mittarin viilaus

Olen katsellut yhtä siististi pidettyä, kohtuu kilometrein ajettua Xantiaa, jossa on huoltokirja kaikilla leimoilla. Kuitenkin aina käytettyä ostaessa alkaa epäillyttää, josko mittaria olisi viilattu jossain vaiheessa. Eli siis mistä voi päätellä, onko mittarissa kaikki kilometrit tallessa vai onko sitä viilattu? Onko Xantiassa mitään sellaista kohtaa, josta voisi päätellä kilometrilukeman paikkansa pitävyyden. Tiedän, että yleisilme, polkimet yms kertovat aika paljon, mutta kaikkeahan nekään eivät kerro, koska esim. polkimien kumithan voi aina vaihtaa. Olen kyllä ottanut selville katsastuksissa merkityt kilometrit, mutta Sauk:han ei takaa, että kilometrilukemat ovat oikein. Kuinkahan yleistä Citikoiden mittarien viilaaminen on?
172154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ole kuullut, että uudempien Sitikoiden mittareita
olisi ruuvattu. Se ei tietenkään ole mahdottomuus.
Se on tuo yleisvaikutelma, joka kertoo ajetun
määrä. Ja ennenkaikkea se, mitä mittari kertoo.
Jos esim -95 Xantian mittari näyttää 70 tkm ja
perstuntuma toista, niin syytä on epäillä. Yleensä
hän ihmiset ajavat n. 25 tkm/vuosi. Tähän voisi
lisätä myyjän antama vaikutelma. Jos auto on
myynnissä ns. "liskotarhassa", silloin on syytä
tarkemmin selvitellä autoa. Vaikka ei se kallis
liike ole mikään tae, jos ei tule kohtuullista
takuuta päälle.

Äänestä
  • >Yleensähän ihmiset ajavat n. 25 tkm/vuosi.

    No eipä voi yleistää, itse ajan puolet tuosta ja
    kaupparatsut vaikka 60tkm. Ei ne kilometrit ole
    kaikki kaikessa enää nykyautoilla, mutta niitä
    ihmiset yhä vaan tuijottaa. Kyllä niillä
    merkityksensä on, mutta auton hoidolla paljon
    isompi. Väitetään, että jokainen kylmäkäynnistys
    ilman esilämmitystä vastaa 500km ajoa, mites
    senkin otat huomioon.

    Äänestä

  • PPP kirjoitti:

    >Yleensähän ihmiset ajavat n. 25 tkm/vuosi.

    No eipä voi yleistää, itse ajan puolet tuosta ja
    kaupparatsut vaikka 60tkm. Ei ne kilometrit ole
    kaikki kaikessa enää nykyautoilla, mutta niitä
    ihmiset yhä vaan tuijottaa. Kyllä niillä
    merkityksensä on, mutta auton hoidolla paljon
    isompi. Väitetään, että jokainen kylmäkäynnistys
    ilman esilämmitystä vastaa 500km ajoa, mites
    senkin otat huomioon.

    minun ajatukseni tuo 25 tkm määrä, vaan se on TM:n
    muutaman vuoden takainen väite. Itse ajan häthätää
    10 tkm/vuosi, eli en kovin paljon. Olen kuitenkin
    tavannut autoja, joilla on ajettu esim. 70
    tkm/vuosi.
    Yksityisomistuksessa ollut auto, jos on
    huoltodokumentit esittää, on melko varma ostos.
    Sen sijaan näistä leasing-autoista en aina menisi
    varmuuteen

    Äänestä

Auton historiaa tutkimalla voi hieman päätellä
ajokilometrien määrää. Jos joka vuosi on ajettu
suunnilleen samoja kilometrimääriä eikä siellä
yhtäkkiä ole "nolla"vuosia niin enpä usko että
kukaan olisi vaivautunut pyörittämään mittaria.
Tuommoinen 15000 - 35000 km vuodessa on aika
normaalia. Jos vielä katsastuskonttorin kilometrit
täsmäävät huoltokirjaan niin eiköhän homma ole
kondisessa.

Äänestä
  • Mistä lähtien niitä kilometrilukemia on muuten alettu kerätä? Laskin, että autolla on keskimäärin ajettu n. 18 tkm vuodessa. Kuulostaa ihan järkevältä lukemalta.

    Äänestä

  • Epäilevä Eemeli kirjoitti:

    Mistä lähtien niitä kilometrilukemia on muuten alettu kerätä? Laskin, että autolla on keskimäärin ajettu n. 18 tkm vuodessa. Kuulostaa ihan järkevältä lukemalta.

    Kommentoin lyhyesti: Tuo kuulostaa aivan
    järkeenkäyvältä lukemalta. Itse ostin taannoin
    Xantian, jonka mittarissa oli 106000/ ~7v.
    Vähäinen määrä (n.15100km/v) pisti tarkistamaan
    ensimmäiseltä omistajalta ja täsmäsi ne.

    Äänestä

Paljon ajetuissa ratti on kuluneen näköinen ja
semmoinen kiiltävä.

Äänestä
  • Mitenkä nopeasti nahkapäällyste kuluu ratista?

    Äänestä

  • Epäilevä Eemeli kirjoitti:

    Mitenkä nopeasti nahkapäällyste kuluu ratista?

    eiköhän se tommoisessa 200tkm ajetussa jo
    kummasti kiiltele.

    Äänestä

Jos se on ollut yksityiskäytössä niin tuskin on
viilattu. Jos se on diesel-xantia niin silloin
voisi periaatteessa olla, etenkin jos ollut
taksissa. Omistushistorian selvittäminen riittää
jo pitkälle.

Äänestä
  • Siis bensa-Xantia kyseessä. Olen kyllä ottanut
    selville historian ja jututtanut yms., vaan ei
    tahdo oikein aina riittää luottamusta entisten
    omistajien juttuihin yhden auton ostattelun
    jälkeen. Nimittäin kyselin erästä autoa
    ostatellessani entisiltä omistajilta, että
    minkälainen peli on ollut ja kaikki kehuivat. Kun
    pääsit koeajamaan ko. auton, niin se oli
    järkyttävän huonossa kunnossa. Kai ihmisillä
    sitten on erilainen käsitys hyvästä ja huonosta?

    Tämä Xantia kyllä tuntuu loistavalta kaikin
    puolin. Yksityiseltä ostaessa vaan on aina vähän
    semmonen "pelko persiissä", että jos joutuu
    huijatuksi... :(

    Äänestä

  • Epäilevä Eemeli kirjoitti:

    Siis bensa-Xantia kyseessä. Olen kyllä ottanut

    Entisillä omistajilla lienee monesti vielä
    myynnin jälkeenkin outo pelko, että joutuvat
    vastaamaan vioista, jotka ovat olleet myynnin
    aikana. Tämä tulee esille monesti silloin, kun
    auto on myynnissä jobbarilla tms. omiin nimiinsä
    myyvällä välikädellä. Myös minä olen törmännyt
    useasti tapauksiin, että ostaja on soitellut
    edelliselle omistajalle ja tämä on kehunut ummet
    lammet täysin surkeata tapausta. Ehkä aika sitten
    kultaa muistot. Toisaalta myös niitä on, ketkä
    rahat saatuaan uskaltavat kertoa asioiden oikean
    laidan.

    Monesti ostajat luulevat, että
    kuluttajansuojalain mukainen suoja autoliikkeen
    kanssa tuo varmuutta, mutta muistutan ettei
    pienistä vioista tai puutteista saa useinkaan
    mitään hyvitystä jälkikäteen. Ja suurimmat
    viathan näkee ja tuntee jo koeajolla, joten
    monesti voi tehdä hyvän tilin ostaessa
    yksityiseltä. Näinhän se tietysti on, että
    koskaan ei silloin tiedä miksi autoa ollaan
    myymässä.

    Sellaista se autokauppa on, kieroa kuin
    korkkiruuvi. Autokaupassa tuurilla on aina suurin
    merkitys, mutta eiköhän kohteenasi oleva bensa-
    Xantiassa ole autoa vielä vuosiksi eteen päin.
    Onnea ostoon!

    Äänestä

  • Kauppamies kirjoitti:

    Kyllä sitä ollaan niin tarkkaan tutkittu, ajettu, kuunneltu ja "makusteltu", että turvallisin mielin sen tässä taidan ostaa ja saan varmasti pätevän menopelin vuosiksi. Autokauppa on tosiaankin kieroa kuin korkkiruuvi. Olisi hienoa, jos auton voisi ostaa aina ilman pelkoa joutua huijatuksi.

    Näinhän se valitettavasti on. Mikäli haluaa
    varman tapauksen niin on ostettava ihan uusi.
    Mutta vähänkin paremmat autot ovat täällä niin
    kalliita, että monesti ottaa mielummin
    sen "sisään ajetun".

    Äänestä

Kilometrien merkitystä auton arvon ja kunnon
mittarina kyllä liikaa korostetaan. Onhan se
tietysti helppo yksi luku mutta jos esim. vertaa
100 tkm kaupunki- ja maantiekilometrin
kuluttavuutta autolle niin erohan on aivan
järkyttävä. Itselläni on yli 400 tkm ajettu auto
jolla on menty pääsääntöisesti pitkää matkaa
pohjanmaan lakeuksilla ja kun olen verrannut sitä
noin 100 tuhatta ajettuihin pääkaupunkiseudun
samanlaisiin autoihin niin jälkimmäisissä alkaa
olla yleisesti jo vaihteiston synkronit sökönä,
kori natisee ja löytyy ruostepisteitä, kyljissä
on parkkipaikkalommoja, ovisaranoissa väljyyttä
yms. Paljon sellaista vikaa mistä neljä kertaa
enemmän ajetussa ei ole vielä tietoakaan. Ja
kuten edellisissä viesteissä todettiin niin kyllä
moottorinkin ikään vaikuttaa erittäin paljon
kylmäkäynnistysten määrä. Ja kuten muistaakseni
jossain TM:n artikkelissa todettiin niin kaikki
käynnistyksen alle 80 C:n ovat kylmäkäynnistyksiä.

Äänestä
  • Eli kun ajaa pitkää matkaa niin auto "kuluu"
    huomattavaasti vähemmän kuin nuo
    kaupunkipyörityksessä olevat. Ja ei kai nuo
    kaikki taksikkaan niin huonoja vaihtoehtoja ole.
    (riippuu paikasta). Ratista sen verran että
    sekään ei kulu matka-ajossa juuri nimeksikään,
    joten siitäkään ei voi päätellä mitään. Itse
    ostaisin esim. kyllä mieluumin pitkää l. yli 30km
    työmatkaa(talvella kerkiää kuivua) ajavan pirssin
    tai vaikka jonkun "kaupparatsun" pitkän
    matkan "ohjuksen". JOS vaan on luotettavat
    kaverit ynnä dokumentit jne.

    Äänestä

on yleisempää kuin uskotaankaan. Sitten on kans
niitä, kun jo uudesta pitäen jättää jopa puolet
kilsoista pois systemaattisesti. Huoltokirja voi
olla OK, kun jokatoinen huolto on teetetty
kyläsepällä tai sitten ei. Tuolla oli ihan hyviä
vinkkejä. Jos meikä pistäis jotain 100 tmk
tiskiin ja olis pienintäkään epäilyä, niin
käyttäisin ainakin prossan siitä summasta asian
varmistamiseen. Ammatikseen autoja testaava
arvioitsija olis yksi, katsoo mm. nivelet,
alustan ja mitaa ohivirtaukset.Jos hämminkiä
löytyy, niin menetetty raha on pikkujuttu.
Talvirenkaat, jos on esim. uudet, kertoo että ne
on jo ainakin toiset. Sitte on nää näköhavainnot
kuten se ratti mistä oli mainintoja, niin myös
penkkien pinta, kynnys, kuskin oven hantaakin
alustan kuluneisuus ym. Käy jossain toisessa
vastaavan ikäisessä ja vertaile. ONGELMA nro 1:
Autokuume. Sitä ollaan sokeita ja kuuroja kun
joku pirssi alkaa polttaa. Kannattaa nukkua yön
yli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Epäilevä Eemeli kirjoitti:

Olen katsellut yhtä siististi pidettyä, kohtuu kilometrein ajettua Xantiaa, jossa on huoltokirja kaikilla leimoilla. Kuitenkin aina käytettyä ostaessa alkaa epäillyttää, josko mittaria olisi viilattu jossain vaiheessa. Eli siis mistä voi päätellä, onko mittarissa kaikki kilometrit tallessa vai onko sitä viilattu? Onko Xantiassa mitään sellaista kohtaa, josta voisi päätellä kilometrilukeman paikkansa pitävyyden. Tiedän, että yleisilme, polkimet yms kertovat aika paljon, mutta kaikkeahan nekään eivät kerro, koska esim. polkimien kumithan voi aina vaihtaa. Olen kyllä ottanut selville katsastuksissa merkityt kilometrit, mutta Sauk:han ei takaa, että kilometrilukemat ovat oikein. Kuinkahan yleistä Citikoiden mittarien viilaaminen on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu