Reilu viikko sitten olin Grosson kanssa noin 800 - 900m päässä rannasta. Alueella oli pari viikkoa aikaisemmin ollut jo pilkkimiehiä. Itse olin myös silloin siellä.
Nyt olikin tehty jotain vedenpinnan säätelyä kevättulvien varalta. En tiennyt niistä. Jäällä oli uutta lunta. Sitten alkoi rutista ja ennenkuin ehdin pois niin jää petti.
Minulla on aina jääpiikit joten olisin päässyt kyllä pois.
Grosso ei pudonnut koska se juoksenteli jäällä noin 100m päässä, mutta kun se näki minut polskimassa niin tuli heti lujaa minun luo, ilmeisesti auttamaan.
Ei ollut kuulevinaankaan kieltoja. Tarttui jopa hampaillaan hihaani ja alkoi kiskoa. Silloin jää petti sen alla.
Silloin alkoi tosi taistelu selviytymisestä. Pääsin jään reunalle ja yritin kiskoa Grossoa. Pari kertaa sain sen ylös, mutta jään reuna petti lisää. Molemmilla kerroilla jouduin itse myös veden varaan.
Lopulta olin niin kohmeessa etten jaksanut puristaa Grosson jalasta voidakseni vetää sen ylös. Se kangistui koska ei ollut mikään arktinen rotu. Ei pystynyt enää auttamaan pelastusyrityksissä.
Nyt Grosso on siellä noin 9m syvyydessä.
Mökkini on siellä rannalla jonne lähdin Grosson vaivuttua yrittämään. Loppumatkasta en vieläkään muista mitään. Minulla sattui olemaan siellä sauna lämpenemässä. Ensimäiset muistikuvat on kun heräsin saunan lauteilta.
Seurauksena oli kova kuume. Olin ensin kotona potiloimassa sitten jouduin jo sairaalaan. Tulin eilen kotiin.
Poltin takassa kaikki mikä jollain tapaa muistuttikin Grossosta.
Tuntui nimittäin aivan mielettömän ahdistavalta katsella sen varusteita joita olin hankkinut.
En tiedä millä saan parhaan ja ainoan pyyteetömän ystäväni ylös sieltä vedestä haudattavaksi.
Paikkakuntalaiset olivat kuulleet asiasta ja joku kävi minua jo katsomassa ja kävi kaupassakin.
Vaikka sinne mökkipitäjään on kuitenkin lähes sata kilometriä.
Anteeksi tämä vuodatukseni. Uskalsin kirjoittaa kuitenkin kun huomasin miten todella mukavaa väkeä näillä sivuilla on, silloin kun kyselin kuinka taistelukoirasta saa kotikoiran.
Sureva Gringo........
Nyt olikin tehty jotain vedenpinnan säätelyä kevättulvien varalta. En tiennyt niistä. Jäällä oli uutta lunta. Sitten alkoi rutista ja ennenkuin ehdin pois niin jää petti.
Minulla on aina jääpiikit joten olisin päässyt kyllä pois.
Grosso ei pudonnut koska se juoksenteli jäällä noin 100m päässä, mutta kun se näki minut polskimassa niin tuli heti lujaa minun luo, ilmeisesti auttamaan.
Ei ollut kuulevinaankaan kieltoja. Tarttui jopa hampaillaan hihaani ja alkoi kiskoa. Silloin jää petti sen alla.
Silloin alkoi tosi taistelu selviytymisestä. Pääsin jään reunalle ja yritin kiskoa Grossoa. Pari kertaa sain sen ylös, mutta jään reuna petti lisää. Molemmilla kerroilla jouduin itse myös veden varaan.
Lopulta olin niin kohmeessa etten jaksanut puristaa Grosson jalasta voidakseni vetää sen ylös. Se kangistui koska ei ollut mikään arktinen rotu. Ei pystynyt enää auttamaan pelastusyrityksissä.
Nyt Grosso on siellä noin 9m syvyydessä.
Mökkini on siellä rannalla jonne lähdin Grosson vaivuttua yrittämään. Loppumatkasta en vieläkään muista mitään. Minulla sattui olemaan siellä sauna lämpenemässä. Ensimäiset muistikuvat on kun heräsin saunan lauteilta.
Seurauksena oli kova kuume. Olin ensin kotona potiloimassa sitten jouduin jo sairaalaan. Tulin eilen kotiin.
Poltin takassa kaikki mikä jollain tapaa muistuttikin Grossosta.
Tuntui nimittäin aivan mielettömän ahdistavalta katsella sen varusteita joita olin hankkinut.
En tiedä millä saan parhaan ja ainoan pyyteetömän ystäväni ylös sieltä vedestä haudattavaksi.
Paikkakuntalaiset olivat kuulleet asiasta ja joku kävi minua jo katsomassa ja kävi kaupassakin.
Vaikka sinne mökkipitäjään on kuitenkin lähes sata kilometriä.
Anteeksi tämä vuodatukseni. Uskalsin kirjoittaa kuitenkin kun huomasin miten todella mukavaa väkeä näillä sivuilla on, silloin kun kyselin kuinka taistelukoirasta saa kotikoiran.
Sureva Gringo........
Vastaukset 114
Vanhimmat
Kuule i voisi vähempää kiinnostaa sun koirasi hukkuminen? mitä v*tun välii?
Joo kuoli mun isänikin MS:ään enkä RUIKUTA SIITÄ!
Oliko isäsi koira vai miksi kerrot siitä koirapalstalla?
kaikki läheisen menetykset ovat ikäviä, mutta kato nyt vähän millä palstalla alat sotkemaan asioita. Jos ei koirat kiinnosta, painu nostamaan koipees muualle, vitjamuna! Harva ihminen on yhtä hyvä ystävä kuin koira omistajalleen.
Vastasin epäasiallisesti. Myönnän sen.
Tottakai isän kuolema on pahempi.
Kuitenkin olisit Sinäkin voinut olla vähän vähemmän ilkeä.
Jos sait siitä jonkun helpotuksen ahdistukseesi niin hyvä niin.
noin yksinkertaisen hävytön??? Menehän rekisteröimään tuo nickisi, niin oisit mahdollisesti sitten yksi ja sama hävytön ja aivoton/tunteeton nicki!!
lainkaan epäasiallisesti todellakaan!! Olen todella pahoillani puolestasi ja toivon voimia sulle kestää koettelemus! Silloin kun rakkain ja parhain ystävä lähtee sateenkaarisillalle ja kultapilvelle, niin kaikki muu menettää merkityksensä, on vain yksi suunnaton suru. Siitä surusta toipuminen vie aikaa kauan ja kauan, mutta joka päivä on kuitenkin aina aavistuksen toistaan helpompi ja välillä myöskin vaikeampi. Aika kuitenkin auttaa, usko siihen, niin minäkin yritän tehdä, kuin myöskin niin monet muut.
Sinulla on suuri sydän ja Sinulla on myös sydän paikallaan.
Nyt on aika epätodellinen olo. Aina kun torkahdan ja herään niin katson ensimäiseksi missä kaveri on.
No sitten palautuu mieleen ja alkaa tuntua että pitäisi vaan nukkua niin eiköhän se tule takaisin.
että on epätodellinen olo, kun itsellänikin on vielä vuodenkin jälkeen. Vaan se epätodellinenkin kuitenkin muuttaa muotoaan ja tapahtuneen kanssa jotenkin vain oppii elämään tavalla jos toisellakin. Vaan kun ne pahat päivät tulevat, joilloin ikävä on isoimmillaan, niin silloin tunteiden täytyy antaa tulla ulos...antaa kyynelten virrata huolimatta siitä kumpaako sukupuolta on. Ei vain voi olla uskollisempaa ja pyyteettömämpää ystävää kuin mitä koira on! Ja kun sen uskollisimman kaikista menettää, niin siitä toipuminen vie aikaa ja paljon!
Tiedät mistä löydät mailini, jos haluat purkaa tunteitasi! Päivän kerrallaan, niin elämä etenee kohti huomista.
tuosta nimim. Kikistä. Se häiriköi muillakin palstoilla ja esittää täysin typeriä kommenttejaan; mm. tietotekniikka-palstalla. Siellä se on varsinainen riesa.
Syvä osanottoni rakkaan ystäväsi menetyksen johdosta ja jaksamista surun keskellä. Oli erittäin surullista luettavaa tuo tarinasi.
mikäs oikeus sinulla on haukkua ja nimitellä ketään. Tällä palstalla on hyvin yleistä, että lapset jotka ei ymmärrä elämästä yhtään mitään vastailevat tyyliin "onx lääkkeet unohtunut ottamatta", "olet aivoton tyhmä jne,,,
Oli sitten kyseessä lapsi tai aikuinen, niin kyllähän jo köyhemmänkin järjen pitäisi sen verran raksuttaa, että minkälaiseen aloitukseen kirjoittaa mitäkin. Tuskin ihmistä, joka järkyttävällä tavalla on just menettänyt kaverinsa, lohduttaa laisinkaan moinen hävyttömyys! Menehän ihan itseesi ja mieti miltä mahtaisikaan tuntua!
olet tunnevammainen!
En minä välitä Kikistä. Hänellä on varmaan vaikeaa muuten, ehkä vaikeuksia ihmissuhteissa tai jotain.
Kiitos sinulle osanotosta.
onko pillerit mahdollisesti loppuneet?! Tunnevammainen, varsinainen valopää
Hanki itselles elämä!!!!!!
Otan osaa. En voi kuvitella mitään kauheampaa tapaa menettää ystäväänsä. Yritä jaksaa. Aika parantaa haavat, anteeksi tuo klisee, mutta se pitää paikkansa.
sellaista ei ois kiva kokea jos oma koira hukkuis
Ei se ole mikään klisee van ihmisten elämänkokemus sen on osoittanut.
Kiitos sinulle rohkaisusta.
Ei ole todellakaan helppo kokemus.
Oli vähällä mennä oma pelastautuminenkin "pitkäksi" kun yritti pelastaa kaveria.
Sitten vasta läksin kohti lämmintä kun Grosso vaipui näkymättömiin.
Mökille juostessa mietin vain miten voisin vielä auttaa kaveria. Ei tosiasia enää mennyt tajuntaan että hyvä jos itse enää pääsen pois jäältä.
Aivan kauhee tapaus. Elämä ei ole pelkästään kallista, se vie joskus pois myös korvaamattoman arvokasta. Koeta jaksaa.
Kaikki tuntuu vielä että olenkohan minä unessa ja kun herään niin mitään ei ole tapahtunutkaan.
Minäkin pyörin täällä nettiavaruudessa yötä myöten, yrittäen etsiä jonkinlaista lohtua tai edes ymmärrystä koirani kohtalolle. Minulla surutyö on vasta alussa, mutta en tiedä kuinka selvitä tästä, kun vielä samalla pitäisi noihin pääsykokeisiinkin päntätä.
Melkoisen tragedian olet kohdannut. Kaikkesi yritit, sen tiedät itsekkin, mutta ei auttanut, sama täällä. Voimia ja jaksamista, noita tarvitsen minäkin vielä roppakaupalla. Sanovat, että aikaa myöten sitä vähitellen unohtaa tuskan, ja jäljelle jäävät hyvät muistot. Meidän pitää ottaa selvää, toimiiko tuo todella.
Minä sentään sain sanoa hyvästit koiralleni. Ripustin kaulapannan kirjahyllyyni, ja laitoin valokuvakehyksen viereen palamaan pienen kynttilän. Todella epätodellinen olo, tuntuu, että että kohta herään tästä kamalasta, monta viikkoa kestäneestä painajaisesta, ja lähden koirani kanssa kävelylle läheiseen puistoon.
Lopetuspäätön oli vaikea, vaikkakin eutanasia oli ainut järkevä vaihtoehto, sekä oman mielenterveyteni, että koiran kannalta. Vielä lopetustilanteessa epäröin, mietin, olisiko vielä voinut tehdä jotakin. Olisin halunnut vielä viettää yhden päivän koirani kanssa.Nyt olen saanut jonkinlaisen mielenrauhan, ja sisimmässäni tiedän, että koiralla on nyt kaikki hyvin. Ehkä Grosso on jo toivottanut Samin tervetulleeksi sinne sateenkaarisillan toiseen päähän.
Lemmikin menettäminen sairauden ja tapaturman takia on tietysti eri juttu, mutta luulen tietäväni, mitä käyt läpi.
Ensiviikolla lähden varmaan jonnekkin päin Brittein saaria viikoksi tai pariksi reppuselkämatkalle. Pois olisi päästävä joksikin aikaa, selvittämään ajatuksia, ottamaan etäisyyttä. Jotkin ottavat uuden lemmikin edesmenneen tilalle, itse en ole siihen ainakaan valmis pitkiin aikoihin. Jokainen selviytyy menettämisen aiheuttamasta tuskasta omalla tavallaan.
Minulla taisi tuo oma sairastuminen viedä terän pahimmalta masennukselta. Vieläkän ei pysy kuin korkeintaan 5min kerralla pystyssä ja nukun melkein koko ajan. Taitaa olla osin psyykkistäkin tuo väsymys.
Minä en tosiaan voinut jättää mitään muistoa näkyviin vaan poltin kaiken.
Se voi olla kova paikka kun joskus Grosso nostetaan sieltä ylös.
Ikävää kun Sinulla on pääsykokeet joihin olisi pakko keskittyä.
Saanko kysyä minkätyyppiselle alalle.
Itse en oikein osaa vielä ajatella mitään tulevaisuudesta.
Meillä on varmaan monia kohtalotovereita.
Herätys tähän todelliseen maailman oli julma, kun näin unta koirastani. Tähän aikaan oltaisiin aamulenkillä. Onneksi en ole suruni kanssa aivan yksin, myös äitilleni koirani kuolema on ollut rankka, ei tarvitse yksin itkeä. Jonkin verran uskallan ystävieni kanssa jakaa surua, mutta välillä vaan tulee sellainen olo, että he eivät voi millään ymmärtää, kun kukaan heistä ei ole koskaan menettänyt omaa lemmikkiä. Täällä on turvallista purkautua ja selvittää ajatuksia, kirjoittaminen voi olla todella terapeuttista, niinkun joku jollain palstalla minulle totesikin.
Psykologiaa ja englantia ajattelin pyrkiä lukemaan. En ole vielä edes hankkinut pääsykoekirjoja, joten taitaa jäädä turhaksi tuo toive. Ammattikorkeaan varmaan sitten pyrin, sellaiselle linjalle johon ei tarvitse lukea pääsykokeisiin.
Tu sairastumisesi tosiaan varmaan helpotti sinut pahimman yli. Itse olen vielä siinä kriisivaiheessa, ei millään voi uskoa tapahtunutta todeksi. Psykologiselta kannalta (voi kelata yli tämän kohdan nämä minun "psykologiset analysoinnit" eivät kiinnosta) menetyksen jälkeen tulee masennus, jonka aikana sitten vaivutaan jonkinlaiseen kasvis-tilaan, niin kauan, kunnes keho ja mieli on valmis käsittelemään surua mielekkäällä tavalla ts kerännyt tarpeeksi voimavaroja päästäkseen menetyksen yli. Nyt juuri tuntuu siltä, että sängystä ylös nouseminen ja tälle koneelle raahautuminen oli henkisesti vaativin ponnistus, mihin tänään pystyn. Ehkä huomenna voin lähteä teettämään valokuvat koirastani, jotka eilen otin. Niiden kuvien katsominen tulee olemaan todella vaikeaa.
Kyllä se kovaa on. Minulla todellakin tämä sairastuminen varmaan siirtää surutyötä. Kuume nousi taas tänään kovaksi, vaikka välillä hellitti.
Minun paras keino on sitten kun kykenen että lähden vaikka väkisin liikkeelle luontoon koko päiväksi. Otan eväät mukaan.
Kotona neljän seinän sisällä on vaikein.
Kyllä se psykologia on aivan asiallinen aine. Ihminen ja koira on fyysisen olennon lisäksi psykologisia olentoja.
Jokainen toimii tietysti luonteensa mukaan, mutta neuvoisin että lähde liikkeelle ja ala ottaa taas otetta elämästä.
Minä olen kokenut koiran menettämisen joskus aikaisemminkin. Vieläkin kyllä suren, mutta se on sellaista hiljaista kaukaista surua.
Grosso ei taida siirtyä sille osastolle pitkään aikaan.
Nuku hyvin Sunnyo huomenna on jo hivenen helpompaa.
Olen käynyt tuon saman läpi ja tiedän täsmälleen miltä se tuntuu.Jouduin vanhan koirani lopettamaan 7v sitten syövän takia.Ell olisi vielä antanut toivoa... koira oli 11½ vuotta vanha. Rocky lopetti syömisen ja juomisen , syötin kuin pientä lasta ruutalla, yritin antaa sen herkkua:paprikaa ja kinkkua, näykki vain. Ell antoi hormonipiikkeja ja koira hiukan vaplastui kunnes meni niin huonoon kuntoon ettei enään jaksanut. Valvoin yöt ja hieroin, nukuin sen kanssa lattialla. Koko ajan kävin mielessäni päätöstä lopettaa sen kärsimykset.Mieheni oli sitä mieltä että katsotaan vielä. näin ja tunsin koiran tuskan ja päätin että en enään anna sen kärsiä, niin rakas se oli minulle ollut! Päätös oli vaikea. Syytin itseäni ja vajosin johonkin niin alas että en uskonut ikinä sieltä enään nousevani ihmisten ja muiden elollisten pariin. Otimme uuden koiran, se oli vain "joku koira" minulle, ikävöin rockya, itkin illat, itkin yöt. Kunnes sitten yhtenä päivänä aurinko alkoi paistamaan sinne rupiseen risukasaan:)Puhuin Rockysta, kirjoitin runoja, katselin kuvia, tein surutyöni loppuun.Niinpä sitten uusi Sissi neiti sai minut huomaamaan että elämä jatkuu vaikka ikävä jää.Rakkaus koiraan sisältää myös sen luopumisen tuskan ja päätöksen siitä että sen ei enään tarvitse kärsiä.Niin vaikeaa kuin se onkin.:) tiedän että tuska ajan myötä hellittää, koeta jaksaa päivä kerrallaan! Tee surutyötäsi, se on tärkeää. jonain päivänä vielä huomaat että teit oikein:Rakkaudesta koiraasi! Koirallasi on nyt hyvä olla, siellä on ystäviä meiltä kaikilta koiriensa menettäneiltä.Kunpa voisin auttaa sinua jotenkin. Yritä jaksaa!!!
Tällä hetkellä sinua ei varmasti lohduta juuri mikään ja tiedän kokemuksesta, että kelaat yhä uudelleen ja uudelleen samoja ajatuksia... Syyttelet ehkä itseäsi ja mietit, mitä olisit voinut tehdä toisin, mutta älä tee niin. Ei koirasikaan tekisi. Jälkiviisaus on aina niin helppoa.
Surutyön tekeminen on raskasta ja menetyksestäsi on vielä niin vähän aikaa, ettei ole mikään ihme, että välillä luulet herääväsi painajaisestasi.
Olen menettänyt sekä mieheni (kuoli syöpään) että koirani (kuoli myös syöpään) ja vaikka kuollutta ihmistä sureekin rajusti, niin se ei vähennä mitenkään sen surun määrää, minkä koin koirani kuollessa. Ensimmäinen sinulle vastannut "neitonen" käyttäytyi todella asiattomasti ja häpeän hänen puolestaan! Suru on jokaisen henkilökohtainen kokemus ja toisen surun vähättely on julmaa... Osoittaa paljon ns. kanssaihmisestä.
Yritä jaksaa päivä kerrallaan, muuta en osaa sinulle ohjeeksi sanoa. Voimia!
Miia hyvä. Kun luin viestisi niin huomasin että Sinä olet menettänyt vielä paljon enemmän.
On aivan toista menettää läheinen ja rakas ihminen. Olen senkin aikoinaan kokenut.
Sinä menetit puolisosi. Syvin osanottoni. Sinä tiedät mitä suru on mustimmillaan.
Niin tuo ensimmäinen "neitonen" varmaan purki omaa ahdistustaan. Ei vain ymmärtänyt sopivaisuuden rajoja.
Kiitos ymmärryksestäsi.
sinulle Gringo! En voi edes kuvitella miten kauhealta on voinut tuntua jättää hyvä kaveri sinne hyytävään veteen.. Olen itse joutunut saattamaan yhden hyvän ja uskollisen kaverin viimeiselle matkalle, mutta sain mahdollisuuden hyvästellä sentään, koirani oli vaikeasti sairas (syöpä) ja siksi ainoa vaihtoehto oli lopetus.. Vaikka siitä on aikaa jo viisi vuotta, silti aina kun edesmennyt kaveri tulee ajatuksiini, tulee kyyneleet silmiini. Poltin pari viikkoa sitten kynttilän muistoksi syntymäpäivänään. En voi sanoa mitään muuta kuin aika parantaa haavat ajattele ystävääsi aina lämmöllä, se elää yhä sydämessäsi.
Kyllä se tuntui todella pahalta kun ystävä katosi näkyvistä. Silmät oli auki ja katsoi minuun niin kauan kuin näin.
Ajattelin vielä yrittää mennä yrittämään, onneksi järki voitti. En olisi varmaan päässyt pois avannosta enää.
Kiitos ymmärryksestäsi.
En osaa sanoa, kuinka kylmäsi selkää, kun luin tapahtuneen. Ymmärtää voi, kun rakas ystävä kuolee vanhuuteeen, mutta tuolla tavalla yllättäin. Itse en osaa edes kuvitella, miten minulle kävisi, jos oman rakkaan Zorro-hauvani tai Raffe-kissani menettäisin tuollaisella tavalla. Uskon, että syyllisyyden tunne on voi olla kova, mutta tiedät varmasti, että teit kaikkesi, minkä pystyit Grosson pelastamiseksi.
Lähetän sinulle virtuaalivoimia. Muista pitää itsestäsi huolta myös, sitä Grosso ihan varmasti haluaa.
Olet oikeassa että yritin kaikkeni. Kuitenkin pelkään ettei tulevina päivinä turhat itsesyytökset vain valtaisi mieltä.
Kiitos Sinullekin. Yritän pitää huolta itsestäni.
Nyt taistelen tämän kuumeen kanssa. Meinaa nousta takaisin.
kirjautumisen kanssa taas hankaluuksia. Olen umalehtinen.
Voi miten pahoillani olen puolestasi, todella pahoillani. Muutoinkin ystävän menettäminen koskee saati sitten tuollaisen onnettomuuden takia.
Gringo sinulla on ne muistot. Muistot yhteisestä ajasta, ne ovat aina olemassa. Suru on monikasvoinen ja tuska kuuluu siihen olennaisena osana. Aika helpottaa sitä tuskaa, mutta ikävä ei lähde. Joskus aivan käsittämätön asia saa taas ikävän pintaan, mutta ajan kanssa senkin osaa työstää.
Minullakin on ollut kuten tapaan sanoa muutama elämää suurempi ystävä. Yhdenkin pois menosta on jo aikaa ja viime kesänä lenkillä ystäväni palasi taas voimakkaasti mieleeni, siihen ei tarvittu kuin pieni tuuli ja ruohon korsi aidan alla.Yks kaks näin taas ystäväni kun se pelästyi pientä siiliä juuri siinä paikassa. Muisto ei tehnyt enää kipeää, mutta aistin Pamin läsnäolon voimakkaasti juuri sinä hetkenä.
Koeta vain kulkea eteenpäin Gringo pieni, sillä elämä on tällaista.
Nimittäin yllättää Uma. Nyt on pakko myöntää kaiken tämän keskellä että sait tosiaan hymyn aikaiseksi.
Tuo "Kääpiökoira täti" oli tosiaan niin hauska että unohdin hetkeksi surunikin ja naurahdin jopa ääneen.
Tekstisi oli tosiaan oikein hyvää ja rohkaisevaa, mutta se lopun "Gringo pieni", sai taas minut hymyilemään.
Olet tosi kiva "Kääpiökoira täti".
Kiitos Sinulle Uma.
Taitaa olla aprillipila. Ihminen ei saa muuten huomiota kuin kertomalla tuulesta temmatun jutun. Voi raukkaa
ei kukaan leiki näin vakavalla asialla, eikä hae huomiota täältä, ellei ole täysin vinksahtanut ja sitä ei Gringo todellakaan ole. Ikävän olon sai kirjoituksestasi minussa aikaan. Tuntuu että osalta nykyihmisistä puuttuu myötäelämisen kyky ja siksi tämä maailma on toisinaan todella kova elää.
aprillipäivän ajankohdasta?
Kun näitä kirjoituksia lukee ei voi muuta kuin ihmetellä miten totaalisesti ihmiset ovat menettäneet suhteellisuuden tajunsa. Innokkaimmat surun valittelijat ovat jo varmaan matkalla kyseisen avannon reunalle sytyttelemään kynttilöitä ja viemään seppeleitä. Olen aivan varma ettei teistä monikaan ole henkilökohtaisesti menettänyt lähiomaista, koska koiran kuolema saa näin naurettavat mittasuhteet.
Kun sun kirjoitukses luki, niin ei tosiaankaan voi muuta kuin ihmetellä, miten tunneköyhä ihminen voikaan olla. Kyllä, minä olen saatellut haudan lepoon isäni, isovanhempani, serkkuni vain 6-vuotiaana jne. Olen myös tehnyt sitä rakkaille koiruuksillenikin ja suru on vieläkin suurinpiirtein käsin kosketeltavissa. Siksi toisekseen, tämähän on KOIRApalsta, eikä tokikaan ihmissuhdepalsta, joten voisit kyllä sinäkin valita ne kirjaimet, joita peräkkäin näppäilet!!
tiedätkö, että kun yksi niistä unohtumattomista koirista poistui sinne jonnekkin, eli meidän Mikki. Siinä oli upeaakin upeampi koiruli. Periyttäjänä melkein korvaamaton. Täysin terve uros ja terveet jälkeläiset. Mikin kuoleman jälkeen tuli osanotto kortteja ja adresseja enemmän kuin isäni jälkeen, joka vaikutti politiikassa ja istui monet kaudet kaupungin valtuustossa. Mikille tuli viestejä ulkomaita myöten.
On aivan sama menetyksen tunne kun perheenjäsen ja rakas ystävä poistuu. Ikävä on sama ja suru yhtä suuri.
Ja kyllä minulta on kuollut isä ja äiti, anoppi ja appi. Läheisiä ystäviä. Tiedän kyllä miltä suru tuntuu.
Meillä on koirillemme aivan oikeat haudat, joissa talvisin palavat kynttilät ja kesäisin kukkivat upeiden ystävien ja perheenjäsenten muistolle.
Jaksat uskoa ettei koirani hukkunutkaan. Voi kuules Marja hyvä. Minä todella toivon että olisit oikeassa ja että kun seuraavan kerran herään tuo lyhyessä elämässään paljon kovaakin kokenut koirani olisikin täällä elävänä ja terveenä.
Huomaisinkin että olen henkisesti ollut tasapainoton ja kuvitellut kaiken.
Uskotko että se olisi suuri helpotus?
Pelkään kuitenkin pahoin ettei mielenterveyteni ole heittänyt kuitenkaan niin paljon, vaan koirani Grosso on syvällä järvessä tällä hetkellä.
Mutta jaksetaan kumpikin päivä kerrallaan Marja hyvä.
Ei se varmaan sitä tarkoita ettei ihmiset olisi kokeneet surua ja varmaan pahempaakin on tapahtunut.
Tämä vain on koirapalsta joten täällä puhutaan koirien kuolemista.
