Mikkelin narkkarit

Anonyymi

Eikö niitä oikeasti saada Stellan ovien edustalta pois?? Varsinkin sitä joka säännöllisesti retuuttaa koiraparkaa!! Tuttuja toisista kaupungeista saanut säännöllisesti varoittaa, etteivät kulje niistä ovista missä aina isossa lössissä hengaavat!! Paikalliset osaa jo kiertää..! Torin puoleisilla ovilla ihan näkyvää kauppaa sielläkin keskellä kirkasta päivää. Monena päivänä nähnyt ja kuullut sen metelin, kun suuttuvat piripäissään ohikulkijoille ihan yks kaks vieroitusoireissaan... Kaikki roskikset ja Kirkkopuisto täynnä aina neuloja!! Uskalla lapsiakaan päästää leikkipuistoihin!! Vessat muutettiin maksullisiksi narkkien takia - tätä jaksetaan ihmetellä turistien puolesta!! Mikkeli haluaa pitää narkit mieluummin katukuvassa kuin turistit keskustassa?? Missään muussa kaupungissa ole vastaavaa!! Vaikuttaa varmasti yrittäjiinkin kun kaikki kiertää narkit kaukaa?? Eikö noita saa edes ekotorille lusmuilemaan!! Vejän mäki röökiä ja bissee ihan liikaa mut en hel vetti skitsoa kauppakeskuksen ympärillä!!

67

4172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi niitä kierrellä pitäisi? Senkun lataa kunnon heijarin päähän ja ottaa tajun pois jos liian lähelle änkeävät.

    • Anonyymi

      jos toiset vaan haluaa pitää vähän hauskaa keskustassa, voiko se nyt olla niiin paha juttu?
      ihme tiukkapipoilua.

    • Anonyymi

      Tuo on vakava ongelma. Viranomaiset eivät kerkeä tai ovat kokeneet voimattomuuden asian edessä. En tykkää käydä Stellassa juuti tämän takia. Taannoin narkki tuli pyytämään rahaa, en antanut, uhkas lyödä. Sanoin et sopii kokeilla, kalppi tiehensä. On se kumma että nämä saavat etuoikeuksia ja häiritä kunnon kansalaisia. Ekotorille vaan, sieltä saa hyvää elämää. Sopii sekaan.

    • Anonyymi

      ootte vaan kateellisia

      • Anonyymi

        Joo se on elämää tuo narkkaus 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo se on elämää tuo narkkaus 😂

        elämää josta muut eivät osaa edes unelmoida.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo se on elämää tuo narkkaus 😂

        Antasivat edes ne koirat parempaan paikkaan. Jos jo nyt mätkitään sen minkä keretää kauppakeskuksessa niin mitä elo kotona?? Kun taidot ei riitä alkaa väkivalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        elämää josta muut eivät osaa edes unelmoida.

        Tarviivatko psykiatrista apua, jos niin, löytyiskö Virosta, saisvat apua edellisempaan hintaan kuin Suomesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarviivatko psykiatrista apua, jos niin, löytyiskö Virosta, saisvat apua edellisempaan hintaan kuin Suomesta.

        Ja tietysti muutekkii lääkärin appuu. Eikä tarviis kennekää tietää et on käyttäny tämmöttii palveluit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarviivatko psykiatrista apua, jos niin, löytyiskö Virosta, saisvat apua edellisempaan hintaan kuin Suomesta.

        Tämä on täysin totta! Virossa lääkärit antavat kunnollisiin lääkkeisiin reaeptit, isoille annoksilke. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tietysti muutekkii lääkärin appuu. Eikä tarviis kennekää tietää et on käyttäny tämmöttii palveluit.

        Tuota reittiä näyttävät käyttävän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tietysti muutekkii lääkärin appuu. Eikä tarviis kennekää tietää et on käyttäny tämmöttii palveluit.

        No, joo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antasivat edes ne koirat parempaan paikkaan. Jos jo nyt mätkitään sen minkä keretää kauppakeskuksessa niin mitä elo kotona?? Kun taidot ei riitä alkaa väkivalta.

        Koirat pois,poliisit hakekoot ja turvaan eläinsuojeluun.Saavat turvatun paikan.Ei tuossa tilanteessa tarvita mitään erillisiä neuvotteluja,tuskin koirat tai koira saa edes ruokaa jos rahat menee huumeisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koirat pois,poliisit hakekoot ja turvaan eläinsuojeluun.Saavat turvatun paikan.Ei tuossa tilanteessa tarvita mitään erillisiä neuvotteluja,tuskin koirat tai koira saa edes ruokaa jos rahat menee huumeisiin.

        Vasikoita riittää Mikkelissä ja koirat tykkäävät vasikanlihasta..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koirat pois,poliisit hakekoot ja turvaan eläinsuojeluun.Saavat turvatun paikan.Ei tuossa tilanteessa tarvita mitään erillisiä neuvotteluja,tuskin koirat tai koira saa edes ruokaa jos rahat menee huumeisiin.

        samat sanat, tuskin koirat saavat ruokaa!!

    • Anonyymi

      Ois kiva nähdä narkit vs suomalaisia suvakki-huoria tappavat matut myllyt stellan edessä. Voisin jopa maksaa moisesta viihteestä, muutaman euron ainakin.

      • Anonyymi

        Minä myös

      • Anonyymi

        Taitaa olla nää nistin retkut niin huonossa kunnossa, että pataan tulisi 6-0. Itse olin tässä joulun aikaan kävelemässä stellaan sisälle kirkkopuiston puolelta ja joku sankari tuli pummimaan röökiä. En antanut, jolloin sankari totesi, että sitten et kyllä tule sisään näistä ovista. Nappasin pillistä kiinni ja tuuppasin maahan. Onneksi oli vaimo mukana, koska olisi saattanut mennä ylilyönnin puolelle muuten. Sinne jäi raukka huutelemaan kavereita apuun, jotka luikki karkuun.

        On se kova, huhhuh. Saisko nimmarin? Vaimos oli varmaan ihan märkänä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se kova, huhhuh. Saisko nimmarin? Vaimos oli varmaan ihan märkänä...

        Ennemmin tuollaiseen äijään kuin itse nistiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennemmin tuollaiseen äijään kuin itse nistiin.

        Kylläpä puhkuu ja puhisee :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se kova, huhhuh. Saisko nimmarin? Vaimos oli varmaan ihan märkänä...

        niin noh, en tiedä onko se kovuuden merkki, mutta eipä sitä normaali veroja maksavan työssäkäyvän kansalaisen kuunnella kun joku piripää yrittää käskyttää. Vai miten ite olisit toiminu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin noh, en tiedä onko se kovuuden merkki, mutta eipä sitä normaali veroja maksavan työssäkäyvän kansalaisen kuunnella kun joku piripää yrittää käskyttää. Vai miten ite olisit toiminu?

        Samaa mieltä sun kanssasi, niille apinoille saa antaa vähän opetusta jos iholle tunkevat.
        Tosin niiden äly tuskin riittää ottamaan opiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä sun kanssasi, niille apinoille saa antaa vähän opetusta jos iholle tunkevat.
        Tosin niiden äly tuskin riittää ottamaan opiksi.

        Tämä on se ongelma. Aivot ihan pehmeetä. Mutta toisaalta viisautta kun kukaan uskalla puuttua! Naiset ja vanhukset vaarassa, vartijat eikä poliisit kaan uskalla puuttua. Nistin pää kun on arvaamaton. Ootappa kesää. Sit niitä taas vasta on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on se ongelma. Aivot ihan pehmeetä. Mutta toisaalta viisautta kun kukaan uskalla puuttua! Naiset ja vanhukset vaarassa, vartijat eikä poliisit kaan uskalla puuttua. Nistin pää kun on arvaamaton. Ootappa kesää. Sit niitä taas vasta on.

        Tule Rantakylään. Täällä miehet on niin ressukoita, että pummivat vaan naisilta.

    • Anonyymi

      Kaikki vaan ekotorille töihin, niin saavat arvokasta työkokemusta ja pääsevät elämän syrjään kiinni.

      • Anonyymi

        Hieno ehdostus. Näin heistäkin saisi mallikansalaisia.

    • Anonyymi

      Jokainen meistä on samalla tavalla syntinen Jumalan edessä, maalliset tuomiot ei päde viimeisellä tuomiolla. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumiin, jokainen ansaitsee anteeksiannon.

      • Anonyymi

        Itse erosin juuri kirkosta.

      • Anonyymi

        Itse erosin juuri kirkosta.

    • Anonyymi

      Voiks Stellasta ostaa pössyä??? Eli pössyteltävää. Onks se ite kasvatettua rai-ruohoa vai kunnon laatutavaraa????

      • Anonyymi

        Mikkelistä Narkkareita - kun haluat laatua kaupunkisi keskustaan.

    • Anonyymi

      Itse jätän kanssa stellan kaupat väliin juuri näiden hörhöjen takia.

    • Anonyymi

      Mistä sitten haet pössyt jos kierrät stellan kaubamajan???

    • Anonyymi

      Torikamera voitaisiin laittaa kuvaamaan Stellan kulkuaukkoja - paljon parempaa viihdettä kuin autio tori!

      • Anonyymi

        Kesällä varsinkin 😂 nistit parveilee iha urakalla

    • Anonyymi

      Onkos niitä Akselissakin vai pelkästään stellassa? millä puolella?

      • Anonyymi

        Joka puolella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka puolella

        Se on muodissa nykyään olla rotta varasteleva paikkoja sotkeva nisti siinä ohella levitetään c hepatiittia neuloja löytyy lasten leikkialueiltakin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on muodissa nykyään olla rotta varasteleva paikkoja sotkeva nisti siinä ohella levitetään c hepatiittia neuloja löytyy lasten leikkialueiltakin

        Missä kaikki perinteiset juopot nykyään? 🤔 Ennemmin niiden örinää kuuntelisi, kun eivät aiheuta ääntä enempää harmia, kuin noita narkkareita joista ei koskaan tiedä mitä tuleman pitää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kaikki perinteiset juopot nykyään? 🤔 Ennemmin niiden örinää kuuntelisi, kun eivät aiheuta ääntä enempää harmia, kuin noita narkkareita joista ei koskaan tiedä mitä tuleman pitää.

        Valitettavasti vanha kunnon puliukko on katoava luonnonvara. Nyt tilalle tulleet nistit ja muut sekakäyttäjät.

    • Anonyymi

      Onkoha kellää käyny pienessä mielessä, että itse kauppakeskuksen rahoittajien lapset on kokaiini nistejä, toki pesevät rahaa jollain leikkiyrityksillä, mutta tietäjät tietää, todella likainen ja korruptoitunut kaupunki. Miksi ne omien lastensa asiakkaat häätäisi kun saavat lisää rahas köyhiltä. Jo kaikissa JP ravintoloissa oli palkattuina näiden v.i.p nistien muijat vahtimassa, että kauppa sujuu... No mitä kikkeliläisiltä odottaisi?

    • Anonyymi

      Nistit on siitä mukavia että yleensä ne kupsahtaa hyvin nuorina.

      • Anonyymi

        Vae on sielläe Mikkelissä nistilöetä! Sittä ee tarvihe tulla tänne Savollinnaan asti niitä kahtommaa:D:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vae on sielläe Mikkelissä nistilöetä! Sittä ee tarvihe tulla tänne Savollinnaan asti niitä kahtommaa:D:D

        Jätevesitutkimusten mukaan Savonlinna on kyllä reippaassa johdossa huumeiden käytössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätevesitutkimusten mukaan Savonlinna on kyllä reippaassa johdossa huumeiden käytössä.

        Ka johettaahham myö siinäkkii niinku veroäörin hinnassa, kiintteistöverossa ja vesmaksussakkii:D:D Kohta piästtään Guinnessin ennätyskirjjaan:D:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vae on sielläe Mikkelissä nistilöetä! Sittä ee tarvihe tulla tänne Savollinnaan asti niitä kahtommaa:D:D

        Mulle samoja kiitos

    • Anonyymi

      Sama se on Jyväskylässäkin kävelykadulla ja Asemakadulla Sokkarin edessä, ei viitti ees sinne viinakauppaan niiden narkkien takia mennä mut onneks kaupungissa on muitakin viinakauppoja joiden edessä ei narkkeja pyöri

    • Anonyymi

      Huumeet ovat 100% tehokkaita ja turvallisia.
      Nämä huumevastaiset foliohatut täällä vaan levittävät salaliittoteorioitaan joita ovat lukeneet netistä hörhösivuiltaan.
      No minkäs voit odottaa kouluttamattomilta elämänkoululaisilta.
      Onneksi Huumevastaiset öyhöttäjät ovat kuitenkin pieni mutta äänekäs vähemmistö.

    • Anonyymi

      Jos näette että koiraa kohdellaan huonosti, silloin soitetaan poliisit tai tehdään eläinsuojeluilmoitus! Meidän tehtävämme on puolustaa puolustuskyvyttömiä! Sekä ihmisiä että eläimiä.

