Työttömyysturvajärjestelmä ei ole riittävän velvoitettava

Pääministeri muistutti, että Suomessa on velvoittava työttömyysturvajärjestelmä, eli tukea saadakseen pitää olla valmis hakemaan töitä. pääministeri väläytti mahdollisia tiukennuksia velvoittavuuteen. Olen velvoittavuuden kannalla tarvitaa kiristyksiä sosaalietuuksii vaikea ydin joukko ei työllisty työmarkkinoille pitäisi siirtää sosiaalitoimelle ja olisi perustoimeentulotuessa velvoittavuus kuntouttavaa työtoimintaa kaikki työttömät eivät pärjää työelämässä siksi eivät työllisty

– Meillä on velvoittava työttömyysturvajärjestelmä. vaan ei riittävä Velvoittavuutta ei ole esittänyt purettavaksi, velvoitepuolta pitää kiristää tehokkaaminen ja kaikelainen työ on otettava vastaa myös perustoimeentulotuella kaikki työttömät eivät halua tehdä työtä eikä ole haluja kun maksetaa hyvät sosiaalituet kyllä pitäisi panostaa työllistymiseen kuin maksaa sosiaalitukia koko elämä.
25<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Miksi ei pääministeri sardilli panosta työpaikkojen syntyyn, perustuslainvastaiseen kansalaisten omaisuuden yksityistämisen aiheuttamaan työpaikkojen menettämiseen palauttamalla kansallista omaisuutta omistukseen oikeille omistajille takaisin.

Miksi ei sardilli huomioi perustuslakia ollenkaan, vai onko se hänelle vaan jonkinlainen yleislaki?

Suomessa on perustuslain vastainen velvoittava työttömyysturvalaki (nykyään), lisäksi laki toimeentulotuesta ja sen käyttö eli kuinka toimitaan, on perusoikeuksia kaventava käytäntö.

Voisin luetella vaikka kuinka paljon, mutta annetaan muillekkin mahdollisuus löytää niitä.

Äänestä
  • Kyllä, ehdottomasti kannattaa laittaa sana kiertämään ja lakikirja kouraan. Suomessa on kansanvalta jonka perusteella kansa tekee päätöksensä niin eduskuntavaaleissa kuin myöskin jokapäiväisessä markkinoiden toiminnassa ml. kaikki sopimukset myös työsopimukset.

    Sosiaaliturvan perimmäinen tehtävähän on loppujenlopuksi turvata kansalaisia sellaista tilannetta vastaan, että valtaapitävät eturyhmät (ml. maan hallitus) alkavat tekemään oman etunsa nimissä muita syrjiviä päätöksiä, ja on nähtävissä että työttömyysturvan ehtoja on myös alettu vimmaisesti vääntämään perustuslain vastaiseksi.

    Myös kansainvälisesti ratifioituja sopimuksia kannattaa lukaista, näitä perusoikeuksia yms. koskeva sopimus vuodelta 1976 on googlattavissa netistäkin, myös siellä mainitaan että kansa tekee valinnat ammateistaan ja päättää hyväksyy vaiko ei.

    On melkoista oikeusturvan jyräämistä, jos aletaan rankaisemaan työttömyysturvalain perusteella sellaista ihmistä, joka ainoastaan käyttää perustuslaissa mainittuja oikeuksiaan, eli kyllä tuossa asiassa alkaa jo lakien ristiriitaisuus keskenään johtamaan isoihin ongelmiin.

    Äänestä

  • Mikä on sardilli?

    Äänestä

  • Pääministeri Sanna jämäkkää otetta työttömille ja töihin patistaa tehokkaasti eikä korottaa sosiaalietuuksia työllistyminen on vaikeaa työpaikkoja on auki paljon työttömät eivät mene töihin on hyvä makailla sohvalla

    Äänestä

Nytkö jo aktiivi simputus malli 2. pohjustetaan ?

Miksi ei synnytetä palkka-työpaikkoja työttömille?

Äänestä

Työn panttaajat ne oikeita loisioita on, valittajia, ruikuttajia hellitään ja paapotaan , ja valtio suosii kiristysruuveja, levitetään sadismi tietoisuutta, mikä on suurta syntiä. Sitä media on täynnä., sun muuta ruikku tietoisuutta.
Missä on rehellinen yhteistyökyky?

Äänestä

Kohta pääsee kantasuomalaiset demareita äänestäneet työttömät pesemään haisevia vok vessoja 9e päiväpalkalla :D Samaan aikaan Marin antaa kunniavieraille lisää rahaa ja kunniavieraat ottavat rennosti.

Äänestä
  • Oikeistolaisen unelmat eivät taaskaan käyneet toteen.

    Äänestä

Syyttely perustuu kolmikantaisuuteen muuten, joten olet neljäs.
Räsäsen mukaan on kolme keskeistä syytä, miksi Suomen työttömillä ei ole saatu täytettyä avoimia työpaikkoja.

