Olen ihmetellyt, miten vl-pappi voi hyvällä omallatunnolla toimia ev.lut. kirkon virassa sananjulistajana?
Yleistä Jumalanpalvelusvirkaa hoitaessaan hänen on kai pakosta saarnattava "korvasyyhyn" jälkeen, kirkon politiikan mukaisesti niin, ettei tavallinen epäuskoinen kirkkokansa kovin pahentuisi ja äänestäisi jaloillaan seuraavana sunnuntaina. Eikö tämä kuitenkin ole epärehellisyyttä Jumalan kasvojen edessä, koska sisimmässään kuitenkin ajattelee kuulijoiden olevan ulkona "Jumalanvaltakunnan" eli vl-liikkeen, joille pitäisi saarnata lakia "niinkuin ei armoa olisikaan."
Vai kuullaanko kirkoissamme voimakasta parannussaarnaa vl-pappien suusta?
Yleistä Jumalanpalvelusvirkaa hoitaessaan hänen on kai pakosta saarnattava "korvasyyhyn" jälkeen, kirkon politiikan mukaisesti niin, ettei tavallinen epäuskoinen kirkkokansa kovin pahentuisi ja äänestäisi jaloillaan seuraavana sunnuntaina. Eikö tämä kuitenkin ole epärehellisyyttä Jumalan kasvojen edessä, koska sisimmässään kuitenkin ajattelee kuulijoiden olevan ulkona "Jumalanvaltakunnan" eli vl-liikkeen, joille pitäisi saarnata lakia "niinkuin ei armoa olisikaan."
Vai kuullaanko kirkoissamme voimakasta parannussaarnaa vl-pappien suusta?
Vastaukset 14
Vanhimmat
tässä joskus mietiskelly, että miten ihmeessä vl-pappi voi saarnata kirkossa hyvällä omallatunnolla, kun hän ei kuitenkaan kerro seurakuntalaislle, että vain vl-liikkeeseen hakeutumalla löytää tuon Jumalan Valtakunnan. Kun hän ei kerro, niin silloinhan hän tietoisesti johtaa seurakuntalaiset harhaan, ja luulemaan ihan toista. Pitäisi kertoa rehellisesti, mikä saarnaavan papin näkemys on asioista.
Meillä, oli juuri joku vl-pastori laittanut lehteen lukija-osastoon oman näkemyksensä asioista. Näköjään moni osasi lukea rivien välistä, ja huomasi tuomitsevan sävyn ja huomasi rivien välistä kuinka toisin uskovat tuomitaan helvettiin.
Nyt kun lehteen on aloitus tehty, niin ajattelin kirjoittaa sinne myös omia näkemyksiäni asioista, juuri tästä kun seurakunta ei kerro, että heidän keskellään on näin jyrkästi eroavia mielipiteitä.
Kerrotko meille sen lehden nimen, niin pääsemme seuraamaan, kuinka seurakuntalaiset hoitavat pappiensa omiatuntoja taidolla, lämmöllä ja rakkaudella. On oikein ja raamatullista, että on tällaisia suoraselkäisiä veljiensä vartijoita. Käsitän niin, että omatunto on Jumalan ääni ihmisessä, joka on Jumalan sanaan sidottu ja tämä Jumalan sana kuuluu myös seurakunnasta ja myös pappeja hoidetaan tällä sanalla. Mutta mietin sitä, että miten hyvin toisen tunnon tutkiminen sopii julkisille foorumeille: lehtiin ja internettiin, jos nyt yleensä lähimmäisen omantunnon kaiveleminen kovin syvältä on hyväksi omalle ja toisen uskolle?
sillä sinulle saattaisi tulla pahamieli.
Pastorin tekemä oma aloitus oli kaukana rakkaudesta, ja siksi varmasti monet siihen puuttuivatkin.
Kerro edes se lehden numero, johon tulee juuri sinun kirjoituksesi ja samalla ne numerot, joiden kirjoitukset olivat kaukana rakkaudesta, niin voimme jättää ne väliin. Tai kirjoita edes tänne se, mitä laitat lehteen.
Onko kenellekään tullut paha mieli sinun kirjoituksistasi? Luotamme sinuun. Olet ennenkin osannut ojentaa lähimmäistäsi rakentavassa hengessä. Olkoot ne opiksi meille rakkauden ja taidon puutetta tunteville ihmisille.
tulee pahaamieltä puolin ja toisin kun näistä uskoneroista keskustellaan, mutta se on vain hyväksyttävä.
Itse en ymmärtänyt hölkäsenpöläystä siitä pastorin kirjoituksesta, hämmentyneenä ja ihmeissäni sitä luin.
Siitä oli varmasti moni pahoittanut mielensä, koska ihmeteltiin sitä, että miten kirjoitus on voitu edes julkaista, ja sitten oli kommentteja, että kirkosta on erottava jos siellä kerran tuomitaan ihmiset suoraan helvettiin, mitä järkeä enään edes kuulua kirkkoon kysyttiin.
Itseäni lähinnä harmittaa juuri se ettei näistä kirkonsisäisistä suurista eroista kerrota avoimesti seurakuntalaisille, ite ainakin haluaisin tietää.
Ole nyt niin kiltti. Kyllähän sinä olet aina kiltti, mutta minä jäin nyt pahaan pinteeseen, kun se rupesi kiinnostamaan ja en voi muuta kuin kuvitella mielessäni, mitä siinä olisi voinut lukea. Skannaa edes se teksti tänne.
Mitä muuten ovat kirkonsisäiset suuret erot? Sekö, että aivan kaikki eivät osallistu aktiivisesti tilaisuuksiin ja rakkauden työhön? Vai naispappeuskeskustelu? Saman sukupuolen parisuhteet? Vai ovatko ne suuria asioita, kun julkisuudessa riepotellaan pappien tekemisiä? Vai onko kysymys siitä, että kuinka ihminen tulee vanhurskaaksi, niin suuri asia, että siihen liittyvät erimielisyydet olisivat hyvä syy unohtaa kaikki hyvät tavat ja kohteliaisuudet lähimmäisiä kohtaan?
ole menettänyt:)
Se oli vain kirjoitettu varoitus, ettei jo valittut lähde seuraamaan perkelettä. Hän pelkäsi, että joku saattaisi eksyä joukosta, aika perusteellisesti hän sen kertoi, vl-ihmisille varmasti hyvä kirjoitus.
Niin, itse olisin toivonut seurakunnalta vain sitä, että he kertoisivat heidänkin keskellään olevan liikkeitä jotka käsittävät Jumalan Valtakunnan omalla tavallaan, toisin kuin meille kuitenkin opetetaan ja kerrotaan Jumalan Valtakunnasta. Olisi vain ollut kiva tietää näistä eroavaisuuksista aiemmin.
Olen useammin kuin kerran miettinyt, miten lestadiolainen pappi voi siunata hautaan normaali kirkkouskovaisen (kenties hiukan pakanankin).
Vl-pappihan ajattelee, että kaikki muut, myös tavan kirkkouskovainen luterilainen joutuu helvettiin.
Miksi pappi ei sitten sano sitä ääneen hautajaisissa? Kannattaako muka jättää sanomatta sitä, mitä ns. sielussaan tietää ja tuntee?
Miksei pappi sano suoraan, että helvettiin tämä seurakuntalainen on menossa, kun ei lestadiolainen ole? Miksi antaa omaisille toivoa jälleennäkemisestä taivaassa, jos seuraavassa hetkessä lestadiolaisten omissa seuroissa saarnaa kaikkien muiden joutumista kadotukseen?
Hyvät VL-liikkeen edustajat: Entisenä lestadiolaisena pyydän antamaan tähän kysymykseen tyhjentävän vastauksen.
miettinyt myös ja kovasti ihmettelen.
Hautaan siunaaminen on tavallaan "valheellista", jos omaiset ajattelevat läheisen pääsevän taivaaseen, ja pappi sisuksissaan ajatteleekin aivan toisin.
Ihan rehellisesti sanottuna, itse aion kieltäytyä jatkossa vl-papista, sillä jotenkin pelottava ajatus, kuitenkin itse toivon kaikkien saavan taivas paikan, ja en tosiaan halua siunaavan papin ajttelevan toisin.
