Oppi jonka mukaan synnit voi saada anteeksi vain toisen uskovan suullisella todistuksella on väärä

Anonyymi

Synnit USKOTAAN anteeksi, - Jeesuksen Kristuksen ansion tähden.

Heikon uskon vahvistukseksi Jumala on sanassaan järjestänyt "armovälineet".

- Luettu Jumalan sana välittää Jumalalta armon ja anteeksiantamuksen uskottavaksi.
- Saarnattu Jumalan sana välittää Jumalalta armon.
- HPE:ssa Jumalan Sana Jeesus Kristus tulee fyysisin aistein vastaanopettavaksi.
- Pyhässä Kasteessa Jeesuksen lahjavanhurskaus puetaan syntiselle.
- Ripissä ihminen tunnustaa mieltä vaivaavat syntinsä ripin vastaanottajalle, ja saa häneltä suullisen todistuksen syntiensä anteeksiannosta.

Ja kuten aluksi kirjoitin, vastaanottajana näissä kaikissa on USKO.

Ilman sydämen uskoa ei kukaan pelastu, vaikka näitä kaikkia lahjoja käyttäisi. Uskon antajana on Jumala Pyhän Henkensä kautta. Uskoa ei kukaan voi itse siis ottaa. Mutta uskoa voi pyytää Jumalalta Jeesuksen nimessä.

Ja anovalle on Jumalan sanassa lupaus: Anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.

Luuk. 11:10 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.

Luuk. 11:11 Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen,
Luuk. 11:12 taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin?

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Väärin anonyymi veljeni !
      Raamatussa jota paikkaa en muista niin sanotaan että heränneelle siis heränneelle täytyy olla Jeesuksen opetuslapsi joka sen korkean evankeliumin saarnaa. Kristitylle voi saarnata kuka vain . Muistamme Lutherin kalliin opetuksen että vaikka AASI SAARNAISI
      Heränneelle ihmiselle pitää olla totinen kristitty joka synnit anteeksi saarnaa muuten Jumala ei anna niitä syntejä anteeksi. Ajattelet ja ehkä kysyt kuka sitten on kristitty ??
      Kristitty on sellainen joka on sovitettu jumalan kanssa AMEN

      • Anonyymi

        Kun et tuota Raamatun kohtaa muista, eikö olisi ihan omankin etusi mukaista etsiä se kohta ja tarkastaa muistatko oikein sen sisällön?

    • Anonyymi

      Sillä ei ole yhtään mitään primääriä merkitystä mitä ihminen toiselle muka saarnaa ollakseen syntien anteeksisaarnaamista, ei mitään, Jumala EI tarvitse ihmisen todistusta tehdäkseen jotain toisen ihmisen kohdalla, eikö tämän nyt luulis olevan selvä ykisenkertaisimmallekkin ihmiselle !?

      katuvalle syntiselle julistetaan Jumaölan lupaus siitä että verisuskeillekkin synneill etulee villan valkeus kun ne viedään Jeesuksen eteen, mutta kukaan saarnaaja ei niitä valkaise eikä saa mitään aikaan omilla saarnaamisillaan.

      koko termistö syntien anteeksisaarnaaminen on kivikautinen ja epäraamatullinen, lupausten julistaminen ihmisen korville on Raamatullinen ilmaisu joka selväst erottaa kuka tässä on mitäkin tekemässä ja katkaisee luulot ihmisen suuresta merkituksestä syntien puhdistumisen suhteen.

    • Anonyymi

      Joskus tulee mieleen onko tässä lestalaisuudessa mikään niin kuin Raamattu opettaa.

      Miksi joka asia on sotkettu omilla lisäyksillä ja lisälehdillä.

      kuten nyt vaikka tämä syntien anteeksiuskominen.... ei sellaista ole Raamatussa, jos joku luulee löytäneensä laittakaa s enyt tähän jatkoksi ihmetellään yhdessä.

      Jos joku antaa sinulle vaikka pussin omenoita, pitääkö siinä uskoa jotain sen kisäksi että on sen saanut itselleen häh?

      JOS yksilö uudestiosyntyy Jumalan Hengestä, luuleeko joku että Pyhä henki jättää pelastamansa yksilön ilman voimallista todistusta sinne omaan sydämeen, ettekö ole siitä lukeneet Raamatuistanne, siellä se sanotaan kaivakaa esiin ja ihmetelkää.