Äänestä

Toisin kuin aloittaja antaa ymmärtää Suomessa on subjektiivinen oikeus työttömyysturvaan perutuslain takaamana eli velvoitteeton perusoikeu toimeentuloon työttömyyden perusteella jos jokin muutaho muuta väittää ei hän tunen tai osaa tulkita perutuslakia. työtön on silloin kun ei ole tyäötä saatavilla ja työttö,mällä on ainut velvllisusu joka on olemassa ,otta vastaan työtä, josta kietäytyessä voi menettää tuon oikeuden työttömyysturvaan ja piste.

Äänestä

Tuossa mm. toimeentulotuesta jossa maininta:"Toimeentulotuesta tehtiin kansalaisten subjektiivinen oikeus: siihen oli oikeus jokaisella, jos tulot eivät muuten riittäneet välttämättömiin menoihin."

https://tutkimusblogi.kela.fi/arkisto/4277

Työttömyyteen perutuva oerustuslaillinen oikeus:

Oikeus sosiaaliturvaan
Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon:

"Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella."

Perutuslaki takaa myös oikeuden henkilön valikoida työnsä ja määrää valtiolvallan erityisesti suojelevan työvoimaa tuossa suhteessa.

"Oikeus työhön ja elinkeinovapaus
Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

Ihmisoikeuksia määriteltäessä on nyuo samaiset seijkat otettu huomioon kansainvälisissä sopimuksissa joiden puitteissa käy selkeästi ilmi ,että työ on oikeus jonka puitteissa ihmisillä on erinäisiä yleismaailmallisia oikeuksi,kuten oikeus sama palkkaisuuteen ja työllä toimeentuloon ,joten työtä ei voida oikeusvaltioissa teettää millään mutu tuntumalla mielihalusta rankaista ihmisiä tai käyttämällä heidän alisteista asemaansa hyödyksi. Kaikki toiminta tulee oikeusvaltioissa lähteä oikeudelliselta ja ihmisarvoja kunnioittavalta lainsäädännöliselta ja kansalinvaälisien sopimusten mukaiselta pohjalta.Yleismaailmallisten sopimusten ,kuten ihmisoikeus sopimukset,jotka Suomikin on Ratifoinut.

http://www.ihmisoikeudet.net/ihmisoikeudet/oikeus-tyohon/

Äänestä

Palstapummeilla on jo löysät housuissa, kun töihin joutuminen uhkaa.

Äänestä
  • Tuskimpa tässä maassa töitä pelätään, mutta noille hyppynarua hyppäämään suunitelmille joita on ollut ilmassa aiemin ja vastiikkeellisuuksia ,jotka looukkaavat perutuslaillisia oikeuksia ei eittämättä ihmiset hyväksy. Tuosta on osoituksena aktiivimallin suuri vastustus . Täytyy myös muistaa kuten tuossa edellä on esitetty ,tuo päätöksen teonm laillisuus aste, sillä myös vatiopiden hallintojen tulee perutua yleiseen oikeuskäsitteeseen,sekä olemassa olevaan kansasiseen,että kansainvälisiin lakeihin ja säädöksiin. Jollei valtiollinen hallinto peruta päätöksiään lakeihin ,perutuu päätökset mielivaltaan ja sellainen hallinto ei ole yleisesti hyväksyttävä ,eikä myöskään sen päätökset perustu tuolloin laillisuuteen .Päätöksen teko ei siis perstu yksilöiden tai yhteisöjen mielihaluihin vaan pitkälti yleiseen oikeuskäsitteeseen ja olemassa oleviin lakeihin,joita säädellään mm. paikaten niiden aukkoja ylimmän hallinto elimemme /lainsäädäntöelimemme ,eduskunnan toimesta.

    Demokratiassa on myös syytä muiostaa että valta kuuluu kansalle ,eikä eduskunnassa toimiville henkilöille ,vaan se luovuitetaan heille 4 vuotiskaudeksi äänestyksen kautta ,siten kuin kansalaiset näkevät edustuksensa tapahtuvan ,joten mm. kansalaisaloitteiden äänimäärillä on myös painoarvo ,jota ei voi katsoa edellisen hallituksen kunnioittaneen ,kuten nykyinen joka tuon aktiivimallin purki .

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/140-944-allekirjoitusta-ei-riittanyt-aktiivimalli-kansalaisaloite-on-kaatumassa-eduskunnassa/92622382-2811-4b9f-a536-eb4f892be917

    Äänestä

  • Palstapummit joutuvat orjatöihin kuntouttavalla työtoiminalla siivotaa ripulipaskat vessanpöntöistä ja viikonloppu oksennukset ravintoloiden edustoilta koiranpaskaa on tienvarret täynnä kuntouttavassa olevat joutaisivat keräilemää koirien sonnat

    Äänestä

Pääminsteri sanoi nimenomaan että "tukea saadakseen pitää olla valmis hakemaan töitä" mutta ei sanonut että tukea saadakseen pitää olla valmis tekemään työtä koska pakkotyö on lakien ja kansainvälisten sopimusten mukaan kielletty mutta silti pakkotyötä käytännössä teetetään jopa viranomaisten aloitteesta ja toimesta. Jos pääministeri Marin olisi sanonut että "tukea saadakseen pitää olla valmis tekemään töitä" niin sitten se olisi ollut välikysymyksen paikka sillä perusteella että pääministeri kehottaa rikkomaan lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia, kokoomus ja persut olisi kilpailleet siitä kumpi ensin ehtii tekemään välikysymyksen.
Taas tukien vastikkeellisuutta siten että se tarkottaisi työn tekemistä ilman palkkaa vaativat hörhöt vääristelevät pääminsterin sanomisia tarkoitusperiinsä sopiviksi. Jotkut kaikkein hörhöimmät vielä väittävät että tuet olisivat palkkaa, eivät ole.

PS En ole työtön

Äänestä

Kokoajan sataa uusia velvoitteita, ei ehdi hakemaan töitä, kun aktiivimalli tuli, työhaastatteluissa käyminen tipahti nollaan, mutta kävin kuuntelemassa Laanisen esitystä, söin karkkia rekryssä ja kuuntelin työkokeilujen ihanuudesta, kaikki tämä oli pois työpaikkahaastatteluista. Ilman velvoitteita olisin jo töissä, koska olisin voinut keskittyä haastatteluihin.

Äänestä

Toisin+sanoen+vihervasemmisto+kiljui+kurkku+suorana+aktiivimallin+5%:n+tukileikkauksia+vastaan...+Ja+samalla+itse+kannattivatkin+100%:n+leikkausta+tukeen.+Hupaisaa+porukkaa.

Äänestä

Tääki on vähä hassu.

Kun yksinkertaisesti ei vain ole jokaselle työttömälle sitä työpaikkaa Suomessa.
Tällä järjellä työttömisen pitäs vaa spammata noita samoja paikkoja kokoaja.

Äänestä
  • niin,, aina on syyllistetty työttömiä köyhiä, - mutta ei ole tartuttu varsinaiseen suureen massa-työömyys ongelmaan ja asiaan, joka on se uusien palkka-työpaikkojen puute,, ja uusien palkka-työpaikkojen synnyttäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    niin,, aina on syyllistetty työttömiä köyhiä, - mutta ei ole tartuttu varsinaiseen suureen massa-työömyys ongelmaan ja asiaan, joka on se uusien palkka-työpaikkojen puute,, ja uusien palkka-työpaikkojen synnyttäminen.

    selvää propaganda-tiedotusta tulee työttömyydestä.
    ja sitä perustotuutta, työpaikkapulaa ., palkanmaksupulaa ei esiintuoda ollenkaan.

    Minkäs täs voi, kun suuressa epärehellisyydessä eletään. politiikka perustuu ei tosiasioihin, jne
    Terv, juho von levanderinkulli

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    selvää propaganda-tiedotusta tulee työttömyydestä.
    ja sitä perustotuutta, työpaikkapulaa ., palkanmaksupulaa ei esiintuoda ollenkaan.

    Minkäs täs voi, kun suuressa epärehellisyydessä eletään. politiikka perustuu ei tosiasioihin, jne
    Terv, juho von levanderinkulli

    Työpaikkapulan lisäksi työtöntä työnhakijaa estetään aloittamasta oman työn tekemistä. Jos haluaisi tehdä omia keikkoja silloin tällöin ja ehkä kasvattaa toimintaansa vähitellen, se sallitaan neljän kuukauden ajan. Sen jälkeen on täysin, siis täysin jonkun virkailijan mielioikusta riippuvaa, päättääkö hän osatoimityötä tekevän olevankin 'päätoiminen yrittäjä', jolloin hänen ositeltu työttömyyskorvauksensa katkaistaan. Hän pääsee tuille vasta todistettuaan, että on lopettanut kaiken yrittelemisensä ja lupaa olla jatkossa kiltti passiiviloinen.

    Äänestä

Voitte YLE:n Duunibotista todeta, mikä on suhdeluku hakijoiden ja avointen paikkojen välillä, Suomessa koulutetaan työttömiä EK:n iloksi.

Äänestä
  • Tuunipotta kertoo, että pitäisi muuttaa Ahvenanmaalle, kun työtilanne on surkea.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pääministeri muistutti, että Suomessa on velvoittava työttömyysturvajärjestelmä, eli tukea saadakseen pitää olla valmis hakemaan töitä. pääministeri väläytti mahdollisia tiukennuksia velvoittavuuteen. Olen velvoittavuuden kannalla tarvitaa kiristyksiä sosaalietuuksii vaikea ydin joukko ei työllisty työmarkkinoille pitäisi siirtää sosiaalitoimelle ja olisi perustoimeentulotuessa velvoittavuus kuntouttavaa työtoimintaa kaikki työttömät eivät pärjää työelämässä siksi eivät työllisty

– Meillä on velvoittava työttömyysturvajärjestelmä. vaan ei riittävä Velvoittavuutta ei ole esittänyt purettavaksi, velvoitepuolta pitää kiristää tehokkaaminen ja kaikelainen työ on otettava vastaa myös perustoimeentulotuella kaikki työttömät eivät halua tehdä työtä eikä ole haluja kun maksetaa hyvät sosiaalituet kyllä pitäisi panostaa työllistymiseen kuin maksaa sosiaalitukia koko elämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu