Eipä ole jettiharrastajille lokeroa täällä.
Palsta puuttuu
Anonyymi
16119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
On jettitouhu sen verran pienimuotoista, että sisältyy käsitteeseen moottoriveneily
Erittäin hyvä ja aiheellinen huomio. Olemme välittömästi tarttuneet toimeen ja asian päällä ollaan. Perustimme laaja-alaisen työryhmän pohtimaan tarvetta, ja tuloksia, eli tiekartta ja mahdollisen esiselvityksen aloitus, on odotettavissa heti marraskuun 2045 jälkeen.
- Suomen hallitus
Joo ei oikein kiinnosta ketään ja hyvä niin.
Kakspiippuinen juttu. Kivaa rässiä jetillä muutaman kerran, mutta sit into laantuu. Sivustakatsojien mielestä turhaa pyörimistä ja äänikin ärsyttää. Itsekin harkitsin jettiä, mutta ostinkin pulpettiveneen. Siks kun 4 mahtuu mukavasti kyytiin, ei kuluta kauheesti, kulkeekin mukavasti ja kainalot tuulettuu yhtä hyvin kuin jetillä ajaessa. Sit pystyy kalastaankin ja ottaan kamaa mukaan vaikka saaressa yöpymisiä varten. Oisko siis todellisia jettiharrastajia liian vähän ja siitä ei niin helposti tuu ns. harrastus?
Jetit on epämielyttävä riesa, meteliä, valtava peräaalto hiljaa ajaessa aiheutta mielipahaa.
Olette vastdmielistä sakkia, pysykää poissa vesiltä.
Jeteille pitäisi laittaa lisävero hankintahintaan ja vuotuinen vero. Saataisiin rahaa koronakriisin rahoitukseen. Verosta pääsisi kun esittäisi romutustodistuksen.
Lisäksi aasinkorva lippis pakolliseksi, nauhat leuan alta ettei ryskytyksessä tipu. Tämä hattu kuvastaisi kuskin luonnetta.
Älä ny lähre manaamaan pirua. Saattaa tulla ja puraasta meittiä muitakii.
Kyllä jettiveneiljät ovat ihan samanlainen ryhmä kuin mikä muu tahansa veneilijäryhmä. Löytyisikö tuolata moottoriveneily-osiosta joku sopiva lokero myös jettiveneilijöille.
Täysin turhakkeita mokomat vehkeet,soveltuvat ainoastaan viranomaiskäyttöön.
Jetit ovat yhtä hyödyllisiä kuin polkuveneet. Haitallisuudessa on merkittävä ero.
Joskus Ruotsissa nähnyt ihan fiksuakin ajamista. Esim. Kolmehenkinen perhe käyttää jettiä kuin autoa, eli kotoa kohteeseen rannalle.
Älyvapaa riuhtominen ja alloissa hyppely ja veneiden pujottelu yms. Out!
Ihmetyttää tämä jettiveneilijöiden parjaaminen. Meitä purjehtijoita on hiljaisia, äänekkäitä, fiksuja, tyhmiä. kauniita, rumia, lihavia, laihoja kuten ihan kaikissa muissakin harrastuksissa. Miksi annatte ymmärtää, että jettiveneilijät olisivat joku homogeeninen ryhmä josta löytyy vain tietyn tyyppisiä ihmisiä.
Itse olen merellä nähnyt aivan upeita tyyppejä jettiensä kanssa tutustuttamassa lastansa luonnon ihmeisiin sekä täyttä ymmärrystä vailla olevia kusipäitä vaarantamassa ihmishenkiä jettiensä kanssa.
Itsellä ei tulisi mieleenkään yleistää, että jettikuskit ovat upeita ihmisiä tai kusipäitä.
He ovat erilaisia yksilöitä kuten muutkin veneilijät.
Kylläpä on taas tavanomaisen umpimielistä kommentointia. Ihan samalla lailla jetillä voi ajaa fiksusti tai tyhmästi kuin millä tahansa muulla laitteella. Eikä se purjehtiminen/moottoriveneily yhtään sen tärkeämpää tai tarpeellisempaa ole kuin mikään muukaan harrastus.
Aloittaja, älä lannistu, keskusteluun mukaan vaan. Ja samaa mieltä, yksi jettipalsta mahtuisi hyvin mukaan :)
Milleniaali lässykät taas halaavat koko mailmaa, harmittaa varmaan, kun prid marssi stadissa sirtyy syksyyn...
Rantalelut-osasto olisi ihan paikallaan.
Saisi jetit ja muut kumilelut samaan palstaan.