle kuvottavan ja vastenmielisen olon, vaikka haluaisin äitini kanssa kaikin puolin olla välilöissä, sillä hän on kuitenkin arvokas olemassa.
Onko kenellä vastaavasta tilanteesta kokemuksia, niin ottaisin mielelläni vastaan kertomuksia ja tietäisi miten menetellä, ettei oma elämä ala muuttua painajaiseksi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
jos voisin! Vaan kun mun äitini ( rauha hänen sielulleen ) oli eläessään just päinvastanen. Ei valittanut mistään ja puhelimessakin saattoi joskus kulua 1,5 tuntiakin ihan huomaamatta. Hänen luonaan käydessäni toisnaan huomasin usein jotain pientä laitetavaa.
Nyt hänen poismenonsa jälkeen kaduttaa, että olisi pitänyt jutella, käydä ja avustaa pikkuasioissa useammin.
Leskeksi jääminen on tottakai kova pala, niin kävi minunkin äidilleni, mutta se ei muuttanut hänen käytöstään minua kohtaan mitenkään.
Onko äitisi vanha, ovatko sairaudet ja valitukset mielestäsi missään suhteessa todellisuuteen ja kuinka usein näitä yhteydenottoja tulee?
Sanoit, että olet tuloksetta yrittänyt puhua äidillesi asiasta. Olisiko realistista ajatella, että äitisi suostuisi ottamaan ammattiapua vastaan, jottei perheenne elämä olisi painajaisenomaista?
Kun en tähän muitakaan apuja keksi, niin lopuksi sanoisin, että hänen traumaattinen kokemuksensahan tilanteen ilmeisesti on saanut aikaan. Ihmismieli on niin käsittämättömän monimutkainen värkki, että jonkinlainen lääkitys ( minun mielestäni ) voisi olla paikallaan.
Ja muista: niinkuin itse sanoit, äitisi on arvokas olemassa ja haluat olla väleissä, koeta säilyttää nämä asiat muutumattomina kaikin keinoin, vaikka se vaatisikin joitakin uhrauksia!
Tämä kehoitus siksi, että sitten kun äidistäsi joskus aika jättää, et joutuisi itse kamppailemaan syyllisyydentuntoja vastaan. Se voi johtaa jopa masennukseen, jota itse kokevana pidän hirvittävänä sairautena!!!
Voin hyvin kuvitella tilanteesi ja toivon hartaasti, että jokin ratkaisu siihen löytyisi, joten en voi muuta kuin toivottaa tsemppiä Sinulle ja perheellesi
Nimim. avuton auttaja
kyseinen tilannekohdallanne on uusi ja hämmentävä.Leskeksi jäämisestä on kulunut suhteellisen vähän aikaa ja sen seurauksena aina lähipiirissä asiat muuttuvat. Jos kuitenkin katsotte kokonaisuutta äidin päivien kulussa, että asiat ovat järjestyksessä hänellä kuten aikaisemminkin,pidätte omalta puoleltanne esim. yhteyttä samoin kuin olette pitäneetkin, tilanne pitäisi olla niiltä osin ok.On vaikeahko vento vieraana puuttua ko. asiaan, koska ei tunne äidin psyykkistä tai fyysistä vointia, onko mahdollisia muutoksia kuoleman tapauksen jälkeen.Mieliala varmaan vaihtelee ja tuntee yksinäisyyttä,ehkä fyysisiäkin oireita saattaa tuntea lisääntyneen. Jos ymmärrys ja muisti ovat kunnossa,on tehtävä selväksi,ettei ole normaalia jatkuvasti soittaa ja samalla huomauttaa, monesko kerta puhelu jo mahdollisesti oli ja pitää siitä myös kiinni lopettamalla puhelu siihen.Jos mahdollista kysyä paikkakuntanne SPR:n vapaaehtoistyön tkjtä esim. puhe tai lenkki seuraksi tai sosiaali oppilaitoksen opiskelijoita kun ovat harjoittelu jaksoa suorittamassa, Mannerheimin last.suoj. työn tkjtä,(heissäkin opisk.)Tai onko muita sukul tai tuttavia.Rajat selväksi myös heidän käynneilleen.
Kieltämättä kyseinen aikakausi saattaa tuntua raskaalle. Itse olen tuon läpi käynyt.Olen ainut lapsi ja riippuvuus suhde oli sietämätön,epänormaali,äitini käskyttäessä.Siihen vain meni mukaan ja oravan pyörä oli valmis,en osannut/hennonut sanoa ei. Sitten sairastuin henkisesti itse. On tärkeä että on läheisiä joiden kanssa voi keskustella asioista tai muita itselle luotettavia henkilöitä. Ne äidit ja isät kuitenkin ovat rakkaita mutta aina ei ymmärrä huolehtia myös omasta jaksamisestaan eikä asettaa niitä rajoja,jotka ovat erittäin tärkeitä.
Kyllä erilaisia vaihtoehtoja on mielessä käynyt, mutta on hyvin vaikea niitä toteuttaa loukkaamatta.Hänellä olisi ystäviä, mutta ei halua olla tiiviimmässä yhteistyössä, vaan haluaa käpristyä omaan maailmaansa muita huomioimatta.
Ehkä olen joutunut isä vainaan tilalle, koska äitini joutui isän sairauksien takia liikaa huolta kantamaan ja on tavallaan ylihuolehtivainen ja rauhaton, mutta vaikea on mennä esittämään lääkärissä käyntiä mielenterveyteen vedoten.
Edelleen tuli vielä mieleen tilanteenne, voisiko sukulaisistanne olla joku hänelle "lempisukulainen",tai lempi tuttava,josta/joista hänen kuulette usein mainitsevan. Selkeästi ylihuolehtiva dementoitunut sekä fyysisiä sairauksia omaava iäkkäämpi henkilö, asioiden hoito vaikeutuu huomattavasti,jonka itse jouduin kokemaan työni,perheen ja muiden tavallisten asioiden hoidon lisäksi,on ajoissa hyvä saada muutama hänelle mieluisa henkilö,jonka kanssa aluksi vaihtaa ajatuksia, jolloin hän omaksuisi heidät nyt nykyiseen elämän tilanteeseensa,myöhemmin olisi luontevanpaa, että tavallaan "hoitajat"jotka nyt ovat läheisiä,voisivat tuonnempana tarvittaessa olla jo vieraampiakin,