Haluan nyt kertoa teille jotain ainutlaatuista. Se tapahtui kauan aikaa sitten, mutta olen vasta nyt valmis kertomaan kokemuksestani. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kosketukseni Tuntemattomaan.
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Siitähän kaikki pelottavat ja mielenkiintoiset tarinat alkavat, niin alkoi tämäkin. Sumu oli noussut jo talojen yläpuolelle ja tuntui kuin olisin ollut yksin koko maailmassa. Olin matkalla kotiin ja minulla oli kiire. Olin unohtanut täysin kotiintuloaikani ja olin todella myöhässä.
Pikakävelyä viiletin pitkin tuttuja katuja, jotka yön pimeydessä ja sumun hämärtämänä näyttivät aivan vierailta. Kääntyessäni kotikadulleni, kerrostalon kulman takaa, jotain tapahtui. En tiedä mikä minuun iski, mutta sen voima sai minut tuupertumaan kadulle. Silmissäni sumeni, kuten silloin, kun on noussut seisomaan liian nopeasti, joten en saanut kunnollista kuvaa ympäristöstäni. Tiesin vain, että siellä haisi mädäntyneelle. Asfaltti oli kadonnut ja tilalla oli kosteaa multaa, joka liikkui.
Vähitellen sain näköaistini takaisin ja katsoin maahan. Muutaman sentin paksuudelta maanpinnasta oli harmaata höyryä tai sumua, enkä nähnyt käsiäni. Nostin käteni salamana maasta, sillä tunne, että maan pinta liikkui kuin se olisi kuhissut matoja joita en nähnyt, oli hirveä. Nostin katseeni ja näin Pimeyden. Se ei ollut pikimustaa, sillä näin eteeni, mutta tunsin katsovani suoraan pahuuteen.
Se ei kutsunut minua luokseen, eikä työntänyt pois, vaan tunsin olevani täysin mitätön ja kutsumaton vieras. En kuitenkaan tuntenut olevani epätoivottu, mutta tuntui kuin kukaan ei olisi tiennyt läsnäolostani.
Se kuitenkin oli selvästi vain harha. Olin epätoivottu vieras. Ilma, olematon ulottuvuus. Pääni, mieleni. Huutoja. Kirkaisuja. Hahmoja. Tunteita. Siinä kaikki ja sitten se oli poissa.
Nousin vapisevin jaloin ylös ottaen tukea kerrostalon lohkeilevasta seinästä. Tukeuduin siihen hetkeksi ja olin puhjeta tuskalliseen nyyhkytykseen jostain syystä, mutta tunsin vielä jotain, joka oli unohtunut. Tiedon. Tiedon Tuntemattomasta, jota en voisi koskaan jakaa kenenkään kanssa. Lähdin kotiin.
Kommentteja tähän pikakirjoitettuun pätkään, joka on ehkä joidenkin mielestä outo?
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Siitähän kaikki pelottavat ja mielenkiintoiset tarinat alkavat, niin alkoi tämäkin. Sumu oli noussut jo talojen yläpuolelle ja tuntui kuin olisin ollut yksin koko maailmassa. Olin matkalla kotiin ja minulla oli kiire. Olin unohtanut täysin kotiintuloaikani ja olin todella myöhässä.
Pikakävelyä viiletin pitkin tuttuja katuja, jotka yön pimeydessä ja sumun hämärtämänä näyttivät aivan vierailta. Kääntyessäni kotikadulleni, kerrostalon kulman takaa, jotain tapahtui. En tiedä mikä minuun iski, mutta sen voima sai minut tuupertumaan kadulle. Silmissäni sumeni, kuten silloin, kun on noussut seisomaan liian nopeasti, joten en saanut kunnollista kuvaa ympäristöstäni. Tiesin vain, että siellä haisi mädäntyneelle. Asfaltti oli kadonnut ja tilalla oli kosteaa multaa, joka liikkui.
Vähitellen sain näköaistini takaisin ja katsoin maahan. Muutaman sentin paksuudelta maanpinnasta oli harmaata höyryä tai sumua, enkä nähnyt käsiäni. Nostin käteni salamana maasta, sillä tunne, että maan pinta liikkui kuin se olisi kuhissut matoja joita en nähnyt, oli hirveä. Nostin katseeni ja näin Pimeyden. Se ei ollut pikimustaa, sillä näin eteeni, mutta tunsin katsovani suoraan pahuuteen.
Se ei kutsunut minua luokseen, eikä työntänyt pois, vaan tunsin olevani täysin mitätön ja kutsumaton vieras. En kuitenkaan tuntenut olevani epätoivottu, mutta tuntui kuin kukaan ei olisi tiennyt läsnäolostani.
Se kuitenkin oli selvästi vain harha. Olin epätoivottu vieras. Ilma, olematon ulottuvuus. Pääni, mieleni. Huutoja. Kirkaisuja. Hahmoja. Tunteita. Siinä kaikki ja sitten se oli poissa.
Nousin vapisevin jaloin ylös ottaen tukea kerrostalon lohkeilevasta seinästä. Tukeuduin siihen hetkeksi ja olin puhjeta tuskalliseen nyyhkytykseen jostain syystä, mutta tunsin vielä jotain, joka oli unohtunut. Tiedon. Tiedon Tuntemattomasta, jota en voisi koskaan jakaa kenenkään kanssa. Lähdin kotiin.
Kommentteja tähän pikakirjoitettuun pätkään, joka on ehkä joidenkin mielestä outo?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tenavien ressua siteerasit:
"Oli synkkä ja myrskyinen yö."
SITTEN:
"Sumu oli noussut jo talojen yläpuolelle"
MYRSKYLLÄ EI OLE SUMUA.
Tarina meni kyllä mielenkiintoiseksi. Outo se ei ollut, ainakaan riitävästi, aiheuttaakseen maininnan.
Jatkoa jäi kaipaamaan, vai loppuiko eväät tähän, tämän tarinan osalta?
Arvoasteikolla 1-10
Tästä räpsähtää 7
Loppu oli tarkoituskin jättää lyhyeksi, ehkä juuri se kiinnittäisi lukijan huomion. Ideana oli, että arvailuille jää varaa, kun kaikkea ei selitetä. Tarinaan ei tule jatkoa, koska pätkän kirjoittaminen oli vain pikainen päähänpisto. Kiitos kommentistasi, aina on kiva saada arvostelua!
... ja se on, että tuoli aivan mahtavaa!
Tuossa oli aineita ja mahdollisuuksia vaikka muille jakaa ja sinä lopetat sen lauseeseen:
Lähdin kotiin.
Pyydän, harkitse jatkon kirjoittamista, jooko?
Tarinassasi oli paljon aineksia ja tuntemuksia, joista pystyy kasaamaan vaikka millaisia Tuntemattomia maita ja mantuja.
Jatkoa (tai ei) odottamaan jääden
Shiyo Chiji