Näin viime yönä unta sellaisesta että olin avovaimoni kanssa vieraana buddhalaisten luona. He olivat ystävällisiä ja vaimoni tuntui tietävän aika paljon asioita. Siellä oli sellaiset puiset piikkiset matot joita pitkin piti kävellä. Itse en kyennyt piti olla sandaalit, vaimoni kylläkin käveli ilman tossuja. Meillä oli tosi kivaa tällä reissulla.
Mitähän mahtaa tarkoittaa??? -Ukko-
Mitähän mahtaa tarkoittaa??? -Ukko-
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voisi olla niin että teillä on ollut koettelemuksia. Joiden kautta olette kasvaneet henkisesti, varsinkin avovaimosi on kasvanut, sinäkin olet varmaan seurannut mielenkiinnolla tätä prosessia vaikkakaan et ole päässyt omassa kasvussasi vielä aloitusta pitemmälle, mutta henkinen kasvu tuntuu myös sinua kiinnostavan. Sinulla on vielä joitain puolustusmekanismeja sielusi suojana, vaimosi tuntuu olevan aidompi, hän on avannut sydämensä kokonaan suhteessanne. Uni tuntui hyvältä. Suhteenne on hyvällä pohjalla, piikit eivät vahingoita teitä, ei ole mitään piikkejä lihassa, olette onnellisia.
Kyllä se näin on kuten kerroit. Vaimoni on henkisesti valaistunut aivan valtavasti, itse en ole vielä kaikkia omaksunut. Onnellisia olemme.
Hyvää pääsiäistä ja kiitoksia paljon -Ukko-