    • Anonyymi

      Narkit tulisi kerätä pois sieltä ja tuoda ne mun metsäpalstalle metsän harvennukseen. Vesuri kouraan ja moottorisaha vähemmin tutisevalle. Kova työ, jossa näkyy käden jälki saa unohtamaan nämä kaikenmaailman huumepulverit ja muut kotkotukset.

      • Anonyymi

        Jo on sulla pieni metsäpalsta, kun sen harvennukseen riittää narkit vesurilla ja moottorisahalla.

        Veikkaisin sen olevan olematon metsäpalsta? :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo on sulla pieni metsäpalsta, kun sen harvennukseen riittää narkit vesurilla ja moottorisahalla.

        Veikkaisin sen olevan olematon metsäpalsta? :D

        Ei oo tukkimetsää mutta huumehemmoille hyvää kuntoutusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oo tukkimetsää mutta huumehemmoille hyvää kuntoutusta.

        Juu. On sulla metsäpalsaa. :D

        ps. itse teen nämä hommat raivaussahalla. :D

    • Anonyymi

      Tunteeko muut naiset täällä vetoa narkkareihin?
      Minuun vetoaa se laihuus, itsevarmuus, herkkyys, tempermenttisuus,rikosten tekeminen, yleinen coolius.

      Narkkarit uskaltaa puhua naisille kauniisti ja pehmosti koska eivät pelkää leimaantuvansa nössöksi kun eivät sitä oikeasti olekaan.

      Onko muita joilta narkkarit vie jalat alta?

      • Anonyymi

        Joka tytön oma statussymboli: Narkki boyfriend

      • Anonyymi

        Joo siis tottakai. Tärkein kriteeri on nimenomaan narkkaaminen.millää muul ei o

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo siis tottakai. Tärkein kriteeri on nimenomaan narkkaaminen.millää muul ei o

        .. välii

    • Anonyymi

      Kyllä! aina ja kaikkialla. Nii Siistiiii löytää narkkarikundi jee jee! Ei tartte mitään muita ominaisuuksia olla jäbäs kunhan käyttää ja paljon ni joooo voi että ku ihguu!! 😍😍 My dream come true!
      (Not....)

    • Anonyymi

      jos tän vuoden puolelta kattoo niin onhan ne nistit nyt nykyään mielummin himassaan kun tuolla keskustassa paitsi jos patteriP:tä katotaan kyllä siellä enenmän tuo nuorten juominen keskellä viikkoa on ongelmana vaikka vartiatkin on lisääntynyt kattomaan meiningin perään

      • Anonyymi

        Kesä tuloo iso erä kamaa saapuu taas?

    • Anonyymi

      Lopettakaa käyminen kyseisissä liikkeissä tulee liikaa painetta kunnalle ja joutuvat tekemään jotakin

      • Anonyymi

        Mitä se tälle kuolevalle pikku kriisikunnalle kuuluu, käykö kaupoissa ihmisiä vai ei?

    • Anonyymi

      Minkä ikäisenä kannattaa aloittaa huumeiden käyttäminen ?
      Millä aineella kannattaa aloittaa jos tavoitteena ura ammattinistinä?

      • Anonyymi

        Bensan tai pikaliiman imppauksella.
        Halpaa kuin mikä ja aineet laillisia.

        Trippikin on erinomainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bensan tai pikaliiman imppauksella.
        Halpaa kuin mikä ja aineet laillisia.

        Trippikin on erinomainen.

        Olen kuullut että hemohessillä saa latu-uskottavuutta hiihtoporukoissa.

        löysin netistä ohjeet miten voi valmistaa itse: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/322478/Hemohes/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kuullut että hemohessillä saa latu-uskottavuutta hiihtoporukoissa.

        löysin netistä ohjeet miten voi valmistaa itse: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/322478/Hemohes/

        Pää piti saada jollakin aineella sekaisin ja parasta se on aloittaa halvimmilla laillisilla aineilla Litra bensaa riittää pitkäksi aikaa imppaamalla.

        Pikaliimoissa kannattaa suosia esim. Tokmannin ota 10 maksa €uro niistä liimoja. Imppaamiseen ne halvat soveltuu, liimaamiseen ei.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3402
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3212
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      2820
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      45
      2574
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1963
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1291
    Aihe