Moi!
Oon 22-vuotias tyttö ja sairastanut bulimiaa noin vuoden. Hakeuduin itse terapiaan muutaman kuukauden oksentelun jälkeen, kun masennus oli pahimmillaan ja itsemurha-ajatukset alkoi todella pelottaa. Puolen vuoden terapian ja rakastumisen :D myötä alkoi näyttää paremmalta ja toivoin päässeeni koko sairaudesta niinkin vähällä.
Nyt olen taas pikkuhiljaa sortunut vanhaan. En tosin ahmi enää järjestelmällisesti kuten ennen, mikä on suuri helpotus. Oksennan kuitenkin taas jo päivittäin, viime aikoina useammankin kerran päivässä. En tajua miksi, sillä painoni on tipahtanut tasolle jonka pystyn hyväksymään eikä peilikään enää irvistele.
Tapasin terapeuttini viimeksi tammikuun alussa ja sovimme viimeisen tapaamisen tämän kuun loppuun. Nyt olen kahden vaiheilla kerronko totuuden nykytilanteesta vai lopetanko terapian eli valehtelen että kaikki on hyvin. Totuuden kertominen toisi ainakin puoli vuotta lisää terapiakäyntejä. Ehkä eniten pelkään terapian jatkamisessa sitä, että ystäväni ja erityisesti poikaystäväni huomaavat minun todella olevan sairas. Nyt olen vakuutellut heille kaiken olevan hallinnassa... Itse tiedän kuitenkin, että tarvitsen jonkun jotta saan itseni kuntoon.
Olisi kiva kirjoitella jonkun toisen parantumista yrittävän bulimikon kanssa. Jos joku kaipaa mailailuseuraa, niin laittakaa mailiosoite tänne. Itselläni ei ole vielä kunnollista sähköpostia, mutta hommaan kyllä pikapuoliin :)
Hyvää pääsiäistä!
Oon 22-vuotias tyttö ja sairastanut bulimiaa noin vuoden. Hakeuduin itse terapiaan muutaman kuukauden oksentelun jälkeen, kun masennus oli pahimmillaan ja itsemurha-ajatukset alkoi todella pelottaa. Puolen vuoden terapian ja rakastumisen :D myötä alkoi näyttää paremmalta ja toivoin päässeeni koko sairaudesta niinkin vähällä.
Nyt olen taas pikkuhiljaa sortunut vanhaan. En tosin ahmi enää järjestelmällisesti kuten ennen, mikä on suuri helpotus. Oksennan kuitenkin taas jo päivittäin, viime aikoina useammankin kerran päivässä. En tajua miksi, sillä painoni on tipahtanut tasolle jonka pystyn hyväksymään eikä peilikään enää irvistele.
Tapasin terapeuttini viimeksi tammikuun alussa ja sovimme viimeisen tapaamisen tämän kuun loppuun. Nyt olen kahden vaiheilla kerronko totuuden nykytilanteesta vai lopetanko terapian eli valehtelen että kaikki on hyvin. Totuuden kertominen toisi ainakin puoli vuotta lisää terapiakäyntejä. Ehkä eniten pelkään terapian jatkamisessa sitä, että ystäväni ja erityisesti poikaystäväni huomaavat minun todella olevan sairas. Nyt olen vakuutellut heille kaiken olevan hallinnassa... Itse tiedän kuitenkin, että tarvitsen jonkun jotta saan itseni kuntoon.
Olisi kiva kirjoitella jonkun toisen parantumista yrittävän bulimikon kanssa. Jos joku kaipaa mailailuseuraa, niin laittakaa mailiosoite tänne. Itselläni ei ole vielä kunnollista sähköpostia, mutta hommaan kyllä pikapuoliin :)
Hyvää pääsiäistä!
Vastaukset 5
Vanhimmat
olisitko epäonnistunut jos kertoisin terapeutille miten poikeasti voit? ei et olisi. kaikille tulee takapakkia. olet vain rehellinen. ja vain olemalla rehellinen itsellesi ja muille voit parantua.
moikka
oon 18 vee bulimikko,kayn myos terapiassa.Koen sen auttavan paljon,vaikkei laihtumaan pikaisesti,mutta ainakin henkiseen pahoinvointiin..
Jokatapauksessa parantuminen olis se maalitaulu johon huterasti tahtailen, joten olis huippua mailaa jonkun samojen tunteiden kaa kamppailevan kanssa.Laitahan mailia,ja koetetaan parjata,vaikka elama potkii paahan.Mailini on siis [email protected]
Mielestäni on kaikkein parasta olla rehellinen. Oon huomamnnu bulimiaa sairastaessani, et siinä pyrkii melkein hinnalla millä hyvänsä kieltämään asioita itseltäänkin. Kuitenkin ongelman myöntäminen itselleen ja läheisilleen on paranemisen ydin. Tsemppiä sulle kovasti!! Kyllä sä pääset siitä eroon.
muista olla rehellinen itsellesi tämän asian kanssa. kannattaa kertoa että et ole parantunut ja se on jatkunut. jos psykiatrisi on ei ole se kenelle haluat puhua pyydä että saisit vaihtaa minulla se auttoi. saapi mailailla [email protected]
kirjoita minulle, olen itsekin kamppaillut tätä tilaa vastaan.([email protected]) En tosin ole ollut terapiassa enkä ole masentunut tms. kaikista eniten minua hirvittää se mitä olen keholleni tekemässä!! Haluan pitää itsestäni paremmin huolta. Olen huomannut sen, että aina kun minulla ei ole mitään tekemistä, niin silloin tulee ravattua jääkaapilla. Myös siitä pidän huolta etten muutu ainakaan anorektikoksi.... eli en kaikkea ruokaa oksenna pois! Haluan parantua. Haluan että voin olla itsestäni ylpeä ja onnellinen. Enkä halua menettää poikaystävääni enkä aiheuttaa mitään putkistotukoksia. Täällä keskustelussa kun olen lukenut näitä kirjoituksia, niin luulen että se on ollut minulle parasta mahdollista terapiaa. Tiedän ettei sillai voi elää, entä jos jossain vaiheessa minulla on lapsiakin ja kun ruoka on ongelma.....se on epätervettä, en haluaisi että lapsilleni kävisi samoin. Tiesitkö että etenkin talvella, wc:n putkistoihin jähmettyy rasvaa jos sieltä huuhdotaan sitä, rasva jähmettyy putkiston seinämiin samoin kuin kolesterooli verisuoniin. Eli en suosittele. Voipi tulla tukkeutumaa, etenkin vanhoissa asunnoissa. Niin kuin Dr. Phil sanoi: Se on itsestäsi kiinni, sinä päätät. Joka kerta kun alat ahmimaan, on se sinun päätöksesi jatkaa ahmimista ja olla lopettamatta sitä :) Minusta se on hyvin sanottu. Sen kun aina muistaisi ennen kun alkaa syömään aivan kun ruoka loppuisi maailmasta. Ja vielä jos miettii kuinka monta uima-altaallista ruokamössöä menee hukkaan elämän aikana, jos ei parannu. Se on myös aika arvokas "harrastus".
Mutta pikkuhiljaa... minulla on ihana poikaystävä ja hän järkyttyisi ja huolestuisi jos tietäisi. En halua sitä. Toivottavasti te ketkä luitte tämän, saitte uskoa itseenne että voitte lopettaa. Minäkin uskon että osaan lopettaa.