ja voimakas kritisointi johtuu joillakin ehkä henkilökohtaisista jutuista, esim. yhteentörmäyksistä uskonasioissa, joillekin on joku vanhoillislestadilainen voinut sanoa hyvinkin jyrkästi omia mielipiteitään mitätöimällä toisin uskovan ajatukset pelastumisesta täysin. Jotakin saattaa suunnattomasti loukata se näkemys, että vain vanhoillislestadiolaiset pääsevät taivaaseen. Tiedä häntä, mikä ketäkin voimakkaasti kritisoivaa on ärsyttänyt. Ärsyyntymisestä on kysymys, ei mistään muusta. Toisaalta jokainen saa uskoa, kuten haluaa ja Raamattukin varoittaa tuomitsemasta ja tekemästä päätöksiä Jumalan puolesta. Jokainen Jumalaan uskova, oli sitten minkä kristillisen kirkkokunnan tai herätysliikkeen jäsen uskoo pääsevänsä taivaaseen. Tähän on jokaisella oikeus uskoa ja kukaan ei voi olla täysin varma, että ketä taivaaseen ei pääse ja ketä pääsee. Päätösvalta on yksin Jumalalla. Raamattu opettaa ja sieltä löytyy vastauksia.
Ehkäisyasiassa vedotaan vanhan testamentin mooseksen kirjan kohtaan, missä Jumala vihastuu Oonanille. Vanha testamentti käskee ympärileikkaamaan poikalapset ja sianlihaa ei saa syödä. Vanhassa testamentissa on paljon sääntöjä, joita ei tämän päivän vl-opissa tunneta.
Ehkäisyasiassa vedotaan vanhan testamentin mooseksen kirjan kohtaan, missä Jumala vihastuu Oonanille. Vanha testamentti käskee ympärileikkaamaan poikalapset ja sianlihaa ei saa syödä. Vanhassa testamentissa on paljon sääntöjä, joita ei tämän päivän vl-opissa tunneta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
...J vihastuu Onanille siksi, ettei O siitä lasta Erin leskelle pyynnöstään huolimatta ja on siten tottelematon. J ei vihastu siksi että ehkäisymenetelmä nimeltä keskeytetty yhdyntä olisi synti. O olisi voinut olla kokonaan yhtymättä jolloin J olisi edelleen vihainen tottelemattomuudesta. Vaatii aikamoista tahtoa tulkita tapaus ehkäisyn syntijulistukseksi. Sitä tahtoa kyllä löytyy monelta, sillä käsitystä kylvetty VL-yhteisöön vuosikymmenet.
Niin sen on mentävä, että ensin sana, sitten vasta tulkinta.