Olet siis sitä mieltä, että kaikki pääsevät taivaaseen? Tai ainakin toivot sitä? Ja pelottaa sellainen ajatus, että on olemassa pappeja, jotka eivät usko kaikkien pääsevän taivaaseen? Mikä siinä pelottaa? Sekö, että helvettiin uskovia pappeja on niin paljon, vaikka siitä ei ääneen juuri puhutakaan?
Toki on luterilaisessa kirkossamme pappeja, osa aika julkisuushakuisia, jotka tarjoavat kaikkien pääsyä taivaaseen ilman omakohtaista uskoa. Mutta kuvittelisin, että aika ison joukon pappeja joudut hylkäämään, ennen kuin näin uskova osuu kohdallesi, jos papit vain kertovat kantansa rehellisesti.
Vai pelottaako se puhe, että Jumala on paitsi rakastava myös vanhurskas eli oikeamielinen? Hän odottaa tätä samaa ihmisiltä: heidänkin pitäisi olla armahtavia ja oikeamielisiä. Mutta siihen ei kukaan itse kykene. Niinpä Jumala haluaa vanhurskauttaa ihmisen ja tarjoaa armosta, ilmaiseksi uskon lahjaa. Rakkaudessaan hän on uhrannut poikansa, että syntiset ihmiset pelastuisivat ja tätä pelastusta julistetaan täällä maanpäällä Jumalan valtakunnasta kaikille sitä tarvitseville. Pitäisikö pappien ryhtyä pelkästään rituaalien pyörittäjiksi, niin että pelastustakaan ei saisi saarnata?
Miksi syrjit vain vanhoillislestadiolaisia pappeja, jos papit suurimmaksi osaksi uskovat ja opettavat sekä kuolemanjälkeiseen helvettiin että henkilökohtaisen uskon pelastavaan voimaan? Miten suhtaudut esimerkiksi viidesläisiin pappeihin, Luther-säätiön pappeihin tai sellaisiin pappeihin, jotka eivät usko edes Kristuksen ylösnousemukseen?
Raamatussa sanotaan, että ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä”. Onko nyt oikein, että lahjaksi saatua omakohtaista uskoa käytämme siihen, että kohtelemme huonosti toisia, syrjimme erityisesti eri tavalla uskovia ja erottelemme ihmisiä eri karsinoihin sen perusteella, että ”näemme” itsemme kaikkein viisaimmaksi ja suurin piirtein kaikki muut valehtelijoiksi? Vai onko niin, että usko avaa silmät ”näkemään” sen, että kun tästä elämästä kuolemme, niin pääsemme taivaaseen. Ja se auttaa myös kestämään uskon kilvoituksessa kohtaamiamme vaikeuksia ja myös puhumaan uskomme perusteista muille, silloin kun siihen tilaisuus tulee, ystävällisessä hengessä?
Kun kutsumme pappeja vaikkapa kodin juhliin, niin toki mielellämme kutsumme sellaisen, joka on tuttu. Seurakunnat aika hyvin joustavat näissä asioissa. Mutta aina se ei välttämättä ole mahdollista. Ja entä sellainen tilanne, kun menet tavalliseen jumalanpalvelukseen. Siellä emme aina välttämättä kaikkia alttarilla olevia pappeja tunne, emmekä tiedä, mikä on kunkin uskonnäkemys. Siitä huolimatta menisin ihan hyvillä mielin tilaisuuteen. Sama tilanne on mielestäni ristiäisissä, hautajaisissa ja häissä. Jos on pappi on entuudestaan tuntematon tai tiedän hänellä olevan kovasti kysymyksiä ja epäilyksiä uskosta. Sallisin papillekin uskon koettelemuksia. Ei se vähennä sitä, että hän on pappina aivan yhtä arvokkaassa kirkon virassa, kuin se hyvin tuntemani pappi.
Nämä keskustelut täällä foorumilla menevät pääsääntöisesti ”minä vaadin, koska minä tiedän” –linjalla. Samalla asenteella käytiin murrosikäisenä ne parhaat tappelut. Jos me olemme vielä samalla henkisellä tasolla, niin jatketaanko samaa rataa? Onneksi kuitenkin tämän foorumin ulkopuolella on aikuisten keskuudessa enimmäkseen vallalla sellainen asenne, että osaamme arvostaa toisiamme huolimatta erilaisista mielipiteistä. Ja olla jopa ystävällinen erilaista vakaumusta tunnustavalle ihmiselle.
sanottuna en todellakaan tiedä näistä uskon eroavaisuuksista, ja siksi niistä haluaisnkin tietää enemmän.
Onko kirkon sisällä paljonkin sellaisia "yhteisöjä" jotka sanovat Jumalan Valtakunnan olevan vain heillä, ja heillä vain on Pyhä Henki?
Sen vuoksi kyselen kun aina kirkossa ja tilaisuuksissa annetaan ymmärtää, että Jumalalle kelpaavat kaikki, niin olisi kiva jos sitten kerrottaisiin mistä sen Jumalan Valtakunnan löytää, jos se on kerran nähtävissä ja sillä on osoite, ja onko kyseisiä osotteita sitten monta, että juuri osaa hakeutua sinne saarnaavan papin valtakuntaan?
Siinä oli niin hyvä kysymys, että yritän jotakin vastata, vaikka en ehkä osaa. Kun tässäkin viestiketjussa on väitetty niin, että luterilaiset eivät pelastu ja vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön liittymällä pelastuu, ajattelen niin, että kumpikaan väite ei osu kohdalleen. Nämä termit, samoin kuin kristitty, ovat kait alun perin pilkkamielessä lausuttuja. En tähän terminologiaan osaa kovin paljon sanoa mitään. Ehkä siinä on vain sitä, että näitä yleisesti tunnettuja termejä käytetään keskusteluissa asian selkeyttämiseksi. Mutta ajattelen, että nimittämällä itsensä jonkin yhteisön jäseneksi ei tule pelastusta.
Voidaanko Jumalan valtakunta nähdä jotenkin? Miltä se porukka näyttäisi? Uskon, että he näyttävät päällepäin ihan tavallisilta ihmisiltä. Sanonta kuuluu, että Jumalan valtakunnan rajat kulkevat sydämestä sydämeen. Jumalan valtakunta eikä mikään yhteisö ei ole uskon kohde. Mutta usko avaa silmät ”näkemään” sen, millainen sen valtakunnan todellinen luonne on. Siis ihmiset siinä joukossa mukana olevat ovat aivan tavallisia eriluontoisia, joistakin asioista erimielisiäkin, mutta siinä valtakunnassa on tiettyjä tuntomerkkejä. Näitä tuntomerkkejä löytyy raamatusta ja katekismukseen niitä on Luther hyvin koonnut.
Juuri tässä nyt ei ole katekismusta, mutta pari kohtaa, jotka tulevat mieleen apostolisesta uskontunnustuksesta kuuluvat: ” Minä uskon… Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen…” Jumalan valtakunta on siis pyhien yhteisö: valtakunnan asukkaat ovat pyhiä eli erotettuja. Vaikka ovatkin samalla syntisiä, he ovat yhdessä matkalla taivaaseen. Jumalan valtakunta on syntien anteeksiantamisen valtakunta. Henkilökohtaisesti se tarkoittaa minulle, että tiedän, miten pääsen taivaaseen, mikä on Jumalan tahdon tie. Mutta se, että miten säilyn uskomassa tällaisena kuin olen, se onkin vaikeampi asia. Ainoastaan anteeksiantamuksen voimalla selviän perille. Ja se että olen saanut paljon anteeksi, saa myös minut antamaan muille anteeksi.