      • Anonyymi

        Ote Raattamaan kirjeestä:

        Seurakunnalla on siis valta sitoa ja päästää, avata ja sulkea Herralta Kristukselta
        annetulla vallalla ja Pyhän Hengen voimalla Jeesuksen nimen kautta. Jos nyt
        Pyhän Hengen saanut kristitty jollekin mailman valtakunnasta tulleelle
        kolkuttavaiselle avaa ja synnit anteeksi antaa Herran nimen kautta, niin
        tuokoon ja ilmoittakoon seurakunnalle, niinkuin Samaritanus toi syöväriltä
        raadellun majaan. Mutta jos seurakuntaan otettu alkaa vääntelemään Herran
        oikeita teitä taikka kiristää kurkusta ja on anteeksi antamaton eli muutoin
        tahtoo lihan jälkeen elää, silloin kanssapalvelijat ilmoittavat Herralle, se on,
        sanovat seurakunnalle, ja koska Pyhältä Hengeltä ylösvalaistu seurakunta
        sitoo, niin sen täytyy olla sidotun ja joutua ulkonaiseen tiedonkin pimeyteen.
        Me kuulemme Math. evank. 18 1., että anteeksi anomisen ja anteeksi
        antamisen kautta pysytään Kristuksen seurakunnassa, ja niitä Kristus hallita, mutta jotka seurakuntaa eivät tottele, niitä täytyy sitoa, sillä ei
        Kristuksen seurakuntaa sovi tehdä ryöväritten luolaksi. Ehkä se on raskas työ
        palvelijoilla, sillä ne, joita ulossuljetaan, niitä on lohikäärme jo ennen vetänyt
        pyrstöllänsä alas taivaasta, ja ne sotivat Mikaelin ja hänen enkeleitänsä
        vastaan.
        Vanhoille on sanottu, että taivaan valtakunnan avaimet ovat annetut
        saarnaviralle erinomattain. Mutta jos saarnamies ei ole saanut Pyhää Henkeä,
        niin hänellä eivät ole muut kuin kirkon avaimet, eikä hän niillä pääse
        itsekään taivaaseen. Mutta ne saarnamiehet, jotka oven kautta ovat tulleet
        seurakuntaan ja ovat Pyhän Hengen saaneet, niillä ovat taivaan avaimet, ja
        ne seurakunnan kanssa yhdistettyinä avaavat ja sulkevat. Olkaa siis valmiit
        syntiä anteeksi antamaan Jumalan palvelijat Jumalan puolesta Jeesuksen
        nimessä, mutta hitaat sitomaan, sill'ei Kristus hylkää morsiantansa kaikkinaisten syitten tähden. Sana seurakunnalta saarnattu pitää saaman vähän
        aikaa vaikuttaa, kukatiesi rikollinen itsensä alentaa ja ottaa uskolla vastaan
        syntein anteeksi saamisen seurakunnalta. Mutta ne uskontunnustajat, jotka erkaantuvat Kristuksen laumasta sentähden, että Kristuksen ies ja hallituksen
        muoto on heille sopimaton, ne sanovat luopuvansa pois ihmisistä ja uskaltavat sanaan, mutta jos sinä oikein ymmärrät Jumalan sanan, niin sana sitoo
        sinut seurakuntaan (eikä ole puhdasta Jumalan sanaa ulkona seurakuntaa,
        vaan semmoista moskaa, kun perkele selittää, että tulee luvalliseksi hypätä
        kirkon päältä alas). Voi niitä eriseuran rakentajia, jotka monta pienimmistä
        pahentavat, saarnattakoon heille myllynkivestä. Minä toivotan, että Herran
        seurakunta pysyisi rakkaudessa ja hengen yhteydessä.
        Pysykää siis koossa niinkuin Herramme Kristus on käskenyt, ja kaikki synnit
        ovat niille, jotka seurakunnassa pysyvät, anteeksi annetut Karitsan veren
        kautta. Ole kirkas sinä veripunainen lippu kaikessa maassa. Morsian katselee
        Yljän kuninkaallista pukua, ja Henki ja morsian sanokoon amen. Voitto on
        tullut Karitsan veren kautta, amen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattua tuntemattoman maallikon jargonia 1800 luvulta. Raattamalaisuutta. Kaikki tuollainen ihmisopin jargoni pitää jättää omaan arvoonsa. Muuten jää kyllä orjaksi jos tuollaisten ihmisten mielipiteisiin alkaa uskomaan ja luottamaan.

        On kyllä kumma juttu että lunastajamme vapahtajamme ja syntiemme sovittaja ei merkitse mitään tällaisille lakihenkisyydestä sairaille vallankäyttäjille. Häpeämättä yritetään omilla mielipiteillä riistää Kristus ja hänen vanhurskautensa syntisiltä. 😐

        Miksi suutuit noin hirveästi tuosta Raamatun kohdasta

    • Anonyymi

      Raattamaan olisi ollut hyvä miettiä sitä, että kukaan Apostoleista ei käytä tuota missään normaalissa tilanteessa, ainoastaan joku koht akuten noita Simon ja oliko joku toinen, mutta ei missään seurakuntatilanteessa.

      Eli raattamaan oppi näkyy kovasti rakastuneen tuohon vallan käyttämiseen, ja armottomaan sapelin huitomiseen. sellaist as eon kun syvempi Sanan tunteminen puuttuu ja oikeastaan Raamattu on muutaman lehden paksuinen.

      • Anonyymi

        Lestadiolaiselle liikkeelle oli suuri vahinko, kun Lestadius kuoli niin varhain. Luterilaisen opin vastainen ilmapiiri voimistui liikkeessä nopeasti. Jo vuodenvaihteessa 1853-54 ilmiö oli sekeä.

        Minulla on dokumentti tuolta ajalta:

        Vuodenvaihde 1853-1854:
        Heräys oli alkanut 1845-46.

        Silloin oli kauhean suuret seurat Sakon talossa. Matarengista, Tärännöstä, Jellivaarasta, Kittilästä oli ihmisiä Sakon talossa?. Kolme riihtä lämmitettiin lämpimiksi, niissäkin oltiin yötä?

        Oli saarnamiehenä myös Parka-Heikki. Ja täällä on silloin kristillisyys tutkittu, ja sitten on synnit julistettu anteeksi. Raattamaa sen aloitti.

        *) -> *Laestadiuksella se on ollut semmoista papinhoitoa.* Mutta Kitkiöjoessa se tutkittiin sitten Sakon talossa ja kattottiin?, jatkaa Hilta Parkajoki, ?että ihmisillä on oikeus Jumalan puolesta tojistaa synnit anteeksi.

    • Anonyymi

      On se ollut pimeätä, kun tiedämme että kirkoissamme oli julistettu synninpäästöä jo 800 vuoitta.

      Tietämättömyys kristinuskosta ja historioista on kirous töällaisissa "Hilda Parkajokien" maallikkojoukoissa. Lukutaitokin oli tuolloin Suomessakin vielä aika huonoissa kantimissa. Tietämätöntä porukkaa oli helppo viedä tunnemaailmoidensa syövereihin, kuin kuoriämpäriä.

      • Anonyymi

        Niillä' synninpäästöillä ei ole kukaan vielä päässyt synneistään, onko sellainen asia tullut mieleen?
        Se mitä yhdessä lausutaan kirkoissa joka pyhä ei merkits eyhtään mitään, eikö sen kansasta näe onko syntejä edes haluttu anteeksi.

        eli missä ne tietämättömät porukat mahtaa majailla.

      • Anonyymi

        Kyllä se erillaista julistusta on kirkossa ollut, koska eräs pappi, joka kirjoitti lestadiolaisuuden historiaa 1900 luvun alkupuolela, kirjoitti, että pitäköön tämä vanha totuus edelleenkin paikkansa, kuka voi syntejä anteeksi antaa, paitsi ainoastaan Jumala.

        Laestadiuksen aikana aloitettiin koulu lapin lapsille. Maallikkosaarnaaja Johan Raattamaa oli ensimmäinen opettaja.

        Et ole siis kertaakaan luterilaisessa kirkonmenossa käynyt. Tuollaista lestadiolaisten isiltä pojille perityvää valhejargonia ei tänne kannata kirjoitella. Ottakaa selvää ihan itse!!!

        Joka on kerrankin käynyt luteriliessa kirkonmenossa, tietää että kaikissa jumalanpalveluksissa pappi julistaa synninpäästön, se ei todellakaan ole mikään lestadiolainen keksintö!!

        Ja mitä luulet sillä synninpäästöllä olevan merkitystä !??

        Kuule ei sitten yhtään mitään, papilla ei ole pääsyä kenenkään sydämeen tekemään siellä minkäänlaista remonttia.

        nyt tiedät senkin jota et ennen tiennyt.

        Sinne pääsee vain Pyhä Henki, ja sillä ei ol etaa smitään tekemistä papin eikä kirkon kanssa, ei edes kanttori pääse sydämeen vaikka soittaakin komeasti.

    • Anonyymi

      Pelastus tulee armosta, Jeesuksen Kristuksen tähden, ja sen saa hän jolle Kristus sen lahjoittaa.

      Näiden viestien sisältö ei ole siis arvioida kenenkään taivaspaikkoja, ne ovat korkeammissa käsissä.

      Mutta ihmispoloisten kärsimys pelkojensa ja häpeänsä keskellä, tällaisten ihmisoppien syövereissä on säälittävää. 😥

    • Anonyymi

      Heti ensimmäinen lause tuossa vaiton kommentissa vaatii oikaisua.

      Jumala ei pyöritä lottokonetta kuka saa pelastuksen, vaan sen saa jokainen joka sitä todella haluaa ja tahtoo.

      mistä nämä kummalliset opilliset huuhaat oikein on kotoisin kun ei ne Raamatusta ole.

      Eikö Joh 3:16 kerro selvästi kuka saa pelastuksen.

      • Anonyymi

        Avaaja on anonyymi.

        Eihän pilkkaajat pelastusta kaipaa. Lottokone ja Kristuksen pilkkaaminen asuu dydämessäsi, miten voisitkaan uskoa mihinkään muuhun kuin itseesi6.

        Jeesus tuli nimenomaan syntisiä pelastamaan. Ihminen jolle ei ole lain kautta tullut synnintuntoa, ei kaipaa pelastusta.

        Evankeliumi ei tee ketään suureksi, eikä pilkkaajaksi, vaan pieneksi. Kokonaan Jumalan armosta riippuvaiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe