Tunnetusti Kuomat sopivat suomalaisen jalkaan tosi hyvin, mutta ne eivät kestä enää Suomen talvessa. Syynä tähän ei todellakaan ole ilmastonmuutos vaan laadun heikkeneminen. Ilmaston lämpenemisen johdosta talvikenkien voisi olettaa kestävän paremmin, koska pakkasia on vähemmän ja näin pakkasen kielteinen vaikutus materiaalien kulutuskestävyyteen on pienempää.
Kotimaiset Kuoma Kari Soft Shell jalkineet (hinta 80 €) eivät kestä ja rikkoontuvat käyttökelvottomaksi jo alle 5 kk:n aikana tapahtuvan noin 70 käyttötunnin (jalassa olon) jälkeen. Minulla on rikkoontunut jo kaksi ko. kenkäparia lyhyen ajan sisällä. Tämän johdosta on nähtävissä, että kyseessä ei ole yksittäistapaus vaan ko. kenkämallia koskeva laatuongelma.
Kenkien valmistaja Kuomiokoski Oy on luokitellut tämän trekking-kengän talvisesongin kengäksi. Trekking eli suomeksi trekkaus tarkoittaa useita päiviä, jopa kuukausia kestävää vaellusta usein vaikeakulkuisessa maastossa.
Rohkenen sanoa, että Kuoma Kari Soft Shell kenkiä valmistava Kuomiokoski Oy huijaa kuluttajia, luokittelemalla kengän talvisesongin trekking-kengäksi. Miten tällä kenkäparilla rohkenisi lähteä vaeltamaan kun se ei kestä edes normaalia kävelyä, kevyenliikenteen väylällä?
Kummankin rikkoontuneen kenkäparin käyttömäärä minulla on tarkasti tiedossa, koska hankin kengät pelkästään yhtä tarkoitusta varten ja jossa ne ovat yksinomaan olleet. Käyttö on ollut kävelyä kevyenliikenteen väylällä noin 3,5 tuntia viikossa, talvi- ja myös pakkaskelillä. Korostan, että talvi- ja myös pakkaskelillä eli myös oikeassa Suomen talvessa.
Ensimmäisen kenkäparin kohdalla reklamoin kenkien valmistajaa Kuomiokoski Oy:tä rikkoontuvien nauhakoukkujen osalta ja pyysin heitä vaihtamaan kengissä olevat muoviset koukut metallisiin koukkuihin. Valmistajan pyynnöstä lähetin kengät tehtaalle, nauhakoukkujen vaihtoa varten. Suutarin tarkastettua kenkäparin, se totesi kummankin kengän olevan nauhakoukkujen rikkoontumisen lisäksi niin liestynyt, että niitä ei enää ollut järkevää korjata. Kenkäpari kesti siis vain noin 70 käyttötuntia, kävelyä kevyenliikenteen väylällä. Valmistaja lähetti minulle samanlaisen uuden kenkäparin, mutta suostui pyynnöstäni vaihtamaan kenkiin metalliset nauhakoukut, muovisten tilalle.
Kun myös tälle toiselle kenkäparille tuli noin 70 käyttötuntia täyteen, molemmat kengät ratkesivat (murtuivat) liestymän kohdalta, joka sijaitsi molemmissa kengissä samalla kohtaa, jalkapöydän ulkosivulla, pohjan kiinnityskohdassa. Ensimmäiselle kenkäparillehan oli käymässä samoin eli kengät olivat ratkeamispisteessä liestymien kohdalta, minkä johdosta valmistaja päätyi lähettämään minulle uuden kenkäparin, niiden sijasta.
Onko suunnittelussa, materiaalivalinnoissa ja tuotetestauksessa otettu riittävästi huomioon todelliset talviolosuhteet ja ensinnäkin pakkasen vaikutus materiaalivalintoihin? Väitän, että ei ole otettu huomioon vaan valmistuskustannukset painavat vaakakupissa näitä enemmän, laadun kustannuksella. Muistutan, että täällä Suomen lapissa on vielä ihan oikea talvi ja pakkastakin.
Tunnetusti Kuoma kengät istuvat hyvin suomaisen jalkaan, tarpeeksi leveän lestin johdosta. Minunkin jalkaan Kuoma Karit istuivat tosi hyvin, mutta en suosittele niitä kuin seisoskeluun, pyörätuolia käyttäville tai pieneen siirtymiseen kävellen, mikäli niitä on tarkoitus käyttää talvikelillä. Näihin tarkoituksiin on varmaan järkevämpää ostaa kolmenkympin halpiskengät.
Viite: Tunnemme vastuun vähintään vuoden, sanoo Kuoma-merkkisiä jalkineita tekevän Kuomiokoski Oy:n toimitusjohtaja Antti Puttonen. Vantaan Sanomat 12.12.2017. ( https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/588987-kengillakin-voi-olla-takuuaika-kolmenkympin-kengista-ei-viitsita-valittaa ).
Edellistä viitettä voidaan tulkita niin, että Kuoma-merkkisten jalkineiden tulisi kestää normaalikäytössä vähintään yhden vuoden ajan. Kokemukseni perusteella edes kaksi Kuoma Kari kenkäparia ei kestä yhden vuoden käyttöä! Talvikäytössä kaksi kenkäparia voi kestää yhden kalenterivuoden ajan kun otetaan huomioon, että talvikenkiä ei käytetä kesällä. Siis yhdessä talvessa kuluu loppuun lähes kaksi Kuoma Kari kenkäparia, kun käyttö on 3,5 tuntia kävelyä viikossa.
Minulle tämä oli ainakin suuri yllätys ja pettymys, koska mielikuva kotimaisten kenkien korkeasta laadusta oli tähän saakka lähes myytti. Nyt tämä myytti murtui ja sortui kuin korttitalo. En osta enää Kuoma-merkkisiä jalkineita, vaikka ”takuun” tai tuotevastuun johdosta saa valmistajalta käytettäväkseen kaksi kenkäparia yhden hinnalla.
Kuomiokoski Oy on pessyt omat kätensä tässä asiassa. Se ei ole antanut edes vastausta yhteydenotto- ja vastauspyyntöihini, koskien tämän toisen kenkäparin rikkoontumista, lyhyen ajan sisällä. Tarkoittaisiko tämä jo kolmatta kenkäparia yhden hinnalla ja sitten neljättä ja sitten…jne?
”Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas”!
Kotimaiset Kuoma jalkineet eivät kestä Suomen talvessa
7
2149
Vastaukset
- Anonyymi
Lopeta kävely.
- Anonyymi
Joo, ei ole Kuomat enää niin kuin ennen. Eivät kestä enää pakkasessa, mutta ovat hyvät jalkaan. Käykääpä katsomassa, miten Mikkelissä keskustellaan tästä aiheesta.
HYVÄ KUOMIOKOSKI OY, HYVÄ!
Tämä on loppulausuma, aloituskirjoituksen laatineelta Kuoma-jalkineiden käyttäjältä. Nyt yllättäen sain ja hain postista Kuomiokoski Oy:n lähettämän paketin, joka sisälsi uudet Kuoma-jalkineet.
Tämä oli jo toinen maksuton ja korvaava kenkäpari, rikkoontuneiden kenkien tilalle. Tämä kenkäpari oli valmistajan ilmoituksen mukaan uusimmasta tuotantoerästä. Kengät vaikuttivat jo heti ensi näkemältä kestävämmältä ja laadukkaammalta kuin ensimmäiseksi hankkimani kenkäpari.
Uskon, että asiallinen ja perusteltu palaute ohjaa valmistajaa pitämään laadun ja valmistuskustannukset tasapainossa. On mentävä laatu edellä.
Eli kuten avauksessa kirjoitin, ”Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas”!
Sanoisin, että erittäin hyvää asiakaspalvelua jos se olisi vähän nopeampaa. Nyt jätän ”erittäin” sanan pois, joten HYVÄÄ ASIAKASPALVELUA!- Anonyymi
Olen täsmälleen samaa mieltä, kuin edellinen kirjoittaja.
Omista kengistä halkesivat pohjat suht. tuoreina ja päätin antaa palautetta.
Asia käsiteltiin nopeasti ja sain haluamani korvauksen ja olen tyytyväinen.
Uskallan ostaa kotimaisen tehtaan tuotteita vastaisuudessakin.
Kiitokset Kuomalle.- Anonyymi
olis kiva tietää miten ne kenkien pohjat muuttuu paremmaksi jos olet saanut korvauksen niistä hajonneista kengistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olis kiva tietää miten ne kenkien pohjat muuttuu paremmaksi jos olet saanut korvauksen niistä hajonneista kengistä?
No kas kun korvaukseksi saamissani uusissa kengissä on myös uudet pohjat.
Tuliko vähän yllätyksenä ?
Ajattelin tuon olla mainitsematta, etteivät kaikki ole heti vaatimassa uusia kenkiä.
Omistani tiesin osto-ajankohdan, kuvasin vauriot ja esitin asian jollekin tuotevastaavalle.
Hyvin suhtautui ja asia hoitui ilman vääntämistä. 10p !
- Anonyymi
Mitenkäs avaus liittyy Hirvensalmeen ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1194590Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu273324- 203185
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt442949Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1192789Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka492787Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172569Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142125- 71961