Se olisi oudompaa jos täällä alettaisiin puhua vain ihmisistä.
Ihmisten suruihin on taas omat palstansa ja olisi outoa jos siellä taas vuorostaan puhuttaisiin koirista.
Joten ei muuta kun koetetaan kumpikin jaksaa.
voiko olla väärää hautaa?
En ymmärrä, miksi surun pitäisi olla sellaista, että muut varmasti huomaavat hautojen, kukkien, kynttilöiden valossa. Yhtä ikävä on varmasti sellaisella, joka suree, muttei kirjoittele asiasta tänne, tai istuta kukkia koiran haudalle.
Joten ei väheksytä toistemme suruja, vaikka kukin hoitaisi sen miten. Vaikka emme sitä aina ymmärtäisikään. Vaikka oma tapamme surra olisikin erilainen.
Suhteellisuudentajuttomuutta tai ei, mutta kyllä minä pelkään kissani edessa olevaa lähtöä enemmän kuin mitään muuta. Minä nyt olen aina pitänyt enemmän eläimistä kuin ihmisistä, itkin toki rakkaan pappani kuolemaa vaikka hän olikin sairas ja kuolema suuri helpotus, mutta etenkin nykyaikana eläin voi olla monelle se läheisin ystävä kun maailma on täynnä tunnevammaisia kyynikoita. Osanottoni Gringolle, en osaa sanoa kuin että aika parantaa. Koskaan se ei kokonaan unohdu, mutta lopulta sen kanssa oppii elämään.
en ole aliarvioinut kenenkään surua, enkä halunnut millään lailla loistaa koirillani. Toiset ovat olleet menestyneimpiä kuin toiset, mutta yhtä kaikki rakkaita meille joka ikinen.
Sen halusin tuoda julki ettei ole mitenkään poikkeavaa muistaa osanotoilla toisen ihmisen poismennyttä lemmikkiä.
En ymmärrä halusitko lukea väärin kirjoitukseni koirieni haudoista. Ei se jos haudat pitää kunnossa osoita mitään surun määrästä vaan se että eläinten hautausmaa on kaunis paikka ja päättäjät huomaavat meidän pitävän haudat kunnossa ja hoidettuina.
Kauniit kynttilät talvella ja kukkivat kukat kesällä osoittaa mielestäni sen että edelleen rakkaan muisto elää, ja kertoo ohikulkijoille oman tarinansa upeista ystävistä.
Kirjoituksestasi saa sellaisen kuvan kuin sinun omaisillasi ei olisi oikeaa hautaa. Oikea hauta on sinun koirillasi:(
omaisillani on aivan oikeat haudat. Joissa myös kesäisin kukkivat kukat ja talvisin palavat kynttilät. Hautakivessä myös lukee rakkaiden omaisteni nimet syntymä-kuolin aikoineen. Olemme perhe joka pitää niin ihmisten kuin koirienkin haudat kunnossa.
voi miten kurja olo tuli tapahtuneesta! Kamalaa kerrassaan! En voi muuta kun toivoa sinulle voimia että jaksat päivä kerrallaan eteenpäin.! Grosso parka.!! aika parantaa haavat, usko pois vaikka kurjalle se ajatus nyt tuntuukin.Yritä puhua pahaa oloasi pois jos suinkin vain jaksat! toivottavasti saat ystäväsi haudattua!
Voimia sinulle,yritä myös parantua nyt itsekin!!
Myös osan ottoni Sunnylle koiransa takia. voimia teille molemmille. Tiedän niin hyvin tuon rakkaasa menettämisen tunteen!! olen hengessä mukana:))
Minua huolettaa enemmän tuo Sunnyo ja Borrelioosi-aloituksessa kirjoittanut "Ystävä hädässä". Molemmat menetti koiransa.
Luulen heidän masennuksensa olevan vielä syvempi.
Voi kun voisi jotenkin auttaa.
Kiitos Sinulle ymmärryksestäsi.
Olet kuule tosi läpinäkyvä tyyppi, huh huh ja muut herkkäuskoiset on jutussa mukana.
Olen aivan varma, että jos todella olisit menettänyt koirasi, niin et täällä jaksaisi roikkua vakuutelemassa.
sinäkin menisit sinne omaan maahasi takaisin.
Oletko lainkaan tullut ajatelleeksi, että on olemassa ihmisiä, jotka jopa oman ikävänsä ja tuskansa keskellä ovat valmiita auttamaan toisia ja unohtamaan omat murheensa sillä hetkellä?
Gringo on menettänyt koiransa, vielä sillä kaikkein kamalimmalla tavalla. En voi kuvitellakkaan, millaista oli katsoa kaveria silmiin, kun tämä katosi jään alle. Itse en voisi selviytyä tuollaisesta millään. Silti hän jaksaa neuvoa ja lohduttaa täällä muita ihmisiä, jotka ovat saman kokeneet. Suuri apu ja tuki on hänestä minulle täällä ollut, lisäksi häneltä löytyi tietoutta koirani sairastamasta harvinaisesta sairaudesta enemmän kuin hoitavalta eläinlääkäriltämme (Joka tosin muuten hoiti koiraani parhaimmalla mahdollisella tavalla) Suurkiitokset sinulle Gringo, ollaan yhteyksissä.
Tuollaset tapaukset ovat erittäin surullisia. Minultakin tippa vierähti kun luin kirjoituksesi. Minulle pelkkä ajatus karvaisesta ystävästä luopuminen kuulostaa kauhealta. Minun on turha rueta neuvomaan miten surua tulisi käsitellä, koska omakohtaista kokemusta ei ole. Mutta sen verran uskallan sano, että yritä ajatella kaikkea mukavaa mitä olet koirasi kanssa kokenut ja jos itkettää niin pitää itkeä eikä surua saa peitellä. Koita jaksaa ja ajattele että elämää on vielä edessäkin päin, vaikka se joskus tuntuu mahdottomalta.
Niin eihän tässä ole muuta tietä kun yrittää eteenpäin.
Täytyy tosiaan saada mieleen iskettyä ajatus ettei saa masentua.
Tuosta itkusta: Minä en oikein osaa sitä, vaivun vain synkkyyteen ja yksinäisyyteen.
surutyöhön sinulle Gringo. Otan osaa.
Niin se näkyy olevan ettei tänään tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
Toivottavasti voimia suunnata ylöspäin.
Onko lapsesi kuollut?
Hei!
Tuli omat koirat mieleen kun luin juttusi menetimme molemmat ennen joulua auton alle joten ymmärrän tunteesi ja älä välitä noista tolloista jotka kirjoittelevat mitä sattuu ovat ilmeisesti tunneköyhiä mukuloita muta sinulle jaksamista meilläkin suru oli totaalinen kunnes taloon tuli uusi koiruus se tuntuu vielä vaikealta ajatukselta mutta kannattaa harkita se auttaa selviämään arjesta ja saa muuta ajateltavaa vaikkei rakkaaamme koskaan unohdukkaan ovat aina sydämmessämme.paistaa se aurinko joskus risukasaankin.
moi!
olen menetänyt myös parhaan kaverin otan osaa suruusi ja ikävääsi.kyllä aika tehtävänsä tekee kun jaksaa odottaa....
älä välitä noista tunnevammaisista kirjoituksista ,siellä korvien välissä niillä on tyhjiö.
Ei ole totisesti ollut helppoa kun molemmat koirat on mennyt kerralla.
Kyllä tuossakin on monesti järkeä hankkia toinen koira.
En tiedä mihin itse päädyn kun aika kuluu.
Kiitos rohkaisusta.
Kiitos osanotosta. Sinä ymmärrät tilanteen ja tunteet.
En minä välitä noista joistain kirjoituksista. Heillä on varmaan vaikeaa eikä he osaa purkautua muulla tavoin.
Voimia sinulle.
...huomenna tulee viikko, koira nukutettiin, se oli yksi elämäni surun päivistä, vaikka olen menettänyt kaikki läheiseni, melkein.
Ei sitä tuskaa tiedä ennenkuin kohdalle sattuu.
Siellä meen koiramme ovat ja tuikkivat hyvää yötä meille.
Tarkoitan niitä voimia. Nyt näyttää aika heikolta ja synkältä.
Kiitos Sinulle rohkaisusta.
Voi Sinua. Olet ilmeisesti menettänyt muutakin kuin koiran. Ihmisen menetys on vielä raskaampi, tiedän senkin kokemuksesta.
Toivon tosiaan Sinulle jaksamista.
Tuli kyynel silmään, kun luin viestisi. Olinkin jo odotellut kuulumisia teiltä, varmana siitä että menestyt hyvin Grosson kanssa. Mutta, voi mikä suru ja menetys! Onneksi sentään Grosso sai viettää lyhyen mutta onnellisen hetken kanssasi, hyvässä hoidossa ja huolenpidossa. Jaksamista!
Näin ne tilanteet joskus muuttuu yllättäen. Välillä huonoonkin suuntaan.
Oli lähellä etten itse mennyt mukana.
Se tässä liikuttaa enemmän kun näin että Grosso tuli auttamaan minua. Tajusi jotenkin tilanteen.
Eihän se ymmärtänyt että olisin päässyt itse sieltä avannosta niillä jääpiikeillä.
Auttaminen oli niin voimakkaasti sen ajatuksissa ettei totellut paikka käskyäkään vaan ryntäsi luo ja heti hihaan kiini ja vetämään.
Aika outoa toimintaa, kuinka tajusi miten pitäisi toimia.
Koskaan ennen ei ollut ottanut minua hampailla mistään kiinni eikä mitenkään minulle uhonnut.
Koirat ovat viisaita otuksia. Grosso huomasi sinut hädässä, ja tietysti tuli auttamaan. Kaveri antoi henkensä puolestasi, voiko enää suurempaa ystävyyttä olla?
Ja minulla olisi vielä tässä kysyttävää omasta tapauksestani, vastaa jos voimia löytyy, olisin kiitollinen.
Eli pahin tapahtui. Nyt iski kamala syyllisyys. Olisiko minun silti pitänyt aloittaa se glucantime-injektiolääkitys? Olisihan se ollut koiralle ja minulle tuskaa joka päivä piikittää lääkettä lihakseen yli 20 päivän ajan, mutta jos olisi ollut pienikin mahdollisuus toipumisesta.. Jos nyt saisin uudestaan päättää, olisin aloittanut lääkityksen. Sitä tilaisuutta en saa, ehkä niin on parempi.Olisiko koirani tila voinut vielä parantua? Minkälaisena sinä koirani hoitoennusteen olisit nähnyt?Kertaan vielä koirani sairaskertomuksen..
Eli n. kuukausi sitten saatiin positiivinen ehrlichia veritesti. Doxisykliinikuuri aloitettiin. iho-oireet alkoivat myös noin reilu kuukausi sitten. Veritestissä todettiin reippaasti kohonneita munuaisarvoja, ei kuitenkaan vielä vajaatoimintaa. Maksa-arvot normaalit.Hematokriitti alhainen 28, punasolut alhaiset 3,8, valkosolut normaali 7, hemoglobiini alhainen 88, verihiutaleet alhainen 128.
Ihobiopsianäytteessä, joka viimeviikolla otettiin, todettiin leishmania-alkueläimen aiheuttama granulomaattinen dermatiitti (suoraan patologin lausunnosta kopioin nämä) sekä hyperplastinen perivaskulaainen dermatiitti. Imusolmukkenäytteessä todettiin pääsolutyyppinä pieni kypsä lymfosyytti, blastien ja erityisesti plasmasolujen osuus selvästi lisääntynyt. lisäksi levitteissä esiintyy monin paikoin eosinofiilisiä granulosyyttejä. Imusolmukenäytteessä ei todettu leishmania-alkueläimiä. Ja vielä loppukommenttina "Tällainen plasmasoluvoittoinen reaktiivinen hyperplasia viittaa voimakasasteiseen immunologiseen ärsytykseen imukudoksen vastuualueella". Itse en ymmärtänyt tuosta tekstistä muuta kuin sen, että koiralla todettiin leishmania. Sairaanhoitajaäidin kanssa yritettiin purkaa tätä koodikieltä, mutta huonoin tuloksin.
Nyt surettaa ja mietityttää siis se, olisiko koira voinut hoidon avulla vielä toipua ja elää normaalia elämää, edes jonkin aikaa? Oma ikävä on niin sietämätön, pahenee vain päivä päivältä. Puhuminen jonkun kanssa helpottaa hetkeksi, mutta sitten taas iskee tämä mieletön masennus ja suru.Tänään näin pihalla koirani tassunjälkiä lumessa, ja alkoi itkettämään kamalasti. Ja lisäksi pelko siitä, että tein väärän päätöksen, pahentaa tätä ikävää ja tuskaa. Kuinka olisit Gringo toiminut tilanteessani?
Juuri niinkuin Sinäkin toimit.
Muistatko vastaustani siellä Borrelia aloituksesa kun kerroit Leishistä. Siitä kuvastui jo mielipiteeni.
En uskaltanut suoraan sanoa mitä ajattelin. Sen kyllä pystyi näkemään siitä aika helposti.
Soitin vielä ja varmistin tänä iltana tuon analyysisi tulosten tulkinnan tutulta eläinlääkäriltä (samalta jonka kanssa kuntoutin Grossoa).
Meillä oli täysin yhteneväinen mielipide toisistamme riippumatta.
Teit ainoan oikean ratkaisun.
Minä olisin tehnyt saman epäröimättä heti kun selvisi todellisuus.
Toiveita olisi vain silloin kun pääsee heti hoitamaan kun on saanut tartunnan.
Jos se on ollut useammankin kuukauden piilossa niin oireitten ilmetessä hoito enää vain pitkittää tilannetta, mutta ei paranna.
Loppuaika olisi ollut mitä todennäköisimmin vain koko ajan pahenevaa kärsimystä.
Tämä on myös ihmisille vaarallinen tauti.
Ymmärrän syvän surun ja itsesyytökset. Jos noille itsesyytöksille antaa valtaa niin kohta ne kasvaa kuin lumivyöry.
Hyvä ystävä, usko se aivan kokonaan ja lopullisesti TOIMIT AIVAN OIKEIN JA JUURI NIINKUIN PITI.
Nyt minä muuten olen kirjaimellisesti Gringo(=valkonaama)
Ja taas täällä, valvomassa, silmät ristissä väsymyksestä, mutta ei halua nukkumaankaan käydä, ei varsinkaan tuonne omaan sänkyyn, kun ei ole aamulla koiraa vierellä kuorsaamassa.
Yritin ottaa yhteyttä siihen patologin lausunnon antaneeseen eläinlääkäriin, mutta en saanut häntä kiinni. Kiitokset Gringo vastauksestasi, ehkä helpotti vähäsen tietää, että vaihtoehtoja ei juuri ollut. Sitä en olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos olisin päättänyt laittaa koiran läpikäymään kaikki rankat hoidot tuloksetta, ja koira olisi sitten kuollut tarpeettomasti kärsien. Ja itsekästä se olisi ollut, laittaa ystävä läpikäymään kaikki sen, ja minkä vuoksi? Jotta olisin voinut siirtää omaa raskastakin raskaampaa päätöstä, ja pitää hänet vielä vähän aikaa. Täytyy vain uskotella itselle, että hyvä näin.
Kumma tyyppi tuo kiki. Hänellä on todella jotain sinua vastaan.Kuten jo on monesti täällä sanottu, ei todellakaan kannata välittää. Luulenpa, että kyseessä on joku alle 15-vuotias tyttö, joka täällä yrittää purkaa teiniangstiaan. Menisi mieluummin sinne torin laidalle pussikaljalle huutelemaan ohikulkijoille, niin kuin ne yleensä tekevät, ei tarvitsisi täällä häiriköidä ihmisiä.Hermostuttaa kyllä tuollainen.
Miksi muuten olet kirjaimellisesti Valkonaama? Omat aivot ovat vähän jumissa, en ymmärtänyt, mutta voisit vähän valottaa.
Noh pitäisiköhän sitä yrittää saada unenpäästä kiinni..Sellainen omituinen asia vielä, että olen tämän viimeisen noin kuukauden ajan ollut pienessä kuumeessa jatkuvasti. Flunssaa oli pari päivää, mutta vaikka tervehdyin, lämpöä silti, aina vähän yli 37,5. Pitäisi lääkärillä mennä käymään, nyt sitä tietysti ajattelee että joku noista taudeista on tarttunut ja alkaa oirehtimaan, mutta luulenpa, että kyseessä on ihan vaan tämä henkinen asia (stressi) joka ylläpitää tuota jatkuvaa lämpöä, joten en siitä jaksa murehtia sen enempää, alkoihan tämä lämpöily samoihin aikoihin kun koiralta diagnosoitiin tuo ensimmäinen sairaus. Ja kun muutenkin aina sairastun, kun vähänkin stressaan, ylioppilaskirjoitustenkin aikana iski kamala vatsatauti. Piti käydä vessassa monta kertaa pahoinvoimassa, ennenkuin sain äidinkielen aineen valmiiksi. No sainpas uusia sen. No nyt meni vähän aiheen vierestä. No ensimmäistä kertaa käsittelen täällä jotakin muuta kuin koirani menetystä. Ehkä sekin on jo jonkinlainen alku. Yritetään jaksaa, ja koeta parantua.
Tunsin iloa kun luin viestisi. Sinä tosiaan aloit ajatella jo muutakin kuin ystävän menetystä.
Olen saanut jonkin käsityksen persoonastasi. Anteeksi analyyttinen luonteeni, mutta en pääse siitä eroon. Sillä kai minusta tulikin tutkija ja suunittelija kehittäjä.
Miltä tuntuisi jos siirtäisit ne sairauspaperit aivan sivuun pariksi viikoksi. Ei tietysti ystävääsi ajatuksista eikä muistoista. Ajattelisit sitä että teit oikean, vaikkakin raskaan ratkaisun. Säästit ystäväsi kärsimyksiltä.
Tietysti jokaisella on oma tapansa surutyössä.
Minulla on yrittää olla ajattelematta ja varsinkaan etten vaivu synkkyyteen ja epätoivoon.
Se "kirjaimellisesti valkonama". Gringo sanaa käytetään latinojen keskuudessa meistä vaaleista. Se tarkoittaa lähinnä(ei kirjaimellisesti) valkonaama. Nyt tämä sairastelu on tehnyt minut aika kalpeaksi. Olen muutenkin erittäin vaaleaihoinen joten nyt olen tosi valkonaama.
Tuon Kikin minä jätän omaan arvoonsa. Otin haulla Hänen nimensä ja jotensakin joka palstalla hän on häiriköinyt ja niissä kerätään adressia häädön aikaansaamiseksi.
Ei hänellä ole varsinaisesti minua vastaan mitään, saa vain tyydytyksen ilkeilystä. Purkaa omaa pahaa oloaan.
Koeta jaksaa. Tee huomenna ainakin 2km kävelylenkki niin huomaat että se helpottaa.
Tänään oli ehkä vähän parempi päivä. Pystyin katsomaan koirani valokuvaa, ja ihan itkemättä.Puolikas maksalaatikko jääkaapissa sen sijaan sai aikaan melkoisen itkunpuuskan, olin antanut toisen puolikkaan herkkuna koiralleni, ennen kuin lähdettiin viimeisen kerran eläinlääkäriin.
Ulos talosta en kyllä vielä voi lähteä, vaikka kovasti nuo yrittävät patistaa. Ehkäpä huomenna. Voisi lähteä lenkittämään tuota meidän toista hurttaa. Rakas koira on sekin, mutta tämä edesmennyt oli vielä rakkaampi. Kovasti tämä toinen yrittää lohduttaa ja iskeytyy syliin kun oikein synkältä näyttää.
Viimeyönä näin koirastani unta. Oltiin vaan lenkillä, ja se juoksenteli oikein reippaasti, ja veti narussa melkein minut kumoon. Oletko sinä Gringo nähnyt Grossosta unta tuon onnettomuuden jälkeen?
Noiden sairauspapereiden lukemisen voisi tosiaan jättää kokonaan pois vähäksi aikaa. Eilen suljin puhelimen ja istuin lähes koko päivän lukemassa tuosta sairaudesta. Eikä tullut kyllä yhtään parempi olo.
Mutta nyt näyttää jo ehkä valoisemmalta. Pystyy miettimään muitakin asioita kuin tuon koiran kuolemaa. Kikistä on ollut siinä suuri apu. Tekisi mieli -------- -- ---------(Väkivaltaista ja sensuroitua). Hih..
Jaa siksi olet siis valkonaama. Sama täällä. Elelin puolisen vuotta etelänmaalla, enkä ruskettunut yhtään, kauniisti ruskettuneet ihmiset vaan katsoivat kummissaan tätä albiinoa, ja kosmetiikkakaupoissa myyjät jakoivat ilmaisia itseruskettavien voiteiden näytteitä, säälivä ilme kasvoillaan. Tämä on jo edistysasken, kun pystyn keskustelemaan muustakin, kun tuosta menetyksestäni. Tiedän, että tämä suru kestää vielä kauan, eikä ehkä katoa koskaan, mutta nyt on kuitenkin jo parempi olo.
Unessa olen ollut joka yö vain niinkuin jossain mustassa pyörteessä joka yrittää viedä mukanaan. Siis tuon tapahtuman jälkeen.
En ole nähnyt mitään hahmoja en ihmisten enkä Grosson. Musta pyörre vain jota vastaan taistelen.
Niin se ulkoilu olisi tärkeä ja se toisen koiran ulkoiluttaminen. Se varmaan pitää kovasti sinusta ja vaistoaa surusi. Varmaan yrittää omalla tavallaan lohduttaa.
Löydä elämällesi uutta sisältöä siitä ja ymmärrä sen kiintymys Sinuun. Olet sille tärkeä.
Jos et usko niin katsoppas sen silmiin.
Tällä palstalla on ollut paljon todella hyviä ihmisiä. Ja joka ainoa on ollut omalla tavallaan "terapeuttinen", myös Kiki. Sai ainakin Sinulta taas adrenaliinin erityksen toimimaan.
Sekin on jo hyvä merkki. En voinut kaikesta huolimatta olla hymyilemättä itsekseni kun ajattelin kuinka käärit siellä hihojasi käydäksesi taistoon.
Mitäs jos huomenna olisi puhelimesi auki ja soittaisit vaikka yhdelle ihmiselle jolle et ole pitkään aikaan soittanut ja tekisit hänet iloiseksi.
Minä ajattelin käydä katsomassa heti kun kuntoudun erästä entistä naapuria, vanhaa mummelia joka on nyt vanhainkodilla.
Eipähän silloin pyöri omat vastoinkäymiset mielessä.
kyllä tuli paha mieli tuosta kirjoituksestasi. olen aina pelännyt tuota itselleni tapahtuvaksi. kaverini koira nimittäin muutama vuosi sitten tippui jäihin , mutta onneksi se pääsi ylös ja pelastui pahasta paleltumisesta huolimatta.
koita jaksaa.
paistaisi.
Otan osaa suureen suruusi. 6v sitten jouduin viemään edellisen koirani piikille, koska sillä ressukalla oli syöpä.
Minusta on epäasiallista verrata menetyksiä ja kärsimyksiä. Monelle koira on ihmisiäkin uskollisempi ystävä.
Elämässä on välillä näitä laaksoja, mutta ennen seuraavaa laaksoa on taas kukkula.
En tiedä kumpi olisi helpommin kestettävä tapa menettää koiraystävä, joko tuo äkillinen tai pitkän kovan sairauden kautta.
No onneksi se ei ole meidän valittavissa.
Älä mene heikoille tai oudoille jäille.
Uskon sen että kyllä se päivä koittaa pitimmänkin yön jälkeen.
Sinäkin ymmärrät kokemuksesta mitä on menettää ystävä koska olet sen kokenut itse.
Ei sitä huomaa lemmikin eläessä kuinka siihen on kiintynyt ennenkuin sen menettää.
Niinhän se on läheisissä ihmisissäkin, arvoa ei ymmärrä ennekuin hänet menettää.
kuitenkin jokaisen vaikean yön jälkeen koittaa uusi päivä. Minun ystäväni oli sairas, ell sanoi että syytä voitaisiin alkaa selvittää mutta se olisi koiralle tuskallista aikaa, jatkuvia ell käyntejä ja muuta. Ei mitään tietoa miten kauan koira jo oli kärsinyt koska oli ns. rescue koira.
Sillä oli jo kaikenlaista vaivaa. Hyvin haikein mielin tein todella raskaan päätöksen. Olisin halunnut yrittää, olisin halunnut pitää koiran luonani edes vielä yhden päivän... Vielä yksi päivä kipua, ei minä päästin sen pois.
Se oli minulle rakas ystävä! Vasta kun hain uurnan pystyin käsittämään että se on poissa vaikka vieläkin odotan sen haukkuvan kun ovikello soi...
Sinun surusi on varmasti erilainen, tapaturmainen kuolema on vaikeampi käsitellä... Urhea koira tosiaan oli tuo sinun koirasi. Otan osaa suruusi!!
Minunkin koirani oli niitä ns. Rescue-koiria vaikka tuli vähän erikoisella tavalla. Kerroin siitä siinä koulutuspalstan aloituksessani "Kuinka taistelukoirasta kotikoira".
Ei ole ollut helppoa tuokaan Sinun pitkäkestoinen suru, kun näkee koiran sairastavan ja tietää mihin se johtaa.
Kiitos paljon osanotostasi.
Älä välitä Kikin apinoinnista ja loukkaamisesta yhtään mitään!! Jätä se ihan omaan arvoonsa, eli totaalisesti nollaan, sillä vain jollain tavalla sairas tai huomiota kerjäävä ihminen kirjoittaa moista julmuutta!
Tiedän, että se koskee, mutta muista kuitenkin, että me monet muut emme moiseen alentuisi ja olemme surussasi mukana!!
Otin hieman selvää hänen persoonastaan kun olen tällainen analyyttinen tutkija ja kuume on helpottanut.
Kiki häiriköi ympäriinsä. Viimeksi oli tuolla mopo ja skootteri palstalla. Siellä väki keräsi adressia ylläpidolle Kikin sulkemiseksi kokonaan pois koko Suomi24 keskusteluista.
Ei hänellä näköjään ole mitään minua vastaan. Saa vain ilonsa ja tyydytyksensä häiriköinnistä.
Kiitos Issu rohkaisusta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=628&posting=22000000007484831
NIIN MIKSI????
nyt jo pois näiltä palstoilta ei sua kukaan jaksa...teini kakara, kasva kotonas ensin vähän(20.v) ja tuu uudestaan sitten, kattotaan josko sinne korvien väliin ois tullu muutakin kun SONTAA!!!???
Oletko ollut jossain pahassa kolarissa kun ajantajusi on noin seonnut.
Minä kirjoitin asiani 22.3.2005 ja sinä kirjoitit asiasi 24.3.2005.
Olisinkohan minä selvännäkijä kun osasin kirjoittaa täsmälleen samalla tavalla kuin Sinä 2vrk:tta myöhemmin.
Vai oletko Sinä vielä niin nuori ettet tiedä kumpi noista päivistä on ensin. Tai ethän Sinä mitään kirjoittanut vaan siirsit vain minun tekstini itsellesi.
Kerropa syy miksi häiriköit ympäriinsä eri palstoilla. Tänään luin kuinka tuolta moposkootteri palstalta haluavat häätää Sinut. Keräsivät jotain adressia.
Jos olet jäänyt elämässä vaille huomiota niin saat kyllä sitä asiallisillakin teksteillä.
Sen nyt jokainen näkee ja ymmärtää että Sinulla on ahdistava olo. Taisit keksiä sen isäsikin kuoleman.
Täytyy olla todella kipee tyyppi tämä kiki jos todella surisit isääsi ja tietäisit mitä suru ja ystävän menetys on niin et todellakaan apinoisi toisten menetyksillä ja suremisilla ei voi kun ihmetellä kuinka sairaita ihmisiä maailma pitää sisällään.Gringolle edelleen jaksamista ja voimia tulevaan.
Mielipiteeni on. Jos ihminen menettää koiransa tai muun lemmikkinsä, niin hän ei jaksa kiistellä tällaisilla palstoilla.
Vesi valuu silmistä, kun tekstisi lukee, sille ei mahda mitään. Itse olen koiran kanssa selvinnyt säikähdyksellä jäihin putoamisesta, kokemus palautui nyt todella elävänä mieleen. En voi edes kuvitella miten pahalta sinusta tuntuu.
Toivotan sinulle paljon voimia, jotta jaksat surusi kanssa. Mitkään sanat eivät tuo koiraa takaisin, mutta hiljalleen paha olo helpottaa.
Ilkeistä sanoista, joita joku on tänne kirjoittanut, ei tosiaankaan kannata välittää, mielestäni ihminen jolta puuttuu kyky myötäelämiseen, empatiaan, ei enää saisi kutsua itseään ihmiseksi, silloin ei ole enää kuin kuori jäljellä.
Oli hieno lukea, miten olet ajatellut lähteä luontoon päiväksi, kunhan vointisi paranee. Parempaa paikkaa omille ajatuksille ja tunteille on vaikea keksiä. Voimia!
Otan syvästi osaa. Tulee mieleen että Grosso oli vähän niinkuin palomies, joka kuoli työtä tehdessä. Grosso varmasti tekisi saman sinun puolestasi yhä uudelleen, vaikka tietäisikin mitä tapahtuisi. Hieno koira. Ja toivottavasti Grosson tarina auttaa omistajia ajattelemaan vielä täällä olevia nelijalkaisia ystäviään eri lailla, ehkä se oli Grosson elämäntehtävä.
Itse olen menettänyt koiran sydänkohtaukseen ja kissan FIV:iin, eli kissojen aidsiin (ei Suomessa...). Nyt on elämässäni uusi koira, 6 kk ikäinen upea pentu, ja hän sai ylimääräisiä halauksia ja rapsutuksia kun luin Grosson jutun. Koskaan ei tiedä kuinka kauan aikaa on.
Kikin kaltaisiin hörhöihin ei kannata reagoida mitenkään, huomionkipeyttä.
Tarkoitan että meillä on hyviä läheisiä ystäviä niin ihmisissä kuin eläimissä.
Annetaan heidän huomata kuinka paljon pidämme heistä kun he ovat vielä keskuudessamme.
Osittain siitä syystä kerroin kuinka Grosso toimi että käsittäisimme kuinka uhrautuvaa ja pyyteetöntä on koiran ystävyys.
Sinullakin on ollut noita menettämisiä näköjään.
Kikistä en pahoita mieltäni.
Toivottavasti hänelläkin on edes joku hyvä ystävä. Hän tarvitsee sellaisen.
Kun tuntuu oikein pahalta, niin koita miettiä miten paljon sun välittämisesi vaikutti Grosson elämään. Teit sen elämästä elämisen arvoista! Vaikka se saikin nauttia koiranelämästä vain hetken, niin sinun ansiostasi se elämä oli hyvää ja mukavaa koiralle.
Minä en yksinkertaisesti osaa sanoa mitään muuta.
Vaikka et osaa sanoa mitään. Ymmärrän ajatuksesi ja tarkoituksesi. Kiitos Sinulle.
Oletteko aivan varmoja että tarina on tosi?
Hyvä Plondiina. On tietysti sellainenkin vaihtoehto että minä olen pahasti mieleltäni järkkynyt ja kuvittelen elävästi kaikkea.
Pelkään kuitenkin pahoin että kaikki on sittenkin totta. Koirani ei olekkaan täällä kanssani vaan on veden pohjassa.
Toivon tosiaan että havahtuisin ja huomaisin "Kas Grossohan se siinä onkin ruokakupillaan".
Voi gringo,otan osaa. Itkin kun luin että Grossosi on pois. Kyyneleet ovat vieläkin silmissäni!
Vaikka Grosso sai olla luonasi vain vähän aikaa ja sinä sait nauttia Grosson seurasta vähemmän kuin olisit halunnut. Mutta sinä annoit grossolle elämän. Oikean elämän,sellaisen mitä koira ansaitsee. Sen huomasi siitä kuinka se kieltojasi uhmasi ja yritti tulla pelastmaan sinut. Grosso mielummin antoi oman elämänsä kunhan sinä saisit jatkaa omasi. Sinä pystyt jatkamaan vaikka grosso on pois,Grosso ei olisi pystynyt jatkamaan jos sinä olisit pois.
Olen iloinen että Grosso sai nauttia elämästään,vaikka se olikin vasta sen elämän loppu puolella. Se mitä sinä annoit Grossolle oli enemmän mitä se osasi edes kuvitella/pyytää.
Grosso on nyt paikassa jossa sillä on hyvä olla,sillä ei ole kipuja ja sillä ei ole tuskaa. Muistot Grossolla on ja ne ovat sinä.
Otan osaa suruusi, ja haluan kiittää sinua kun annoit edes Grossolle mahdollisuuden uuteen elämään,rakastavaan sellaiseen!
Grosso joutui kärsimään niin paljon,mutta sinä olit sille sen suojelusenkeli!
Jaksamisia!
Näin se elämä joskus tuo yllätyksiä. Sitä välillä tuntee olevansa pohjalla. Sieltä on kuitenkin vain yksi suunta - ylöspäin.
Se tuntuu tosiaan hyvältä että sain antaa sille edes pienen ajan sellaista elämää jota se ei ollut saanut ennen kokea.
Tänään kävelin jo pienen lenkin ulkona ja koko ajan tuntui niinkuin se olisi ollut siinä takanani kulkemassa. Pari kertaa oikein käännyin katsomaan ennenkuin taas muistin tilanteen.
Älä itke Jessica, pidä hyvänä pienokaistasi silläkin aikaa. Siinä Sinulla on todellinen aarre. Anna hänen tuntea se koko elämänsä ajan.
Halit sulle ja voimia jokaiseen päivään. Sä olet tosi hieno ihminen kun osaat ajatella noista ärsyttävistä häiriköistäkin noin fiksusti sillä niinhän se on; niillä on niin paha olo ittensä kanssa että niitten on pakko sähistä js sylkee ympärilleen... Joten täytyy kai niitäkin ymmärtää!
Nyt tuntuu pahalta ja se ikävä on kova, tuska puristaa rintakehää ja ajatukset pyörii sen poisnukkuneen rakkaan ympärillä. Aikaa myöten helpottaa. Ajattele että Grosso koikkelehtii koirien taivaassa mun menehtyneen hassutassu-Rikun kanssa, niillä on siellä haukkujaisia ja herkkuluita ja kaikkee kivaa ;)
Minä ikävöin Rikua monta vuotta ja vieläkin on kova ikävä.... Otin 3 viikkoa sitten rescuekoiran joka myös on kokenut kovia "entisessä elämässään" Siitä on tulossa kovaa vauhtia luottavainen koira. Huima muutos 3 viikossa. :D
Lähetän virtuaalisesti täyslaidallisen voimia, tsemppiä ja voimahaleja...
Kiitos viestistäsi. Elämässä koetaan monenlaista joskus menetyksiä, joskus saamme hyvääkin enemmän kuin ansaitsemme. Muistelen hyviä aikoja ja koetan ola muistelematta niitä huonoja. Kuitenkin mieli tuo niitäkin esiin varsinkin kun asia on tuore.
Noista ihmisistä jotka yrittävät ärsyttää sanoisin.
Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvyyttä rinnassa jokaisen,
vaìk´ aina ei esille loista.
Jo hymyssä puoli on hyvyyttä,
ja itkeä ei voi ilkeä.
Hieno runo. Muutamia sun kirjoituksia lukeneena voisin päätellä sun arvomaailmasta yhtä sun toista... positiivista, mutta jätän sen nyt tähän kirjoittamatta koska joku saattaa siitäkin ottaa herneitä nenään. Ehkä törmäämme joskus toisella palstalla ja sit ehkä utelen lisää. Pysytään siis koirissa!!
Minä jatkan tuon pienen siipirikkoni "eheyttämistä"
Nyt se alkaa olla fyysisesti kunnossa. Korvat ja iho paranee. Vielä on hieman töitä henkisten haavojen parantelussa :) Keep the faith! ;D
Ja edelleen sulle jaksamista ja voimia jokaiseen päivään.
Kyllä tuli kyynel silmään kun luin viestisi :`(
Koirasi oli varmasti upea koira kun tuli sinua pelastamaan. Jaksamista!
Suuri kiitos Teille kaikille.
Muistakaa osoittaa välittämisenne kaikille läheisillenne niinkauan kuin he ovat keskuudessamme.
Sillä:
Myöhäist´ on silloin,
kun tuonen tuvil´ ollaan
ja hiljainen on
mullan musta povi.
haluaisin livestikin suhun tutustua. Niin uskomaton olet kauniine ajatuksinesi myöskin hyökkääjiä kohtaan. Miten ikinä voit jaksaa?
