Miksei kukaan estä yksityisyyden loukkaamista? Miksi yhtä ihmistä on päätetty kohdella näin? Eikö ihmiset ymmärrä missä ovat mukana? Ihmiset ei ymmärrä, mikä on totta ja mikä ei?
Traumaattista
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihmiset on sairaita ja narsistisia vailla empatiaa eli kykyä asettua toisen asemaan.
Eivät välitä.
Itse olen tällainen yksilö, jota kiusataan. Kimpussani ovat kaikki ja tarkoitan ihan kaikki. Toiminta on tehty näkymättömäksi, niin etten voi todistaa mitään, kotikoneetkin on hakkeroitu. Työn saaminen minulta on estetty. Kotiini murtauduttu. Ruokaani on myrkytetty (olen jatkuvasti sairas) ja oloni tehty turvattomaksi. Ihmiset kääntyvät minua vastaan, kun nämä aivopesijät kertovat minusta satuja. Minua uhkaillaan, samoin perhettäni.
En ole tehnyt mitään, mikä olisi oikeuttanut tällaisen maalittamiseen ☹️
Minulle on selitetty, että syy kiusaamiseen on sukujuurissani- höpö höpö! Ei muits sukulaisiani kiusata. Mitään syytä ei oikeasti ole.
Voi sua ,täällä saman kohtalon kokenut.Miten saadaan yhteys?
Minullekin tehtiin noin. Se on vähentynyt.
Älä edes kirjota. Täällä tullaan niin vihaiseksi. Välittömästi poliisille ja lääkärille.
Kysy mieluummin miksi anopalstalla pitäisi yleensäkään puuttua kenenkään kiusaamisiin? Monia kiusitaan ja sepitellään uskottavia tarinoita, mitä sitten.
Näillä kaikilla palstoilla suurin osa kirjoituksista on tarinaa tarinan päälle. Kunhan kirjoitetaan ja vastaillaan mitä sylki suuhun sillä hetkellä tuottaa.
Ihmiset on ihan normijärkisiä, ainakin niin halutessaan puolet vuorokaudesta. Toinen puoliaika tehdään ihan muita arkijuttuja.
Voit jatkaa elämistä omassa persoonassa. Kokeile vaihtamistakin, se on välillä sulle tervettä ja huitsin kivaa.
Miten liittyy ikävöintiin?
Ei oikein mitenkään.
Kunhan herättelin jatkuvan aiheen kirjoittajaa, jonka aihe ei kuulu ikävöinnin alle.
Jos sinulla oikeasti todisteita kiusaamisesta. Niin onhan näitä käräjille viety. Eräs tuttu joutuu maksamaan korvauksia täältä kirjoittelusta. Ei siis minulle mutta eräälle ihmiselle.