Paula Leino-Mäkilä kadonnut Harjavallassa Joulukuussa 2019

Anonyymi

Tytär lyö pöytään kaikki faktat ettei äitinsä Paula Leino-Mäkilä poistunut vapaaehtoisesti kotoaan Joulukuussa 2019,mutta poliisi EI EDELLÄÄNKÄÄN halua uskoa,että Paula Leino-Mäkilä olisi joutunut henkirikoksen uhriksi.
Poliisilla on muitakin rikoksia samaan aikaan tutkittava,mutta välillä tuntuu,että jokin mopovarkaus on tärkeämpi kuin kadonneen jo ikääntyvän naisen etsintä.
Suomalaiselta poliisilta puuttuu kyky tarttua ilmiselviin faktoihin.Henkirikostutkinnan aloittaminen antaisi poliisille itselleenkin enemmän työkaluja,tässä Paula Leino -Mäkilän tapauksessa.Nyt poliisi vain toivoo kansalaisten vihjeitä,(jotka ovat aina ensisijaisen tärkeitä )ja odottaa että naisparka putkahtaisi edes joskus jostakin esiin.Empatia kyky puuttuu suomalaiselta poliisilta myös täysin.
Toivottavasti Paula Leino-Mäkilän tapauksesta ei tule uutta Raija Juutilan tapausta,jonka poliisi mokasi täysin.

36

1698

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Poliisi on onneksi ollut yhteydessä niihin henkilöihin joihin Paula on ollut yhteyksissä tai tekemisissä.Ei ihan huonosti ole tutkinta alkanut.

    • Anonyymi

      Kaikki merkit viittaavat henkirikokseen,mutta poliisit varmaankin uskovat naisen möngertäneen Kokemäenjokeen ihan itse.Ilman rollaattoriaan Paula Leino-Mäkilä ei olisi päässyt pitkälle,ovet auki,nainen poistuu kotoaan pelkässä yöpaidassa?Jos tautalla ei ole muistisairautta tai sekavuutta. Ei hyvää päivää taas tätä poliisin kädettömyyttä!

    • Anonyymi

      Eiköhän poliisilla ole enemmän tietoa asiasta kuin kenelläkään täällä.

    • Anonyymi

      Luulisi, että jos se olisi henrikos ja ovet olleet auki niin nainen olisi tapettu kotiinsa. Miksi ottaa riski ja viedä mahdollisesti huutava nainen mukanaan. Onko lääkitystä vaihdettu jossain välissä joka olisi voinut aiheuttaa sekavuutta.

    • Anonyymi

      Minfossa enemmän tietoa, mutta eihän tuossa mikään viittaa henkirikokseen kun mitään ei ole ilmeisesti varastettu. Lähtenyt käymään autotallissa ja koira karannut kun ovi jäänyt raolleen, kaatunut jonnekin sitä etsiessään tms. Tuskinpa tytär vaatteitakaan niin tarkkaan tietää ettei ole ollut pukeissa, kengät voisi muistaa paremmin.

      Itsemurhiakin tapahtuu paljon vaikka kukaan läheinen ei tiedä sellaista suunnitelleen, esim liikuntakyvyn heikkeneminen voi olla masentavaa. Kaikki tietysti mahdollista, luulisi kuitenkin jääneen jotain jälkiä väkivallasta ja ulkopuolisesta jos asunto tutkittu.

      • Anonyymi

        Mutta kun ei ole löydetty,siinäpä se!Ellei ole jossakin niin ihmeellisessä paikassa ettei kukaan ole älynnyt sieltä etsiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun ei ole löydetty,siinäpä se!Ellei ole jossakin niin ihmeellisessä paikassa ettei kukaan ole älynnyt sieltä etsiä.

        Mitäs ihmeellistä siinä on, monetkin kateissa vuosia vaikka ruumis vain muutaman sadan metrin päässä kotoa. Jos vesistössä niin helposti jääkin kateisiin.


    • Anonyymi

      Jos asunnossa ei ole ollut murtojälkiä tai lompakot ja muut tavarat paikallaan niin miksi joku invalidinaista tappaisi. Ja koirakin olisi haukkunut vimmatusti jos joku käy oman mamman kimppuun. Veikkaan että lääkkeet saaneet jonkun harhan aikaan, ja lähtenyt vaeltamaan. Liikuntarjoitteisuus on voinut johtua kivuista ja kun ihmisellä on harha päällä niin se menee eteenpäin kuin berserkki kunnes voimat loppuu ja kuukahtaa.

      • Anonyymi

        Tytär ehkä ylimalkaisesti ovelta katsonut että lompakko on paikoillaan mutta ei ole sen kuummoin katsonut,ovatko kortit paikoillaan.Kortti taskuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tytär ehkä ylimalkaisesti ovelta katsonut että lompakko on paikoillaan mutta ei ole sen kuummoin katsonut,ovatko kortit paikoillaan.Kortti taskuun.

        Niinkö luulet ettei lompakkoa ole tutkittu, eipä sitten tytärtä(kään) paljon kiinnosta.


      • Anonyymi

        Te jotka ette usko Paula Leino-Mäkisen katoamista rikokseksi,kertokaapa miksi häntä ei ole löydetty?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te jotka ette usko Paula Leino-Mäkisen katoamista rikokseksi,kertokaapa miksi häntä ei ole löydetty?

        Koska ei ole löydetty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te jotka ette usko Paula Leino-Mäkisen katoamista rikokseksi,kertokaapa miksi häntä ei ole löydetty?

        Koska ei ole etsitty oikeasta paikasta.


      • Anonyymi

        Voi mennäkkin jos on tahtoa.Miksi tappaa ittensä tuolla tavoin katoamalla,kai helpompiakin tapoja on,miksi hän ei halunnut tulla löydetyksi? Ja jättää lapset ja lapsenlapset(jos heitä on)epätietoisuuden valtaan.
        Paremminkin sekavuus,paniikki,vainoharhaisuus,jos on mennyt eteenpäin kuin "berserkki."
        Mutta,kun tämä Paula Leino-Mäkilä sairastaa hengenahdistusta aiheuttavaa sairautta(tytär mtv3-jutussa)liikkuminen olisi tarvinnut voimia,kaappaja olisi saanut hänet kiinni ja Paulan olisi pitänyt tukea ottaen.


      • Anonyymi

        Voi mennäkkin jos on tahtoa.Miksi tappaa ittensä tuolla tavoin katoamalla,kai helpompiakin tapoja on,miksi hän ei halunnut tulla löydetyksi? Ja jättää lapset ja lapsenlapset(jos heitä on)epätietoisuuden valtaan.
        Paremminkin sekavuus,paniikki,vainoharhaisuus,jos on mennyt eteenpäin kuin "berserkki."
        Mutta,kun tämä Paula Leino-Mäkilä sairastaa hengenahdistusta aiheuttavaa sairautta(tytär mtv3-jutussa)liikkuminen olisi tarvinnut voimia,kaappaja olisi saanut hänet kiinni ja Paulan olisi pitänyt tukea ottaen.


    • Anonyymi

      Suomessa ei ole yhtään sherlok holmesia. Joten ei voi toivoa että mikään liian vaikea mysteeri selviäisi.

      • Anonyymi

        Ei Suomessa mutta Somessa(pa)on.


    • Anonyymi

      Onhan siellä scherlokki nimittäin se koira. Koiran kanssa kävelemään lähiseudut kyllä se omistajansa haistaa.

      • Anonyymi

        Ei taida tuo elikko löytää mitään, lie itse tappanut.


    • Anonyymi

      mahdollista,vaikkei olisikaan itsetuhoisuutta(huom!tyttären toteamus.)MTV3 jutussa.
      mistäs sen tietää mitä kukin sisämmässän hautoo,jos hän ajatellut että katoaa enemmin ja tuupertuu jonnekkin.

      • Anonyymi

        Yleensä katoamisissa syy on hyvin yksinkertainen,eli onnettomuus tai itsemurha.Mutta Paula olisi jo löydetty,lisäksi koirahan olisisi päässyt myös ulos ja lähtenyt seuraamaan emäntäänsä ja jäänyt niille sijoilleen.Nythän koira jäi pihalle. Jos on jokin sekaavus taustalla ja Paula on mahdollisesti ryöminyt jonnekkin,vaikka tramboliinin alle.
        Toivottavasti poliisi havahtuu ja alkaa oikeasti tutkia tätä tapausta t o s i s s a a n.


    • Anonyymi

      Entäs jos Paula Leino-Mäkilä on elossa jossain,joku pitää vankina,joku Paulaan ihastunut ja häneltä pakit saanut on pakottanut mukaansa,siksi kaikki tavarat jääneet sekä rakas koira.

    • Anonyymi

      Omituinen sensuuri täällä.

