Löysin viimein rauhallisen asunnon. Lopulta paljastui, että se sijaitsikin keskellä hautausmaata.

Unessa olin löytänyt muka viimein rauhallisen kämpän, jossa oli hyvä nukkua. Sen ikkunoista näkyi vain suikale vihreää nurmikkoa ja joki tai muu vastaava pieni vesistö ja sen takana vanhaa muistaakseni kuolleen oloista tyhjää metsää. Ikkunoita oli siis kaksi, molemmat samalla seinällä. Vaikka kämppä oli uusi kämppä mulle, niin tavallaan kämppä oli unessa (ajoittain) kuitenkin huone veljeni talossa. Osa sitä. Ei kuitenkaan osa veljen oikeassa elämässä olevaa taloa, vaan se huone oli aina vaihtunut täysin erilaiseen, kun vaihdoin kämppää ja silti se oli ollut aina samalla osa veljeni taloa. (Olin tosielämässä veljellä vasta kylässä. Liekö tämä tuli uneen siitä. Tosielämässä mulle on sattunut viimeisen viiden vuoden aikana myös rauhattomia kämppiä, kaksi kappaletta. )

Olin jo ajatellut miten ihana huone on, kun sen ikkunoiden etenkään ei tarvinut vetää verhoja, kun ei ulkoa nähnyt kukaan sisälle ja muutenkin se oli tosi hiljainen. Yhden yön jälkeen kuitenkin tajusin että kun katsoin viistosti huoneen toisesta ikkunasta ulos, niin huomasin että huone olikin keskellä vanhaa hautausmaata. Joki rajasi hautausmaan. Jotenkin en aiemmin ollut huomannut hautoja. Tiedostin unessa että paikkakunnalla oli uusikin hautausmaa. Tämä oli jokin tosi vanha ja räihnäinen ja hylätty. Aloin kuitenkin pelätä että kummitteleekohan huoneessa, kun se on keskellä hautausmaata ja voinko todella nukkua siellä rauhassa.