Olen nyt 6 raskausviikolla ja koko ajan on sillointällöin mahaa nipistellyt ja vihlonut aika-ajoin. Tänään tuli pönttöön ihme kudosmöykky, en edes tiedä kummasta päästä se tuli, mutta se oli noin ison ktkaravun kokoinen ja toiselta puoleltaan verinen kun tökin sitä. Tätä ennen maha oli ollut sekaisin ja olin käynyt kaksi kertaa ripuloimassa aamul. Voiko tuo olla keskenmeno, mitään muuta verta ei ole tullut, eikä kovin kovia kipuja. Virtsa norm. oloista. Voisikohan se olla joku ihmeellinen kudosriekale peräsuolesta, en tiedä. Hermostuttaa kun en ole aiemmin kokenut moista.....
Hui
Keskenmenoko?
122188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Oudolta kuulostaa. Tavallisesti keskenmenoon liittyy aikamoiset kivut. Kannattaa mennä lääkäriin kuitenkin, ettei ole/tule mitään tulehdusta..
Kävin lääkäris, varmuuden vuoksi, mutta eipä sieltäkään selvyyttä tullut... Lääkäri ei osannu sanoa, voisiko tuo olla keskenmeno, epäili että miksei se voisi tai sitten ei. Sanoi, et mahdotonta millään ultrallakaan tietää tässä vaihees(?) Ei tehnyt mitään tutkimuksia, konsultoi kyl puhelimitse päiv.gynegologia. Päivystävä sanoi samaa, et pitää vaan odotella ekaan neuvola-aikaan joka on kahden viikon kuluttua että sit vrmaankin selviää. Harmittaa että edes menin, kun parempi mieli olis melkein ihan vain näiden omien spekulaatioiden kanssa... :(
Kyllä on ihmisellä huvit vähissä kun tommosta paskaa tänne kirjottelee. Ultrassa viikolla 6 näkyy vallan hyvin sikiö ja sydänäänet. Sitä paitsi se on silloin 3-4mm pituinen, eikä "iso katkarapu". Ja hyväuskoset hölmöt vielä näitä uskoo... mee kotiin kasvamaan!
Se kirjoitus oli täysin oikea, luuletko että joku sellaista keksii. Taidat itse olla kasvamisen tarpeessa, minä olen kauan yrittänyt lasta ja olen melkein kolmekymppinen, joten ehkä panikoin turhasta, mutta luulin että tämä palsta on myös sitä varten, että voisi kysyä jos ei löydä muualta vastausta. Et kiitos vaan kyllä tuli varmasti sulle hyvä mieli kun pääsit jakamaan kokemuksiasi. Lääkäri todella sanoi niin, minäkin sitä ihmettelin.
Oli kyllä viimeinen kerta kun erehdyn tällaiselle keskustelupalstalle, anteeksi kun en ole niin kaiken kokenut kuin te muut! Olisin vaan halunnut kysyä neuvoa, vaikka tuo minun ns. pulma kyllä omasta mielestänikin on OUTO juuri siksihän se ei itsestäänselvä asia ollutkaan. Mutta onneksi meillä on pätevät lääkärit, minä myös olen nimittäin kuullut ja lukenut että jopa sikiön (vai pitikö olla alkio, anteeksi jos käytin väärää termiä)sydänäänet voisivat olla kuultavissa. Tähänkin lääkäri vaan nauraen totesi, että ei meillä ole sellaisia laitteita, odotetaan van sitä neuvola-aikaa. Että tällaista tukea saa kun uskaltaa kysyä asioista. Sinä joka väitit kirjoitustani epäaidoksi, en ymmärrä miten lapsellinen itse olet, että sinulla on pokkaa haukkua muita jotka jotenkin poikkeavat itsestäsi. Kaikki eivät tiedä kaikkea heti alussa, mutta sinun asennevammasi tuskin paraneekaan. Katsopa, nyt tästä sitten tuli se provokaatio-kirjoitus! Mahtaa olla mielesi hyvä, saithan jotain aikaan tälläkin foorumilla. Tosi paljon kiitoksia tuesta, naisten välistä solidaarisuutta ei näytä voittavan mikään...
