Kenelläkään kokemuksia siitä että on vuosikymmeniä dissosiaatiossa ja herää sit, miten hyväksyä menetetty elämä?
Dissosiaatiosta herääminen
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No aivovauriostani heräämistä on tässä alkanut tapahtua.
Olin kahdeksan vuotta aivan jossain aivovauriossa missä ei saanut yhteyttä omaan kehoon. Ja tuon ajan vieläpä elin rankasti manipuloituna. Ihmiset ikäänkuin väittivät minulle auttavissa puhelimissa ettei ennen aivovauriotani ollutta minua ole koskaan ollutkaan olemasaakaan . Ja kuuntelin pää pyörällä ihan sekojuttuja monta vuotta.
Joten siitäkin on heräämistä. Hällä väliä menetetystä kunhan siitä pelastuisi.
"poiuytrdfghj"
Minä elin yli kymmenen vuotta sillä tavalla että ei ollut kunnolla tajunta mukana.
Käytin päihteitä ja lääkkeitä, eli sekakäyttöä.
Tavallaan ottaa päähän että meni koko nuori aikuisuus niissä huuruissa ja kaikki elämään liittyvät asiat alkoivat kiinnostaa vasta yli kolmekymppisenä.
Nautin nykyisestä tilanteesta kun voin haalia tietoa kaikenlaisesta mikä kiinnostaa, kun oikeasti kiinnostaa. Silloin ennen ei kiinnostanut mikään. Yhteiskunnallisista asioistakaan en tiennyt mitään, hyvä että tiesin kuka on milloinkin presidenttinä.
Vaikka harmittaa niin olen silti hyväksynyt sen miten entinen elämä meni ja elän nyt tätä hetkeä. Mennyttä aikaa kun ei takaisinkaan saa ja jos koko ajan miettisi ja pähkäilisi mitä on jäänyt väliin niin ei olisi henkisesti hyvä olla.
Aikoinaan makasin myös neljä viikkoa koomassa ( nukutettuna ) ja sekin aika jäi väliin. Vaan eipä tuo kummemmalta tuntunut siitä herätä, elämä jatkui ja jatkuu.
Oli tosin jännä silloin kun nukkuessani oli kesän tilalle vaihtunut syksy. Tuli siinä pikkuisen outo fiilis.
Ei tosiaan kannata jäädä murehtimaan sitä mitä on menettänyt vaan kannattaa panostaa siihen mitä on vielä tulevaisuudessa.
Onhan mullakin kokemuksia. Surusta selviäminen on osittain vielä edessä, ja pelkään jo sen suuruutta.
Mutta tulihan sitä dissosiaatiossa toilaillessakin tehtyä yhtä ja toista hyödyllistä. Ei se niin menetettyä elämää ollut. Moni sitäpaitsi elää irrallaan todellisesta itsestään koko elämänsä, ja on ihan (näennäisesti) tyytyväinen, eikä edes ymmärrä, että pelkän ulkoisen menestyksen sijaan olisi tarvinnut jotain muuta...
Disso ry:n sivut:
http://www.disso.fi/
Useimpien ns. mielenterveysongelmien takana on jonkinlainen dissosiaatio, siis kestämättömien kokemusten torjuminen. Monet voisivat saada nykyisen diagnoosinsa tilalle jonkintyyppisen dissosiaatiohäiriön diagnoosin, jos osuisivat sellaiselle psykiatrille, joka ymmärtää traumoista ja dissosiaatiosta. Tällä diagnoosilla on kohtelu mt-järjestelmässä useimmiten parempaa, koska ymmärretään, että "ahaa, tällä hullulla onkin trauma." On vähän enemmän siis Ihminen.
"On vähän enemmän siis ihminen." - Karmeeta ajatteluu. Hoitoon nuo joilla tällainen asenne, kauos potilaista.
Mä en tiedä traumoista juuri mitään mut kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Mä katsoisin sitä positiivisin silmin, kaikki on edessä, se disso harso tms on pois, kaikki on varmaan tosi kirkasta ja helppoo nyt? Vai tuleeko sen disson alta tuskaa? Silti sitä on varmaan nyt hyvä työstää.
Onhan se elämä mennyt varmaankin ohi. :( Ja surullista, ja iäkkäämpänä elämän aloittaminen on vaikeampaa mut kyl sä jotain parempaa voit varmaankin odottaa tulevalta? Kai se sureminen on eka juttu sit? Tai miettii et mitä sä olet menettänyt, missä sä näkisit itsesi mieluummin olemassa nyt ja miksi? Voitko sä saada sen, voitko luopua?
""On vähän enemmän siis ihminen." - Karmeeta ajatteluu. Hoitoon nuo joilla tällainen asenne, kauos potilaista."
Joo, noita on. Mutta selitys on osittain se, että monilla hoitavilla on itsellään ongelmia, jotka ovat dissosioineet. Ja sitten projisoivat niitä "potilaisiinsa". Toimivat tavoilla, jotka vahingoittavat näitä, vaikka näennäisesti haluaisivatkin vain auttaa.
Tämähän on laajempi kuvio, mitä kaikkea mielenterveysjärjestelmä tekee, oli mikä diagnoosi kyseessä tahansa. Että, siis, se tekee paljon muutakin kuin vain hyvää,
Mutta kun mietit tuota, miten "harson" poisottamisen jälkeen, niin... Päivä päivältä eteenpäin... Ratkaisevalta tuntuu, ainakin itsestäni, että ei jää yksin uuden tilanteensa kanssa. Tärkeää on minäkuvan muuttuminen ja omien kokemuksien, niiden aitojen, vahvistaminen muiden avulla. Pitää siis löytää jatkuvasti ja säännöllisesti hyviä ihmisiä ympärilleen. Sellaisia, jotka hyväksyvät ja kestävät tilanteiden todellisuutta, eivätkä pakota kieltämään, torjumaan ja dissosioimaan. (Ja joo, ei näitä aina löydy mielenterveysjärjestelmästä!) --- Jos mennyt herättää surua, paras keino lievittää sitä on siis saada nykyhetken olemassaolon kokemus katsomalla jonkun sellaisen ihmisen kasvoihin, joka näkee ja tunnustaa sinut juuri nyt. Sitten mennyt voidaan vähitellen liittää osaksi nykyisyyttä, mutta niin ettei sitä tarvitse koko ajan ajatella ja työstää, ja myös sen merkitys voi joiltain osin muuttua. Että näkee, ettei kaikki mitä luuli menetetyksi ehkä ollutkaan sitä.
Siis vertaistukea:)