Kyllä se joskus on vaikeaa, mutta en minä jaksaisi jos antaisin vihalle vallan.
Olin vuosia katkera ja vihan täyttämä ja se vasta oli raskasta.
Näin minä jaksan kun etsin kaikesta sen hyvän puolen.
Eihän sitä teidä koska kohdalle satutaan.
on, ettei vihan ja valituksien täyttämä elämä ole
sitä oikeata elämää. Joskus kuitenkin se saavi täyttyy itse kullakin ja silloin tarvitaan joku paikkaamaan sen vuotavan kohdan. Ymmärrät varmaankin, mitä tarkoitan.
Ihan kokemuksesta ymmärrän.
Tiedän itseni kanssa sellaiseksi että jos tulee liian täyteen niin paras lähteä mahdollisimman kauas muista yksinäisyyteen.
Niin niitten toisten ihmisten kuin itsenikin tähden.
Kuinkas Gringo pärjäilet? Oletkos jo käynyt vierailemassa sen entisen naapurisi luona?
Meidän toinen koira huomasi vasta tänään, että yksi jäsen puuttuu laumastamme. Se kävi kiertelemässä kaikki Samin lempipaikat läpi, ja vinkui välillä onnettomasti. En tiedä ymmärtääkö se vielä, että kaveri ei tule enää takaisin.
Samin tassunjälkiä on jäätynyt etupihalle, luulin aluksi että olisivat sateen myötä sulaneet lumen mukana pois. Olisi tehnyt mieli tehdä yhdestä niistä jonkinlainen tassunjälkivalos, muistoksi. Tuntuu niin hassulta, kun Samista on vielä niin realistisia muistoja täällä maan päällä.
Alan olla terve. Kuume kadonnut.
Olin koko päivän sellaisessa kaupungin lähiömetsässä (=puisto). Oli eväät mukana. Pieni kangastuoli kanssa.
Olin yli 11h siellä.
Kävin tietysti välillä kotona ja taas takaisin.
En ole kyläillyt missään. Jotenkin tuntuu etten voi mennä kellekkään kylään pitkään aikaan.
Olen aika tavalla sellainen "yksinäinen susi".
Mites itse nyt jaksat? Olisi kiva kuulla.
Nämä on merkilliset palstat.
Uskon että vaikka olet herkkää tekoa niin olet kuin kataja jolla on juuret syvässä, ja jota ei myrsky murra, niinkuin se voisi murtaa jonkun ylvään hongan.
Omituiseksi mennyt nämä päivärytmit minulla. Yleensä sitä ihmiset nukkuvat yöllä.
Päätin, että tiistaina jatkan taas elämääni, kävi miten kävi. Siihen asti vielä surkuttelen ja räpiköin itsesäälissä. Tänään kovasti yritin mennä ulos, mutta jo ensimmäisessä risteyksessä pääsi itku, kun juuri sillä kohdalla koirani aina lenkiltä takaisin tullessä laittoi pakin päälle, kun ei tahtonut vielä mennä kotiin vaan jatkaa matkaa. Vieläkään en ole koiran nukkumiskoria voinut ottaa pois sängyn viereltä, ehkäpä sitä ajattelee, että jos se joku aamu vielä siihen ilmestyisi. Tuosta sinun viestistäsi vielä, että aina olen tällainen herkkis ollut, varmaan jotain vikaa hermorakenteessa kai. Tuntuu, että kyynisenä tätä maailmaa olisi niin paljon helpompi kestää. Tulipas taas syvällistä tekstiä. Pärjäillään..!
Tuo maininta että tiistaina lopetat surkuttelun oli rohkaiseva.
Sinä alat saada otetta surustasi.
Olet se kataja, herkkä mutta sitkeä.
Nyt muuten saattaa käydä niin että joudun lopettamaan kirjoittelun vähäksi aikaa.
Tuo Kiki-parka on alkanut yhä enemmän hakeutua seuraamaan minua.
Nyt on tuolla aloitus "Rommi vai Grosso". Ei aloituksessa mitään vikaa, mutta hän on siihen siirtänyt minun yhden vastaukseni kopioimalla. Aivan niinkuin minä olisin kirjoittanut.
Koettaa saada minulle lukijoitten silmissä sekavan leiman. Kai minä vähän pöhkö olenkin, mutta en aivan noin pöhkö.
Kyllä jaksaa tuo apinakiki häiriköidä.Tiedän, että tämä asian puiminen vielä provosoi lisää sitä, mutta en voi taas olla kommentoimatta. Sinua se varmaan kiusaa erityisesti sen takia, koska ei ole vielä onnistunut sua suututtamaan, niinkuin kaikki meidät muut, ja kaikkensa nyt yrittää. Tuo viestien kopioiminen alkaa kyllä mennä vähän yli. Jos haluaisit palstaa vaihtaa, niin yksi hyvä sivu olisi www.lemmikkipalstat.net ja sieltä päivän peili osasto. Siellä on todella hyvä valvonta, asiattomat viestit poistetaan ennekuin kukaan ehtii ne edes lukea.Siellä ei ole noita Kikejä. Mutta siellä on taas ihan uudet ihmiset.
Meidän eno on poliisi, pitäisiköhän siltä kysyä voisiko se pimeästi selvittää sen ip:n, niin voisi sitten pimeän tullen käydä tervehtimässä ystäväämme Kikiä...-Käärii niitä hihojaan- paitsi että tuollainen häiriintynyt ihminen kyllä säälittää enemmän kuin suututtaa. Ei voi olla kovin tyytyväinen elämäänsä, jos sitä päivästä toiseen yrittää täällä saada huomiota osakseen herjaamalla ja haukkumalla muita. psykologinen analyysi; Lapsena kiki on ollut epäjohdonmukaisesti kiintynyt vanhempiinsa, saanut siis osakseen huomiota vain osoittamalla negatiivisia tunteita, itkemällä ja käyttäytymällä huonosti, kun taas kaikki positiivinen käyttäytyminen on jäänyt huomiotta. Nyt siis hakee täältä huomiota käyttäytymällä huonosti ja provosoimalla. Ja jos oikein pitkälle mennään, on saattanut alkaa pitämään sinua jonkinlaisena "isä" tai "äiti" hahmonaan, ja yrittää yhä epätoivoisemmin saada sinua huomioimaan itsensä.
No huh huh..Pitäisi ehkä jättää ne Sigmund Freudit lukematta tänä iltana.
Tapahtuipa kamaluus minunkin kohdalle.
Isäni luona oleva rotikkani kuoli eilen.
Rotikka tuli luokseni kämmenen kokoisena,se nukkui 3viikkoa sängyssäni. oppi istumaan pyynnöstä 8viikkoisena,ja matkusti kanssani joka paikkaan. Mutta sitten muutin suomeen ja jätin tyttöni isäni luokse koska oli tottunut vapauteensa ja en halunnut jumittaa tyttö kerrostaloon.
tyttö muisti minua aina vaikka emme nähneet (pisin aika) oli vuoteen.
Viime kuussa Xenalla löydettiin syöpäpesäkkeitä mahassa. Ne leikattiin pois. Hommasin lipun äkkiä isäni luokse,mutta lentoni lähtee vasta huhtikuussa. Isäni vei Xenan ell kun ei kyennyt nousemaan ylös. Syöpä oli levinnyt maksaan ja isäni päätti parhaaksi lopettaa tyttöä.. En saanut edes hyvästellä tyttöä joka niin monasti on minua lohduttanut,auttanut ja suojellut.
Kerran tyttö auttoi kaivamaan autoni pois ojasta. Kerran tyttö säikäytti ja harhautti pillastuneen härän pois niin että pääsin karkuun. Muistan kuinka kerran Xena hyppäsi autosta ulos vauhista kun näki peuran joka juoksi tien yli. Muistoja on monta..
Lohduttaudun sillä että ei tarvitse tyttöseni tuntea kipua,saa juoksennella grosson kanssa ja muitten rakkaitten kanssa...
Anteeksi Grinog että vuodatin omia tänne sinun topikkiisi..mutta jonnekin piti.. Ja mikä parempi kuin surra yhdessä muitten surevien kanssa...
Jopas oli surullinen viesti Sinulla. Oli ihan hyvä jotta kerroit.
Mikähän "epidemia" tässä on, kun niin monelta meiltä on koira mennyt lyhyen ajan sisällä.
Mitä läheisempi lemmikki on ollut sitä kovemmalta se tuntuu.
Huhheijaa, eipä taida tulla uni Sinunkaan silmään.
En osaa muuta sanoa kuin että koeta kestää, se vähä vähältä lopulta helpottaa.
Luetko tuon Sunnyolle lähettämäni viimeisen viestin. Siinä on tärkeä tieto sinullekin.
Muillekkin menetyksen kokeneille löysin tän taasen.www.indigo.org/rainbowbridge jospa tämä toisi vähän lohtua ajatuksiin.
Otan osaa koirasi puolesta. Tuntuu varmaan kurjalta, kun et voinut olla paikalla. Itse sain onneksi jättää hyvästit. Muistoja mahtuu monta tähän lyhyeen aikaan, jonka sain koirani kanssa sen elämästä viettää. Vielä kun saisi sen yhden päivän.