Ikäviä täällä tosiaan noi joidenkin kommentit,mut älä välitä.Mulla ittellä takana 4 keskenmenoa ja 1 kohdunulkoinen raskaus,joka oli todella kivulias ja toinen munatorvikin jouduttiin poistaan.Reilu pari vuotta sitten tulin taas raskaaksi ja neuvolassa tietty kerroin näistä kokemuksistani&peloistani,että jos taas jotain kamalaa tapahtuu.Terveydenhoitaja antoi lähetteen ultraan raskausviikolla 7 ja kaikki mitä piti siellä näkyä,näkyi jo silloin.Yksityiselle ei tarvitse välttämättä mennä niinkuin jotkut luulee,kannattaa vain aukaista suu ajoissa esim.soittaa neuvolaan,niin saa varmasti apua.Toivon ettei kohdallasi kuitenkaan mistään vakavasta ole kyse ja että saat nauttia raskaudestasi loppuun asti!
pysty tuota uskomaan... Jos lääkäri väitti, ettei pysty ultralla näkemään tässä vaiheessa, niin se ei missään nimessä pidä paikkaansa - olen itsekin ollut ultrassa rv 6 ja hyvin näkyi. Kyllä ne edes yrittäisi.
Toisaalta, mitä eka neuvola rv 8 auttaa asiaa??? Silloin ei edes kuulu sydänäänet vielä, joten ei voida todellakaan varmistaa asiaa. Neuvolassa tuollaisiin ongelmiin voi olla apua vasta sitten rv 12 jälkeen.
Ja jos vielä lääkärin lisäksi olisi joku gynekologi asiaan näin kommentoinut, niin ei kyseessä voi mitenkään olla edes harvinaisen tietämätön lääkäri. Ymmärtäisin, jos sanoisivat, ettei ultraan voi jostain syystä päästä, mutta ettei siitä oo apua.
keskenmenoon minkäänlaisia kipuja. Verta mun mielestöni kyllä pitäisi tulla runsaasti. Näin ainakin omat kokemukseni.
ja että lääkäri oikein NAURAEN totesi, ettei sellaisia laitteita ole, joilla sydänäänet kuultaisiin.
Jos toi tarina on totta, niin on lääkäreissä kyllä tosiaankin pahasti vikaa.
On kaks keskenmenoa takana peräkkäin vuoden sisällä...ekassa (rv 10) ei ollu mitää kipuja, alko vuodolla ja vessassa käydessä tunsin jotaa holahtavan pönttöö...ja vuoto väheni huomattavasti....pari päivää kesti pientä vuotoo jonka seassa oli pienii hyytymii...ultrassa todettii kaiken poistuneen....toisessa km:ssä (rv 12) alko kovalla vuodolla otin heti seuraavana päivänä yhteyttä naisten tautien polille jossa ultrattiin ja lääkäri totes jotta sikiöpussi on tallella mutta ei sikiöö...sain tyhjennys pillerit jotka otin heti kotia päästyäni...jonkuu ajan päästä alko kovat supistukset kesti noin 2h ja vuoto oli niin runsasta jotta pöntöl piti istua(side ei riittän)...sillon ajattelin että km oli ohi mut ei....siintä kolmen päivän päästä yskästessä tuntu ku holahti ja sillon vasta tuli sikiö pussi ulos ja vuoto ylty taas...pelästyin vuotoa ja soitin naisten polille päivystyksee jossa kehottivat tarkastuttaa vuodon takia....siellä ultrassa lääkäri totesi että kohdunsuu kokonaan auki ja sikiöpussi poistunu....tosin kohdussa oli vielä verta jälellä...ja siitä asti on ollu normaalin kuukautisvuodon tapasta vuotoa (nyt 4:tä päivää tosin alkaa jo hellittämää) Joten aina ei välttämättä ole kovia kipuja ja vuotoja Lääkärin sanoja lainaten "raskaudet on niin erilaisia ja ihmiskeho reagoi eri tavalla asioihin"
itse myös viikolla 6 ja erinäisiä vuotoja.. lääkärissä ja nevolassa väittävät ettei millään laitteilla voi vielä todeta mitään.. ei kuule kuulemma sydänääniä vielä eikä ultrallakaan.. sitä itse myös ihmetellyt kun olen kuullut muuta..
jospa tarkoittavat että HEILLÄ ei semmoisia laitteita ole. Neuvolassa ja terveysasemalla kun ei välttämättä tuota sisäultralaitetta ole, jolla sikiö olisi noilla viikoilla nähtävissä.
Ei pidä lähteä tuolla tavalla tuomitsemaan, minä ainakin ymmärsin että heillä ei olisi tuollaisia laitteita....
ja km yhteydessä voi tulla isojakin möykkyjä, ilman että se alkio olisi. Veri kun voi paakkuuntua...
Mulla oli tuulimunaraskaus ja siitä huolimatta tuli KAKSI puolikkaan kananmunan kokoista könttiä, vaikka mitään alkiotakaan ei pitänyt olla.