Suomi on väärällään pzzerioita, kotiikin saa tilata noita suolaisia ylihintaisia läpysköjä, joissa on vain vähän lihaa, yleensä kinkunsilppua ja ananasta ja paljon tomaattia ja valuvaa juustoa. Tai sitten pahanmakuista salamia. Minä teen lapsenlapsilleni usein pizzaa, kun käyvät kylässä tai olen lapsenvahtina, tai teinejähän nuo jo alkavat olla. He haluavat aina samanlaista, mummon omalla reseptillä, ison uunipellillisen. Itsellekin jää siitä palanen. Vehnätaikinapohjan päälle levitän ketsuppia ohuelti, siihen tuoreita tomaattiviipaleita. Sitten ruskistettua jauhelihaa reilusti, myös sipulia ja herkkusieniä, joskus kanttarelleja. Sitten komeus kruunataan juustoraasteella, mielluiten edam ja vielä oreganoa päälle. Paistetaan 250 asteessa , että reunat kunnolla ruskistuu. Tykkäävät juoda maitoa sen kanssa.
Paras pizza
Anonyymi
3451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Näin meilläkin kun pojat olivat vielä kotona. Niin ja vielä nytkin mamin pizza on haluttua herkkua. Nyt tosin enempi vegepizzoja.
"Yksin-kertaisesti+sitten:
Apetit+pakaste-vihannekset+ja+kasvikset,+sekä+Kukka-Kaali.
300gr.+ja+250gr.+X+2.SF+300gr.+X+1+SF.
10-12+kpl.+Kariniemen+Kukon-Pojan+paisti-leikkeitä+800gr.SF
Vaihto-ehtona+tar-tar+leikattua+laatu-naudan+lihaa+2%+850gr.SF
Leipinä+Täysjyvä+Ruis+ja+Vehnä+1+X+2vpl.SF
Juustoportti+Luomu-Kirnu-Voi+SF
Juustoportti+Luomu-viili+6kpl.SF
Valio+Maito+3ltr.+luomu+rasvaton+SF
Viikon+eväs.
Maksaa+mitä+maksaa"
-
Höyryttäessä+TODELLA+paljon+Valko-Sipuli-jauhetta+Vihannes-kerrosten+väliin.
-
Satunnaisesti+Äitien+Maksa-Laatikkoa+vitamiinien+vuoksi.
Kaali-Kääryleitä+huvin-vuoksi.
-
1+Rahkosen+iso+Omena+SF
1+Mandariini+IL
Karkeasti+rouhittu+Smoothie-sekoittimessa
-
1pss.+250gr.+Pakaste-Mustikoita+SF
1pss.+500gr.+Pakaste-Mansikoita+SF
1+Lohko+Vesi-Meloni+isoiksi+suu-paloiksi+leikattu+IL
-+Kun+pakasteet+ovat+sulaneet+ja+liemistyneet,+sekoitetaan+kaikki+keskenään+kauhalla+kulhoon.
Maksaa+mitä+maksaa.
-
Jouluna+Ruokani+lisääntyy+Kinkulla+ja+Sillillä.
Juomiini+tulee+Puna-Viiniä.
-
Keväisin+Peruna.
1-2+kertaa.
-
Aina+jää+eläkkeestä+kuukausittain+runsaasti+säästöön.
H.
Kirkkonummella nähty rusakko, lähden paikalle.
Ostin eilen kilon pussin perunoita ....perunoita maatilalta ....Oskun perunamaa ...oli merkintänä ..hymyilytti en tiedä miksi ...
mimmimum-..mi
Olisihan ollut melko poikkeavaa jos merkintänä olisi ollut "perunoita kaupunkitilalta" ja vaikkapa "hanskin perunamaa"..
Hyvin pitkälti samanlaisena tulee uunista ulos meilläkin pizza, ja hyvin kelpaa, yleisimmin täytteinä jauheliha, sipuli, tomaatti, ananas ja juustoraaste.
Simppeliä, ja pesee komiasti lähipizzerian turkkilaisten pyörittelemät.
Heh, kylmä maito oiva kyytipoika kotioloissa.
Nopea pizzan tekokin onnistuu nykynuorilta...kun on valmis kaulittu taikinalevy ja kastike ....samassa paketissa ...valitsee sitten vaan täytteen...helppoa...
mimmimum-..mi
Eilen tein taas sen joka lauantaisen pitsan.
Taikinan teen niin että:
2dl vettä lämmitän mikrossa noin 30 asteiseksi.
1 kanamuna
25g hiivaa
Reilusti sokeria ja hieman suolaa (en mittaa noita)
Vispaan kuohkeaksi nuo ja sitten..
1dl punaista maitoa
vajaa desi rapsiöljyä
7 dl Vehnäjauhoja vahadin kokeessa että kuinka paljon joutuu lisämään vehnäjauhoja.
Jätän aina aika löysäksi taikinan, Kova taikina on on sitä itteään! Siis löysää sen pitää olla!
Jaan tuon taikinan kahtia ja riivaan ne muovipussin ja sitten vuorokaudeksi pakkaseen. Tästä taikinasta saa 2 pellillistä pitsaa, 60cm uunissa
Tämän taikinan olen itse kehittänyt kotisähköuunille, ja takuu varmasti on paras taikina pitsaan.
Pitsan paistossa kannattaa käyttää niin paljon lämpöä kun uunista löytyy, ja kun pitsan laittaa uuniin niin säätää vain alapuolen vastukset käyttöön.
(Niin ne tehdään myös pizzerioissakin)
Tämä resepti on Mestari pitsan valmistaja jo 1970-luvulta asti. ;)
Olipa monimutkainen resepti. Pizzapohjaan tarvitsen vain vettä, öljyä, hiivaa, suolaa ja durumjauhoja.
Ei nastat rapise radalla ja ilmakin pysyy suotuisana kun ei tilailla herkku pitzoja!
No kokeile tuota, ja kerro oliko muka monimutkainen.
Itse pyöritin useita vuosia pitseriaa, ja ei tullut kun kehuja tekemistäni pitsoista.
Niin, tomaatisosena kannattaa käyttää joko Lidil pientä 0,35€ peltipurkissa olevaa tomaatisose, tai pirkka tomaatisose joka maksaa noin 0,20 - 0,25€.
Kummatkin on hyvä valinta.
Ihan+hyviä+nuo+mainitsemasi+tomaattisoseet+tai+oikeastaan+kai+tomaattipyreet,+mutta+muitakin+hyviä+on.+Käytän+itse+useimmiten+ihan+vain+hivenen+kalliimpaa,+mutta+väriltään+ja+maultaan+minun+mielestäni+huomattavasti+parempaa+tomaattipyreetä.+Pizzaan+tietysti++kelpaisi+melkein+mikä+tahansa,+mutta+minä+käytän+tomaattisosetta+myös+levitteenä+tai+kastikkeena.+Laimennan+tuollaisen+pienen+35+senttiä+maksavan+tomaattipyreen+reilulla+puolella+desillä+vettä.+Silloin+se+on+sopivaa+pizzapohjallekin+levitettäväksi.+Jääkaapissa+on+aina+tuota+tomaattikastiketta+(johon+olen+lisännyt+ascorbiinihappoa).+Pakastimessa+on+melkein+aina+valmiita+pizzapohjia,+aika+usein+käytän+pizzapohjana+myös+rieskoja.++(Jostain+syystä+lähikaupassani+jää+jatkuvasti+rieskoja+60%+alennuksella+myytäväksi.)+
Aiemmin+tuli+enemmän+tilattua+pizzoja,+nykyään+teen+enemmän+itse.+Pizzerioiden+pizzat+ovat+aina+olleet+aivan+liian+suolaisia+minun+makuuni,+nykyään+kun+olen+tottunut+itse+tekemiini+vähärasvaisiin+pizzoihin+niin+tuntuvat+myös+aivan+liian+rasvaisilta.++
Bessie
"aivan liian suolaisia "
Voi olla että käyttävät täytteinä "huonolaatuisia" täytteitä. Esimerkiksi toisissa tonnikaloissa on aivan liikaa suolaa myös kinkuissakin voi olla. Uskon että siksi esimerkiksi kotipitsa on siirtynyt noihin siivutettuihin kinkku paloihin joissa on ehkä vähemmän suolaa.
Hyvälaatuisessa tonnikalassa ei juuri suolaa ole, mut hintakin on sitten huomattavasti kallimpi kun esim, prisman pikkusäilykepurkeissa vaikka sitä ostetaan 1,4kg:n säilykepurkeissa.
Laadusta kun joutuu aina maksaan, näin se vaan on.
Yhteis-vastuu-keräys keskittyy nyt Somaliaan.
Kerätyllä rahalla ostetaan Somaliaan Suomalaista Valio-voita.
Somaliassa on näet nyt niin paljon lihaa syötäväksi että heidän omat rasvansa eivät riitä lihojen paistamiseen.
Antakaa siis kerjäykseen.
Ainakin te kaikki Samut ja Sirkat.
Presidenttimmekin sanoi olevansa syntyvyydestä huolissaan.
H.
Hollolassa on mustarastaan pesä, menen paikalle.
Bojot sulle, hymyilyttää..
Saarioisten jauhelihapizza.
Meidänkin omat lapset etenkin teini-iässä halusivat pitsaa (saa kirjoittaa suomalaisittain, on jo suorastaan kansallistuokaa) tavallisesti perjantain iltapalana, ja usein jaolle tuli heidän kavereitaankin. Siinä iso uunipellillinen tuollaista perusjauhelihaversiota tai kinkku-ananasta katosi nopeasti, sitten jaksoivat lähteä menoihinsa. Lastenlasten kanssa on jo varioitu enemmän, osaavat itsekin tehdä hienoja luomuksia. Hankimme tänne mummolan sähköuuniin pitsakiven, jolla saa aidon rapsakan pohjan ja reunat. Oli vaan opettelemista, miten lätyskän täytteineen saa liu´utettua kiven päälle uuniin. Leivinpaperia voi käyttää apuna, mutta se pitää kiskaista pois välistä, muuten syttyy palamaan kuumalla kivellä. Piti hankkia vanhanajan leipälapio ja opetella käyttämään, sellainen juuri oikea nykäisevä ranneliike ja jauhotus on se salaisuus. Pitsakiveä voi käyttää myös grillissä.
Pitsa on meillä tavallinen saunaillan iltapala, teemme kahdestaan ollessa kaksi pyöreää lautasen kokoista pitsaa peräjälkeen, kuumalla kivellä paistuvat nopeasti, joko samanlaiset tai erilaiset, jotka syömme puoliksi. Vegepainotteisiksi ovat täytteet muuttuneet, ja onhan juusto aika tuhtia eläinkunnan tuotetta. Laitan ensin pohjan päälle ohuelti vaikkapa tomaattipyreetä, mielestäni tomaattimurska on liian vetistä tällaiseen pitsaan, pestokastikekin käy. Sitten pehmeää juustoa pikkupaloina, vaikkapa mozzarellaa tai fetaa ja sen päälle esimerkiksi aurinkokuivattua tomaattia, esikeitettyä parsaa, oliiveja, kirsikkatomaatteja, kantterelleja tai muita sieniä. Lopuksi pinnalle lastuina jotain kovaa juustoa, mutta vain vähän. Rucolaa voi laittaa väliin, mutta myös pitsan pinnalle laitan usein jotain tuoretta vihreää paistamisen jälkeen. Merenelävistä saisi herkullista aikaan jos osaisi , mutta ainakin katkaravut sitkistyvät, en oikein hallitse sitä osastoa, pitänee jatkaa harjoituksia.
Ramoona
Ne katkaravut kannattaa laittaa ihan lopuksi siihen pitsan päälle . Tonnikala pitsaan ne sopii hyvin .
Aikansa etsimällä löytyi sopiva suhde tomaattimurskan, pyreen, suolan, sokerin, valkosipulin ja pizzamausteen suhde tomaattikastikkeeseen, jonka vetäisen tehosekoittimella tasaiseksi.
Pikkuisella "esipaistolla" pohja kestää enemmän kosteutta, ja tulee muhevaa..täyttelipä millä hyvänsä.
Noin tehdään meilläkin. Puolittamalla kaksi saa neljä herkkua.
Mieleenjäävin pitza on suositussa pizzeriassa syöty....neljän juuston pitza ...oli todella hyvä ...vaikka on niitä makuja tullut maisteltua ....se vaan oli niin simppeli...
mimmimum-..mi
Napolissa vai?
Napolissapa juuri...
mimmimum-..mi
Pidän enempi amerikkalaisista paksupohjaisista , reilusti täytettä.
On hyvää, olen tosin ostanut Lidlistä.
Mitä nuo ylimääräiset pisteet tekstissäsi tarkoittavat?
Kyllä Skoonessa meijän kylän kebabpizza on poikaa, ei ne osaa pohjoisessa :)
Mitä lihaa sotkevat sekaan?
Lieneekö Olofströmissä vielä "pottukeisari" toiminnassa.
Kotipizzan Lohikotzone on oma lempparini silloin harvoin kun pizzaa popsin. Eikä vähiten siksi, että taskun sisällä on myös salaattia ja pohja tehdään ruisjauhoista. Muille lohta ei paisteta, mutta mulle se täytyy kypsentää. - Nm. Kastike kruunaa
Millainen on taskullinen pitza? Eikö se ole silloin joku kebabbi tai tortilla ?
Se on kotzone, sisäänleivottu pizza.
Eri
Pizzaplätty vain käännetään kahtia niin, että täytteet jäävät sisäpuolelle. Ei siis pyöreä, vaan puolipyöreä teos. - Nm. Yksinkertaisesti
Rullakebab suunnitelmissa kokeilumielessä, siihen täytynee jostakin kopsia ohjeita.