    • Anonyymi

      Oli syy katoamiseen sitten sekavuus/paniikkikohtaus,itsemurha tätä naista ei ole VIELÄKÄÄN LÖYDETTY. Koiransa löytyi pihalta irrallaan. Jos Paula olisi yrittänyt paeta omalla autollaan ja siksi autotallin ovi ollut auki,eikä päässyt pakenemaan.
      Jos hän olisi lähtenyt kävelemään,hänen liikkumisesa olisi ollut niin hidasta,että se olisi väkisinkin kiinnittänyt huomiota ja jos hän olisisi lähtenyt ulos itseään tappamaan,hänen koiransa olisisi jäänyt sisälle,ei irrallaan ulos.
      Joku on pakottanut mukaansa.On ennenkin satunnaiset tai huonot tuttavat tappaneet ihmisiä. Tyttären facebookissa joku nainen kertoo näin tapahtuneen.

      • Anonyymi

        Tarkoitatako että vihasi koiraansa eikä halunnut sitä löydettävän ajoissa vaan kuolevan nälkään ja janoon?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatako että vihasi koiraansa eikä halunnut sitä löydettävän ajoissa vaan kuolevan nälkään ja janoon?

        Ei,vaan ettei halunnut sen jäävän auton alle tsm ja asuuhan Paulan tytär paikkakunnalla.Kyllähän koirasta olisi huolehdittu.Ja oishan koira haukkunut. Sekavuutta pidän minäkin yhtenä suurempana vaihtoehtona tässä Paula Leino-Mäkilän katoamisessa,mutta pimeä vuorokauden aika sotii tuota ajatusta vastaan ja joen rannassa asutaan,olishan hänet huomattu.


    • Anonyymi

      Jos Paulan kaikki avaimet oli himassa, niin millä se autotallin ovi oli aeunnut?

      • Anonyymi

        sisäpuolelta ehkä,eikä sen ole tarvinnut olla lukossa ja tosiaan,minkälainen tuo Paulan autotallin ovisysteemi on ollut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sisäpuolelta ehkä,eikä sen ole tarvinnut olla lukossa ja tosiaan,minkälainen tuo Paulan autotallin ovisysteemi on ollut?

        Ja onko kysessä vaan pelkkä autokatos,johon ei ole varsinaista ovea,ainoastaan kulku asunnosta katokseen,koska näin näyttäisisi facebookin kuvissa olevan.


    • Anonyymi

      Kuinka vaikeata Paulan liikkuminen on ollut todellisuudessa. Autoon kapuaminen ja sieltä ulos tuleminen vaatii liikuntakykyä. Autotallissa tuskin on tilaa liikkua ja ottaa rollaattoria ulos takakontista. Luulisi että noin vaikeasti liikkuva käyttäisi taksia ja saisi siihen taksikortin.

      • Anonyymi

        Oisko voinut olla toinen rolla kokoajan takakontissa? Oisko Paula voinut ottaa toisen rollan takakontista ja lähteä joen rantaan. Ovet jääneet sekavuuden aiheuttaman päähänpiston takia auki ja koira ulos,tarkoituksella tai vahingossa. Jos ei reumaa,eikä tasapainoon liittyvää ongelmaa. Paulalla auto käytössä,siksi ei taksikorttia.


    • Anonyymi

      Useimmiten läheiset ovat murhan ja kadottamisen takana, niin kuin siinä autokauppiaankin tapauksessa tai Ulvilan... Sukulaisen kyytiin lähtee vapaaehtoisesti eikä ole tarvetta varastaa mitään, haluavat myös kotieläimen löydettävän.

      • Anonyymi

        Onkohan tuo tytär ainoa lapsi ja hyötyjä perinnöstä? Monilla tuntuu oleva kiire päästä omaisuuteen käsiksi ja jos vaihtoehtona kymmenien vuosien huolehtiminen yhä heikommin liikkuvasta vanhuksesta niin mitä tahansa voi tapahtua. Näitä esimerkkejä riittää paljon.


    • Jos jutussa on epäilynä vaikka asepalvelusta suorittava mies joka olisi mahdollisesti pahoinpidellyt jonkun lomalla ollessaan niin poliisi ei ota tapausta käsittelyyn koska se voisi vaikeuttaa tämän asepalveluksen suorittajan jatkoa Puolustusvoimissa, jolloin esimerkiksi tekijää suojellaan. :) Näin minulle on joskus poliisi kertonut tai olen sellaisen eräistä pöytäkirjoista lukenut.

      • Anonyymi

        Satakunnan Kansa: Paula Leino-Mäkilän katoamistapaus on muuttunut henkirikostutkinnaksi.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6526
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2039
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1247
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1126
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1025
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe