Työstä perheen uhka?

kysymys..Ajaako työ perheen edelle? Onko työpaikasta tullut koti, jossa viihdytään, ja kodista työpaikka, jossa tehokkaasti aikataulutetaan niin lasten hoito kuin kotityöt? Missä on läsnäolevat vanhemmat..olivat sitten kotona tai työssä?

japanitar kirjoitti:

kysymys..Ajaako työ perheen edelle? Onko työpaikasta tullut koti, jossa viihdytään, ja kodista työpaikka, jossa tehokkaasti aikataulutetaan niin lasten hoito kuin kotityöt? Missä on läsnäolevat vanhemmat..olivat sitten kotona tai työssä?

Lue lisää

työholisti olen ollut,sitä ei voi kiistää.
Vaimo hoiti kuin yksinhuoltajana lapsia,kunnnes vanhin lapsi täytti 13v.Silloin heräsin huomaamaan,että lapset kasvavat aikuisiksi ilman isää.Sen jälkeen pidin viikonloput vapaana ja osallistuin kaikki liikenevät ajat heidän mukana elämiseen ja olemalla läsnä heidän harrastuksissaan,jotka pääsääntöisesti liittyivät urheiluun.Vanhin tytär kyllä koko peruskoulun ajan harrasti pianon soittoa ja äiti hoiti silloin kuljetuksen.

Silti jokaisen lapsen juhlissa,päivähoidon ja koulujen jokaiseen vanhempainiltaan olen aina osallistunut.Lisäksi jos vaimon piti päästä tuulettumaan,niin silloin olin aina kotona heitä hoitamassa.Eikä koskaan viety hoitoon muualle vaan ilman poikkeusta toinen meistä oli aina läsnä.
Lisäksi arkisin,jos asiointimatka oli aikataulun mukaan sopivan mittainen otin heitä mukaan.Ja vieläkin vanhin tyttö vapaapäivänään kyselee olisiko jotain bisnesmatkaa tiedossa.Autossa melkein kaikkein syvällisemmät keskustelut olemmekin käyneet.
Sen verran sentään olen aina osallistunut aamun hoitoihin,että päivähoitoon ja aamuisin kouluunlähdöt olen pääsääntöisesti hoitanut.
Mutta iltaisin kun töistä kotiin saavuin,piti vain käydä nukkuvia lapsia katsomassa sängyissään.

Eli sellaista romaanielämää ja luovimista arjen järjestelyjen kanssa se ns.perhe-elämämme oli.

Onneksi vaimo hoiti hienosti arkeamme ja kesti kaiken kuorman jonka hänelle kasasin.Siksi olen myöhemmin koittanut maksaa voimieni mukaan takaisin hänen uhrauksiaan.Vielä on paljon
maksettavaa,mutta parhaani teen että ehdin korvaamaan hänelle velkani takaisin.
Lapset ovat kouluissa hyvin menestyneet ja vartuneet kaikesta huolimatta kelvollisiksi nuoriksi,jopa hymytyttöpatsaat koristavat kotiamme.Asia jota itse eniten koulumenestyksestä arvostan.
En ole osuudestani ylpeä,mutta hyvä vaimo ja erilaiset positiiviset sattumat ovat sallineet elämämme mennä kuitenkin ilman vakavampia kriisejä ja perhe on säilyttänyt hyvän yhteishengen koko liittomme ajan ja siitä jaksan olla kyllä kiitollinen.

totta on, että työelämä vaatii enemmän ja enemmän ja imee meistä mehut, mutta onneksi useimmat ihmiset kuitenkin ymmärtävät, että näiden asioiden täytyy olla tasapainossa. "Oikeat" uraihmiset eivät välttämättä edes perhettä halua ja se heille suotakoon.