Miten tämän valtakunnan sitten löytää, jos siinä ei ole vielä sisällä, kun sen rajat eivät ole silmin nähtävissä? Raamatussa sanotaan: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” Uskon niin, että tämä on ykkösasia myös niille, jotka ovat jo sisällä Jumalan valtakunnassa, etsiä Jumalan ääntä ja hänen tahtoaan itse kunkin elämässä. Jumala ilmoittaa itsensä monella eri tavalla, esimerkiksi luomassaan maailmassa. Sitten on erityisiä ilmoituksia, joissa kuuluu Jumalan ääni, mm. kirjoitetussa ja puhutussa Jumalan sanassa. Raamatussa on luvattu, että etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Jumalan ääntä siis kannattaa etsiä, voi vaikka hakeutua sellaisten ihmisten luokse, joista voi ajatella, että he ovat sisällä valtakunnassa ja koetella sitten noiden tuntomerkkien perusteella, että onko se oikea valtakunta lähellä. Kaikilla valtakunnan asukkailla on avaimet taskussaan, jotta voivat päästää ovelle kolkuttavan sisälle.
Uskon niin, että se on loppujen lopuksi Jumalan työ, että itse kukin on päässyt sisälle Jumalan valtakuntaan. Siinä ei kenelläkään sisälle päässeellä ole mitään omaa kehumisen aihetta. Jumala antaa etsikonaikoja, jolloin hän kutsuu ihmistä erityisesti valtakuntaansa. Niin kuin tuhlaajapoikavertauksessa: antoi kaipauksen takaisin kotiin, tuli tiellä vastaan ja puetti uusiin vaatteisiin.
etten juuri siksi ymmärrä näitä erillisiä järjestöjä, koska itse uskon siihen, että Jumalan Valtakunta koostuu heistä jotka aidosti sydänmessään uskovat.
Itselleni ei ole mitään merkitystä sillä, että kuuluuko joku johonkin järjestöön vai ei, jokainen uskova on Jumalalle kelpaava, ja yhtä arvokas.
Aidosti uskovia löytyy varmasti jokaisesta järjestöstä, ja jokaisesta maailmankolkasta, ja ihminen voi olla uskova vaikkei voi erikseen ilmoittaakaan järjestöä mihin kuuluu.
Siitä sitten syntyi tämä ajatus vl-papista, jos itse miellän, että joku läheiseni uskoo sydänmessään Jumalaan, niin en halua, että siunaava pappi ehkä ajattelisikin toisin, ettei tämä läheiseni ole uskova kun ei kuulu vl-liikkeeseen, ja tämä epäilys johtuisi juuri näistä vl-opeista. Pappi kelpaisi kyllä ihmisenä siunaamaan, mutta kun tietää yleisen vl-opetuksen niin se aiheuttaa sitä karttelua.
Hyvää Pääsiäistä sinnekkin:)
kiteyttää sen verran papin kanssa keskusteltuaan että voi joskus käydä sairaalakäynnillä niinkin että kuolinvuoteella ei oteta vastaan evankeliumia vaikka tarjoamalla tarjotaan. Ja joskus niin että vaikka kuinka haluaisi sanoa jotakin ei anneta sanoja, se on kamala paikka kun Jumala sulkee suun. Miettikääpä nyt. Ei se ole tosiaan leikinasia pelleillä uskon asioilla. Vaikka sanotaan että on ns. työn aika -vielä saarnataan julkisesti evankeliumia, niin näyttää kovasti sille että etsikkoaika on kansaltamme menossa ohi.
Saatikka että eronneita ja karanneita vihitään avioliittoon kymmenettä kertaa, vaikka avioliitto on pyhä ja Raamatussa sanotaan että sen pitäisi kestää kuolemaan asti ja vihkikaavassakin luvataan moista. Voi se pappikin leipääntyä kun Pirkko on kymmenen eri miehen kanssa lupautumassa naimisiin muutaman vuoden välein. Ennen vanhaan se oli huorintekoa, nykyään vain vihitään silmää räpäyttämättä.
Saarnaspöntöstä Jumalan sanan valossa julistetaan kaikki synnit kuitenkin anteeksi edelleenkin jos joku vain haluaa uskoa -huorinteotkin. Ja kyselemään saa tulla. Ei se ole asiatonta varoittaa siitä että sanaa ei julisteta jos ei ole vastaanottavaa mieltä -katsokaas kun se on kuitenkin Jumala, joka sydämet ja mielen seurakuunaltakin tutkii. Jos ei anneta tekstiä niin sitä ei anneta, se on siinä.