1720 paiserutto, 1820 kolera, 1920 espanjantauti, 2020 koronavirus?
25.1.2020
MTV Uutiset
Koronaviruksen leviäminen on saanut myös internetin salaliittoteoreetikot hereille. Nyt kummastellaan sadan vuoden välein puhjenneiden tuhoisien epidemioiden yhteyttä toisiinsa.
Filippiiniläissivusto Philnewsin esimerkki on kieltämättä kylmäävä. Vuodesta 1720 alkaen maapalloa on noin sadan vuoden välein riivannut uusi tuhoisa tauti.
Vuonna 1720 levisi Eurooppaan viimeinen tuhoisa paiserutto. Yksin Ranskan Marseillessa kuoli 100 000 ihmistä.
Vuonna 1820 tuhoa Thaimaassa, Indonesiassa ja Filippiineillä kylvi puolestaan kolera, joka oli saanut alkunsa Intiasta Gangesjoen suistosta muutama vuosi aikaisemmin. Pelkästään Jaavan saarella Indonesiassa kolera tappoi 100 000 ihmistä.
Suomeen kolera saapui pandemian toisessa aallossa vuonna 1831. Tuhansia kuoli eri pandemioissa 1800-luvun aikana, kunnes parantunut vesiverkosto ja hygienia saivat taudin kuriin.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen sairaalat pullistelivat espanjantaudin uhreja. Vuosina 1918–20 riehunut tauti surmasi jopa 100 miljoonaa ihmistä ja yli 500 miljoonaa sai tartunnan.
Viimeisen sadan vuoden aikana lääketiede on saanut useimmat tuolloin tappavista taudeista kuriin, myös koronaviruksen, vaikka sen uusin epidemia nyt riivaakin Kiinassa ja myös muualla maailmalla.
Koronavirukseen kuollut Kiinassa jo 41 ihmistä – Ranskassa todettiin kolmas tartunta 25.1.2020
Kiinalaisturisteilta otetut näytteet testattiin kolmella menetelmällä – epäilty koronavirus osoittautui tavalliseksi flunssaksi: "He jatkavat nyt lomaa Suomessa"24.1.2020.
Kiinalaisnainen huijasi lentokenttäviranomaisia ja lensi Ranskaan – koronavirustartunnasta epäilty nainen saatiin kiinni Ranskassa: "Pelkäsin kuollakseni" 24.1.2020
Lisää tietoa Ivalon koronavirusepäillystä perheestä – äiti on erinomaisessa kunnossa mutta myös karanteenissa 24.1.2020
THL:lta huojentava tieto Kiinan koronaviruksen leviämisestä: "Ei yhtäkään varmistettua jatkotartuntaa" 24.1.2020
Jukka Auramies
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/netin-salaliittoteoreetikot-spekuloivat-vuosisatojen-yhteydella-1720-paiserutto-1820-kolera-1920-espanjantauti-2020-koronavirus/7701432?cmp=mtvuutiset_mtvuutiset_muu_online_suomi24_convert_jatkuva_uusimmat_300x300#gs.u39d6e
Virus evoluutioko?
Anonyymi
1
134
Vastaukset
- Anonyymi
Sika erikoista! Jos tuo nyt vaikuttaa kesän yli, niin huonosti käy kaikkien taloudelle ja ehkä terveydellekin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422442Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423012014- 221816
- 241595
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘241445- 1001329
- 431328
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391275Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta371171- 361046