Android-laitteelle vektoripiirrosohjelma

Androidille on minulle riittävän hyviä bittikarttaohjelmia-.

Tekisin piirroksia mieluimmin aluksi vektoriohjelmalla. Kun tekee bittikartalla piirrokselle ääriviivoja ja mokaa, pitää kumittaa tai tehdä kokonaan uusiksi. Kumittamisen jälkeen on todella hankala saada yhtenäisen näköinen viiva. Kynä on sinänsä kunnollinen. Sillä saa piirrettyä suurin piirtein yhtä tarkasti kuin kuulakärkikynällä. Kärjen paksuus on samaa luokkaa kuin kuulakärkikynällä. Mutta lasipinta tekee piirtämisestä hankalampaa, sillä siitä aiheutuu helposti tahatonta luistamista ja viivasta tulee vääränlainen. Kuvioiden piirtäminen on siksi hieman hankalampaa kuin paperille.

Vektoripiirroksissa voisi vääntää viivan kohdalleen. Mutta mikään Andoid-piirrosohjelma ei toistaiseksi ole tuntunut kivalta. Osaisitkojoku sanoa, mikä olisi paras.

Tietokoneeseen en haluaisi kynää hankkia. Tykkään sitä paitsi mieluummin piirtää tablet-laitteelle, sillä siinä katse ja kynä kohtaavat luonnollisella tavalla toisensa toisin kuin tietokone kynä -yhdistelmässä.

19

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Löytyisiköhän Inkscape Androidille?

      • Anonyymi

        Löysin Wacomin omille laitteille - ei toimi muille.


    • Anonyymi

      Mistä sitä kukaan voi sinun mieltymykesi tietää.

    • Anonyymi

      Koska minunkin kysymys on vähän samassa kategoriassa avauksen kanssa, niin kysynpä; onko kukaan keksinyt lyijykynää jolla voi lentää?

      • Anonyymi

        Lyijykyniä ei oikeasti ole edes olemassa koska lyijy saattaa aiheuttaa kaikenlaisia harhakuvitelmia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lyijykyniä ei oikeasti ole edes olemassa koska lyijy saattaa aiheuttaa kaikenlaisia harhakuvitelmia.

        Sota aikaan lyijyä käytettiin harhakuvitelmien poistoon, eikä niin tekoon, tarkista tietolähteesi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lyijykyniä ei oikeasti ole edes olemassa koska lyijy saattaa aiheuttaa kaikenlaisia harhakuvitelmia.

        Lyijykynä on paha koska siitä jää jäljelle hiilijalanjälki


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lyijykynä on paha koska siitä jää jäljelle hiilijalanjälki

        Hylsy siitä, ja harhakuvat katosi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lyijykynä on paha koska siitä jää jäljelle hiilijalanjälki

        Ekologinen jalanjälki on digitaalinen jalanjälki, enää ei poika seuraa isänsä jälkiä, vaan Google, Microsoft ja muut nimeltä mainitsemattomat suuruudet.


    • Anonyymi

      Toistaiseksi Ivy Draw lähinnä. Ongelmana se, että ei voi vaikuttaa viivan paksuuteen. Sain kyllä aikaiseksi pienellä viivan pistekorjauksilla halutun ääriviivan, mutta viiva on liian paksu. Ohjelma vaatii piirtämään kuvion. Ei voi piirtää pelkkää viivaa.

      Tekisin vektoriohjelmalla vain ääriviivat sekä joitakin muita keskeisiä viivoja, mutta jos ne on liian paksuja, ei ohjelmasta ole hyötyä. En ainakaan löytänyt säätöjä.

      Paras olisi muutama sivellintyyppi, joiden paksuus on säädettävissä. Harmi, ettei jotain CorelDrawhon verratavaa ohjelmaa taida olla Androidille.

    • Anonyymi

      Skediolla saa ohuen viivan, mutta viivan vääntelyyn on piste harvakseltaan eivätkä pisteet ole esillä. Viivan vääntäminen halutuksi on hankalampaa ja epätarkempaa kuin edellisellä ohjelmalla, mutta tällä voi ajatella sentään jotain tekevänsä.

    • Anonyymi

      Infinite Design taitaa olla sopivin itselle. Hieman maksaa, mutta silti edullinen. Siinä sopivia siveltimiä ja viivan muokkaus toimii riittävästi. Viivan korjauksen taso saisi olla säädettävä.

      • Anonyymi

        Ihan sulaa hulluutta se on kännykällä kuvia rustata.


    • Kyse on 10 tuuman tablet-laitteesta, jolle on paineen tunnistava kynä. Saisihan piirtotabletti isompikin olla, mutta kyllä tällä piirtää. Maksoin sen Infinite Design n. 7 € maksun, koska en nyt usko parempaakaan löytyvän. Ominaisuuksiin verraten ihmettelin lähinnä sitä, ettei arvioitu paremmaksi.'

      Tarkoitus tehdä pohjatyö vektorigrafiikalla ja maalata päälle bittikarttaohjelmalla.

    • Tapio-Huuhaa

      Noissa peruskuva on vektorikuva, jota olen värittänyt bittikarttaohjelmalla.

    • Tablet-laitteelle piirtämisessä suurin haaste on tottua kosketuksen liukkauteen. Kun piirtää ääriviivoja käden tahaton liike näkyy heti. Jotkut laittavat päälle karheamman kalvon. Se kuluttaa kärkiä ja tekee muun käytön epämiellyttävämmäksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2800
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      94
      2011
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1538
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      69
      979
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      901
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe